torstai 31. lokakuuta 2013

Sulkapalloa sisko vs. sen veli!

Käytiin eilen pelailemassa sulkapalloa mun pikkuveljen kanssa. Ai että se olikin taas pitkästä aikaa kivaa. Vähän jännäilin, että mitä sanoo jalka, mutta se ei sanonut mitään. Tai ainakaan mä en kuullut. Junnuna olen pelaillut sekä pesäpalloa että lentopalloa ja tuo sulis on aika-ajoin ollut mukana sitten aikuisiässä. Muita pelejä en juurikaan ole koululiikuntaa lukuunottamatta pelaillut. Ajatuksena joku sähly ja futis on ihan mukavia, mutta vähän vierastan sitä kontaktia, mitä useimmissa joukkuepeleissä tulee.

Sulkapallossa oon aikalailla itseoppinut. Aikanaan kyllä heilastelin ihan oikean kilpailuhistorian omaavan sulkapallonpelaajan kanssa ja se vähän antoi siihen aikaan vinkkejä mulle. Karkeasti voisi jaotella, että tyttöamatöörien sarjassa olisin aika hyvä, mutta jätkäamatööreiltä saisin kuitenkin pääosin pataan. Niin kävi myös mun veljen kanssa, mutta koska silläkin oli pirun hiki, sydän hakkas ja myös mä sain pisteitä, niin se lienet kertoo että ollaan kuitenkin kohtuu samantasoisia pelaajia.

Sovittiin tosiaan Tompan kanssa, että nyt ruvetaan about kerta viikkoon ottamaan geimejä. Siitä on joku kolimisen vuotta, kun ollaan viimeksi pelailtu ja silloin tulikin säännölliseen käytyä. Alkuunsa homma oli taas melko hakemista ja kerittiin jopa neljä erää pelaamaan tunnin vuoroon. Kunhan tässä taas saa tatsia tuohon peliin, niin pallot lienee pitenee, sykkeet nousee ja sitä rataa.

Tänään homma kulki näin:


tiistai 29. lokakuuta 2013

12345 leukaa!

Juoksumatto. Kääk, mikä keksintö. Olin tänään siinä venkulassa tasan 30 minuuttia. Tarkoitus oli tehdä jalkaa säästävä pk-treeni crossarilla ja uiden. Yhtä juoksumattoa lukuunottamatta kaikki cardiolaitteet oli varattuna, niin ajattelin, että menkööt. Juoksumatto on mulle kohtalaisen vieras ja oon aika lahjakkaasti sitä onnistunut välttämään koko elämäni. Okei, ehkä sitä vois käyttää hyväksi vetotreeneihin pahimpina keleinä, mutta oikein mitään muuta tarkoitusperää en sille keksi.



Jostain oon joskus lukenut, että juoksumatolla juostessa 1% kulma vastaa tasamaalla juoksua. Se lienee selittää sen, että keskisykkeet vauhdilla 10km/h jäi noinkin alhaisiksi (127). Huomatkaa tuossa kuvassa kohta Weather. Sorry we do not weather for this activity. Siinä kylliksi selitystä sille miksi tuota juoksumattoa vierastan. Mutta joo, ehkä sitä niihin vetoihin.. Ehkä. Vaikka kaipaan niin pirusti sitä täysipainoista juoksemista, että kun pääsen sitä tekemään, niin tuskin ihan äkkiä löydän itseäni sisätiloista yhdestä paikasta.


Ja mikäs se tuossa on? No uimahallin leuanvetotankohan se siinä. Suoraan cardiolaitteiden edessä. Eikä ihan mikä tahansa leuanvetotanko, vaan se leaunvetotanko missä Wannabe Juoksija veteli näiden juoksuvuosien leuanvetoenkat, viisi leukaa. Tavoite, jota toukokuussa kolmella leualla kaavailin, on siis käynyt toteen. Aijai, oon niin superinnoissani. Olin tottapuhuen niin innoissani ja lamaantunut, etten oikein tajunnut, että voisin yrittää vielä kuudettakin leukaa. Ehkä mun pitää ennen marraskuun 18. päivää sitä vielä kokeilla, nimittäin sitten olisin tuplannut leuanvetotulokseni puolessa vuodessa. Päälle sitten vielä se 45 min. uintia ja iltapuhteeksi tein 20min. coretreenin. Ihan vaan, kun mun kestotavoite on se, että Ä-LÄ LAI-MIN-LYÖ KES-KI-VAR-TA-LOA. Isoilla kirjaimilla, vahvennettuna, alleviivattuna, tavattuna ja kaikin tavoin just niin rautalangasta väännettynä kun mun tapauksessa pitääkin. Piste.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viikon liikunnat

Jep, tänään se sitten tapahtui. Mä (tai aiemmin todennäköisesti mun äiti) oon onnistunut 56 kertaa olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun kelloja on siirretty joku kesäajasta talviaikaan tai talviajasta kesäaikaan. Tää 57. kerta meni sitten vähän pieleen ja 29-vuotiaana en ainakaan voi syyttää siitä äitiäni.

Eilen iltavuorosta tullessa äimäilen miehelle, että mitenhän se meni näiden älypuhelimien kelloujen kanssa.. Että siirtyykö ne vai ei. Pommiin nukkumisen vaaraa ei ollut, niin totesin vaan, että no mä sitten seinäkellosta tarkastan, että miten meni. Aamulla kello kuus (tai siis viis) soi kello ja unenpöpperössä kelasin vaan, että joo samassa ajassa ollaan seinäkellon kanssa, ei muuta kun nopeet aamuhommelit ja töihin. Öööö. Ihan niinkun meidän seinäkelloissa olis joku automaattinen kellojensiirtojärjestelmä. Daaaa, mikä dille. Ja mun älypuhelinkin oli sitten loppujen lopuksi älykkäästi ihan missä lie aika vyöhykkeessä, mikä oli selitys sille ettei aika päivittynyt.

No tekevälle sattuu. Töissä oli kyllä kaikki enemmän vähemmän hereillä, yökkö oli hyvillään ja aamuvuorolaisten tullessa hommat oli jo varsin hyvällä mallilla. Kerrankin oli spesiaalipaljon spesiaaliaikaa ja se on työssäni hyväksi aina! Oikein hyvä päivä siis. Hauskinta tässä on se, että aamulla ihan kuvittelin olevani jotenkin pirteämpi, kun olin mukama nukkunut tunnin pidempään.

Viikon liikunnat:

Ma: Juoksu 35min.
Ti: Kuntosali 1h15min. (kehonpaino/toiminnallinen)
Ke: Juoksu 50min.
To: Kuntosali 1h (voima) ja Uinti 30min.
Pe: -
La: -
Su: -

Yht. 4h 10min. Takana on siis kevyempi viikko. Loppuviikon otin sitten lepiä ja sen kuurin tuohon jalkaan. Se on kyllä ihan hyvä jo. Huomenna ajattelin kokeilla hölkkäillä 30min. ennen aamuvuoroa. Näin niinkun yleinen tilannepäivitys tuon jalkaterän vammailuista on se, että päivä kerrallaan. Pitkää tai kovaa ei edelleenkään pysty juoksemaan. Pieniä etenemisiä siis jotain kuukauden välein tässä on tapahtunut, mutta ei mitään suurta takapakkia.

Taannoisessa tentissä tuossa viikolla onnistuin mun mielestä hanskaamaan aika hyvin esimerkiksi reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmää, joten tottakai mun oli hanskattava myös itsenipalkitsemisjärjestelmä. Tällä kertaa se tapahtui uuden treenikassin muodossa. Mun on jo pitkään pitänyt hankkia mun pikkusen Puman kassin kaveriksi joku isompi treenikassi.


Tänään ruokakauppareissulta tarttui mukaan myös luettavaa. Haikasin vähän Juoksija-lehden uutta irtonumeroo ja irtokarkkeja. Mutta koska Salessa ei ollut kumpiakaan (ensimmäinen tulee onneks ensi viikolla ja jälkimmäiset... tuskin onneks koskaan, ehkä parempi niin), tyydyin toisenlaiseen vaihtoehtoon sunnuntain kunniaksi.


Mun mies joskus harvoin ostaa jonkun punttilehden, ite tuskin koskaan. Tuonkin lehden kanssa kävi niin, että se kerkes sen pläräämään ennen mua.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Lihattoman lokakuun lopputulemia..

Oon vietellyt tätä lihatonta lokakuuta siten, että en ole itse ostanut, tilannut tai tehnyt liharuokia. Lihaa olen kyllä syönyt, kun mies on ruokaa kokkaillut. Ajatuksena oli lähinnä saada uusia vaihtoehtoisia virikkeitä ruoanlaittoon ja siinä onnistuin. Nyt lihaton lokakuu on lopuillaan ja saanut minutkin pohtimaan syntyjä syviä sapuskojen suhteen.

  • Onko soijan syönti kovin eettistä?
  • Takaako luomu yhtään mitään? Tarkoitan tällä sitä, että kun luomu on enenevässä määrin trendi, onko se saanut aikaan ns. huonosti hoidettuja luomutiloja ja todellisuudessa sitten jollain ihan tavallisella tilalla olisikin paremmat oltavat.
  • Teollisesta ja prosessoidusta ruoasta on puhuttu paljon, mutta mitäpä sellainen ihan yksinkertainen kysymys: Voiko kovin stressaantuneen eläimen stressaantunut liha olla ihmiselle millään tavoin terveellistä?
Lopputulemat mun tavalla toteutetun lihattoman lokakuun kanssa on seuraavat:
  • Jenkkiläinen totuus elintarviketeollisuudesta ei ole sama kun Suomalainen totuus. Siitä huolimatta mulle ja kanalle tuli kriisi. Oon aina pitänyt kanaa jotenkin terveellisempänä vaihtoehtona, kuin punaista lihaa (tyhmä, sanoisi joku). Food Inc -dokkarin jälkeen oon lueskellut myös suomalaisesta broileriteollisuudesta ja jotenkin mulla tuli vaan fiilis, että en ehkä halua syödä enää kanaa. Väite siitä, että broileri olisi jotakuinkin sama kun 130 -kiloinen kymmenvuotias, on aika raflaava. Oli miten oli, jos se on ees vähän sinnepäinkään, niin se liha ei vaan voi olla kovin terveellistäkään.
  • En aio vaihtaa kaikkea ostamaani luomutuotteeksi. Luomu on trendi johon en sokeana usko. Sen sijaan aion hankkia isomman pakastimen ja ostaa sinne esimerkiksi naudanlihaa suoraan Keski-Suomalaiselta pientilalta. Sunnuntaina ostan juureksia suoraan tuottajalta. Pieniä juttuja, mutta silloin se rahavirta ohjautuu suoraan sinne (tuottajalle), minne se kuuluu. Bonuksena minä tiedän edes suurin piirtein mitä syön ja raha ei ohjaudu jälleenmyynnin tai kuljetusfirmojen tileille. Lähiruoka on mun mielestä ehkä se fiksuin veto. Tällaisia juttuja oon kyllä tehnyt ennenkin, mutta nyt niitä vaan ehkä tekee vähän suuremmalla tietoisuudella.
  • Oon saanut taas uusia virikkeitä ruoanlaittoon. Kerran ennen oon tehnyt ruokaa linsseistä, mutta nyt lokakuun aikana oon tehnyt sitä monta kertaa. En oo koskaan kuulunut ryhmään, joka väittää kasvisruoan olevan jotenkin huonompi vaihtoehto, joten sen suhteen minun ei ole tarvinnut todistaa itselleni tai muille yhtään mitään. Ylipäänsä ilmiö lihansyöjät vastaan kasvissyöjät on ihan tyhmä.
  • Sinänsä tää ei liity lihansyöntiin, mutta ruoan eettisyyteen yleensä: Yksi epäeettisyyden multihuipennus on heittää ruokaa roskiin! Se on sitä niin yksittäiselle kuluttajalle, kuin teollisuudellekin. Jos ihmisillä on kyky tunnistaa "ennen aikaansa" pilaantunut ruoka, niin ihmeeseen se kyky katoaisi sen jälkeen, kun paketissa oleva päivänmäärä on ylittynyt??? Mihin ihmeeseen on myös kadonnut kyky ajatella nahdä sitä huonoksi menemisen prosessia? Tyyliin tuoreet kasvikset tuoreina ja niistä nahistuneista sitten väsätään pataruoka.
  • Tiedä mitä syöt -tilanteeseen on epäilemättä teollistuneessa maailmassa hankala päästä. Sen sijaan tiedä suurinpiirtein mitä syöt -tilanne on se realistinen. Valinnat lähtee pienestä kuluttajasta, niin se vaan menee. Ruoan ja ruokailun pitäisi olla iloinen asia, joten mustavalkoinen syyllistäminen toisen ihmisen syömisistä on väärin. Uskoisin, että parempaan lopputulokseen (mikä se sitten ikinä onkaan.. tälleen sinisilmäisenä maailmanparantajataivaanrannanmaalarina varmaan se, ettei maailmassa nähtäisi nälkää) päästään sillä, että jokainen tutkailisi omaa toimintaa positiivisin mielin selvittämällä.

Loppuun vielä lainaus Tuomas Kyrön kirjoituksesta:
Laktoositon, rasvaton, mauton. Kuka piru keksi ton-päätteen? Jostain se vain tuli ja täytti maan.
Ruoka myydään meille sillä, mitä se ei sisällä, sen sijaan että se myytäisiin maulla, tuoreudella ja laadulla.
Tilatkin ovat savuttomia, alkoholittomia, hajuttomia ja tunteettomia.
Tipaton tammikuu. Kaunis ajatus. Äärimmäisen typerä ajatus. Se paljastaa, että ihminen ei hallitse omaa juomistaan eikä mieltään. On luotava ulkopuoliset rajat asialle ja sitten laskettava päiviä seuravaan känniin. Mitä tapahtuu helmikuun ensimmäisenä päivänä?
Lihaton lokakuu. Kaunis ajatus. En todellakaan lähde mukaan. Tammikuun puolivälissä alkaisin tehdä ostoslistaa marraskuulle. Chorizomakkaraa, lauantaimakkaraa, olutmakkaraa, bratwurstia, kanansiipiä, kerroshampurilaisia, kebab tuplalihalla, pippuripihvi, porsaanniskaa, joulukinkkua, lampaanviulu.
Kohtuus on parempi kuin kieltäymys tai kerskaaminen. Kun on tarpeeksi pitkään kohtuullinen, voi joskus olla täysin kohtuuton. Mutta jos ton-maailma yhä edelleen kasvaa, tarvitaan vastavoimia.

Juttu on tietysti kirjoitettu Kyrömäisen raflaavaan tyyliin, mutta juonta löytyy. Ootteko koskaan miettinyt, miksi ihmisetkin niin usein korostavat sitä, mitä he eivät osaa tai eivät tee, sen sijaan että he korostaisivat sitä mitä he osaavat tai tekevät. Toimenkuva on niinsanotusti se, mitä toimenkuvaan ei kuulu.

Tulehduskipulääkekuurilla

Hölkkäilin maanantaina aamuvuoroon. Vasemman kantapään sijasta vasen pohje tuntui alaosastaan tosi juntturaiselta. Tiistaina kävin salilla ja keskiviikkona tosiaan hölkkäilin sieltä koulusta kotiin. Juoksu vetreytti pohjelihasta. Olin mieltänyt nuo yöllisestä pohjekrampista johtuvaksi lihasarkuudeksi, vähän vaan normaalia alempana. Mulla nimittäin joskus "vetää suonta" ihan reippaanloisesti, just pohkeesta ja yöllä. Joskus siihen herää totaalipaniikissa ja joskus ei, tai sitten sitä ei vaan muista. Tosin aamulla sen kyllä enempi tai vähempi huomaa, jos on kova pohjekramppi ollut. Eilen pidin lepopäivää, pohje vähän aristi ja tänä aamuna liikkeelle lähtiessä funtsasin, että hitto, vähän kun se kipu oliskin enempi akillesjänteen yläosassa, kun itse lihaksessa.

Kantapääongelmat saattavat helpostikin aiheuttaa ongelmia akilleksen seutuun ja kun mä en nyt mitään ongelmia kaipaisi, niin ajattelin kyllä vähentää joksikin päiväksi akillesta rasittavaa liikuntaa sekä syödä Buranakuurin sillä oletuksella, että siellä jotain pientä tulehdusta saattaisi olla. Urheilulääkäri Harri Selänne kirjoittaa tulehduskipulääkkeistä seuraavasti:

Tulehduskipulääkkeestä on todettu selvä hyöty siinä vamman vaiheessa, jossa paranemista hallitsee tulehdusreaktio. Määrien on tällöin oltava suuria! Itse suosittelen annosta 40 mg ibuprofeinia painokiloa kohti. Tällaista annosta on järkevää käyttää korkeintaan viisi vuorokautta vamman sattumisesta. Tällöin kansanomaisesti voidaan ajatella, että siivotaan ja korjataan vaurioalueelta rikkoutuneet solut ja mahdollistetaan kudoksen uudistuminen. Lisäksi poistetaan epätoivottu tulehdusreaktio. Mikäli hoitona käytetään vain muutamaa ibuprofein tablettia silloin tällöin kun kipu tuntuu pahalta, sammutetaan elimistön oma järkevä tulehdusreaktio, mutta vähäinen määrä ei tuo tarvittavaa parannusefektiä alueelle. (Linkki alkuperäiseen artikkeliin.)

Mun painolla tuo tarkottaisi kolmea 800mg:n Buranaa, mutta ajattelin kyllä noilla kaapissa olevilla kuussatasilla pärjätä, kuten myös kolmella-neljällä päivällä. Kovin huolissaan en tuosta jutusta kuitenkaan ole, etenkin kun nyt illasta ei juuri mitään tuntemuksia ole. Tiedä sitten onko ansio Buranan vai muuten.

Sekä työssäni että elämässä yleensäkin olen laittanut merkille, että monilla ihmisillä on joko turhan kielteinen tai turhan myönteinen suhtautuminen tulehduskipulääkkeisiin. Harva kuitenkaan varmuuden vuoksi haluaa syödä antibioottikuuria tai vaihtoehtoisesti kieltäytyy lääkärin määrämästä antibioottikuurista. Antibiootti ja tulehduskipulääke ei missään nimessä ole sama asia, vaan tarkoitus oli verrata ihmisten lääkekäyttäytymistä eri lääkkeiden suhteen. Urheilu ja tulehduskipulääkkeet on lähtökohtaisesti huono kombinaatio. Tulehduskipulääkkeet ylipäänsä on huono kombinaatio ihan kaiken muun kanssa paitsi tulehduksen ja kivun (tai kovan kuumeen). Joskus lääke on kuitenkin paikallaan.

Itse olen sitä mieltä, että oikeaan aikaan ja oikealla tavalla käytettynä lääkekuuri on jopa suotavaa. Oma periaatteeni on se, että mikäli joudun tilanteeseen jossa apuna koetetaan lääkekuuria, on rinnalla oltava aina lepo! Eli lääkkeitä ei (todellakaan) tule käyttää tarkoitukseen, että kipu pois ja treenaamaan. Oon elämässäni syönyt ehkä neljä tulehduskipulääkekuuria, kaksi säären lihasaitio-oireyhtymään vuosia sitten ja kaksi tuohon kantapäähän silloin alkuvaiheessa. Ensimmäiseen kuurista oli selkeä hyöty, etenkin siitä hieman Buranaa eritavoin vaikuttavasta Arcoxiasta (bonuksena vähempi vatsaärsytys). Kantapäähän ei auttanut kumpikaan. Tulehduskipulääkkeen valintaa kannattaa mielestäni kyseenalaistaa, etenkin jos itsehoitona on jo käsikauppakuuria kokeillut. Markkinoilla on myös muita hieman eritavoin vaikuttavia tulehduskipulääkkeitä, jotka saattavat olla urheiluvammoihin spesifimpiä.

Toki näitä lääkkeitä käytetään yksittäin akuuttiin kipuun, että ei missään nimessä kolmen päivän Buranakuuria, jos joskus päänsärkyyn joutuu ottamaan lääkkeen. Ja itse valitsen tuohon mieluummin sen paracetamolin (tai migreenikohtaukseen sen siihen tarkoitetun lääkkeen, etten löydä itseäni päivystyksestä). Aika harvoin loppujenlopuksi sitä on tilanteessa, että joutuu mitään lääkettä käyttämään. Usein kuulee sanottavan, ettei joku käytä lääkkeitä esim. siksi kun on niin korkea kipukynnys. Monasti noilla kuuriluontoisilla jutuilla se pääpaino on kuitenkin ihan jossain muualla (tulehduksen lievityksessä!), kun siinä kivussa tai sen hallitsemisessa.

Jos viime postauksessa kuulostin nihilistiltä, niin nyt kuulostan varmaan lääkekeskeiseltä, hah. Ja jos epäilyttää, sopiiko joku lääke just mulle, niin tietenkään sitä ei kannata ottaa. Vatsansuojalääke ei myöskään mun mielestä oo pahaksi tulehduskipulääkekuurin yhteydessä, vaikka ei ihmeempiä vatsaoireita olisikaan. Ja muuta hoitoa ei tietty saa unohtaa, kuten esimerkiksi....


(viime viikonlopulta, ehkä kohta taas mahdollista..)

torstai 24. lokakuuta 2013

Nihilistikuntoilija?

Laskeskelin tossa joutessani (kun en lääkelaskuista saanut vielä tarpeekseni) mun menoja erinäisiin liikuntapaikkoihin.
  • Kuntosali 1-2xvko = 3.5€-7€/vko = max. 28€/kk. (Laskettu monnarin hinnoilla ja tosi yläkanttiin, koska käytän myös Jamkin ilmaista salia. Lisäksi saleilut tulee satunnaisesti hoidettua myös uinnin yhteydessä).
  • Uimahalli 1xvko 6.5€/vko (tällä hetkellä kaupungin kampanja-ale 4.5€/vko, jonka loppuessa täytyy siirtyä käyttämään tuota opiskelija-alea, hoh. ) = max. 26€/kk. (Laskettu myös vähän yläkanttiin, kun aamu-uinti on vähän halvempi).
  • Ryhmäliikunta 1xvko 8€/vko (10xkortti, joskus saattaa tulla 2xvko) = 32€/kk.
=max. 86€/kk.

Tuota hinta ei kyllä noin korkea ole, sillä kuten sanottu käytän myös Jamkin ilmaista salia ja muutenkin. Harvassa on viikot jotka sisältää niin paljon sisäliikuntaa, kun kaksi kuntosalia, yhden ryhmäliikunnan ja yhden uimahallin. Viikon liikunta -kirjoittelujani tarkasteltua viime viikon hinnat oli 26€ ja sitä edeltävät viikot 18€, 11.5€ ja 13€ = 68.5€/kk. (ja tuonkin laskin sillä tavoin, että olisin käyttänyt aina maksullista salia, vaikka en tainnut käyttää.. Uimahallin hinnaksi laskin opiskelijahinnan päiväaikaan. Todellisuus lienet alle kuuden kympin).

Suuri osa siitä, mitä kesäaikaan tein ulkona (mm. kehonpainotreeni harjun ulkoliikuntapaikalla ja rapputreenit) siirtyy nyt talviajaksi sisälle, eli hinnoissa tulee olemaan noususuhdanne. Toisaalta taas, oon päässyt hölkkäilemään tunnin lenkkejä, joten tunnin crossailut ja vielä siitä maksaminen jää pois.

Ton laskennan pointtina oli lähinnä se, että kannattaakohan mun ostaa jäsenyyttä johonkin liikuntakeskukseen (lue: Killerille) jonka hinnaksi tulisi vuoden sitoutumisella 55,25€/kk ja puolen vuoden sitoutumisella 67,15€/kk.

Öööö. Joo ei mun missään nimessä kannata! Ja tässä syyt:
  • Se mikä osalle on motivaatiota tuova asia jäsenyydessä ei mulle ole sitä: Tykkään tehdä salitreenini useammassa kuin yhdessä pisteessä. Ihan kuten tykkään juosta erilaisia reittejä.
  • Ryhmäliikunnoissa en varmasti kaikkien muiden liikuntojeni ohella kerkeisi, jaksaisi tai haluaisikaan kuitenkaan käymään kuin tuon maksimissaan kaksi kertaa viikossa. Pilatekset ja muut olis tietysti jees, mutta aika on rajallista.
  • Se mikä osalle on motivaatiota tuottava asia, ei mulle ole sitä: Haluan olla sitoutunut liikuntaan, en kuntokeskukseen. Mä vähän vastustan systeemiä, että hinnoitellaan riippuen siitä, kuinka pitkän kortin ostat. Liittymiset ja muut on käsittääkseni helpottunut. Mun mielestä hyvä systeemi olis sellainen, että kuukausihinta olis aina sama, ostit montako hyvänsä. Siihen kylkeen vois sitten liittää palkitsemisjärjestelmän esim. mitä enemmän kuukausia ostat vuodessa sitä enemmän saat ilmaista treeniaikaa. Tai jotain.
  • Vaikka keskittäisin saleilun kuntokeskukseen, niin uimahalli olis kuitenkin oma lukunsa. Eli ei se hinta tule halvemmaksi.
Mitä sen sijaan pitäisi tehdä? No ainaskin täytyis ostaa sarjakortteja Aalto Alvarille, niin saisi muutaman latin säästettyä. Ja sitten oon tässä viimepäivinä tutustunut myös Jyväskylän korkeakoululiikunnan mahdollisuuksiin ryhmäliikunnan osalta. Hinta ei ainakaan päätä huimaa. Onko jollakulla kokemuksia niistä tunneista?

Hahaa. Sain itseni kuulostamaan kunnon nihilistiltä, mutta kyse on kuitenkin ainoastaan siitä mikä on järkevää ja sen lisäksi myös mielekästä!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sydän, aivot ja keuhkot lenkillä...

Tänään oli taasen koulupäivä.
"ABn Farmakologian tentit on kyllä pahimpia, mitä koko ammattikorkeassa on tullut vastaan."
Tuumaili eräs lopputyötään puuhava tuttavani. Ei järin kannustava lausahdus ihmiselle, joka jälleen kerran koki menevänsä liian vähän valmistautuneena tekemään noista tenteistä osaa 1/3. En tiedä, mistä se johtuu, että hyvin usein mulla tulee olo, että pitäisi tietää vielä enemmän. Suorituskeskeinen ja vähemmän suorituskeskeinen minäni kävi suurinpiirtein seuraavanlaista debattia:
"Joo, ehkä mä meen sinne tenttiin myöhemmin. Kun sitten valmistaudun paremmin ja pidempään. Ihan varmaan en pääse koko tenttiä läpi. Tai tulee ihan paska numero. Ne asiat pitää kuitenkin osata, koska ne on niin tärkeitä. Niin nyt en kyllä sitä tenttiä tee."
"Eikun ihan varmana meet sinne tenttiin nyt. Aika on ollut kortilla, mutta mitä sitten. Niillä korteilla pelataan mitä on. Jos tulee huono numero, niin who cares? Ja joo, ne asiat on tärkeitä, mutta ne on tärkeitä koko sun tulevan työuran ajan ja niitä pitää myös jatkuvasti opiskella. Sitä paitsi varmana taas luulet vaan, ettet osaa."
Vähemmän suorituskeskeinen minäni voitti ja niimpä löysin itseni tuosta tenttitilaisuudesta. Ja onneksi löysin! Olen aina ollut aika nopea oppimaan asioita (lukuunottamatta onnetonta kielipäätäni!), enkä todennäköisesti olisi päntännyt asioita yhtään sen enempää kuin oli nyt. Luen loppujen lopuksi ajallisesti melko vähän, mutta sitäkin enemmän pohdin ja analysoin lukemaani. En esimerkiksiksi osaa aloittaa lukemaan samoja asioita uudelleen, mikäli en sitä ennen ole jäsentänyt edelliskerralla lukeemaani ainakin pääpiirteittäin.

Tentit on sitten jännä ilmiö: Vaikka tiedät, että tiedät, niin tenttien läheisyydessä iskee se rimmakammo siitä, osaako sitä tietoa purkaa tai kaivaa ulos just sillä hetkellä kun pitäisi. Nämä farmakologiset jutut oli myös oiva esimerkki siitä, kuinka sen aiemmin opitun tiedon osaa kaivaa lukiessa ulos. Tässä tarkoitan lähinnä ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa. Loppujen lopuksi vaikealtakin tuntuvat asiat on huomattavasti helpompia jäsentää, kun ajattelee niitä tyynen rauhallisesti kokonaisuutena.

Tentin jälkeen pakkasin ylimääräisen vaatekerran juoksureppuun ja lähdin hölkkäämään kotiin. Matkalla tuli mieleen, että kiinnostuksestani liikuntaan (siitä mitä ihmisen anatomiassa ja fysiologiassa tapahtuu liikunnan aikana ja jälkeen, mutta myös sitä miksi niitä asioita tapahtuu) on ollut todennäköisesti ihan jäätävä apu näissä opinnoissa(kin). Kaikki mun lukuisat mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu -pohdinnat ihan omaksi iloksi esimerkiksi hormoneista ja välittäjä-aineista, lihasten energia-aineenvaihdunnasta, sydämen rakenteesta ja sen vahvistamisesta on siis ollut kotiin päin. Ja varmasti myös kokemukset!


Liikunnan terveysvaikutukset on niin kiistattomia, että se löytyy osana lähes minkätahansa sairauden hoitosuosituksia. Samoin on myös liikunnan puutteen tarveyshaittojen suhteen, monen sairauden syntyä on yhtenä tekijänä edistämässä liikunnan puute.

Motiivit ei aina ole niin syvällisiä, eikä tarvitsekaan. Mutta tänään mietin, että kylläpä kannatti treenata. Sydäntä, keuhkoja ja aivoja!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Viikon liikunnat, bileet ja muut häröilyt!

Viime viikko oli superhyvä, sekä liikuntojen suhteen ja muutenkin.

Maanantai:
Juoksu 1h (Osa maastoa, osa katua. Pieniä tuntemuksia loppumatkasta, mutta paras lenkki tähän mennessä. Juoksentelin pikkuveljeä vastaan, joka tuli samaa matkaa pyörällä meille. Aina kun mukana on pyöräilevä kaveri, niin vauhti meinaa lähteä lapasesta, niin nytkin.)
Boulderointi 1h15min. (Tästä olen kertonutkin omassa postauksessaan. Oli liikuntaa tai ei, se seisoo nyt tässä!)

Tiistai:
Uinti 30min. + Vesijuoksu 30min. (Tästäkin lienee jo kirjoittelin.)

Keskiviikko:
Juoksu 25min. + Kuntosali 1h20min. (Juoksu kahdessa osassa; salille meno ja salilta paluu. Menin suoraan töihin ja arvioin tällä kertaa niin päin aikatauluja, että salin loppuun pusersin vielä core-tyyppistä settiä aika huolella, niinpä aikaa meni.)

Torstai:
Spinning 1h

Perjantai:
Juoksu 1h5min. (Superhyvä lenkki. Osan matkasta AKn kanssa = vähän niinkuin mukana olis se pyöräilevä kaveri :D. Paras ja pisin lenkki sitten alkukesän! Jee. Juoksentelin suoraan anopille saunomaan ja viikonloppu vapaa alkoi. Ihan superhyvä fiilis koko illan! Ai mitenniin toistan sanaa superhyvä?)

Lauantai:
Juoksu 50min. + Spinning 1h5min. (Pitkä treeni. Kevyttä hölkkää spinningiin ja takaisinl Lumiset polut piti huolta siitä, ettei tule lähdettyä revittelyyn. Spinningissä se olikin sitten hieman haastavampaa.)

Laittoi talven yhtäkkiä!
Maasto teki hyvää edellisiltaisesta lenkistä kankealle kantapäälle.
Sunnuntai: -

Yht. 9h. Juoksussakin 30+ km viikko. Jeeeeeeeeeeeee.

Lauantai-iltana oli meidän kaverin nelikymppisbileet, joka tarkoitti sitä, että kerrankin sai vetää päällensä jotain muuta, kun urheiluvaatetta. Edellisistä bileistä taikka illanvietoista onkin vierähtänyt jo (mun mittakaavalla) hyvä tovi. Varmaan joskus kesäloman alussa oon viimeks jossain ollut. Meillä oli liput myös seisamapaikkaklubille, eli paikalliseen stand up -iltamaan. Se sattui olemaan just sopivasti bilepaikan vieressä, joten pyörähdettiin välissä tsekkamaan myös mm. Sami Hedbergiä. Nasta ilta kaikenkaikkiaan.

Villasukat ei kuulu kokonaisuuteen. Pää sensijaan kuuluis, mutta siinä oli julkaisukelvoton ilme :D.
...mutta kulutuksen mukainen! Juhlakalu painotti, ettei tahdo lahjoja. Viskin ja konjakinkaan
kulutus ei ole kuulemma kasvanut sitten nuoruusvuosien. Ja lahjapöytäkin oli pieni.

Minusta kun on kyse, niin eihän tuo viikko tietysti täysin ongelmitta sujunut:

  • Alkuviikosta onnistuin jotenkin (edelleen mysteeri) jättämään pakastimen auki: Mies ei kuulemma oikein tiennyt miten suhtautua, kun töistä tullessa vastassa on piippaava jääkaappi-pakastinyhdistelmä. Jes. Onni onnettomuudessa, kaikki kama ei kuitenkaan ollut entistä.
  • Keskiviikolla tajusin jäätävän tenttisuman olevan ensi viikolla, eikä sitä seuraavalla viikolla. Onni onnettomuudessa, säästyin vaan turhalta stressiltä, sillä ei mulla olisi yhtään sen enmpää ollut aikaa paneutua kuitenkaan.
  • Loppuviikolla innostuin kerrankin laittamaan hiuksiani ja tietty sitten myös polttamaan suoristusraudalla silmäkulmaani. Nyt oikeaa ohimoa koristaa suoristusraudan mentävä viiva. Onni onnettomuudessa, en kuitenkaan polttanut esimerkiksi silmää.
Sellasta.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Wannabe Juoksijan Voimatreeneistä

Tähän väliin tulee nyt postaus mun punttitreeneistä (jotka viikon yhteenvedoissa kulkee nimellä 'kuntosali' ja tuolla sivupalkissa tagilla 'kuntosalitreeni'). Täällä blogissa oon näköjänsä kaavaillut ja pohdiskellut saliohjelmaani 17.8., eli viikolla 33. Trakennettakoon vielä, että tässä on kyse puhtaasta voimatreenistä, elikkä teen myös paljon muuta lihaskuntoni eteen, kuin tätä nyt kirjoittelun alla olevaa treeniä (kuntosalillakin, ne vaan "nimetään" muulla tavoin).

Viikolla 35 perustin salivihon. Hahhah, muakin jotenkin naurattaa. Wannabe Juoksijan salivihko. Se on vielä kaikenlisäks ruma. Kirjoitin kuiteskin kanteen "salilekasalilvika" -vihko (ja hymyilen tikku-ukon, minkä teen joka paikkaan, tuohonkin tulee vielä kanteen jos jonkinmoista sotkua, sano mun sanoneen), niin heti rupes naurattaan. Vieläkin enemmän.


Päätin jo ihan alussa, että haluun tehdä vaan muutamaa kokokehon kattavaa perusliikettä. Mielellään seisaallaan. Salikertoja tulee viikossa se kaikki yksi kappaletta, ehkä joku viikko on ollut kaks kertaa. Vihkoon merkkaan aina painot, toistot ja salin, jossa treeni on kyseisellä vkolla tehty. Treenipaikkoja nimittäin on sekä monnari, uimahalli sekä JAMKin kuntosali. Kovin kummosta salia ei tähän ohjelmaan kuulkaa tartte! Ja se ohjelma sitten näyttää tältä:


  • Kyykky
  • Pystypunnerrus
  • Maastaveto
  • Kulmasoutu (oli ennen ylätalja, mutta se meni vaihtoon)
  • Penkki
Lopuksi sitten teen keskikroppaa (ihan vimmatusti?) ja  jos sattuu nappaamaan (yleensä ei kyllä satu), niin jotain ojentajia ja haukkaria. Olkapään pienistä lihaksista pidän kyllä huolta, sillä mulla on leikattu taannoin aika isosti oikea olkapää ja haluun, että sen kanssa ei koskaan tule ongelmia. Ympärillä siis on ja pysyy tiukka lihastuki.

Toistoja teen 3x8-12 ja periaate on se, että aina kun saan sen 3x12 toistoa puserrettua, niin kuorma nousee. Oon kyllä miettinyt, että pitäisköhän nuo toistot laskee 3x6-10, mutta ehkä toi ensimmäinen sapluuna palvelee mua parhaiten. Kyykkäilyt ja maveilut aloitin aika varovaisilla painoilla tasoon nähden ja kehitys oli huippunopeeta. Nyt oon muutaman viikon nostellut niidenkin osalta rautaa siinä määrin (okei, moni teistä saattaa niillä mun nykyisilläkin painoilla tehdä alkuverraa, että se siitä tasosta ;) ) että keskittyminen ei todellakaan voi herpaantua hetkeksikään. Myös lämppärisarjojen merkitys on noussut tasolle jolle se kuuluu.

Hirveesti haluaisin oppia työntöä ja tempausta taikka edes rinnallevetoa. Kahtaa ensimmäistä en kyllä ittekseen arvaa ruveta reenaileen (kuten sanottu; en halua ongelmia!).. Riveä oon monasti meinannut vähän kokeilla, mutta se on sitten jäänyt lähinnä sinne Bodypump -tasolle, jossa kyse on vähän erilaisesta ja erityylisestä meiningistä.

Mun saleiluun otan edelleen mielellään vastaan vinkkejä :).

Mukavaa viikonloppua!

torstai 17. lokakuuta 2013

Kisaturistit? Dokkarisarja

Jälleen kerran aion säästää facebook -yhteisön urheiluhörhöilyltäni, joten kohdeyleisöksi pääsee blogimaailma. Niin, jälleen kerran.

Kisaturistit? Dokumenttisarjan viimeinen osa keskittyy maratoonari Henri Mannisen harjoitteluun ja ajatuksiin vuodelta 2012. Ihan mielenkiintoinen raita, kuten nuo muutkin jaksot. Maratonin ystävänä tää tietysti kaikkein mielenkiintoisin.


Youtuben kuvauksen mukaan tää dokkarisarja on tehty amatööripohjalta itse urheilijoiden toteutuksena ja sarja kuvaa seitsemän Jyväskylän kenttäurheilijan (osku Torro, Hanna-Maari Latvala, Minna Laukka, Sami Itani, Petteri Monni, Arno Laitinen ja Henri Manninen) valmistautumista kohti superkesää 2012.

Välkyimmät varmaan hoksaa, että tuo kesä on jo ollut ja mennyt, mutta asiasisällöltäänhän nämä tuskin on miksikään muuttunut. Hakusanalla "kisaturistit" löytyy jaksoja ja sarjalta löytyy myös facebook -sivu.

P.S. Apua jos mää on nylkky, heh!

tiistai 15. lokakuuta 2013

Peruspäivä

Tänään soi kello siinä seiskan jälkeen, vaikka mulla oli tiedossa töitä vasta klo 12-20. Oon nyt tosi kauan laittanut kellon soimaan aamuksi, enkä edes muista milloin viimeksi olisin vetänyt sikeitä niin pitkään, kun nukkuttaa. Toisaalta, voihan se olla että olisin herännyt niillä nurkilla kuitenkin. Aina kuitenkin katon, että unta tulee riittävästi, minimissään seitsemän tuntia ja maksimissaan yhdeksän tuntia. Illasta aamuun siirtymä saattaa tehdä poikkeuksen, jos ei heti pysty rauhoituun ja kello pitää kuitenkin laittaa tosi aikaseen soimaan. Mitä muuten olette mieltä herätyskelloherätyksistä? Käytiin nimittäin mun miehen kanssa keskustelua siitä, kannattaako aina laittaa kelloa soimaan. Se nimittäin on sitä mieltä, että mun pitäis useammin nukkua just niin pitkään kun unta riittää.

Monessa asiassa se on oikeassa. Myönnän, jopa monessa asiassa liittyen siihen mikä mulle on hyväksi. Mutta ei kuitenkaan tässä. Oon aina pitänyt itseäni iltaihmisenä, mutta esimerkiksi kouluhommien, etenkin tehtävien teko, on tosi vaikeeta iltaisin. Lukuhommat menee. Toinen juttu on se, että kun tässä on ollut vapaapäivät kortilla, niin oon halunnut minimoida riskin unirytmien sössimisestä ja mun mielestä säännöllisyys on siihen paras lääke.

Värillä on väliä! Ainakin yleensä siihen tulee kiinnitettyä eniten huomiota.
Tosin sitä en tiedä käykä tässä casessa nää värit yhtään yhteen,
mutta mielellään ei mitään yksinäistä :D.

Niin tosiaan, palataampa aiheeseen. nimittäin tähän päivään. Aamulla kuppi kahvia ja päivän lehti sekä aamupalat. Vähän lisää kahvia ja koulutehtävää aina siihen asti, että klo 9.45 olin AaltoAlvarilla valmiina tunnin uintitreeniin. Nyt on tosiaan syysloma ja sen huomasi kyllä kuntouimareiden altaalla. Uinti oli tosi takkuista pujottelemista. Mulle uimahallien etiketit on ihan vieraita ja uin aina, AINA, kuntouintialtaassa. Osaisko joku kertoa niistä mulle jotain? Pidän itseäni surkeana uimarina, mutta tänään mun uinti tuntui kyllä lähes rakettimaiselta. Ainakin jos muihin vertaa. Tarkoitus oli tosiaan uida tunti, mutta puolen tunnin ja tonnin jälkeen hermot oli siinä kunnossa, että katsoin viisaammaksi kuluttaa toisen puolituntisen vesijuoksun parissa. Ihan hyvä uintikerta kuiteskin, päällimmäisenä hyvä fiilis sekä kehossa että mielessä.

Uimahallilta polkaisin viereiselle konservatoriolle syömään opiskelijahintaisen lounaan. Syysloma se oli sielläkin, vähän toisessa muodossa kyllä mitä uimahallilla. Ruokasali oli hiljainen. Lounaan jälkeen fillaroin kaupan kautta töihin. Kaupasta tarttui eväät muutamalle päivälle töihin ja iltavuoro loppui siinä kasilta. Kotonakin olin siis kuitenkin kohtalaisen aikaisin ja iltapalan kokkailulle oli hyvin aikaa.

Lounas ja hipihiljainen ruokasali


Miks just tästä päivästä kirjoitin päiväkirjatyyliin? No siks, että musta tuntuu, että just tällaiset päivät toistaa kerran viikossa itseään. Uimahallin oon suunnitellut aika usein aamuun ennen iltavuoroa, kun toi  ruokailukin käy niin näppärästi. Aloitettua opiskelijaelämän oon tykästynyt tekemään aamuja. Eniten ehkä siksi, että kun illat on vapaata, niin sosiaalistakin elämää on enempi. Tykkään kuitenkin näistä tälläisistä päivistä ihan tosipaljon. Kouluhommat on mukava lopettaa siihen, kun vielä olisi jaksanut jatkaakin. Urheilu siinä välissä nollaa kivasti tilanteen ja töihin meen sitten taas kun uutena ihmisenä.

En oikein tiedä olenko aamu vai iltaihminen. Tietyt urheilut sopii mulle ehkä vähän paremmin aamuvoittoisesti, mutta esim. punttisalilla kulku on parempi illalla. Ootteko te aamu vai iltaihmisiä? Oon ehkä jotain siltä väliltä. Aamupäiväihminen. Alkuiltaihminen. Se tietty riippu varmasti vähän myös päivästä; oon huomannut nyt myös sen, että koulupäivän jälkeen juoksulenkki kulkee ihan tosi näppärään, vaikka takana on pitkäkin päivä. En oo työssäni tottunut nimittäin istumaan. No, oli miten oli, vapaapäiväihminen oon ehdottomasti!!!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Boulderpajalla



Tuossa yllähän se. Nimittäin Boulderpaja Jyväskylän Seppälän kaupunginosassa. Mitä se boulderointi on? Mä luulen, etten itekään oikein osaa selittää, mutta nettisivut kertovat sen olevan seinähullua hommaa. Tänään käytiin siis pikkuveljen kanssa tutustumassa sisällä (ilman valjaita) tapahtuvaan kiipeilyyn. Kuten kuvasta näkyy (tahalliselta tai tahattomalta) tipahdukselta suojaa puoli metriä paksi patja. Seinien korkeus on 4.5metriä.

Seinällä on vaikeusasteeltaan eritasoisia reittejä joita kai harrastusslangilla greideiksi kutsutaan. Me ei kovin pitkälle harrastuksessamme päästy, ehkä johonkin vitostasoon. Kutosta yritin ihan vimmatusti, tuloksetta.


Kiipeily tapahtuu tosiaan erilaisessa (meillä ei kovin haastavassa) kulmassa olevaa seinää myöten. Greidit kulkevat tiettyjä otteita (eli värejä) pitki suoraan tai vähemmän suoraan aina ylös asti. Toki mikään ei estä sua kiipeilemästä eli boulderoimasta just niinkun tykkäät.

Ihan nasta kokemus mun mielestä, kokeilemisen arvoinen. Kiipeillessä tuli yllättävänkin lämmin ja käsivarret saikyllä maitohappohyökkäystä osakseen myös. Vastaanotossa oleva mies neuvoi ottamaan kunnon lämmöt ja sisäänpäin kääntynyt hymyni hyytyi alta aikayksikön.


Summasummarum: Lajin notkeutta, liikkeen hallintaa ja voimaa lisäävän vaikutuksen vuoksi pitäisin tätä temppuilua jopa ihan kelpotreeninä näin syyskaudella.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Viikko 41, se viimeinen rutistus ennen normaaliviikkoa!

Tänään oli plan tehdä pitkä sauvakävelyhölkkä, mutta kuten joskus käy, planit menee uusiksi. Lähdettiin parisuhdelenkille ja mun oli tarkoitus jatkaa vielä omassa seurassa hölkkää toinen 45min. päälle. Heti alkuun tuli kuitenkin viesti, että mun sisko perheineen tulis kylään mukanaan pohjanmaalta lomailemaan tullut pikkuveli. Priorisoin sen ykköseksi ja hyvä niin.

Ma: Crosstrainer 20min. + BodyPump 1h
Ti: Juoksu 40min.
Ke: Kuntosali 1h
To: Crosstrainer 30min. + Uinti 1h
Pe: Juoksu 35min. (menopaluu yht. ja välissä:) Rapputreeni 25min.
La: -
Su: Sauvakävely 45min.

Yht. 6h15min.

Muita huomioimisen arvoisia asioita viikolta oli mm. se, että JAMKin salilla on kyllä ruuhkaa aina. Tai ainakin aina kun mä oon siellä käynyt, eli neljän aikaan taikka kuuden seiskan aikaan. Täytynee vielä kokeilla aamua joku viikko ja jos ei natsaa niin hylätä se (ilmainen, nyyh!) kokonaan. Tai ainakin voimatreenin osalta kokonaan. Yhtään en tykkää siitä, kun täytyy varioida, vaikka se varmaan välillä on jopa hyvästä.

Toinen huomion arvoinen asia on se, että sykkeet kyllä vaihtelee ihan tosi paljon riippuen päivästä. Ehkä vähän epänormaalin paljon. Mä luulen vahvasti, että oon vähän stressaantuneessa tilassa (tai siis olenhan mä!) ja se liittyy vähän siihen. Toisaalta kun ei tosiaan ole tätä vertailupohjaa, kun olin jo totally stressissä kun tuo sykemittari tuli, että silleen. Ehkä en olisi tuon asian toteamiseen sitä mittaria tarvinnut :D.

Kolmas on se, että jos kaikille (myös mulle) tulle kolmenkympin kriisi, niin mulla se apua, mitä hittoo mä elämältä haluun -kriisi on varmaan sitten ollut 28 -vuotiaana. Tai 27 -vuotiaana. Emmä tiiä. Töissä on ollut sellainen pyöritys päällä, että vaikka opiskelumotivaatiota on ollut, niin jaksaminen on kieltämättä ollut kortilla. Melkoinen ralli siis. Siitä huolimatta mulla on osaltaan kaikennäköisten keskustelujen (mm. tutor-opettajan ja miehen kanssa) ansiosta kohtalaisen seesteinen olo nyt. Mä luulin, että seesteisyys astuu kuvioihin kun täyttää kolkyt. Mut näköjään se voi olla jo kaksysinä, hah!

Viimeisin, mutta ei vähäisin, on se että mun kummityttö puhuu jo ihan sikapaljon. Koko ajan jotain. Kauheesti asiaa ja hirmuhyvä muistikin.

Mukavaa viikkoa kaikille :).

torstai 10. lokakuuta 2013

Elämäntapana juoksu? Intohimona juoksu?

Olen taannoin lukenut keskusteluketjun liittyen juoksemiseen elämäntapana. Jo silloin ajattelin kirjoittaa tämänkaltaisen postauksen, mutta jostain syystä se jäi. Jokaisella meistä lienee omat motivaattorimme, jotka saavat meidät liikkeelle kerta toisensa perään. Jokaisella meistä lienee myös omat motivaatiopulamme. Tuossa keskusteluketjussa osa ihmisistä kertoi olevansa elämäntapajuoksijoita ja silloin ei motivaation puutetta ole. Omalla kohdallani voisin väittää tuota väittämää vääräksi. Väittäisin, että ajoittaiset lenkillelähtövaikeudet kuuluvat tähän hommaan. Minä jopa tarvitsen niitä. Tunteita, jolloin omasta haluttomuudesta on otettu selkävoitto ja kotona kirottu lenkki muuttuu askelaskeleelta yhdeksi viikon parhaista hetkistä.

Voiko liikunnasta tulla arkiaskare? Samanlainen rutiini, kuin mikä tahansa muu rutiini. Tämä varmasti pitää osittain paikkansa. Syvemmin asiaa tarkasteltua liikunta on kuitenkin aika kaukana rutiineista. Sinä päivänä kun mun lenkki alkaa muistuttaa aamupuuron värkkäämistä tai hampaiden pesua, on siitä kadonnut intohimo. Tuskin meistä kukaan saa hampaidenpesusta samanlaista hyvänolontunnetta (tai toivottavasti kenenkään hampaat ei koskaan ole niin likaiset, ehheh) kuin liikunnasta.

Mitä haluan tällä viestiä? Pointtini on varmaan se, että juoksu ei todellakaan ole vain endorfiinihuurua (okei, lähes poikkeuksetta se kyllä päättyy siihen), innostusta, suunnitelmia ja muita positiivisia tunteita. Se on välillä myös kiroamista, motivaatiopulaa ja muita negatiivisia tunteita. Kyky kääntää negatiiviset tunteet positiiviseksi on varmasti yhtä voimaannuttavaa kuin positiiviset tunteet itsellään. Elämäntapa sananakin kuvastamaan "suhdettani" juoksuun on jotenkin valju. Elämäntapana juoksu. Intohimona juoksu. Jälkimmäinen on paljon parempi.

Kirjoitin tässä juoksemisesta, koska kaikkien liikuntojen rinnalla mulle juokseminen on se isoin juttu. Se jossa olen kokenut isoimmat tunteet. Niin hyvät kuin huonot. Tykkään lähestulkoon kaikesta liikunnasta. Jos eri liikuntoja vertaisi ihmissuhteisiin, niin juoksu olisi se tosi ystävä. Moni muu laji on se hyvä kaveri. Sitten on paljon niitä kavereita ja tuttavia ja kaikkea siltä väliltä. Mun on helppo ajatella ja kirjoittaa näin just juoksemisesta, mutta jollekulle toiselle se voi olla mitä vaan muuta.

Tämän jalkavamman aikana on ollut jännä huomata, että loppujen lopuksi tarvitsen enemmän kannustusta siihen, että olen juoksematta. Huomattavan paljon enemmän, kuin olen yhteenkään maratonille valmistavaan treeniin tarvinnut. On ollut jännä myös huomata, etten oikeastaan koskaan aiemmin ole edes kuvitellut olevani joskus tilanteessa etten pääse lenkkeilemään useaan kuukauteen. Juoksu on siis jossainmäärin ollut aiemmin itsestäänselvyys. Enää se ei sitä ole. On hassua ajatella, että vaikka ei tosiaan ole kunnolla juoksennellut pitkään aikaan, niin silloin vasta kokee sen juoksemisen todella vahvana elämäntapana ja intohimona. Kumpikin niistä on tänä aikana vain vahvistunut, joten se kaikki voimavara tulee olemaan mulla tulevaisuudessa käytössä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Liibalaabaa

Les Mills Bodypump. Kun siellä käy aina jokusen kerran syksyssä, niin homma pysyy sopivan haastavana. Tuo Les Mills konseptihan on uusiseelantilaisen miehen käsialaa ja siihen kuuluu Body Pumpin lisäksi myös muita tunteja, kuten kai Bodyattack ja Bodycombat ainakin.  Konsepti on levinnyt ympäri maailman ja jokaisella Less Mills tunnilla pyörii tuo sama ohjelma aina kolme kuukautta kerrallaan. Uteliaana ihmisenä mua tietysti kiinnostaa (olennaisuudet) mm. lisennsien hinta (jäätävä bisnes, veikkaan). Ja sit oon myös miettinyt että saakohan ohjaajat valita esim. musiikit itse ja kuinka paljon on varaa varioida annettua ohjelmaa. Ihan kun tolla nyt mitään väliä olisi.

Onhan tuo Bodypump kivaa ja tämän päivän fiilikset myös kertoo, että treeni on etenkin haukkareiden osalta mennyt perille asti. Jos nyt kroppa hapoilla en sitä vielä eilenillalla tajunnut! Paikalla oli myös mun työkaveri Jane. Ekaa kertaa treenattiin vähän niinkun yhessä (+ 30 ventovierasta) ja flikka veti kyllä niin kuus nolla! Onhan tuo sosiaalisuus (eli treenin jälkeinen sauna) ihan mukavaa virkistystä tällaiselle ittekseen tekevälle ihmiselle. Etenkin nyt kun tuo sosiaalinen elämä on aika lailla koulun ja työn kuihduttamaa! Se kumotkoon ryhmäliikunnan huonot puolet (aikataulutus, ruuhka) ainakin toistaiseksi.

Tänään kävin reilu 40min. höntsähölkkämässä. Takana oli pitkä koulupäivä, mutta jalat kaipasi liikettä ja pääkoppa tuuletusta. Se kaipaisi sitä juoksun merkeissä huomattavasti enemmän, mitä tämänhetkinen tilanne kantapään (tai oikeastaan jalkaterän) kanssa antaisi myöten. Joka viikko tulee käytyä itsen kanssa keskustelu siitä, että pitäisköhän mun nyt kuitenkin varata aika sinne lääkärille. Jos tuo jalka nyt ei pahene, niin ei se ainakaan päätä huimaavaa vauhtia paranekaan. Ainoana vaihtoehtona lienee omakustanteinen yksityissektori, kun tilanne kotikaupungissa on tämä. Jokunen viikko sitten olin jo aikaa varaamassa, mutta sitten tuli taas vähän vihreää valoa, joten laitoin silloin takarajaksi joulun. Jos jouluun mennessä ei kaikki oireilu ole kadonnut, niin joululahja multa mulle on vähintään 60 minuuttia ortopedia tai urheilulääkäriä.

Yks juttu meinas vähän tuossa eileniltana naurattaa. Jyväskylässähän on nyt muutamana edellisenä syksynä ollut valon kaupunki tapahtuma. Lainaus suoraan kaupungin sivuilta otsikolla "Tervetuloa maailman pohjoisimpaan Valon kaupunkiin": Jyväskylä on kaupunkivalaistuksen edelläkävijä, jonka esimerkkiä seurataan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kaupungin valaistuksessa panostetaan energiatehokkuuden ja turvallisuuden ohella estetiikkaan:
valo lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja elämänlaatua.

Sinänsä ihan ihana ajatus. Esteettistä ja energiatehokasta valaistusta. Todellisuus saattaa sitten kuitenkin olla seuraavanlainen:

Tervetuloa tänne valon kaupunkiin. Otsalamppu ja Lumian salamavalo.
Yksi kaupungin suosituimmista lenkkipoluista. Kello alle yhdeksän ja arki-ilta.
Ei oo ihme, että hetki sitten oli jäätävä ruuhka. Kotiin ennen pimeäntuloa näes.
Edes joka toinen lamppu olis kiva.

Niitä vähän kauniimpia kuvia voi käydä katselemassa täällä. Kritisoinkohan mä nyt vähän liikaa? Kun mä kuitenkin tykkään tästä kaupungista ihan tosi paljon. Ja kyllä tänne kannattaa vaikka esim. muuttaa. Ihan hyvä täällä on elää ja olla. Ja jokaisella kaupungilla lienee omat juttunsa.



maanantai 7. lokakuuta 2013

Viime viikon viiltävä analyysi

Maanantai:
Sauvakävelyhölkkä 40min. Rapputreeni 30min. En viitsinyt takkuisen viikonlopun jälkeen rassata kantapäätä kunnon juoksulla, joten hoidin matkani Laajavuoren rappusiin sauvojen kanssa keposesti hölkkäillen ja osin jopa kävellen. Rapputreeni teki hyvää ja sitä oli jo ollut vähän ikäväkin, kun pari viikkoa on jäänyt välistä.

Käytännön opiskeluja, uutta juoksija lehtee ja välikahveja, sykemittariin
 tutustumista ja pukeudu pinkkiin päivää..


Tiistai:
Juoksu 35min. Vartalonpainotreeni 30min. Lenkki maastossa ja loppuun tyrkin vielä jokusen mäkivedon tuossa kaikkein lähimpänä kotia olevassa mäessä. Lenkuran päälle myös vartalonpainotreeni (jonka sisällöstä en muista kyllä hevonkukkua).. Tiistai on nimittäin aivan liian kaukana, mutta todennäköisesti oon tehnyt aika paljon vatsoja ja sitä rataa.

Kaupassakäyntiä, lisää opiskeluja, linssikeittoa
ja päivän lehtiä aamukahveineen..


Keskiviikko:
Kuntosali 55min. Perus voimatreeni. Kiire. Ruuhka. Sinänsä treeni oli ihan jees, mutta Jamkin salilla oli tunkua, kun parikymppiset poitsut (lähinnä) reenas into (ja haukkari) pinkeenä mm. sitä penkkiä ja kyykkyä mitä mäkin olisin tahtonut. Sarjat piti sitten tehdä vauhdilla.. Kun ylipäänsä menin tekemään niitä, vaikka olin jo varioinut jalkaosuutta työvuoron painaessa päälle. Tämähän tietty kostautui jäätävinä domseina loppuviikkoon, mutta olipahan hoidettu.

Venyttelyä, kylmää ja hierontaa, puolihuolimatonta siivoilua, syyskelejä
ja kahvakuulaa...


Torstai:
Spinning 1h15min. Joo, oon kaikesta ryhmäliikuntamollaamisesta huolimatta ostanut (okei, mies vähän niinkun sponsoroi, aika hyvä tyyppi..) kortin Killerille. Että toivottavasti en tule kohta tänne meuhkaamaan sitä, kuinka ryhmäliikunta ei oo mun juttu ja lässyn lää. Muuten tää blogi alkais liian kanssa muistuttamaan viime syksyisiä kirjoituksia. Okei, tässä on nyt sosiaalinenkin pointti, nimittäin muutama työkaveri käy myös Killerillä nyt, joten mun ei tarvi vieraiden ihmisten kanssa istua saunassa pohtimassa kuuntelemassa kuluneita kaloreita.. (Kauheeta, olinko se mä, joka kirjoitti noin epäsosiaalisesti ja ahdasmielisen sulkeutuneesti..). Spinning oli hyvä, hoitoo yövuorokoomalle, eli ei urheilullista ilotulitusta vaan paluu normaaliarkeen.

Kirkasvalolamppua, sauvoja, aamupuuroja ja
lenkillelähtöjä...


Perjantai:
Se yksi vapaa. Koomaa, lihakipuja, nukkumista, märehtimistä tekemättömistä töistä. Ryhdistäytymistä, pohdiskeluja, laatuaikaa himassa läheisten kanssa, venyttelyä.

Lauantai:
Sauvakävelyhölkkä 1h40min. Metsässä, niinkuin aiemmassa postauksessa kerroin. Hyväksi sekä mielelle että kipeytyneille lihaksille. Sykkeet oli sellanen reilu 120, että kylläpä se on urheilua vaikkei kokoajan juokse. Niin.

Sunnuntai:
Juoksu 30min. Kehonpainotreeni 25min. Voi että miten mielellään mä juoksen. Joka kerta kun tota mietin, niin toivon valtavan kovaa, että nää taistelut tän jalan kanssa loppuis jo. Äääh. Vatsat, punnerrukset, dipit, yhdenjalankyykyt jne. kulki aika kovalla tatsilla, kun oli vähän kiire. Töihin taas. Illalla karkkii. Jees.

Yhteensä kai 7h. En jaksa tarkistuslaskee, lähden nimittäin pumppiin. PUMPPIPAMPPIPUMPPIPAMPPIPUMPPIPUMPPIPUMPPI. Ahhah.




lauantai 5. lokakuuta 2013

Mietteitä elämästä keskellä metsää..

Välillä ylämäke, välillä alamäkeä...


Kesäloman loppumisesta on kulunut reilu kuukausi ja jo nyt olen luupaavasti hankkimassa itselleni burn outia. Koulun ja vuorotyön yhdistelmästä johtuen pääkoppa huusi ajoittain apua jo keväällä ja nyt syksyllä, jos mahdollista, tahti näyttää olevan vieläkin tiiviimpi. Viikko "normaalielämää" joka taas jatkuu uudella entistä pidemmällä rutistuksella. Eilen oli yhdentoista koulu-/työpäivän jälkeen yksi vapaa ja tänään alkaa yhdeksän päivän putki. Sen jälkeen seuraa taas yksi hieman normaalimpi viikko ja sama uudestaan. Liikunta antaa voimavaroja. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että kokonaiskuormituksen kasvaessa muualla elämässä, on oltava varuillaan. Onneksi tiedä, sillä uskon osaavani huomioida merkkejä, joita ei vielä toistaiseksi ole ollut.

...Toisinaan kiviä ja mutaa...


Tosi asia on se, että henkiset voimavarat on ollut vähissä ja välillä on tuntunut todella yksinäiseltä. Olenkin tällä viikolla pohtinut paljon elämääni. Lopputulema on yksioikoisesti se, että mun on ruvettava ihan tosissaan suunnittelemaan opintovapaata. Se päätös on helpottanut huomattavasti mieltäni ja tätä orastavaa uupumustakin. Enää tämä tilanne ei tunnu niin toivottomalta, kuin alkuviikolla. Tänään laitan tulevaan työvuorolistaan lomapäivähakemusta, joka helpottaa vähän loppuvuotta. Keväällä sitten sitä opintovapaata. Tiedän, että se tuo enemmän tai vähemmän mukanaan taloudellista ahtautta. Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että mun on parempi olla taloudellisesti ahtaalla kuin henkisesti ja/tai fyysisesti ahtaalla!

...Synkää metsää ja tyyntä lampea..


Tänään kävin hakemassa sitä kuuluisaa luonnonvoimaa sauvakävelyhölkän merkeissä Laajavuoren metsistä. En montaakaan kertaa ole tänä kesänä siellä käynyt, kun tuo jalka on ollut mikä on. Varmaan saman verran mitä viime vuonna kävin viikottain. Ajatukset harhaili kaikessa viime vuotisen vaarojen maratonin (joka muuten juostaan Kolilla kai tänään) ja tulevaisuuden välillä. Elämässä yleensäkin. Tulipa taas jälleen kerran todistettua, että väittämä metsän voimaannuttavasta vaikutuksesta ei ole paskapuhetta! Terve metsä, terve vuori, terve metsänruhtinas!

...Omia polkuja...


Metsän lisäksi kuuntelussa oli Cheekin uusin levy. Tykkään kuunnella liikkuessa musiikkia, mutta viime aikoina en taas kotona ole hirveästi sitä jaksanut kuunnella. Kaikenkaikkiaan mun kuuntelema musiikkiskaala on aika laaja, mainittakoon vielä se. Jaa mitä tykkäsin? No jokunen menevä biisi, ei yllätystä suuntaan taikka toiseen. Sinänsä en tuota Cheekin musiikkia nosta sen ylemmäksi, kun montaa muutakaan. Oon vähän sitä mieltä kuitenkin, että tyhmyyttä ei ole takoa täysillä silloin kun rauta on kuumana. Sen lyriikoita, asennetta, mediaesiintymistä ja uran käänteitä on kieltämättä mielenkiintoista analysoida, heh.

...Omin jaloin. Kauniissa maisemissa.
Sellaista on tämä elämä!






























torstai 3. lokakuuta 2013

Kynnyssykkeistä ja harjoitustasotestistä

Jee. Eilen tuli mun uusi lelu, nimittäin Garmin Forerunner 110. Ensimmäinen yhteinen treeni on edessä tänään spinningin muodossa, joten gps:n osalta mittari jää vielä testaamatta. GPS -osastohan Garminilla taitaa olla ollut kyllä varsin kehittynyttä jo pitkään. Hätäseen (lue: tänään toisen yövuoron jälkeisten miniunien jälkeen) mittailin leposykkeeksi 48. Täytynee tuo vielä tarkistaa joskus ihan oikeiden yöunien jälkeen. Laskennallinen maksimisyke mulla on (laskettuna kaavalla 220-ikä, eli 29) 191. Tuon laskennallisen maksimisykkeen laskemiseksi on myös muita kaavoja, kuten 205-½ x ikä. Mun ikäiselle kaverille lopputulos on tuollakin kaavalla sama.



Mitä sykemittaria käyttäessä tulisi tietää? No varmaan ainakin kynnyssykkeet. Karvosen kaavalla laskettuna, eli (191-48) x 0.7 + 48, mun aerobinen kynnys olisi 148. Samalla kaavalla, (191-48) x 0.9 + 48, anaerobinen kynnys olisi 176. Jos liikkuminen tapahtuu aerobisen kynnyssykkeen alapuolella (niinkuin suurimman osan, karkeasti n. 80%, harjoittelusta pitäisi tapahtua!) ollaan niinsanotulla peruskestävyysalueella. Tällöin lihasten hapentarve ei ylitä hapensaantia ja lihakset työskentelevät siten, että hapen avulla hiilihydraatit ja rasvat hajoavat hiilidioksidiksi ja vedeksi. Aerobisen kynnyksen ylittyessä lihasten työskentely muuttuu anaerobiseksi eli hiilihydraatit hajoavat hapettomassa tilassa maitohapoiksi. Tämä alue on niin sanottua vauhtikestävyysaluetta. Anaerobisen kynnyksen ylittyessä siirrytään maksimikestävyysalueella, jollaista harjoitteilua tulisi olla kokonaismäärästä vain hyvin vähän!

Laskennallisiin kaavoihin ei koskaan tulisi liiaksi luottaa, omaa tuntemusta on osattava kuunnella. Aerobinen kynnys ylittyy heti, kun ihminen tuntee vähäistäkin hengästymistä! Sikäli ohje siitä, että lenkillä tulee aina hengästyä, on harhaanjohtava. Hyvä peruskestävyys on kuin kivijalka, jonka päälle voi rakentaa muuta. Ero laskennallisiin kaavoihin saattaa olla jopa 20 lyöntiä. Omaa laskennallista kynnystä voi siis tarkkailla lenkillä -> kun pieniäkin hengästymisen merkkejä on ilmassa, aerobinen kynnys on ylitetty, oli sykelukema mitä hyvänsä. Henkilökohtaiset kynnyssykkeet voi myös mittauttaa harjoitustasotestein, jossa veren laktaattipitoisuutta mitataan kuormaa lisätessä.

Tästä päästäänkin aasinsiltana siihen, että kun nyt tuon sykemittarin otan taas käyttöön, niin itseni ja viehtymykseni numeroihin tuntien, haluaisin nuo kynnyssykkeet itseltäni luotettavaksi mittauttaa. Hassua olisi omistaa sykemittari, mutta olla epävarma kynnyssykkeistä. Jyväskylän seudulla ainakin Likes tarjoaa harjoitustasotestejä yksityisihmisille hintaan 85€. Laittelin eilen sähköpostia testausvastaavalle, joka infosi, että kymmenen hengen porukalle tuon testauksen saa hintaan 75€. Tokihan noita laskennallisia kynnyksiä voisi viilata oikeaksi hengitystä tarkkailemalla, mutta jostain syystä haluaisin tuon tasotestin käydä. Eniten siksi, että kun tästä taas ihan oikeasti pääsee lenkkipoluille, niin haaveena ja vakaana aikomuksena on kehittyä niin maanp**kel*esti! Tuo tasotesti tuskin onnistuu ihan huomenna, sillä vaikka mun sydän olis niin ready, niin kantapää ei vältämättä ole valmis siihen intensiteettiin juosten, kun tuo tasotesti vaatii. Haaveena ja tavoitteena on kuitenkin saada tuo kantapää ihan oikeasti kuntoon ennen joulua! (ihan sydäntä raastavana haaveena!)

Mitäs mieltä porukka on? Oletteko käyneet tasotestissä ja mitä mieltä olette olleet? Onko Jyväskylässä muuta testausta kun tuo Likesin testaus? Onko jossain porukoita/tilaisuuksia, joihin voisi liittyä, mikäli haluaa tasotestiin? Entäpä onko joku Jyvässeudulta mahdollisesti innostunut harjoitustasotestistä lähitulevaisuudessa, että voisi yrittää kasata tuota kymmenen hengen porukkaa?


tiistai 1. lokakuuta 2013

Lähes lihaton lokakuu

Docventures ja Food Inc saa puoli valtakuntaa aloittamaan tänään lihattoman lokakuun. Itse en jaksa tuon asian suhteen olla äärimmäisen ehdoton, mutta mukana olen jossain määrin. Omallakohdallani tämä tarkoittaa sitä, että en aio tämän lokakuun aikana ostaa tai tilata liharuokaa. Jarmon tehdessä Tarmolle ruokaa (eli jos mun mies ostaa ja tekee meille ruokaa), syön kyllä liharuokaa nyt lokakuussakin. Samoin töissä (jos nyt satun syömään siellä), jonne ei kasvisruokaa automaattisesti tule.



Kuten moni muukin, myös minä olen vaikutuksille altis. Tapauksessa Food Inc nämä vaikutukset kohdistuivat erityisesti minun ja kanan suhteeseen. Erityisen kriisin se aiheutti siksi, että mun päähän on jostain syystä iskostunut terveysajattelu, jonka mukaan punaisen lihan sijaan pitäisi ennemmin valita joko kana tai kala. Olen auttamattoman tyhmänä ja juuri lainkaan kyseenalaistamatta syönyt kanafileitä luullen tuota aika pitkälle teollisesti tuotettua lihaa eläimen lihaksi. Ääh, en mä tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Summasummarum: Mä luulen, että mun ja Atrian Broilerfileiden yhteinen taival on tullut tiensä päätökseen.


Luomu on tämänpäivän sana. Lähes jokaisesta tuotteesta löytyy luomuvaihtoehto ja hyväkin niin. Onko kuitenkaan järkeä (tai varaakaan) vaihtaa kaikki supermarketin hyllyltä ostama tuote luomuvaihtoehdoksi? Ohjautuuko tuo raha kuitenkin suurimmalta osalta kuitenkin massatuotantoon? Luulisin niin. Niimpä mun oma luomutekoni tulee olemaan ainakin se, että tilaan tulevaisuudessa naapuripitäjän luomutilalta naudanlihat pakkaseen. Hintakin on 23 senttiä halvempi kuin lähi-Salessa. Toinen tutustumisenarvoinen asia olisi lähiruokaringit. Voittavia tekijöitä tässä on monia: Saan varmasti ravinteikkaampaa ruokaa, tiedän mitä syön ja raha ohjautuu suurimmalta osin sinne, minne se kuuluukin, eli tuottajalle. Mikäli vaihtaisin maitoni luomumaitoon, ei nämä voittavat asiat olisi lähelläkään samoja.


Tulevaisuuden osalta ostokäyttäytymiseni kaupassa tulee tuskin paljoa muuttumaan. Tietyt jutut, kuten tuon naudanlihan, aion jatkossa vain hankkia muita reittejä. Tältä (puoli)lihattomalta lokakuulta odotan myös uusia inspiraatioita ruoanlaittoon, ne ovat aina tervetulleita. Se on aika iso syy osallistua tähän kamppanjaan. Soijaa olen käyttänyt jonkin verran aiemminkin, mutta esimerkiksi tofu on mulle aivan vieras enkä ole käsitellyt sitä koskaan. Jännää.