perjantai 31. tammikuuta 2014

Fit -lehteä ja vammapäivitystä



Tämän päiväiseltä ostosreissulta tarttui mukaan Fit -lehti. En ole tilannut kotiin mitään aikakausilehteä, mutta Juoksija lehden ostan kyllä poikkeuksetta joka numeron. Harvakseltaan tulee ostettua sitten näitä muita. Minkään lehden tilaajaksi en halua siksi, että musta on kiva silloin tällöin piristää kauppareissua lehdellä. Jara on Helsingissä ja mä siis piristin tänään itseäni lueskelemalla, kuuntelemalla ja sivusilmällä Voice Of Finlandia seuraillen sekä sohvanapostelulla, mikä on kanssa mun tavoille tosi epätyypillistä.


PT-Timpan kyykkyartikkelin jälkeen lehdessä oli mielenkiintoinen juttu liikunnasta pakkotauolle joutuneiden näkövinkkelistä. Suosittelen ostamaan, kenellä jotain kremppaa on (suosittelen ostamaan kans, jos kyykkääminen kiinnostaa!). Kolme eritavoin loukkaantunutta kertoi tuntemuksiaan ja henkilökohtaiset näin selviän -prinsiipit. Lisänä oli myös PT:n ja urheilupsykologin vinkit. Omat isommat kokemukseni ovat nyt päällä oleva rasitusvamma sekä vuonna 2008 sattunut olkapäävamma, joka johti myös isoon avoleikkaukseen. Haastateltaviin ihmisiin pystyi helposti samaistumaan. Artikkelin innoittamana ajattelin koota vähän yhteen missä mennään tämän jalan kanssa sekä myös kertoa ne omat näin selviän -pointit.

Elikä. Mun jalka(terä) ei edelleenkään ole juoksukunnossa. Satunnaisia kilometrejä kykenen kyllä hölkkäilemään silloin tällöin. Kipua on aamuisin niin, että hetken joutuu tosi kovasti varomaan, jopa ontumaan, ennen kuin jalka vertyy ja kipu katoaa. Enää kipu ei ole tyypillistä plantaarifaskioosikipua, vaan aamusärky on lähinnä jalkapöydällä. Juoksussa eniten kipeytyvin kohta on akillesjänne. Kipupiste löytyy kuitenkin myös plantaarifaskian kiinnityskohdassa. Vaikka kipu ei olisi kova, nilkoissa ja jalkaterissä kauttaaltaan on vahva eriparin tuntu. Laajalla skaalalla teen edelleen kuntouttavia toimenpiteitä ja vältän liikuntaa, minkä huomaan vievän tilannetta huonompaan suuntaan. Toisinaan pohdiskelen muita mahdollisia kivunaiheuttajia plantaarifakiitin lisäksi johtuen tuosta epätyypillisestä oirekuvasta. Eniten mieleeni on tullut mahdollisuus nilkkalukosta. Toisinaan taas en ajattele koko asiaa, paranee kun paranee.

Okei, kivat saattavat olla myös sekundaarituotetta ja konservatiivista hoitoa PF:n kokeillaan aina vuoteen saakka, jonka jälkeen muita vaihtoehtoja edes harkitaan. Vammailua tulee täyteen vuosi huhtikuun alussa. Toinen puoli minusta pähkäilee kuitenkin esimerkiksi uutta aikaa fysioterapeutille ja osteopaattikin on käväissyt mielessä. Ongelma on kuitenkin se, että pitäisi löytää just jalkaterästä/nilkasta tietävä ja just juoksun tunteva tyyppi ja vielä just Jyväskylästä. Ehkä ton nilkkalukkoasian takia oon sitä ruvennut miettimään.Ihminen on niin monimutkainen kokonaisuus, että vaikka joku olis kuinka hyvä, niin kaikesta ei vaan millään voi tietää yhtä paljon. Kesäisestä FT-sarjasta oli ihan superpaljon hyötyä lihastasapainoon ja lantionseudulla olleeseen puolieroon, mutta nilkka ja jalkaterä sekä nilkka jäi jotenkin pienemälle huomiolle.

Katsotaan.

Tässäpä "näin selviän" -täkyt mitä on mulla ollut:


  • Käännekohta oli kesän kisahaaveista luopuminen ja siten myös vamman pitkäkestoisuuden hyväksyminen.
  • Sain lohtua, kun urheilulääkäri kertoi yli 90%:n olevan oireettomia vuoden kuluttua vamman ilmaantumisesta. (..oikeastaan vasta tätä kirjoittaessa tajusin kuinka pian on vuosi täynnä, joten tää lohtu hieman laiheni nyt, myönnettäköön)
  • Olen oppinut arvostamaan terveyttä ja kivuttomuutta sekä huoltamaan itseäni paremmin niin fyysisesti kuin henkisesti.
P.S. Vielä siihen lehteen: Mielenkiintoinen artikkeli oli myös ateriarytmeistä. Tottahan toki se oli mielenkiintoinen, kun minä harvoin syövänä sain armahduksen. Just sellanen ateriarytmi on paras, millä on hyvä olla. So simple! Seuraavaks aion lukea jutun Elastisesta. Aika kova sen täytyy olla treenaamaan, kun se henkilökuvassa on yhdenkäden käsinseisonnassa! Hyvää viikonloppua!

torstai 30. tammikuuta 2014

Ryhmäliikuntaa ja tuloskeskeisyyttä

Taisinkin edellisessä postauksessa kertoa, että olen nyt tammikuussa tosiaan käynyt ryhmäliikuntatunneilla. Spinningissähän tosiaan olen käynyt koko syksyn ja talven noin kerran viikossa. Mulla on kertakortti sinne, enkä tosiaan maksele mitään salimaksuja enkä ole minkään salin jäsen. Vuodenvaihteessa maksoin ammattikorkeakoulun mahdollistaman korkeakoululiikunnan tarran. Hintaa tuolla tarralla oli 40 euroa ja koko vuoden tarra syksyllä olisi maksanut max. muutaman kympin enemmän. Mä hölmö en vaan tajunnut tuota silloin.Kalenteri on todella kattava ajattelen puoli-ilmaista hintaa. Tunnit on joko JAMKilla tai yliopistolla liikunnan tiloissa. Touhu on huomattavasti "liikuntahallimaisempaa" verrattaen kuntosaleihin, sehän on selvä. Mun mielestä on kuitenkin näin pimeellä ajalla jopa mukavampi mennä esimerkiksi pumppiin valaistuun saliin, mitä kuntosalien hämäryyteen. Kaikennäköiset palloilu ja voikkasalit on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut suurinpiirtein toinen koti, niin ehkä sellainen ilmapiiri on mulle tutumpi.

Itse tunteja ja niiden sisältöä voisin pohtia omassa postauksessaan. Nyt keskityn ryhmä- ja yksilöliikuntaan näin yleisellä tasolla. Oon monesti todennut olevani yksilöliikkujatyyppi ja koen olevani sitä edelleen. Ryhmäliikunnoissa olen käynyt enemmän ja vähemmän... Viime vuosina vähemmän. Aikanaan mulla oli jokusen tovin jäsenyys Elixialle ja nyt viime vuodet olen suosinut Killerin kertakorttia. Mikäli pääsisin juoksemaan, olisi tuo korkeakoululiikunta varmasti taas mennyt ohitseni, jotain hyvää siis tästäkin vammailusta. Ehdottomasti aion tuon tarran maksaa just niin kauan kun opiskelen. Ryhmäliikunnoista saa varmasti jonkin verran liikunnallista lisäarvoa, mutta henkinen lisäarvo lienet tässä tilanteessa on kuitenkin ollut se tärkeämpi pointti. Etenkin nyt vuodenvaihteessa, jolloin yleensä olen miettinyt tulevia suunnitelmia, on tää jalkavamma tuntunut todella turhauttavalta. Ryhmäliikunnat on vienyt ajatukset pois siitä ja viimeaikainen negatiivinen vire alkaa olla pikkuhiljaa muuttumassa positiiviseksi.

Ryhmäliikunnan hyviä puolia on ehdottomasti se, että käydessä erilaisilla tunneilla liikunnan monipuolisuus on helppo säilyttää ilman kummempaa suunnittelua. Koordinaatio etenkin nopeissa tahdeissa on mulla aika huono ja olisikin hauskaa jos se vähän kehittyisi. Pumpin kaltaisilla tunneilla kestovoima varmasti kehittyy, kuntosaliharjoittelussa kun sarjat on enemmän maksimivoimaan kallellaan. Ohjaajan sparraus on tietysti (yleensä) hyvä juttu, mutta mulle se ei ole mitenkään kovin merkittävä tekijä. Monien suusta olen myös kuullut, että on hyvä, kun tiettyyn aikaan on jokin tietty urheilu. Mulle se taas on enemmän rasite, tykkäisin tehdä asiat just silloin kun on paras hetki. Suunnitelluista treeneistä en kuitenkaan ilman ihan oikeasti hyvää syytä poikkea vaikka kellon aikaa ei olisikaan määritelty.

Summasummarum: Ryhmäliikkunnat on hyviä treenejä, siitä ei pääse mihinkään. Endorfiineja, terveyttä, kestävyyttä, voimaa ja kestävyysvoimaa. Joku keskeinen niistä vaan puuttuu ja mulle se joku on tuloskeskeisyys. Hirveetä myöntää, mutta kyllä mä olen tuloskeskeinen ihminen. Tai ei, oikeastaan sen myöntäminen ei edes ole hirveää! Tavoite. Se on mulla nyt vähän hukassa. Vaikka kuinka oon yrittänyt saleilusta löytää tavoitteita ja toki niitä onkin, mutta ei mitään lähellekään niin vahvaa, kuin juoksemisessa on ollut ja tulee olemaan. Muutaman kilon painonpudotus ja timmimpi kroppa voisi myös olla tavoittelemisen arvoinen asia, mutta myös nuo ulkonäköseikat tuntuu jotenkin niin kamalan valjuilta. Näiden asioiden ajatteleminen saa oikein kylmät väreet kiipeämään pitkin selkärankaa.

Vaikka aika-ajoin pessimistinen minä nostaa päätään, niin optimistinen minä ajattelee olevansa onnellinen, että kykenee nauttimaan ihan mistä tahansa liikuntafiiliksistä. Kuten elämästä yleensäkin, mylös tästä ajasta on osattava nauttia. Nyt kun "maratonpiru" ei istu olkapäällä ja käskytä sua lenkille täytyy nauttia täysillä siitä kaikesta muusta, mitä liikuntaharrastus voi tarjota!


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sunnuntaita

Täällä sitä ollaan. Vahvasti elossa, vaikkakin jotenkin äärinmäisen väsyneenä. Paljon on tammikuun aikana mennyt ohi asioita, joista olisi ollut mielenkiintoista kirjoittaa täällä blogissakin. Muutamana esimerkkinä mainittakoon vaikkapa urheilugaala ja uudet ravintosuositukset. Kirjoittamisinto vaan on ollut yhtä vähissä kuin kaikki muukin into. Lähestulkoon. Muutamana päivänä olen jopa pohtinut, että pitäisiköhän varata verikokeita. Olen kuitenkin tullut järkiini ja muistanut, että ehkä meidän kaikkien ei tarvitse olla ympäri vuoden samassa iskussa. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Täytyy vielä miettiä. Pahin kaamos- ja loska-aika on ohi, mutta fiilis on siitä huolimatta vähän seuraava:



Liikuntaa olen saanut jonkin verran harrastettua. Tottapuhuen silläkin saralla on ollut matalalentoa. Pienenä piristysruiskeena on ollut korkeakoululiikunnan ryhmäliikuntatunnit. Luitte oikein. Ilmeisesti siis jonkinlaisesta motivaatiopulasta tai väsymyksestä kärsivä yksilöliikkuja voi yhtä-äkkiä todeta ryhmäliikunnan olleen piristysruiske. En oikeastaan tiedä kärsinkö liikunnan suhteen varsinaisesti motivaatiopulasta, tyhjyydentunne voisi olla osuvampi sana. Kaipaan aivan jäätävästi sitä, että voisin asettaa itselleni tavoitteen, jota kohti käy matka. En vain ole vielä löytänyt tuota tavoitetta juoksun ulkopuolelta ja juoksun suhteen homma seisoo aivan täysin paikoillaan. Se on ehkä tuntunut hieman raskaalta viime viikkoina. Viimeiset pariviikkoa on mennyt kutakuinkin näin (tänään vielä sali):



Fakta on kuitenkin se, että ikuisiksi ajoiksi ei tänne kotiinkaan voi muumioitua enkä mä viihdy väsyneenä. Jotenkin mulla jäi tuo joululoma päälle, vaikka käytännössä lomasta ei ole ollut tietoa enää pitkään aikaan. Tasan kahden viikon päästä mulla alkaa työharjoittelut ja opintovapaa. Voin siis keskittyä vain yhteen asiaan. Ensi viikolla aion olla reippaampi!

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! (Kaikki mahdolliset ja mahdottomat aseet ja ehdotukset väsymyksen taltuttamiseksi otetaan mielellään vastaan tuon edellämainitun aikomuksen tueksi, kiitos!)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Aurinko ei sittenkään ole sammunut!

Voiman tunnoissa ilmottauduin syksyllä yhdelle jos toiselle kurssille, jotka on tässä pikkuhiljaa starttaillut. Realitetit kun lyötiin pöytään, niin jouduin kyllä vähän karsimaan niitä opintoja. En sitäpaitsi muutenkaan muistanut, että tammikuu on yksi vuoden typerimmistä kuukausista. Tarkemmin sanottuna typerin. Eli sitä samaa matalalentoa edelleen. Tämä on ollut havaittavissa myös täällä blogin puolella. Viime vuoden tammikuussa on näköjään ollut sama juttu, tasan kolme päivitystä. Nämä päivitykset menee herkästi sellaiseksi, siis just tällaiseksi, liibalaabaksi jos päivitysväli venyy.

Aurinkokin on todistettavasti näyttäytynyt Jyväskylässä viime päivinä:



Viime viikon liikunnat:

Ma: Juoksu 22min. + Sali 1h2min.
Ti: Juoksu+Spinning+Juoksu -yhdistelmä yht. 1h20min.
Ke: Core 32min.
To: Sali 1h 2min. + Uinti 30min.
Pe: -
La:-
Su: Sauvakävelyhölkkä Laajavuoren mäissä 1h
yht. 5h48min.

Se oli sellainen viikko. Tammikuu tuntuu olevan monille kuukausi, jolloin mennään intoa puhkuen salille, lenkille ja jumppaan. Ja jokaista uutta harrastusta kohden tiputetaan vähintään viisi kiloa ja sitä rataa. Mä varmaan puhkun siitä innosta kaikki muut kuukaudet paitsi just tätä tammikuuta en! Jalka on sellaisella mallilla, että just ja just pystyn hölkkäämään 15-30min. Sekin on vähän siinä rajoilla. On kuitenkin hyvä, että saa yhdistettyä hölkkää muuhun treeniin, esim. "lenkkimielessä" spinningiin tai salin alkuverrat jne.

Nyt rupeen lukemaan viimetingassa ostettua Juoksija -lehteä ja lipittämään vihreää teetä:


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lankkuhaaste

Putosin viime viikolla johonkin ihme tyhjiöön, enkä roikkunut verkossa juuri lainkaan. Toki siihen tyhjiöön putoamiseen vaikutti myös vuodenvaihteen jälkeinen pieni sairastelu ja siksi vuoden ensimmäinen liikuntaviikkokin jäi kovin vaatimattomaksi (kuntosalia yht. 1h, juoksua yht. 1h5min., spinningiä yht. 1h10min., eli kaikkia yht.3h15min.)Vaikka fiilis oli fyysisesti viikonloppuna jo okei, niin siellä samaisessa tyhjiössä tuo viikonvaihdekin meni. Ehkä jokin pieni lamaannus rankan syksyn jäljiltä kuitenkin sitten iski. Oikeastaan osasin sitä vähän odottaakin.

Nyt olen jokatapauksessa takaisin ja tullessani tuon myös facebookissakin pyörineen lankkuhaasteen!



The 30 Day Plank Challenge will send your core strength through the roof! Yes, all you have to do is HOLD this position, nothing else! It looks pretty easy, but it isn't!

Day 1 - 20 seconds
Day 2 - 20 seconds
Day 3 - 30 seconds = Tänään (8.1.2013)
Day 4 - 30 seconds
Day 5 - 40 seconds
Day 6 - REST
Day 7 - 45 seconds
Day 8 - 45 seconds
Day 9 - 60 seconds
Day 10 - 60 seconds
Day 11 - 60 seconds
Day 12 - 90 seconds
Day 13 - REST
Day 14 - 90 seconds
Day 15 - 90 seconds
Day 16 - 120 seconds
Day 17 - 120 seconds
Day 18 - 150 seconds
Day 19 - REST
Day 20 - 150 seconds
Day 21 - 150 seconds
Day 22 - 180 seconds
Day 23 - 180 seconds
Day 24 - 210 seconds
Day 25 - 210 seconds
Day 26 - REST
Day 27 - 240 seconds
Day 28 - 240 seconds
Day 29 - 270 seconds
Day 30 - PLANK FOR AS LONG AS POSSIBLE!! (4.2.2013)


Sovittiin miehen kanssa, että lankutetaan kilpaa sitten 30 päivän päästä. Hän tietenkin jälleen kerran kuvittelee olevansa ykkönen vailla minkäännäköistä treeniä. Kokemuksesta tiedän kuitenkin ettei toi lankku nyt mitään lastenleikkiä ole. Vaikka en tiedä yhtään kuinka kauan pysyisin nyt lankussa, niin tulee olemaan mielenkiintoista nähdä tuo tulos. Olen tehnyt lankkuja 3x1min. 30s. palautuksella ja mun mielestä se minuuttikin alkaa olla jo kipurajoilla. Aika hurjalta tuntuu siis nuo loppupään pidot. Homman täytyy ehkä perustua päivittäiseen toistoon.

HAASTEESEEN SAA TARTTUA KAIKKI JA HAASTETTA SAA JAKAA!