keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Tämä päivä oli hyvä!

Herätyskello soi tänään kello 05.40. Kuten mun omassakin työssä, myös nyt harkassa, aamut alkaa kello 07.00. Nyt harkka-aikaan joudun heräämään vähän aiemmin, koska syön aamupalan kotona ja matkakin on vähän pidempi. Aamut menee aina saman kaavan mukaan; pesut, aamupala, kahvi, vaatteet, naamari, eväät ja menoksi.

Aamupalakin menee melkain aina saman
kaavan mukaan...

Mun seuraava harkka taitaa olla päivätyötä ja virka-aikaan. Ollaan sitten minä ja Jara, Tarmo ja Jarmo, säheltämässä samaan aikaan aamuisin, mitähän siitäkin tulee. Nopsa piknikin (uu, mikä pyörä!) keulan starttasin kohti harkkapaikkaa vähän ennen puoli seiskaa. Päivä oli jälleen kerran todella antoisa. Mun harkka on ollut kaikinpuolin muutenkin tosi onnistunut ja saankin antaa isot kiitokset siitä varsin upeille ohjaajilleni. Päivä loppui kello 15.00. Kotimatkalla hoidin itselleni vähän kirjoja ja jääkaappiin kauppareissunsiirto evästä, eli tavaraa, mitä kuluu aina. Huomiseen Jypin peliin hain myös liput, ollaan nimittäin menossa katsomaan jääkiekkoa mun pikkuveljen ja -siskon kanssa.

Perussafkaa. Ja kasa kirjoja. Miks noihin maitopurkkeihin
on tullut muoviset korkit? Onko järkee?

Jypin pelin kylkiäisenä sai kertakäyntejä Killerille.
Sopii mulle.

Päällimmäinen ajatus oli, että tosiaankin on kevät tulossa. Aurinkokin nimittäin näyttäytyi tänään. Tiet on lähestulkoon sulat, pihoissa saattaa paikkapaikoin olla jotain jäätikön tapaista. Tottakai tää tapahtui heti, kun laitoin vähistä opintovapaaroposistani sijoituksen niihin suksiin. Ei sillä, että mulla mitään tulevaa kesää vastaan olisi!

Niin on kevättä ilmassa. Ja maassa. Ja rinnassakin!

Kotona olin siinä ennen neljää. Kuudeksi oli ajatus hölkätä jumppaan, joten varsinaiseen ruoanlaittosessioon mulla ei ollut aikaa. Uuniin siis pikaruokaa mallia uunikasvikset pakasteesta ja nakkiloita. Niiden valmiestuessa tein pakolliset kotihommat, eli tiskit ja pilppusin myös salaatin.

Tiskit voisin ulkoistaa. Ja joskus myös salaatin valmistuksen!

Soitin myös Jarpalle, että mihin aikaan se aikoi tulla kotiin, että syödäänkö yhdessä. En kuitenkaan kerinnyt jäädä sitä odottelemaan, vaan pistelin ruoat hyvällä halulla naamariin. Siinä jossain välissä tsekkasin myös muutaman jutun Terveysportista, mitä päivän aikana oli mieleen jäänyt. Viiden jälkeen keittelin Jarpan ruokaseuraksi ittelleni kahvit, ettei ihan lennosta tarvii vaihtaa.

Jumppavaatteet alle.

Kuudelta oli tosiaan FitInterval tunti liikunnalla. Oon käynyt siellä nyt tosi monena keskiviikkona ja se on kyllä ihan superkiva. Sykejumppa, jossa tehdään kaikkea sitä, mitä lapsena on tehty ihan koko ajan ja aikuiset tekee ihan liian vähän. Nimittäin hypitään ja pompitaan. Homma ei ole mitään koreografista (joo, ei tosiaan, koska ne ei oo mun juttu), vaan sellaista aika perus juttua; X-hyppyä, kyykkyhyppyä, jalanvaihtohyppyjä, luisteluhyppyjä ja sitä rataa. Välissä on myös lihaskuntobiisejä. Liikunnalle tulee meiltä matkaa n. 3km/suunta ja se on ihan mukava matka hölkkäillä ja myös mun jalka on toistaiseksi sen kestänyt, niinkun nää jumpatkin. Se ei siis oo mennyt huonommaksi ja vaikka esim. viime viikko oli tosi köykänen, niin se ei myöskään mennyt paremmaksi. Tilanne on jumissa edelleen.

Ja vielä kerros päälle. Reppuun kengät ja juomapullo.

Olin tosiaan jumpalla mun opiskelukaverin kanssa ja hetkeksi jäätiin siihen pihaan suusta kiinni ennenkun lähdin hölkkäämään takaisin kotiin. Kello taisi silloin olla noin 19.20. Jotakuinkin kasilta, taikka vähän yli, olin silleen valmis, että olin laittanut jumppakamat veks, käynyt suihkussa ja sitä rataa. Istahdin tähän koneella ja rupesin kirjoittelemaan tätä päivitystä.

Nyt näkymä on tämä.

Jara lähti käymään työmaallansa ja mä varmaan tässä vielä hetken surffailen. Kohta syödään jotain iltapalaa, sitten ehkä vähän venyttelyä tai suoraan sänkyyn. Todennäköisesti selailen päivän uutiset kännykällä ennen kuin käyn nukkumaan. Tavoite on olla petissä kymmeneltä tai ihan viimeinen takaraja olis vaikka puol ykstoista. Huomenna olis taas aamuvuoro. Sellainen oli yksi päivä mun elämästä. Yksi hyvä päivä. Yksi tavallinen päivä. Tavallinen päivä on yleensä hyvä päivä. Joskus on myös erikoispäiviä, ei niin tavallisia, mutta hyviä. Ja sitten tietysti myös niitä huonoja päiviä. Joskus jopa katastrofaalisia päiviä. Mutta onneksi harvemmin.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Suksikaupoilla

Ihan täysin ei nää mun suunnitelmat virkeästä lauantai-aamusta toteutuneet ja viikonloppu menikin sitten liikuntojen suhteen nollalinjalla pienen flunssapöpön yrittäessä nostaa päätään. Kuumetta se ei kuitenkaan nostanut ja olokin alkaa olla parempi, joten toivossa on hyvä elää, että tämä oli tässä. Viikon liikunnoiksi jäi muutama hassu tunti alkuviikosta:

Ma: Juoksu 35min.
Ti: Kuntosali 1h15min.
Ke: Juoksu yht. 40min. + FitInterval 55min.
Ja that's it. Yht. 3h25min. Tästä viikosta ei siis paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Koska kuumetta ei tosiaan noussut, niin kävin viikonlopulla haukkaamassa happea kaupungilla ja kotiinpalatessa olin lähes 400 euroa köyhempi luistelusuksien omistaja. Whaaaaat? Itse sukset jäi vielä kauppaan pohjustus- ja luistovoideltaviksi ja monot kourassa palasin kotiin huilailemaan.


Mähän en ole ollut mikään hiihdon ylin ystävä koskaan, mutta liikunnallisena lapsena olen sitä kuitenkin kohtalaisen hyvin osannut. Luisteluhiihtämällä tuohon aikaan aina etenin ja viimeisin hiihtokokeiluni yhtään millään tyylillä on yläasteen pakkohiihtotunnilta. Siitä on jotain vajaa 15-vuotta. Useana vuotena olen miettinyt, että näinköhän nauttisin siitä hiihdosta nykyään, mutta tähän viikonloppuun saakka suksihankinta on aina jäänyt tekemättä. Tuossa yhtenä päivänähän tarkoituksena oli vuokrata luistelusukset ja kokeilla tuota hiihtoa ensin, mutta laajis tarjosi vain kamaa perinteiselle. Hiihtokokeilu jäi sitten tekemättä, koska talvi 2014 on tarjonnut vain kilometrin mittaisen ensilumenladun. Ihan niin orientoitunut en ollut. Koko ajan kasvavan innostuksen kourissa olen kuitenkin katsellut latupohjilla meneviä luisteluhiihtäjiä, joten suksikaupat oli tämän innostuksen vääjäämätön lopputulos. Toisaalta, en oo ikänäni katunut mitään urheiluhankintaa! Haastetta on, todennäköisesti myös hioltopuolella, hah!




perjantai 21. helmikuuta 2014

Tänään paras treeni oli tekemätön treeni!

Tämä viikko on ollut melkoista pyöritystä. Tämän päiväinen vapaakin tuli vaihdettua aamuvuoroon omassa työpaikassa. Olen siis käynyt tänään työssä, josta maksetaan palkkaa, hah! Takana on viittä-kuutta työvuoroa yhdellä vapaalla sekä epämiellyttävien tehtävien puurtamista vaihtelevalla menestyksellä. Noita tehtävien tekemistä en pääsääntöisesti pidä mitenkään vaikeana tai työllistävänä, mutta sanotaanko, että nyt meneillään olevat esimerkiksi johtajuuteen ja yrittäjyyteen liittyvät opinnot ei ihan ole mun juttu. Samaten tuo Ruotsin kieli on vähän siinä ja tässä miten se taittuu!

Tämän päivän illalle oli suunnitteilla hölkkä salille. Töistä päästyäni oli melkoisen vetämätön olo ja katselin loppuun Suomen lätkäpelin Ruotsia vastaan, jonka jälkeen oli pakko ottaa pientä torkkua. Nuo torkut venyi reilun tunnin mittaiseksi, jonka jälkeen oli aina vaan vetämättömämpi olo. Edes suklaa ja kahvi ei pelastanut tilannetta. Kroppa tuntui kolmen aamuvuoron ja kaiken viikon touhuilujen jäljiltä todella tyhjältä vaikka urheiluista olin pitänyt välipäivää jo torstain. Joskin tuo välipäiväkin oli aamusta iltaan menoa. Meidän tavallisten harrastajien elämässä ei kuitenkaan ainoastaan suoritetut treenit kerro juuri millään tavalla vireystilasta. Nää tilanteet on just niitä, jolloin väliin jätetty treeni on just se paras treeni. Sellaisen päätöksen tekeminen ei välttämättä ole mitenkään yksinkertainen asia, vaikka se enemmistön mielestä siltä ehkä kuulostaakin.

Tänään menin jopa niin pitkälle, että puin hölkkävaatteet päälle ja lähdin roskapussin kanssa ulos. Ulko-ovella sain viimein väännettyä itselleni rautalangasta asian, jota olin koko päivän yrittänyt: Nyt jos lähdet väkisin vääntämään tuonne, niin pilaat vaan huomisaamullekin varatun spinningin. Vaihtoehtona voisi olla pyykinpesu (mitä just harmittelin, että pyykkivuori senkun kasvaa, mutta kukaan ei ole ihmistenaikoihin ollut sitä pesemässä), ajoissa nukkumaan, hyvät yöunet ja aamulla hyvä spinning sekä mahdollisesti lihaskuntoa siihen alle, sillä todennäköisesti tämänkaltaisen ratkaisun jälkeen aamulla olisi virkeä fiilis.Hyvin usein puhutaan siitä, kuinka ihmiset tarvitsee motivointia liikkeelle lähtöön. Näin on toki toisinaan on. Toisinaan sitä motivointia kuitenkin tarvitsee myös liikkelle lähtemättömyyteen. Tuon kaltaisissa päätöksissä olen elämäni varrella kehittynyt paljonkin. Laiskotuksen ja väsymyksen erottaminen on taiteenlaji, jossa varmasti jokaisella meillä on suuntaan taikka toiseen kehittämisen varaa. 

Nyt varmasti jollakulla käy mielessä sana addiktio, eli riippuvuus, lat. addictio, suom. jättäminen jonkun valtaan. Meitä ihmisiä on monenlaisia, liikunnan harrastajiakin. Osan silmissä olen varmasti pahimman luokan laiskiainen ja osan silmissä pahimmanluokan liikunta-addikti. Uskoisin, että hyvin moni meistä harrastajista aika-ajoin painiskelee vastaavien ajatusten kanssa. On turha kieltää, ettenkö olisi riippuvainen liikunnasta. Olen, oi todellakin olen! Riippuvuuksiakin on sekä negatiivista ja positiivista. Oma taiteenlajinsa on myös tasapainoilla armollisuuden ja armottomuuden välillä. Joustavuus ja sopeutuminen lienee avainsanoja sille, mikä tuottaa sen parhaimman kehityksen. Tänään en jaarittele hyvästä salitreenistä, vaan kehuskelen sillä, kuinka hemmetin hyvä oli olla lähtemättä yhtään mihinkään!


Ja nyt niille unille. Naapurissakin loppu muusikin jytkytys. (On muuten niiiiiiiiiin keski-ikäistä huomata ajattelevansa perjantai-iltana kello 20.00 naapurin hädintuskin täysi-ikäisestä näreästi, kun se vähän soittaa musiikkia. Kato kun mä oon nyt niiiiiiiiiiiin väsynyt itse!)

maanantai 17. helmikuuta 2014

Liikuntapäiväkirjamerkinnät

Viikon liikunnat ja tarkentavat fiilikset parilta viikolta.

Viikko 6:

Ma: -
Ti: Juoksu yht. 30min. + Kuntosali 1h20min. (Vartti hölkkää salille ja vartti hölkkää kotiin. Hyvät reenikset..)
Ke: Juoksu yht. 40min. + FitInterval 55min. (Kävin siis juosten mennen tullen yliopistolla FitInterval tunnilla. Muistaakseni oli yövuorojen välipäivä, olin hoitanut energiat päin puota ja tunti kun on aikamoinen syketunti, niin juoksu takaisin kotiin tuntui niin paskalta. Tuo tunti on kyllä ihan superkiva!)
To: Juoksukävely-yhdistelmä 55min. (Yövuorokooman jälkeen kaipasi jotain matalasykkeistä ulkoliikuntaa. Hölkkä sujui about puoli tuntia, kunnes jalka sanoi että nyt on paras edetä vuorovedoin loppuun. Taas mietin, että jumankauta kun olisi kunnossa!)
Pe: Kuntosali 1h20min. (Sali kulkee nyt!)
La: -
Su: Juoksu 40min. (Tuntemuksia lähinnä akilleksessa tulee siinä puolen tunnin kohdalla. Kipu ei ole niin kova etteikö juoksua pystyisi jatkaa, mutta uskon että silloin tulisi leposäryt. Nämä tämänmittaiset lenkit eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet negatiivisesti arkikävelyyn. Aamusärkyä on, mutta siihen ei auta myöskään juoksemattomuus.. Joten joten.. Mennään nyt päivä kerrallaan.)
Yht. 6h20min.

-----

Viikko 7:

Ma: -
Ti: -
Ke: Juoksu yht. 30min. + Kuntosali 1h15min. (Jälleen kerran hölkällä salille ja takaisin. Nyt oli kyykynkin sarjapainot oman painon verran. Hahaa.)
To: Kuntosali 50min. + Spinning 1h10min. (Kävin tekeen salitreenilöitä ennen spinningiä. Nyt kun oon valkannut mun lempparisaliksi monnarin, niin en kyllä jaksa tuosta Killerin salista tykätä sitten yhtään. Enpä siellä kyllä just ikänä käykään. Se on niin... no hieno tai jotain. Ja ne kyykkypaikatkin on niin onnettomat.)
Pe: Juoksu yht. 30min. + Pumppi 1h (Juosten mennen tullen pumppiin yliopistolle)
La: Juoksu 35min. (Yhden yövuoron jälkeisen miniyövuorokooman lenkki, joka päättyi suoraan anopin saunaan. Kyllä noiden jälkeen elämä taas maistui.. hyvälle!)
Su: Juoksu 35min. + Spinning 50min. + Juoksu 25min. (Yhdistelmätreeni.. Olin lähes jo suorittamassa päivän pitkää pk-treeniä hiihtoladulla suksilla, mutta Laajiksen suksivuokraamon typy kertoi ettei niillä ole luistelusuksia vuokrattavana. Yhyyyyyyyy. Olin niin latautunut hiihtoon. Oon latautunut siihen jo yli kymmenen vuotta. Pertsaan en suksia jaksanut sitten vuokrata, latua kun oli tarjolla vaan kilometrin mittainen ensilumenlatu. Ihan niin latautunut en ollut...)
Yht. 7h40min.

Aika perusviikkoja siis. Apaattisen tammikuun jälkeen jopa ihan hyviä liikuntaviikkoja. Noiden lisäksi mulla tulee hyötyliikuntaa matkojen muodossa joitain kymmeniä kilometrejä viikossa. Työmatka omaan työpaikkaanhan kohtalaisen lyhyt, n. 500 metriä suunta. Nyt harkkapaikkaan tuo matka on lisäntynyt reippaaseen kahteen ja puoleen kilometriin suunta. Sitten on kauppareissut, liikuntamatkat jne. Arkiliikunnoista en kuitenkaan pidä minkäänlaista kirjanpitoa, sitä lienee hyvinkin vaihtelevat määrät. Toinen juttu on venyttelyt, mistä en pidä kirjaa. Vaikka ehkä aihetta olisi, ainakin jos sillä pystyisi terävöitymään kyseisessä asiassa!


Viimeisimmältä sunnuntailta
Voi tuo juoksureppu on kyllä yks parhaita mun omistamia asioita!

lauantai 15. helmikuuta 2014

Someujo moi!

Taannoisen Facebookin 10 -vuotispäivän päivän kunniaksi ajattelin julkaista postauksen koskien sosiaalista mediaa, tarkemmin sanottuna omaa käyttäytymistäni erilaisten somepalvelujen kanssa. On Twitteriä, Facebookia, Bloggeria, Instagramia, Sportstrackeria, HeiaHeiaa ja huhhahhoota.

Itse en ole mikään sosiaalisen median suurkuluttaja. Käyttämäni palvelut ovat oikeastaan tasantarkkaan tämä blogi ja Facebook. Twitteriin olen liittynyt, mutta muistan sen ehkä kerran vuodessa. HeiaHeiaan kuulun, mutta se on treenien ylöskirjaamista varten ja sen verkostoitumismahdollisuuksista en tiedä hölkäsenpöläystä. Tänä vuonna olen päättänyt terästäytyä sykemittarin kanssa, että treenit uintia lukuunottamatta saisi siirrettyä kätevästi Garmin connectiin. Yllättävän ahkerasti olenkin tuota mittaria pitänyt mukana jopa salilla, joten lienee HeiaHeiasta voisi kohta luopua. Toistaiseksi vielä nämä sovellukset elävät elämäänsä päällekkäin. Sitten on tietysti sähköpostit, Skydrivet ynnämuuta ynnämuuta, mutta siis ainoa missä sana sosiaalinen on mukana on tosiaan nuo kaksi ensin mainittua.

Omistan älypuhelimen, mutta en ole puhelinaddikti. En siis näprää puhelintani jatkuvasti, enkä etenkään seurassa. Tuo puhelinnäpräys on tottapuhuen mennyt liiallisuuksiin! Facebookissa päivitän statustani silloin tällöin. Loppujen lopuksi annan siellä itsestäni todella vähän. Eniten annan itsestäni täällä blogissa. Olen huono kommentoimaan, sekä Facebookissa että täällä. Usein mulla tulee jokin kommentti mieleen, mutta se jää vain ajatuksen asteelle. Tuossa toivoisin olevan reippaampi, sillä kaikki keskustelu mielenkiintoisista aiheista on tervetullutta.

Blogatessa olen laittanut merkille, että moni bloggari tuntee myös livenä toisensa. Itse en ole varsinaisesti tutustunut keneenkään, vaikka blogimaailmassa monia tutustumisen arvoisia tyyppejä varmasti on! Mä en tottapuhuen oikein tiedä miten blogimaailmasta tuttuja pitäisi tervehtiä.. "Moi, oon tavannut sut sun blogin kommettiboksissa" vai mitäääh..? "Moi. Mä oon Taru ja seuraan sun blogia, kaunis on päivä tänään"... vai mitäääää?? Usein oon myös miettinyt, että esimerkiksi Facebookin foorumeilta voi saada hyviä neuvoja erilaisiin ongelmatilanteisiin ja vielä todella nopeastikin. Silti ei juuri koskaan ole tullut kyseltyä mitään vaikka mielessä on käynytkin. En ole myöskään kovin usein laittanut helposti tunnistettavia kuvia itsestäni tänne blogiin. En siis loppujen lopuksi ole varma, vaikka joku puolituttu seuraisi tietämättäni tätä blogia. Tuo kuvien laittamisasiakin kuuluu sarjaan, jossa toivoisin olevani vähän reippaampi.

(Dear Eki), olenko mä ujo vai olenko mä vain someujo???

Verkostoituminen ja sosiaalinen media ei millääntavoin korvaa ihmistenvälistä kanssakäymistä, mutta aika-ajoin mietin, että mulle tekis varmasti ihan hyvää käydä keskustelua mua kiinnostavista urheilemiseen liittyvistä aiheista vaikka sitten somessa. Lähinnä tuo ajatus kumpuaa siitä, että niinkun oon ties montako kertaa maininnut, niin mun ystävät on pääosin aika erilaisia tän urheilemisen kanssa. Toki on muutakin elämää ja puheenaiheita kuin urheilu ja kiitos mun ystävien ja perheen, sitä tosiaan on!

Aivan kuten olen unohtanut itseni Twitteriin, olen myös unohtanut Wannabe Juoksijan facebookiin. Se nyt ei ehkä ole ihme, sillä siellä on ehkä kaksi tykkääjää, hahhaa. Tuo on jokatapauksessa kolmas asia, jossa aion terästäytyä. Wannabe Juoksijan facebook olisi vallan mainio paikka jakaa liikunnan ilosanomaa esimerkiksi erilaisten artikkeileiden, videoiden ja muiden blogikirjoitusten muodossa. Tämä Wannabe Juoksijan facebook sivu tuli taas aktiivisemmin mieleeni, kun sain lukijoilta kommentteja ja linkkejä liittyen PF:n ja mietin, että tuleekohan asiasta kiinnostuneiden bongattua nuo linkit kommenttiboksista. Käykääpä tykkäilemässä Wannabe Juoksijan facebookista!

Vaikka olen vahvasti vanhanajan yhteisöllisyyden kannattaja ja tykkään tavata ihmisiä enemmän face to face kun facebookissa, niin tämä bloggaus on kyllä muuttanut ajatusmaailmaani radikaalisti. Sen verran mahtavaa kannustusta ja keskustelua on täällä minunkin vielä niin kovin pienessä blogiyhteisössäni ollut, kiitos siitä! Juodaan porukalla virtuaalikahvit:








torstai 13. helmikuuta 2014

Olympiatunnelmia vähän eri näkövinkkelistä..

En ole nyt muutamaan päivään kerinnyt kirjoittelemaan vaikka sekä liikkumis- että kirjoittamisboosti olisi ollut kohdillaan. Viikonloppu meni sisko(je)n kanssa ja alkuviikko meni opintovapaaseen eli toisinsanoen työharjoittelupaikkaan sopeutumisessa ihan ykskaks. Taikka oikeastaan tuota sopeutumista tarvitsee työharjoittelijan asemassa olemiseen. Se onkin aika jännä tilanne. Viime viikon liikunnatkin on kirjaamatta tänne blogiin, mutta taidan tehdä postauksen myöhemmin sekä viimeviikosta että tästä viikosta. Nuo liikuntapäiväkirjatyyppiset postauksethan nyt varmasti ei kiinnosta juuri ketään, mutta tykkään itse niitä tehdä. Tarvittaessa niitä voi myöhemminkin selata, vaikka tosiaan listaan liikunnat Garmin connectiin sekä HeiaHeiaan. Tykkään kuitenkin tehdä jotain itsekin, mun päästä kun ajatukset ei vielä siirry USB-kaapelin avulla mihinkään ja se on hyvä se.



Olympialaisia on tullut seurailtua, viikonloppuna enemmän ja täysillä ja nyt arkena vähemmän ja sivusilmällä. Kuitenkin senverran mitä ehtii ja tällaisten kisojen aikaan tykkään, että telkkari on päällä, vaikka sitä ei niin kovaa tuijottaisikaan. Oon syntynyt Los Angelesin olympialaisten aattona, joten en voi olla mitään muuta, kun penkkiurheilija koskien isoja urheilukisoja. Seurailen kisoja nautiskellen, eikä mun kansallinen itsetunto lepää millään tavalla Suomalaisen urheilijan harteilla. Urheilussa(kin) esiintyvä lynkkausmeininki on inhottavaa, enkä ymmärrä miksi ihmiset jaksavat velloa sen kaltaisissa tunteissa. Tykkään seurata lähestulkoon lajia kuin lajia ja itken herkästi nähdessäni onnituneen urheilusuorituksen (<-voi hyvää päivää). Jos lapsuudesta on paljon urheiluharrastuksiin liittyviä muistoja, niin lapsuudesta on myös paljon penkkiurheilumuistoja. Pihaleikeissä on huolella käyty läpi päivän lajit ja tosipaikan tullen hiihto voitti matematiikan opiskelun myös opettajien silmissä. Ylläolevassa kuvassa oon minä, mun reilu 2 vee kummityttyö ja kaksi Enniä. Noilla nukkevauvoilla ei vielä viikko sitten ollut nimiä, ne oli vaan vauvoja. Nyt sunnuntai-iltana mun kummityttö yhtä-äkkiä tuumasi vauvan olevan nimeltään Enni. Kummankin. Toisella Ennillä oli kuulemma päällään hiihtopuku ja toisella Ennillä oli päällään jääkiekkopuku. Kummallakin oli päässä kypärä, koska täytyy ja näitä Ennejä piti sitten juoksuttaa ja hyppyyttää ympäri asuntoa vauhtia -huutojen säestämänä... Meno oli kuin Sotshissa.

Kuitenkin vain urheilua ja kuitenkin niin paljon enemmän, kuin vain urheilua!

torstai 6. helmikuuta 2014

Oman ruhon verran rautaa!


Olipahan eilen hyvä sali, jonne vielä kaikenlisäksi pitkästä aikaa kuljin juosten. Eli lempi kulkuvälineellä, omin jaloin. Niinkun kuljen kyllä lähes aina ja joka paikkaan. Joskus on pyörä vähän apuna, mutta niitäkin renkaita täytyy ite omin jaloin pyörittää. Salista teki erityisen hyvän se, että pääsin siinä yhdenlaiseen etappiin. Nimittäin maastavedon sarjapainot on nyt mun oman painon verran (koittakaa te ihan oikeat salikundit ja -tytskät pidättää naurahduksia!). Mä en oo ikinä yrittänyt mitään ihan oikeita maksimisarjoja tai ykkösmaksimeita, vaan oon tasasen varmasti edennyt tähän.


Ihan alkuunsa mun progressiot meni silleen, että toistoja joka viikko kaksi kappaletta lisää (kun siis sarjat menee ja mavessa esim. on ollut jatkuva nousu) ja toistomäärät lähti kahdeksasta ja nousi aina kahteentoista. Sittemmin olen nuo toisto määrät muutin 6, 8 ja 10. Jossain liikkeissä on kyllä noita välisarjoja "joutunut" tekemään. Sitten on pitänyt punnertaa seuraavalla viikolla samaa painoa uudestaan. Lähinnä näin on käynyt penkin ja pystypunnerruksen kanssa. Jossain vaiheessa nuo kyykyn painot jäi vähän jälkeen, kun siellä ohjelmassa oli viimeisen kerran sarjat mun tulevalla omalla painolla. Mave tuntuu kyykkyyn nähden kevyeltä, joten ero tulee lienet kasvamaan.


Vähänkö tekis mieli mavemaksimeita kokeilla! Pitäisköhän ostaa mankkua? Taikka remmit? Anyway jotain pitää tehdä, koska selvää on se, ettei näppivoimat todellakaan tule samaa tahtia. Wannabe Juoksija ei tiiä tällasesta mitään. Se tietää vaan juoksemista. Eikä siitäkään kaikkee.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Viikon ja viikonlopun tunnelmat

Viime viikon liikunnat on taas liikuttu ja ne on liikuttu seuraavalla tavalla:

Ma: Pumppi 55min.
Ti: Sali 1h 5min. + Juoksu 20min.
Ke: Juoksu 15min. + FitInterval 55min. + Juoksu 15min.
To: Spinning 1h 10min.
Pe: CrossTraining 55min.
La: Sali 1h + Uinti 30min.
Su-
Yht. 7h20min.

Noi crosstrainingit ja fitintervallit on niitä korkeakoululiikunnan ohjattuja tunteja. Crossraining on ottanut vaikutteita, yllätysyllätys, crossfitista. Hiki tuli, maitohapot jylläs ja sykkeet nousi, joten ajoi varmaan asiansa. Tunnilla oli noin vartin mittainen tekniikkaosia rinnallevedosta. Tosi pintapuolinenhan se on, niinkun nyt isoilla ryhmäliikuntatunneilla on tapana. Silti ihan tervetullut. Riveä hakattiinkin erään kerran niillä kohtuu kevyillä voimatangoilla ja nyt on olkapäiden etuosassa melkoiset mustelmat. Tarina ei kerro, että menikö se tekniikka ihan pyllylleen. Mustelmia mulle ainaskin tulee tosi helposti.

Sunnuntaina jumituinkin sitten töiden jälkeen sohvalle katselemaan urheiluviikonloppua, jossa oli mm. pätkää crossfit -kisoista. Tuon pätkän näytin tänään Jaralle uusintana Areenasta, käykäähän katsomassa kuka sunnuntain ohjelman missas. Mun mielestä ihan jännä kokonaisuus. Innostuinkin taas surffaamaan Jyväskyläläisen CrossFit 40100 -salin sivuille, jossa kaikki kurssit näyttää loppuunmyytyä. Se toinen sali, CrossFit Jyväskylä, on mulle vähän liian kaukana. Edelleenkin oon tosi epävarma siitä, onko mulla aikaa aloittaa mitään juttua, mille on määrätty tietty kellonaika. Katsotaan nyt miten nuo ensi viikolla alkavat harkkajaksot lähtee rullaamaan. Onko kellään lukijalla kokemusta Jyväskylän Crossfit saleista?

Viikonlopulla myös uimari AP Liukkonen tuli niin sanotusti ulos kaapista. Se herätti urheiluviikonlopussa monenlaisia kommentteja. Lueskelemieni kommenttejen perusteella osa porukasta (onneksi vähemmistö) on sitä junttimieltä, osa porukasta ihmettelee uutisointia ja osa (onneksi enemmistö) antaa tukea uimarille. Tulevaisuudessa tämänkaltaiset jutut tuskin tulee olemaan uutisaiheita, mutta onhan se selvä, että joku tämän tien ensimmäisenä tallaa. Suomalaisessa urheilussa, urheilussa ylipäätään, on seksuaalivähemmistöön kuuluminen melkoinen tabu edelleen. Onko seksuaalisella suuntautumisella merkitystä urheilun kannalta? Ei tietenkään ole, mutta se että joutuu piilottamaan edes pienessä määrin itsestään noin isoa osaa, on varmasti suuri stressori ja sitä kautta merkittävä negatiivinen pointti ajatellen urheilumenestystä. Itse olen vahva tasa-arvon kannattaja ja mun mielestä AP liukkosen tunnustus oli kaivattu. Oon myös ihan varma, että tietynlaisia lukkoja tämä asia mursi ihan tulevaisuutta myöten. Mitäs mieltä te ootte?

Viimeinen viikko ennen opintovapaata ja tulevia harkkoja polkaistiin käyntiin eilen tuplavuorolla. Olinkin melkoisen poikki raahauduttuani eilen illalla kotiin. Tänään on tiedossa muutamat yöt ja urheilua. Toivottavasti säästyn meillä työssä riehuvalta vatsatauti epidemialta. Se on nyt niin isollaan, etten hetkeen vastaavaa muista olleen!