perjantai 10. lokakuuta 2014

PPPPP eli pukeudu pinkkiin ja pakarat piukaksi -päivä



Sen kummempia selittämättä (koska kaikki ihan varmana tietää!) totean, että tänään oli virallinen roosa nauha -päivä, pukeudu pinkkiin -päivä, what ever, tarkoitus paras mahdollinen. Ylipäänsä tykkään tästä tämän päivän hengestä, jossa erilaisin tavoin tehdään hyvää. Pelkkä tietoudenkin lisääminen on usein ihan riittävän hyvä.

Tänään oli myös siivouspäivä, sisustuspäivä ja miehellekokkauspäivä (eilisen ilonpäivän nimissä), mutta ennenkaikkea pakarat piukaksi -päivä. Kävin nimittäin tekemässä tänään sen alakroppatreenin. Tuohon alakropan yhteyteen oon myös laittanut vähän enempi keskivartaloa, kun yläkropan treeniin. Hiki tuli ja hyvä mieli ja kaikkee. Palautteluajatkin meni ihan kivasti, kun verkkailin eilisen rääkin jäljiltä runneltua yläkroppaani. Maltoin siis tehdä suurinpiirtein yhtä asiaa kerrallaan, mikä alakroppatreenissä on omalla kohdalla toivottavaa, koska isojen lihasten tehdessä duunia sykkeetkin on sen mukaiset. Treeni näytti tältä:
  • Juoksijan kyykky smith-laitteessa
  • Pohkeet samaten smithissä
  • Takakyykky (olisin halunnut mennä tähän eka, mutta ne junnupelaajat..)
  • Maastaveto
  • Kylkitaivutukset (hieno nimi)
  • Selänojennus (kyllä muuten tuntui maven jälkimainingeissa)
  • Takareisilaite
  • Vatsoja, vatsoja, vatsoja!
Thats the way it goes. Hirveesti haluaisin tehä noita reiden lähentäjiä, mutta onko ne oikeen mistään kotoisin? Ihan vaan siksi, jos paikallista rasvanpolttoa sittenkin on, hah! Takareisilaitetta epäilin kanssa, mutta sitä tehdessä totesin, että mulla taitaa olla aika heikot takareiden versus etureisiin. Maven saatan siirtää kolmanteen treeniin, siihen, missä käydään koko kroppa. Se on ehkä vähän raskas tossa. Mutta kun se kolmas treeni on vähän vielä hakusassa (ja entä jos tulee käytyä pumpissa ym. paljon). Mavee haluan kuiteskin tehdä, koska se on kivaa.

Mitäs ootte mieltä? Ihanaa muuten, kun olitte kommentoinut edelliseen! Oon toisinaan vähän ulapalla saleilun kanssa. Enemmän kun juoksemisen. Onneksi Jarakin osaa jotain mulle kommentoida, ainaskin enempi kun juoksemisesta.

P.S. Tänään on myös Jennin päivä, jee!

Pukeuduin pinkkiin. Niin paljon, kun rahkeet riitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3