torstai 27. marraskuuta 2014

Opinnoista ja pimeydestä

Mitä kuuluu? No eipä paljon mitään eikä myöskään näy. Pimeetä on kun persreiässä oli yö taikka päivä. Luotettavan tiedon lähteestä, eli Iltalehdestä, luin että tänä marraskuuna aurinko on näyttäytynyt Jyväskylässä 7h. 30min. Että silleen, olin varmaan töissä silloin. Lukekaa vaikka tästä, jos ette usko. Eikä muuten mene muuallakaan suomessa hyvin.

Kynttilöitä (Party Lite) eteisen lipaston päällä

Puolet kansasta riutuu kaamosfiilareissa ja toinen puoli ihmettelee kun porukka valittaa, ihan turhasta vielä. Äkillinen pimeys kun valitettavasti vaikuttaa osaan meistä ihmisistä ja se on ihan todellinen tosi niille. Itse kuulun siihen osaan ihmisistä joihin tuo pimeys vaikuttaa negatiivisesti ja olen kyllä oppinut elämään sen asian kanssa. Luulisin, että mun läheiset on myös oppinut elämään mun kanssa, vaikka saatan joskus valittaakin. Pikkukikkailuilla kuten kirkasvalolampulla taikka D-vitamiinilla saa jonkinlaisia myönteisiä vaikutuksia, tiedä sitten onko lumetta tai ei. Sitten on ne suuremmat linjat, kuten liikunta (etenkin ulkoilu pimeydestä huolimatta) ja ruokailut. Itselleen on myös hyvä osata antaa siimaa, jos siltä tuntuu. Mitään tajunnanräjäyttäviä vinkkejä tämän vuoden pimeimmän ajan selättämiseksi mulla ei ole antaa, se on vaan löydettävä ne omat keinonsa. Ei tämä kuitenkaan ikuisuuksia kestä.

Tämän syksyn olen kyllä osannut ottaa ihmeen rennosti. Noi opinnot otti ensimmäisenä puolenatoistavuonna jotenkin imuunsa ja siinä sivussa kun omaa toimeakin tuli hoidettua, niin melkoista haipakkaa oli välillä. Jotenkin viime kesänä tajusin kuitenkin, että vaikka ne lehtorit ja mitkä siellä AMKissa yritti saada meidän ryhmästä irti vaikka ja mitä nopeusennätyksiä, niin minä en siihen hommaan lähde revittelemään. Tämän aiempiin puolen vuoden perioideihin verrattuna leppoisan syksyn aikana lykkäsin valmistumista vielä tulevasta keväästä seuraavaan syksyyn. Opparia lukuunottamatta todennäköisesti saankin opinnot pulkkaan, mutta koska en tuota opparia ole vielä aloittanutkaan, niin sitä tuskin saan ennen kesää valmiiksi. Niin ja oikeastaan, miksi edes pitäisi?

Lääkelaskentaa

Mähän en tiedä mitenkään päin näiden oppilaitosten talouspolitiikkaa, mutta luulen että money talks. Jotenkinhan niiden on hyödyttävä siitä, että ihmiset valmistuu vaikka nyt esimerkiksi sairaanhoitajaksi kahdessa ja puolessa (osa jopa kahdessa) vuodessa ohjeajan sijasta. Hiillostus opintopisteiden vauhdikkaaseen keräämiseen on joskus melkoista enkä kyllä yhtään ihmettele, vaikka burn outit kolkuttelee ovella ja eräätkin yöunet opiskelijoiden keskuudessa menetetään. Ite oon kyllä nyt vakaasti päättänyt, että vaikka burnaria väistellen selviäisinkin siihen kahteen ja puoleen vuoteen, niin en sitä (todellakaan) aio tehdä. Sitä paitsi monessakin mielessä hyödyn paljon enemmän siitä että olen vielä syksyllä koulun kirjoilla, nih!

Tätä rentoilua ajattelin jatkaa esimerkiksi matkustamalla opintovapaalla Wieniin. Ja Ouluun. Ehkä myös Pohjanmaalle. Ajattelin olla läheisten kanssa. Polttaa kynttilöitä ja liikkua paljon. Ehkä teen jonkun tehtävän, ainakin sen mikä tähän viikon päästä loppuvaan harkkaan liittyy. Omatunto on täydellisen puhdas, sillä ihan riittävästi olen opintopisteitä suorittanut tämänvirkavapaan eteen ja kesälomiakin hölmö mennyt opinnoille pyhittämään. Sellaista mulla, mitäs teille?

Iskä tehnyt jotain -84 ja minä maalunnu jotain 30v. myöhemmin. Lähinnä kynttiläkäytössä. Tunnetta on. Paljon.

P.S. Onko kukaan käynyt Wienissä? Jos on, niin kertokaa mitä kaikkee ihanaa vois ja mitä kaikkee ihanaa kannattais tehdä taikka nähdä?

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Eriskummallisia huomioita

Sarja eriskummallisia huomioita kuntosaleilta ja lenkkipoluilta.

  • Autoilijat on aina todella, tarkoitan todella, kohteliaita juoksevalle ihmiselle. Mun siskon mukaan sama efekti tapahtuu myös lastenvaunujen kanssa liikkuvalle. Mä en tiedä. Omistan vaan Nopsa Piknicin vuosimallia kaheksakytjotain (ja sekin on nyt korjauksessa ja joudun ajaan Jarpan seitkytluvun maamaveivillä) ja silloin tuota efektiä ei yleensä todellakaan tapahdu.

  • Juniorijääkiekkoilijoilla, sellaisilla puoliaikuisilla, on aina törkeesti vaatetta päällä salilla. Jopa pipoo ja toppatakkia, vaikka ne reenais punttia kuinka kauan. Mä sitten jaksan sitä asiaa ihmetellä. Joskus niillä voi olla shortsit, pipo ja toppatakki. Häääh?

  • Aika usein ne kaikkein huonokuntoisimmat penkkiurheilijat on kaikkein kriittisimpiä. Eikä todellakaan itseään kohtaan, vaan muita kohtaan. Esimerkiksi lätkäkatsomoon tulee järjestään aina viidenmetrin säteelle (yleensä) reilusti ylipainoinen  mieshenkilö, joka arvostelee niiden pelaajien jokaista käännettä ilkeään sävyyn.

  • Keväisin on vähintään puolet enemmän vaatetta päällä, mitä syksyllä olis samalla lämpötilalla. Tää pätee niin urheiluun kun kaikkeen muuhunkin pukeutumiseen. Siis pukeutumiseen ulkona.

  • Paikallisen uimahallin kuntosalilla käy ihan tosi paljon hyväkuntoisia pappoja, mutta missä ne mummot on? Niitä on paljon vähemmän. Sama tulee esiin myös viikonloppuaamuisin pururadalla. Tekeekö ne kotipuuhia vai onko ne yleensä elossakaan? Ehkä ne on elossa, koska töissä muistan ihmetelleeni sitä, että yleensä ne papat kupsahtaa ennen niitä mummoja. Silti, vaikka ne liikkuu enempi kun ne mummot. Ääh, mikä dilemma.

  • Salilla käy kahdenlaisia tyyppejä. Sellaisia kun minä, jotka kaivaa samanlaiset painot tangonpäihin vaikka kiven alta. Ja sitten on niitä huithapeleita, joita katsellessa silmät vuotaa verta.  Joilla on toisessa päässä punainen kympin kiekko ja toisessa päässä musta. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

  • Voit juosta vaikka kahdenkympin lenkin, mutta kun pääset rappukäytävään, tilaat hissin. Minä ainakin teen näin. Sitten siihen hissiin saattaa tulla vielä joku muukin ja siinä sitä sitten ollaan nolona ja haistaan pahalle! Miksi, miksi ja miksi?? Miksen voi (muistaa) kävellä niitä portaita ylös, häh?
Että tälläisiä järkevän sorttisia ajatuksia tänään tuolla alhaalla olevassa (isohkossa) päässä. Älkää kysykö ketä kiinnostaa, en nimittäin tiedä itekkään.



lauantai 22. marraskuuta 2014

Just dreaming

Käytiin tänään kääntämässä vene nimeltään venho. Lunta oli ja hienoa.
Normaalistihan tämä aika olisi sitä, jolloin pohditaan tulevan vuoden juoksutapahtumia ja mahdollisesti laitellaan jo ilmottautumista sisään. Ainakin, jos jonnekin suositulle maralle haluaa, kuten nyt esimerkiksi Tukholmaan. Koska tää mun jalkatilanne on mikä on, eli aika huono edelleenkiin eikä ole muuttunut oikein miksikään, niin mulla ei sellaisia kuvioita ole. Juoksen mitä juoksen ja jos juoksen, toivottavasti juoksen.

On mulla kuitenkin kaikenlaisia muita ajatuksia liikunnasta ja tulevasta elämästäni liikunnan parissa, jotenka kirjoitan niistä.
  • No ensinnäkin se hiihto. Mulla on siis tulevan talven tavoitteena oppia oikeasti hiihtämään ja mahdollisuuksien mukaan (eli lumitilanteen) saada hiihtokilometrejä toivottavasti paljon. Oikein odotan, kun pääsen taas laskemaan keskinopeuksia ja kilometrimääriä. Jee!
  • Suunnistuskurssi tai joku vastaava vois olla mukava ensi vuodelle. Kunhan tämä talvi ensin ja sitten kevät on eletty. Onhan täällä myös iltarasteja, mihin voipi mennä kokeilemaan. Näin niinkun ylipäänsä olisi mukava oppia suunnistamaan.
  • Joku pidempi vaellus on tavoitteena ensi kesänä toteuttaa. Alustavasti ollaan mietitty Karhun kierrosta mun pikkusiskon kanssa. Viime kesän vaelluksella puhuttiin, että vähintään yhden pidemmän vaelluksen tekeminen kesän aikana voisi olla ihan tapa. Vuodesta toiseen.
  • Haluaisin oppia painonnostoliikkeitä. Jos Jyväskylässä järjestetään joku kurssi, niin todellakin menen, jos suinkin vaan voin. Tähän asiaan voi antaa vinkkejä, mä en oikein ole mitään kurssiloita bongannut mistään.
  • Yks, mihin olis tosi makee osallistua, olis Sulkavan soutu. Oi, mikä vanha ja perinteikäs supisuomalainen tapahtuma! Siinä olis kiikkustuoliin muisteltavaa maratonien rinnalle.
Toki toivoisin ihan ykkösenä, että tulevana vuonna voisi osallistua ihan oikeasti juoksutapahtumiin. Useampiin ja pidempiin. Mulla on myös aika paljon liikuntaan liittyviä haaveita. Haaveet on mulle eri asia, kuin tavoitteet. Haaveet on niitä tavoitteiden siemeniä, joista kypsyessään tulee niitä tavoitteita. Kaikista ei toki välttämättä tule. Mun mielestä ihan vaan pelkkä haaveilukin on hyväksi ilman ajatusta, että kaiken tulisi käydä toteen. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Se mitä haaveilen tänään, saattaa vuoden kuluttua olla vain hauska ajatus. Tai sitten toteutunut tavoite.
  • Ultrajuoksu. Ultrajuoksun kokeminen on ollut mielessäni aktiivisesti aina Vaarojen maratonilta asti. Ehkä jo ensi vuonna? Vaarojen ultra olisi joskus hieno kokea. Kesällä innostuin Hetta-Pallas -juoksusta, enkä vähiten siksi, että tutustuin juoksuun enemmän erään lukijani pohdiskellessa omaa osallistumistaan taannoin.
  • Vaellusteemalla kiinnostaisi joskus myös kulkea Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti (lisätietoa täällä ja täällä). Mitään ylevää ajatusta ei tuon haaveen takana ole. Katselin kerran aiheeseen liittyen mielenkiintoisen dokkarin ja kunhan rupesin haluamaan. Se riittää.

Ihan puhtaasti juoksun suhteen mun ykköstavoitteena on edelleen toteuttaa se tavoite, joka kesällä 2013 jäi toteutumatta. Eli juosta se maraton tiettyyn aika tavoitteeseen. Toisinaan on kyllä lopunajan olot tämän jalan kanssa ja tietynlaista nöyryyttä tämä on (todellakin) opettanut. Käsilläänkin olisi hauska oppia seisomaan, ilman tukea! Tulevaisuus näyttää! Kertooka hei tekin tavotteista taikka haaveista, isoista ja pienistä! Niistä inspiroituu aina itsekin :).

#selfie. Hah! Fight Back -pipo päässä. Pekka Hyysalo on kyllä niin rautainen kaveri. Tiedättekö tän jutun?

perjantai 21. marraskuuta 2014

Yötyön miinukset

(kuva: freepik.com. Aika kolkon ja vanhan näköinen sairaala.
Mun viikonloppu alkoi melkoisessa koomassa ja kurrku kipeänä infektioikkuna apposen ammollaan. Tein keskiviikon ja torstain välisenä yönä yövuoron ja tänään perjantaina olin yhden kouluprojektin tiimoilta tavallaan aamuvuorossa. Eilen päivällä nukuin vaan muutaman tunnin, liian vähän sitten kuitenkin koska tänään iski totaalinen uupumus.

Yövuorot on tavallaan ihan jees. Toisissä töissä se esimerkiksi katkaisee mukavasti viikkoa, koska on paikkoja, missä on esimerkiksi fyysisesti ja henkisesti sen verran raskasta, että sellaista pientä breikkiä arkiaherrukseen kaipaa. Toki hoitoalalla on työpaikkoja, jossa yövuorot saattaa olla niitä kaikkein kiireisimpiä. Vaikka yövuoro ajatuksena on ihan kiva, niin oon kyllä ehkä päätynyt siihen, ettei ne oikein mulle sovi. Ainakaan enää ole sopinut.
  • Jarpan mukaan olen jotenkin paljon kireämpi niinä päivinä, kun mulla alkaa yövuorot. En ehkä ole itse laittanut sitä merkille, mutta uskon, että se on oikeassa tuossa asiassa.
  • Aika usein yövuorojen jälkeen mulla on olo, että tulen kipeäksi. Saattaa tulla pientä nuhaa ja kurkkukipua, mistä ei sitten seuraa sen enempää ja seuraavana päivänä olen taas täydessä iskussa. Kuitenkin lähes aina, kun olen oikeasti flunssassa, on takana yövuorot.
  • Iho. Mun iho kärsii ihan hirveästi yövuoroista ja siitä kyllä huomaa, milloin on tullut valvottua.
  • Aineenvaihdunta on kanssa ihan seis. Palelee niin käsiä kun jalkoja. Olo on kokonaisvaltaisesti joskus tosi kamala.
Siinä lienee tärkeimmät. Ehkä ikäkin on tehnyt tehtävänsä, koska hoitajan uran alussa en yövuoroista ollut moksiskaan. Vuorotyö ja sitä kautta myös yövuorot kuuluvat työn varjopuoliin, mutta jokaisessa paikassa ei niitä hoitajanakaan ole pakko tehdä. Sairaanhoitajan tutkinnolla lienee suurempi mahdollisuus saada päivätyötä, kuin lähi- tai perushoitajana. Toisaalta taas, ainakaan vielä en koe satunnaisia (eli max. 2 yövuoroa/kolmen viikon lista) yövuoroja niin pahana, ettenkö voisi tehdä sitä työtä, jos se vaan muuten on mielenkiintoista. Sikäli portit on auki.

Ilta ja aamuvuorojen sekoituksessa rytmiä pystyy kuitenkin pitämään paremmin yllä nukkumalla säännöllisesti. Tai edes sinne päin. Vaikka illasta aamuun siirryttäessä yöunet menevätkin enemmän tai vähemmän reisille, niin yöunet ne on kuitenkin. Yövuoroissa jää ainoaksi keinoksi yrittää pitää ruokailut edes suht järkevinä. Kahden yön ollessa kyseessä koetan välipäivänä nukkua mahdollisimman paljon, liikkua kevyesti ja sitten viimeisenä nukkumapäivänä nukkua mahdollisimman vähän, liikkua kevyesti ja päästä mahdollisimman nopeasti takaisin rytmiin. Yleensä onnistun noissa kuitenkin hyvin.

Mukavaa viikonloppua!

torstai 20. marraskuuta 2014

Salikäyttäytyminen: kyselijä vai hiljainen hissukka?

Meikäläisen viime aikaiset salitreenit on mennyt enempi vähempi penkin alle taikka reisille. Niin hyvässä kuin huonossa mielessä. Mähän teen tällä hetkellä 2+1 jakoista ohjelmaa, eli yläkroppa, alakroppa ja kokokroppa eli sekametelisoppa. Kolme kertaa viikossa siis salia.

Joku kerta uimahallin salilla.

No viime viikon ekaa treeniä jouduin modifioimaan aika reippaastikin, koska onnistuin telomaan itseni, tällä kertaa kaatumalla. Toisen treenin menin tekeen varmana viikon pahimpaan ruuhka-aikaan ja koska kyykkypaikalle pääsy olis vaatinut vähintään henkistä kyynärpäätaktiikkaa, muutin tuon viikon kakkostreenin lennossa siihen kolmostreeniin. Mave meni positiivisessa mielessä reisille, joten viikon kolmanteen treeniin jouduin kyllä tinkimään kyykyistä. Tai ainakin kyykkyjen sarjapainoista. Tämän viikon eka treeni alkoi sillä, kun totesin monnarin aulassa salin olevan remontissa puoleen päivään saakka. Ei muuta kun aivojen buuttaus ja suunta kohti uimahallia. Himpun verran harmitti, koska olin orientoitunut monnariin ja sarjarannekkeen sekä uimakamppeiden puutteessa maksoin mielestäni kipeän paljon pelkästä salista. Eilen, elikkä keskiviikkona, oli sama ruuhkajuttu, mitä viime viikolla. Keskiviikkoilta on kyllä ruuhkaisin siinä missä lauantai- ja sunnuntai-aamupäivät hiljaisinpia.

Mä käyn aika paljon salilla aamupäivisin, enkä näin ollen juuri kärsi ruuhka-ajoista. Toisaalta, ruuhka-aikanakin pääsee kyllä ihan ookoosti tekemään omat juttunsa. Kyykkypaikka on melkein ainoa mitä joskus joutuu vähän kärkkymään. Mä oon tosi huono kysymään keneltään, että voinko tulla tulla eteen tekeen kyykkyä, jos joku tekee esim. mavee taikka muuta siinä yhdellä lattiapaikalla. Aika usein ruuhka-aikoina kuitenkin porukka tekee peräkkäin, toinen kyykkyä (tai muuta mihin tarvii tangolle telineen) ja toinen mavea (tai muuta mihin ei tarvi tangolle telinettä). Usein teen itekin jonkun kanssa samalla paikalla, jos joku kysyy. Aluksi en kehdannut kieltää, vaikka se oli ehkä semisti kiusallista kyykätä jonkun nenän edessä. Sittemmin tuo asia ei ole enää tuntunut yhtään kiusalliselta, eikä näin ollen häiritse yhtään.

Toinen juttu mitä en tee koskaan, niin en kysy keneltään, että montako sarjaa sulla on vielä jäljellä. Aina sillon tällöin multa tullaan kyllä kysymään sitä ja nykyään vastaan kyllä reippaasti oli sitten kuinka paljon hyvänsä. Ei haittaa vaikka kuka kyselee ja mitä. Ennen mua ehkä vähän ärsytti se kysymys, koska se sai minussa heräämään jonkun "anteeks, anteeks, mä äkkiä teen tän mun jutun loppuun. Ei kestä kauaa, kun tää vähemmän oikea pikkupainojen heiluttaja tekee tietä ihan oikealle painojen nostajalle" -fiiliksen. Enää mua ei myöskään häiritse, jos joku tekee palautteluaikana jotain. Pystyn kyllä tekemään omat juttuni ihan siten kun oon suunnitellutkin.

Mistä tää siis kertoo? Mun mielestä siitä, että vaikka teen omat treenini aika omassa kuplassa, niin teen ne kuitenkin täysillä ja leuka pystyssä. Oon tekemisistäni hyvällä tavalla ylpeä ja pystyn keskittymään omaan juttuuni, vaikka toinen olis kuinka paljon vahvempi. Oon myös kotiutunut salille ja siksi tuntuisi vähän vaikealta ruveta kokonaan käymään jossain muualla. Kyllä mäkin joskus kyselen. Kyselen esimerkiksi, että voinko ottaa jonkun painon jos haen sen jonkun läheltä. Taikka olitko tekemässä tässä, jos olen vähän epävarma. Silti mieluummin muutan treenijärjestystä, kun menen kysymään, että voinko tulla tähän sun taakse tekemään maastavetoa. Se ehkä selittyy mun ajoittain epäsosiaalisella ja ujohkolla luonteella, mikä on tuntemattomian ihmisten seurassa olemassa, vaikka mun tuntemien ihmisten on varmaan vaikea sitä uskoa.

Mites te lukijat? Häiritseekö kysely salilla vai ootteko itse kyseliöitä? Muutatteko helposti treenijärjestystä, odotatteko kiltisti ja kärsivällisesti omaa vuoroa vai menettekö samoille painoille/paikoille kanssatreenajan kanssa?

Joku toinen kerta monnarin salilla. Tiedän että siellä, koska mukana on laukku.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Viime viikon liikunnata ja muuta diipadaapaa

Haluan...
  • ...kasvattaa hiusvärin pois hiuksistani ja päästä eroon värjäyskierteestä. Joudun ehkä värjämään kuiteskin vielä raitoja tässä välivaiheessa, että kestän katsoa itseäni peiliin.
  • ...ostaa jumppapallon. En jumppaamista varten, vaan ihan istumista varten.
  • ...että pian sataisi lunta. Toivoisin niin kovin päästä harjoittelemaan sitä hiihtämistä.
  • ...keksiä aiheen opinnäytetyölleni. En edelleenkään ole sitä keksinyt ja siksi tuskin valmistun kesäksi. Se ei tosin haittaa mua, nopeusennätykseen sijaan aion keskittyä lähinnä välttämään uupumuksen.
  • ...valmistua vuoden 2015 aikana.
  • ...käydä ennen joulua Oulussa erään ystäväni luona. Mun on pitänyt niin kauan mennä ja nyt kyllä varmana lähden.

Viime viikolla tapasin myös siskon lapsia...


Viime viikon liikunnat:

ma: sali 40min.
ti: steppi 55min. + vesijuoksu 30min.
ke: sauvakävely 1h
to: sali 1h.5min. + hiihto 30min.
pe: sali 1h.5min.
la: juoksu 25min.+ vatsat 10min.
yht. 6h25min.

muuta: kohtalaisen paljon hyötyöpyöräilyä, harkkajuttuja ja sinkoilua parin projektin tiimoilta (huh, onneksi ne on pian done!). Pientä väsyneisyyttä ilmoilla. Se on tämä pimeys.

...ja olin yksissä illanistujaisissa.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Liikuntahypetys. Hyvä vai huono asia?

Tämän päivän Keskisuomalaisessa oli Terhi Nevalaisen kirjoittama uutisartikkeli otsikolla "Liikunta jakaa suomen kansan". Juttu oli erittäin mielenkiintoinen, valitettavasti en vain sähköisesti tuota juttua teille nyt löydä. Tässä kuitenkin (olennainen) pätkä kuvana.


Kuten terveyserot, myös liikuntatottumuksetkin, jakavat Suomen kansaa kahtia. Nämä lienet kulkevat käsikädessä. Todennäköisesti suurinpiirtein samalla kaavalla, kuin varallisuuserotkin. Jutussa todetaan, että samaan aikaan kun osa Suomalaisista liikkuu ennennäkömättömän paljon, se toinen osa liikkuu ennennäkemättömän vähän. Heistä iso osa on sosioekonomisesti alemmassa asemassa, jos näin voi sanoa.

Oli varallisuus tai asema mikä hyvänsä, joukossa on varmasti myös paljon sellaisia, joita ei vain liikunta harrastuksena yleensä kiinnosta. Tässä kohtaa tämänpäivän terveysvalistus ja vallalla oleva liikuntahypetys menee mielestäni aimoloikkauksen metsään. Vaikka liikunta kansan keskuudessa onkin lisääntynyt ovatko liikunnan harrastajat lisääntyneet? En valitettavasti usko siihen.

Mikä sitten olisi se oikea tapa, sitä en osaa sanoa. Verkon ja iltapäivälehtien tarjoama kuva fitnesspimuista ja himomaratoonareista tuskin lisää ainakaan pysyvää liikunnallista elämäntapaa juuri kenessäkään. Ylipäänsä ollakseen terve ja hyvinvoiva ei mielestäni tarvitse elää liikunnalle oikeastaan piirun vertaa. Suurinta osaa liikuntaa harrastamattomista pelkkä arkiaktiivisuuden lisääminen auttaa aimoharppauksen kohti terveempää vanhenemista. Se olisi hyvä muistaa myös paljon liikkuvien, sillä vaikka liikkuisit kuinka paljon hyvänsä, ei se poista esimerkiksi runsaan istumisen aiheuttamia riskejä terveydelle.

Jopa minä tunnen aika-ajoin vieraantuvani liikunnan perimmäisestä olemuksesta lukemalla hyvin väritettyjä motivaatiobuustaus- ja trendiartikkeleita, kuinka käy heidän, jotka eivät tunne liikuntaa lainkaan omakseen? Todennäköisesti juuri sitä kuilua liikuntaa harrastavien ja liikuntaa harrastamattomien välille. Ja näin nämä hyvää tarkoittavat artikkelit ja tämä hypetys vieraannuttavat ihmisiä liikunnasta entisestään.

Liikunnan harrastamisesta ei mielestäni saa tulla enää yhtään enempää statuskysymys ja imagohomma, vaikka periaatteessa mikä tahansa syy saada ihminen liikkeelle ja kohti terveellisempiä elämäntapoja, on hyvä syy. Liikunnan tulisi yhdistää ihmisiä, saada samalle pelikentälle porukat, oli status mikä hyvänsä. Liikunnan tehtävä ei ole saada aikaiseksi kuilua ihmisten välille. Itse kannatan sitä tervehenkistä suhtautumista liikuntaan, joka on kaikkien meidän ilona ja oikeutena, tilipussista ja asemasta riippumatta. Niinkuin lapsilla se on.

Ihan erityisen paljon toivon, että omalla tavallani elää tai tuoda ilmi rakkauttani liikuntaan, en ole tuota jutussakin mainittua syyllistämistä saanut aikaan. Ja jos olen, niin hei sanon, että sun sunnuntaikävely on vähintään yhtä kova juttu, kun mun kyykkytreeni! Ja haluan myös sanoa, että vaikka sä missasit tämänkin iltaisen jumpan, touhusit leikkipuistossa sun muksun kanssa, siivosit teidän kotia, kävelit kauppaan ja kokkailit ruokaa sun perheelle, niin mä istuin sen kyykkytreenin jälkeen aika kauan tänäänkin tässä koneella. Että ollaan varmaan aika tasoissa!

Liikunnan riemua kaikille ja kymmenen pistettä Nevalaisen Terhille!

torstai 13. marraskuuta 2014

Tuosta noin vaan kävin hiihtämässä

Vielä naurattaa.

Olin kuulkaa hiihtämässä. Tämän postauksenkin aiheesta olin suunnitellut jo ennakkoon. Kuinka kaikki oli ihanaa ja suksi luisti ja superhieno uusi harrastus ja sitä rataa ja sitä rataa. No ei käynyt niin. Kaikki oli vaikeaa, suksi luisti (mutta vaan alamäkeen), superhankala uusi harrastus ja sitä rataa ja sitä rataa. Mutta aion hittovie harjoitella! Ihan ykköstavoite on oppia hiihtämään nopeammin kuin juoksemaan. Hah. Eipä ikinä uskois, että noin hitaasti voi edetä noin korkeilla sykkeillä.

Ehkä tuo ensilumen latu on siihen tarkoitukseen vähän hankala. Se sisältää yhden nousun ja on kovin lyhyt tänä vuonna. No ei ole hauska, kun en vaan osaa hiihtää ylämäkeen, alamäessä oon ihan paskat housussa ja sitten on se pieni pätkä, kun voin harjoitella sitä hiihtämistä. Vaikka olin tosi aikaisin liikenteessä, niin aika nopeasti latu täyttyi oikeista hiihtäjistä. Sellaisista nuorista naisista ja vanhoista papoista. Kumpikin ryhmä mennä hiihteli vaan hitonmoista vauhtia ja niin helpon näköisesti. Voin kertoa, että se on teknisesti hieman hankalaa tälläisen hiihtoameeban olla siellä joukossa.

Niille papoille täytyy kyllä nostaa hattua. Tuulipuvut senkun kahisi, kun ne paineli sitä latua ympäri. Yks pappa antoi mulle kyllä hyvää vinkkiä, kiitos siitä. Miten onnellisessa asemassa ne onkaan, kun voivat nauttia eläkeiästään tuolla tavoin ja tuon kuntoisina. Kaikkiin vaivoihin ja sairastumisiin ei elämässä voi vaikuttaa, mutta aika moniin voi. Nuo papat ja mummot on ehdottomasti mun esikuvia numero yksi ja terveys sekä hyvinvointi se elämän suurin tavoite!

Tässä vaiheessa on hymy hyytynyt.
P.S. Sain jonkinlaisen facebookbannerin tuonne sivupalkkiin. En vaan ymmärrä miksei se normi toimi. En vaan kertakaikkiaan saa sitä näkyviin, vaikka toimin kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Anyway, myös facebookissa voi tätä mun blogia seurailla.

tiistai 11. marraskuuta 2014

SmartShaker ja uudet talvilökärit

Jyväskylä.

Ai kauhee, miten on harmaata. Mulla oli eilen sellainen yksi yksinäinen harkkavuoro ja tänään oon ollut taas vapaalla. Aamu kasilta olin kyllä jo kaivamassa imuria ja rättilöitä kaapista. Heti siis kun Jarppa sulki ulko-oven takanaan. Arkivapaat on vaan niin ihania. Just parasta, kun voi siivoilla ja keitellä välikahveja. Siivous on kyllä mukavaa, jos on aikaa ja inspiraatiota.

Enkun kurssit ja kaikenmaailman projektit sai jäädä odottamaan aikaa parempaa, sillä äiti ja sisko muksuineen ilmotti tulevansa iltapäivällä kyläilemään. Sitä ennen lähdin pyörähtämään kaupungilla, pientä piristystä arkeen. Pitkään aikaan en ole kaupoillakaan käynyt. Löysin mm. superhienon ja värikkään shakerin. Siinä on kaikkia eri osia, että saa näppärästi esim. jauheet pulloon erilleen. Ihan kätevä, koska silloin harvoin, kun palkkareita juon, ne on mulla eri pullossa mukana. Ostan ehkä myös toisen samanlaisen erivärisen, niin sitten voi omaksi iloksi ja mielenpiristykseksi vaihdella värejä. Nimittäin ne palaset käy sitten yhteen miten päin vaan!

Kukkakorviksetkin ostin.

Lisäksi ostin talvilökärit henkkamaukalta. H&M on vähän sellainen kauppa, etten oikein siitä tykkää. Enkä useinkaan edes löydä sieltä mitään. Noita housuja oon kuiteskin katsonut jo joskus syksyllä aikaisin Seinäjoella. Nyt sitten kävin katsomassa löytyykö niitä täältäkin ja löytyhän niitä. Lökärit muttein kuitenkaan kollarihousut. Summissa ostin, että olis ehkä voinut olla kokoa isommatkin. Unohdin, että olen paksujalkainen. Onneksi jaloissa on enimmäkseen lihasta eikä rasvakerrosta niiden päällä. Samaa ei voi sanoa vattasta.

Mukavuushousut.
Illalla kävin vielä Jn kanssa uimahallilla jossain steppilautajumpassa ja vesijuoksemassa. Hiki tuli ja hyvä fiilis myös. Mun piti mennä nioben kanssa kiipeilemään, mutta kun tuo olkapää on vielä vähän häjynä siitä perjantaisesta kaatumisesta. Harmi homma, mutta toisen kerran sitten. Eilinen salikin oli sen takia melko modifioitu samasta syystä. Kunhan paranis nyt ja varmasti paraneekin.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viikonliikunnat ja suksikysymys

Tässäpä viikon liikuntoja vähän kattavammin kuvattuna, kun vaan listana.


ma: ---

ti: juoksu 45min. + kotijumppa 15min.


Tästä kirjoitinkin jo aiemmin tässä postauksessa.

ke: sali 1h5min.


Yläkroppa ja treenipaikka oli Kissi Vähä-Hiilarinkin kotisalina tunnettu "monnari". Yllättävänkin hyvä treeni siihen nähden, että ajankohta oli suoraan töistä. Yläkroppatreeni näyttää aikalailla tältä, joskin järjestys on tässä viikkojen saatossa hieman hiotunut. Ruuhka-aikaan oon myös tosi huono odottelemaan, joten mitenkään orjallinen en ole ja muutan järjestystä tarpeen mukaan. Nyt ei kuitenkaan ollut ruuhka-aika.

to: sali 1h + uinti 30min.


Alakroppatreeni uimahallilla. Levypaino painaa sen 20kg oli treenipaikka mikä hyvänsä, mutta esim. takareisilaitteessa oli vähän hakemista. Yläkroppatreeni on tällainen. Sellaiset muutokset oon tehnyt, että maven oon siirtänyt sekametelisoppatreeniin, mikä on ollut ihan tosi hyvä ratkaisu. Juoksijan kyykky on myös siirtynyt sinne ja tilalla on ihan tavallinen askelkyykky paikallaan.

Uinti kulki miten kulki. Silleen miten hapoilla olevien jalkojen kanssa voipi kulkea. Mitään hajua ei ole kuinka pitkään uin. Mulla on suuria vaikeuksia pysyä laskuissa viidenkympin radalla, saatika sitten nyt, kun rata oli jaettu kahtia ja uin sitä 25m:n pätkää. Jos näin olis aina, ei varmaan uimahalli inspiroisi juurikaan.


pe: ---
la: sauvakävely 1h20min.


Huh, miten poikki olin viikosta. Onneksi Jarpan veljen avokki lähti mun kanssa mehtään, koska muuten olisin käynyt melkoista juupas eipäs painia siitä, että saanko itseäni ulos koko päivänä. Ihana oli kuiteskin ulkoilla ja illan olinkin tosi paljon pirteämpi.


su: sali 1h + sauvakävely 1h


Yläkroppa ja alakroppa oli tehtynä, joten viikon kolmas sali on se sekametelisoppa. Perjantaina telotun olkapään vuoksi jouduin jättämään yhtä jos toista pois, joten hiukan muuteltu treeni oli kyseessä. Tosin tää sekametelisoppa ei muuteskaan ole täydellistä muotoaan löytänyt vielä. Huolimatta edellämainituista treeni kulki hyvin. Tuli myös todettua, että barefootkengät + armoton hyppynarulla hyppiminen on ehkä vähän kehdo yhdistelmä. Ainaskin sillon, kun se naru läsähtää suoraan paljaaseen jalkapöytään.

Illasta käytiin vielä ulkoilemassa Jn kanssa tänäänkin. Loskassa ja märässä. Eilisistä lumimaisemista ei ole melkein mitään jäljellä enää.



Yht: 7h5min.


Sellanen oli mun liikuntaviikko. Liikuntojen ulkopuolellakin on kaikenlaista ollut. Sitä oon ihmetellyt, kun tuo paino ei oikein ole lähtenyt laskemaan, vaikka oon aikalailla kaikki herkut jättänyt pois ja myöskin syönyt terveellisesti ja kohtuullisesti. Miksikään ruokanatsiksi ei kyllä huvita ruveta. Eli grammoja laskeskelemaan taikka makroja. Jarppa sano, että oon muka stressaantunut. Että siksi ei. En tiedä, mutta ehkä vähän outoa, eikä ollenkaan mun kropan tapaista. Outoa, onko? Olis ehkä pitäny mitata senttejä sitäpaitsi. Höh kuitenkin.

Mut hei, tietääkö joku, että kun ostin viime vuonna keväällä ne sukset (alkuvoitelut tehtiin ja luistot just jotain tällaisille keleille) ja niillä hiihdin kerran, niin tarviiko niille tehdä nyt mitään toimenpiteitä ennen käyttöönottoa?

lauantai 8. marraskuuta 2014

7. pvä perjantaina 13. pvä perjantain meiningit


Mun eilispäivä oli niin tragikoomista räpellystä, että siitä on melkein pakko kirjoittaa tänne blogiin. Ensinnäkin koko aamu lähti käyntiin silleen, että nukuin tunnin liian myöhään. En siis varsinaisesti pommiin, mutta kuitenkin silleen, että kaikki aamutouhuilut mitä olin suunnitellut jäi kotona tekemättä. Perusaamujuttujen jälkeen muistin löysän pyöränkumin. Lähdin alas pumppailemaan pyöränkumeja ja talutin sen pyörän varastoon. Aika nopeesti hiffasin, että se Bilteman poljettava pumppu oli rikki ja jouduin kuiteskin käsipelillä vatkaamaan sitä ilmaa kumeihin.



Jätin pyörän sinne varastoon ja lähdin viemään sitä romua pumppua takaisin ylös ja hakemaan muita kamoja ja lisää vaatetta päälle. Lähtömetreillä hississä tajusin, että hitto, pyöräilykypärä jäi kotsaan. Ajelin takaisin ylös ja hetken laukkua pengottua tajusin, että eipä ole avaimiakaan. Logistisista syistä oli pakko kuitenkin pyrkiä menemään sillä pyörällä (jonka olin just kuskannut sinne lukolliseen varastoon), koska kävellen ei kerkeä ja myöskään bussikorttia ei ollut tullut otettua mukaan. Soitin naapurin mummon ovikelloa, eipä ollut kotona mummo ja ei muuta kun alakertaan. Ehkä viis minsaa odottelin, kun eräs toinen naapuri ystävällisesti aukaisi varaston oven.



Lähdin taluttelemaan pyörää alas tuota jyrkkää mäkeä ja vedin lipat ihan huolella. Mojova mustelma kyynärpäähän ja olkapäätä juili aika mukavasti. Siinä vaiheessa mietin, että pitäisköhän taata hengissä pysyminen tälle päivälle ja painua takaisin kotiin. Mutta kun ei ollut niitä avaimia. Loppupäivä sujui ilman suurempia kommelluksia, lukkunottamatta yhtä hermoromahdusta erään projektin tiimoilta ja toista vähän pienempää hermoromahdusta erään toisen projektin tiimoilta (olen näet allerginen AMK:n erinäisille projekteille, niinkun varmasti moni muukin, mutta silti niitä pitää vaan puuhailla, että sieltä joskus pääsee pois!)


Voitte ehkä kuvitella, että eilisen järjestyksessään seitsemmännen perättäisen työpäivän ja viiden työviikonlopun jälkeen tämä vapaa lauantai (ja kokonainen viikonloppu) todellakin maistuu! 
Tuo olkapääkipukin on vähän helpottanut, eilen iltana olin melko huolissaan. (edit: on se sittenkin aika kipeä edelleen. Ehkä se paranee ja jos ei, niin sitten olisin tuon jo operoidun olkapään kanssa samoissa balansseissa, hah!)

Hyvää viikonloppua kaikille!



(kuvat:freepik.com)

torstai 6. marraskuuta 2014

Lapsenmielistä liikuntaa ja tuu ulos -pohdintaa

Olin tosiaan viikonloppuna mun kummitytön kanssa Liikuntapeuhulassa, joka on paikallinen lasten liikuntatapahtuma. Tapahtuma järjestetään joitain kertoja vuodessa ja on varsin hauska. Ketä ei siellä ole käynyt, niin suosittelen kyllä käymään. Ottakaa vaikka jostain lapsi lainaan jos ei ole omaa, koska tapahtuma on ihan hauska aikuisellekin. Mun mielestä onkin ihanaa, kun se mun kummityttö kasvaa ja voidaan kaikkea touhuta yhdessä. Joskus on vaikea sanoa kumpi hyppii enemmän innoissaan trampoliinilla.



Tuon liikuntapeuhulan jälkeen mietiskelin, että milloin se lapsen into loppuu ja höntyäminen asioihin oikein loppuu? Missä iässä jotain kiinnostavaa nähtyään ei tarvitse enää juosta katsomaan, että mitä se on? Kuinka kiinnostava asian pitäisi olla, että ottaisin itse juoksuaskelia? Vai onko kysymys ainoastaan siitä, että jonain päivänä vain tajuaa, että kävellenkin kerkeää. Onhan se tietysti hyvä, että me aikuiset ja muut isommat ihmiset ei säntäillä pitkin turuja ja toreja jokaisen kiinnostavan asian perässä, mutta tietynlainen lapsenmielinen kiinnostus ja innostus olisi silti hyvä säilyttää.



Opintojen puolesta on tullut myös mietittyä paljonkin lasten ja nuorten liikunnan vähentymistä, joka on valitettavasti totta tänä päivänä. Olin taannoin yhdessä seminaarissakin aihetta koskien, jossa tutkijoilla oli esittää moniakin karmivia seikkoja ja lukuja ihan tämän päivän suomesta. Voi kumpa me aikuiset voitaisiin olla esimerkkinä aktiivisesta elämästä. Joka paikkaan ei tarvitse mennä autolla eikä muutakin tekemistä on kuin tietokone. Näissä talkoissa on oltava ihan kaikkien, myös yhteiskunnan.


Tuo FP:n biisi "tuu ulos" on kyllä mun mielestä vaan niin hyvä ja ajankohtainen. Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään ja ennen oli ennen ja nyt on nyt... Mitä näitä sanontoja nyt onkaan? Sanon silti. Kun mä olin pieni, niin pahin rankku ikinä oli se, ettei saanut mennä enää illalla ulos jos myöhästyit päivälliseltä. Tai vielä pahempaa, koko päivänä, jos oikein olit jotain kämmännyt. Ihan liian monia tietämiäni kouluikäisiä saa nykyään patistella sinne ulos!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Juoksulenkki koiranilmassa ilman koiraa!

Tänään oli suunnitelmissa mennä illalla salille, mutta koska viime yö meni ihan reisille, vaihtoehtoiseksi suunnitelmaksi muodostui kevyt hölkkälenkki. Siinä niitä sitten arvoin, kahta vaihtoehtoa: sali rättiväsyneenä sisätiloissa kirkkaiden lamppujen valossa vai hölkkälenkki vesisateessa ja pimeässä metsässä. Motivaatio oli täysi nolla, mutta ei huvittanut aloittaa viikkoa kahdella huilipäivällä. Valitsin jälkimmäisen ja hyvä niin. Salitreeni olis nimittäin ollut todennäköisesti paska, mutta hölkkälenkki oli hyvä. Kaikki voitti.

Tuollainen voimapyörä ostettiin jokin aika sitten. Toimii.

Sekä syksy että nukkumatti kuritti kovalla kädellä. Tuollaiset lähdöt ovat joskus jopa tarpeellisia. Se on jämerä tunne, kun koti valoineen jää taakse ja mielen sekä kehon valtaa ensin tyytyminen, josta alkaa kummuta mielettömän hyvää fiilistä. Loppujen lopuksi on ihan sama, vaikka niskaan sataisi tiiliskiviä. Hölkkäilin ajallisesti pisimmän lenkkini pitkiin pitkiin aikoihin. 45 minuuttia. Peruskunto juoksun suhteen on kadonnut taivaan tuuliin, mutta sitäkään en ole jaksanut murehtia. Itse juoksu tuntui taas ihan hyvältä, mutta tämä kävely täällä kotona ilman kenkiä ei vaan tunnu. Hemmetti. Mä en oikein osaa arvioida, että tekeekö tuo juoksu jalkaa huonommaksi vai ei. Jotain siellä on vialla, mutta mitä?

Siinäpä se. Mun kotikuntosali, joka löytyy olkkarin pöydän alta.

Päälle tein vielä pienen kotijumpan, joka ei nyt niin kovin hääppöinen ollut. Lähinnä tukiliikkeitä pakaralle sekä olkapäille vatsalihasten palautteluaikana. Enempi huoltavaa jumppaa, kun kehittävää jumppaa. Oon vähän sellainen ihminen, joka ei kotona saa oikein yhtään mitään irti. Meillä on viiden kilon puntitkin varastossa, kun niitä ei kukaan koskaan käytä. Jos asuttaisiin omakotitalossa, niin siellä voisin pihalla jotain touhuta. Ainakin ostaisin kahvakuulia ja hyppynarulla hyppisin. Jälkimmäistä oon kyllä tehnyt täällä kerrostalon pihassakin.

Harrastatteko te kotijumppaa vai meettekö mieluummin muualle urheilemaan? Entä kumman te olisitte valinnut, kuntosalin väsähtäneenä vai juoksulenkin sateessa ja pimeässä?

Nyt pikkuhiljaa nukkumaan ja huomenna sinne salille!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Liikuntapäiväkirja



Kahden viimeisen viikon liikunnat:

ma: sali 1h
ti: ---
ke: ---
to: juoksumatto 45min. + uinti 45min.
pe: ---
la: sali 1h5min. + sauvakävely 1h5min.
yht: 4h40min.
muuta: ärsyttävä, kiireinen, ylikuormitettu viikko, joka väistämättä näkyi kaikessa, myös liikunnassa.


ma: sali 1h10min. + sauvakävely 1h35min.
ti: juoksumatto 45min.+uinti 30min.
ke: sali 1h10min.
to juoksu 25min.
pe: sali 1h5min. + uinti 20min.
la: ---
su: juoksu 30min. + core 10min.
yht: 7h30min.
muuta: vapaa-aika, työt ja opiskelut just sopivassa suhteessa


paino: -800g. Siis yhteensä. Hidasta kun heinänteko. Kaatosateessa. Jotain muutoksia pitää vissiin tehdä.

Tästä viikosta en vielä tiedä. Illaksi menen uuteen harkkapaikkaan ja vuorot saan vasta sitten. Jännittää ja on sellainen yleinen hermostuneisuus päällänsä, jonka tiedän laantuvan kun homma alkaa rullaamaan.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Viikon toppi ja floppi


Täällä mä hyrisen.. Ulkona on kylmä ja sisälläkin on kylmähkö, koska meillä on joku patterijuttu meneillään. Oon myös itekseen tämän viikonlopun, koska Jarppa on reissussa. Melkein en osaa olla, koska niin harvoin oon öitä yksin kotona. Tälle viikolle on kertynyt paljon hyviä liikuntahetkiä.
  • Viikon toppi oli ehdottomasti maastaveto, jonka tein eri päivänä kun kyykyn. Pääsarjana 4x6 toistoa ja 70 kiloa. Jee. Voiskohan jonain hurjana päivänä joskus tulevaisuudessa vetää 100 kiloa?
  • Ja se viikon floppi oli ehdottomasti kolme leukaa. Alas on tultu vuoden takaisesta. Huono salikesä ja muutama lisäkilo on tehnyt tehtävänsä ja ylöshän se on tästä taas kiivettävä.


Reissuista puheenollen, oonkos kertonut, että lähden joulukuussa Wieniin. Meen sinne mun anopin kanssa vähän niinkun satavuotismatkalle. Saatiin toi matka synttärilahjoiksi Jarpalta ja veljentään kesällä. Kivaa, pitkästä pitkästä aikaa reissuun. Tänään antoi Jarpan täti tuollaisen matkaopaskirjan, jonka hän oli omalleen Wienin reissulle hankkinut.

Huomenna on tiedossa liikuntapeuhulaa (en oo varma kumpi on enemmän innoissaan, mä vai Lode 3vee) ja viimeinen työpäivä omassa työpaikassa tänä vuonna. Maanantaina alkaa harkkakuviot, uudet ihmisetet ja uusien asioiden oppiminen, joka on ihan tosi kivaa. Tosi kivaa on ollut myös olla tutussa työpaikassa tämä hetki minkä nyt olin.