tiistai 4. marraskuuta 2014

Juoksulenkki koiranilmassa ilman koiraa!

Tänään oli suunnitelmissa mennä illalla salille, mutta koska viime yö meni ihan reisille, vaihtoehtoiseksi suunnitelmaksi muodostui kevyt hölkkälenkki. Siinä niitä sitten arvoin, kahta vaihtoehtoa: sali rättiväsyneenä sisätiloissa kirkkaiden lamppujen valossa vai hölkkälenkki vesisateessa ja pimeässä metsässä. Motivaatio oli täysi nolla, mutta ei huvittanut aloittaa viikkoa kahdella huilipäivällä. Valitsin jälkimmäisen ja hyvä niin. Salitreeni olis nimittäin ollut todennäköisesti paska, mutta hölkkälenkki oli hyvä. Kaikki voitti.

Tuollainen voimapyörä ostettiin jokin aika sitten. Toimii.

Sekä syksy että nukkumatti kuritti kovalla kädellä. Tuollaiset lähdöt ovat joskus jopa tarpeellisia. Se on jämerä tunne, kun koti valoineen jää taakse ja mielen sekä kehon valtaa ensin tyytyminen, josta alkaa kummuta mielettömän hyvää fiilistä. Loppujen lopuksi on ihan sama, vaikka niskaan sataisi tiiliskiviä. Hölkkäilin ajallisesti pisimmän lenkkini pitkiin pitkiin aikoihin. 45 minuuttia. Peruskunto juoksun suhteen on kadonnut taivaan tuuliin, mutta sitäkään en ole jaksanut murehtia. Itse juoksu tuntui taas ihan hyvältä, mutta tämä kävely täällä kotona ilman kenkiä ei vaan tunnu. Hemmetti. Mä en oikein osaa arvioida, että tekeekö tuo juoksu jalkaa huonommaksi vai ei. Jotain siellä on vialla, mutta mitä?

Siinäpä se. Mun kotikuntosali, joka löytyy olkkarin pöydän alta.

Päälle tein vielä pienen kotijumpan, joka ei nyt niin kovin hääppöinen ollut. Lähinnä tukiliikkeitä pakaralle sekä olkapäille vatsalihasten palautteluaikana. Enempi huoltavaa jumppaa, kun kehittävää jumppaa. Oon vähän sellainen ihminen, joka ei kotona saa oikein yhtään mitään irti. Meillä on viiden kilon puntitkin varastossa, kun niitä ei kukaan koskaan käytä. Jos asuttaisiin omakotitalossa, niin siellä voisin pihalla jotain touhuta. Ainakin ostaisin kahvakuulia ja hyppynarulla hyppisin. Jälkimmäistä oon kyllä tehnyt täällä kerrostalon pihassakin.

Harrastatteko te kotijumppaa vai meettekö mieluummin muualle urheilemaan? Entä kumman te olisitte valinnut, kuntosalin väsähtäneenä vai juoksulenkin sateessa ja pimeässä?

Nyt pikkuhiljaa nukkumaan ja huomenna sinne salille!

9 kommenttia:

  1. Nykyisin mieluiten kotijumppa ja väsähtäneenä ehdottomasti ulos! Vaikkakin eilisillalla meinasin kompastua poluilla sata kertaa, kun oli huono tuikku päässä ja tuli sitä vettä, niin en meinannut nähdä mitään. Parempiakin lamppuja kyllä on, mutta ei nyt vaan sattunut matkaan. Nythän tuolla sataa vain vähän ja päivän lenkki on tekemättä, joten se on kai vaan kammettava ittensä sohvalta ylös. Mestarien liigan pelikin kyllä alkoi, mutta jos nyt kuitenkin pikainen iltalenkki ulkona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (meni siis aikataulujen ja unirytmien osalta tää päivä ihan pieleen)

      Poista
    2. Mun pitäis kanssa hommaa parempi otsalamppu, koska mulla tuo ainokainen ei oo mikään hirmu hyvä. Onko sulla antaa hinta/laatusuhteeltaan hyvää vinkkiä?

      Poista
  2. Asian vierestä tuosta rullasta :) että onko tuota samaa sarjaa kuin voimapyöräkin? Ja tietty mistä mistä mistä jyväskylän kaupasta ostit jos ostit jyväskylästä :D

    Mä olisin varmaan tämmöisellä ilmalla mennyt salille, mutta kuulaammalla pakkasilmalla ehdottomasti ulos. Mä en tykkää loppusyksyn "mädätlehdethaisee" vetisyydestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo rulla on ostettu Sportiasta, joka on jo edesmennyt :(. Hyvä rulla kyllä on. Voimapyörä on Prismasta taikka CM:sta, siellä oli kyllä kaikkia rulliakin, jotka on vähän kovempia ja varmaan yhtä hyviä kun tuo..

      Poista
  3. Kotoa löytyy jumppapallo, bosu, voimapyörä, pilatesrulla, muutama jumppakuminauha, hyppynaru, TRX ja rekkitanko. Kaikkia noita välineitä käytän salilla, mutta en kotona. TRX:ää ja hyppynarua käytän kyllä kevät-kesä-syysaikaan ulkona jonkun verran. Otan ne juoksureppuun ja teen kuntopiiriä lenkin lomassa. Toisinaan nykäisen parit leuat rekkitangossa, mutta useimmiten en. :-D Jotenkin on kivempi treenata salilla. On enemmän tilaa, eikä kukaan (lue = koira) ole härräämässä ympärillä.

    Toiseen kysymykseen: olisin valinnut ehdottomasti juoksun. Eilen aamulla tuli taas todistettua, miten älytöntä on mennä salille väsyneenä ja pahantuulisena. (Mut en voinut juostakaan, joten menin.) Väsyneenä saleilusta saa vaan entistä huonomman fiiliksen, mutta juoksussa on aina jotain hyvää, vaikka olis kuinka poikki. Minulle säällä ei ole mitään väliä, pukeudun sen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä on kivampi treenata salilla. Vatsoja voin kyllä tehdä kotona, mutta mieluummin tekisin nekin ulkona, jos olis kesä. Jumppapallon oon kyllä ajatellut hankkia, mutta enempikin istumiseen/arkiaktiivisuuden lisäämiseen/oikean istumisen karttamiseen mitä sitä jumppaa varten.. :)

      Poista
  4. Aijai tuo Karhun rulla on hyvä. Viiden kilon käsipainoillakin saa muuten ihan hyvän treenin aikaiseksi, tekee vaikka sata thrusteria :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo ihan varma oliko tuo Karhun, mutta samanlainen. Sellanen hyvän kova, että tuntumaa saa syvällekin.. Joo, kyllä kymmenen kiloo lisäpainoa joissain liikkeissä tuntuu ihan huolella :D

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3