lauantai 31. tammikuuta 2015

Perjantai, nämä laulut on kaikuja saarelta

Olen kirjoittanut ennenkin näitä postauksia mun päivästä ja nyt tulee jälleen yksi. Päivä nimeltä perjantai.

Aamurutiinit: lehti ja sama Arabian teema-mallinen kahvikuppi
Mulla oli kello herättämässä seiskalta, mutta sain itseni ylös joskus kasin jälkeen. Aamupuurot ja -kahvit naamariin. Perinteinen sanomalehti, Keskisuomalainen, kuuluu mun aamurutiineihin. Tykkään myös ihan hulluna hitaista aamuista, mutta nyt ei sellaista aamua ollut. Fiilis oli jotenkin melankolinen: mietin työasioita, työstä jota nyt teen ja työtä jota tulen tekemään. Tai lähinnä sitä, etten tiedä mitä se työ tulee olemaan.

Jo monnarilla. Lidlin juoksureppu, toimii myös ihan hyvin!
Ysin aikaan olin hölkkävaatteet päällä, matkalla kohti monnaria. Reilu vartti hölkkää ja olin salilla. Yläkroppatreeni kulki kohtuu hyvin ja kesti reilun tunnin. Kaikkien pukemisten ja riisumisten jälkeen kello oli kuitenkin yli puoli yhdentoista, kun matka kohti kotia alkoi. Sain idean kävästä matkalla hakemassa muikkuja, sillä kiitos torkuttelujen ruoanlaitosta olisi tullut jälleen kerran vähän turhan hätäistä hommaa.

Hiljaista oli monnarilla. Huomaa Kissi Vähä-Hiilarin paino oik. reunassa!
Kotiin päästyäni painelin suihkuun ja söin lounaaksi Jarpan riisihässäkkää, muikkuja ja salaattia. Melankolia jatkui edelleen, sellainen jännä. Jarppa keitti lounaan jälkeen meille terapiakahvit. Seuraavan kerran nähdään silleen, että toinen ei nuku, maanantaina. Melkoista touhua ollut tämä viikko näiden meidän töiden kanssa ja se lienee tuota melankoliaakin selittää. Laittelin eväät ja muut tavarat valmiiksi ja äkkiä kello olikin jo yli puolen päivän. Vähän naamaa enemmän ihmisen näköiseksi, kamat kantoon ja kohti työmaata, jossa olin hyvissä ajoin ennen yhtä.

Lounasta kotsassa.
Ilta töissä sujui tuttuun tapaan. Aika omissa oloissani tein töitä, asiakkaiden seurassa oli kiva olla. Oon niin vähän viimeisen vuoden aikana tehnyt tuota omaa työtäni ja jotenkin siitä nauttii ihan erilailla, kuin ennen sitä. Tai sanotaanko, että huonoja päiviä, jolloin motivaatiota on vaikea löytää, ei ole. Töistä ihan oikeasti nauttii, niinkuin melkein aina ennen näitä poissaoloja on ollutkin. Ilta ysiltä pääsin lähtemään kotsaan.

Töissäpä töissä.
Lähikaupan kautta tulin kotsaan, tyhjään kotsaan. Keräilin levällään olleet treenikamat, laittelin parit viestit
vastauksena päivällä tulleisiin viesteihin, kävin iltapesuilla, soitin pikkuveljelle ja kokkailin tulevien päivien eväät. Iltapalaksi söin rahkaa ja muutaman palan kaupasta ostamaa tummaa suklaata. Lisäksi nappasin yliannostuksen C-vitamiinia, sillä oli pientä flunssan tuntua. Oon syönyt aika maltillisesti ja päättänyt, että kerran viikossa voin ostaa jotain herkkua, joko tummaa suklaata, herkkupähkinöitä tai salmiakkia. Siltikään läheskään joka viikko en ole noita herkkuja syönyt, vaan herkkuhetket on ollut jotain isompia lounaita tai sen sellaisia.

Survival-eväät Salesta. Pikkuinen kauppa.
Yhdentoista jälkeen tulin kirjoittelemaan tätä postausta, jota en kuitenkaan loppuun asti jaksa tehdä. Jääköön viimeistely huomiseksi. Kello on lähemmäksi puoli kaksitoista, taidan painua sänkyyn, jossa todennäköisesti selailen puhelimella blogit ja päivän uutiset ja saan toivottavasti unen, sanotaanko, tunnin sisällä.

Sellainen oli mun ei niin häävi perjantai. Vähempikin riittäisi. Iltavuorot haukkaa päivästä kieltämättä ison osan.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Hitti vai huti?

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia edelliseen postaukseen kommentoineita, kiitos! Mieletöntä tsemppiä saa täältä blogimaailmasta, en ehkä ikinä olisi uskonut, kun joskus bloggausta aloittelin.

Sitten asiaan, mistä tänään ajattelin kirjoitella. Eli nyt tulee se meikäläisen henkilökohtainen hitti vai huti -top 3 lista, jonka taannoin ostohysteriaa -postauksen yhteydessä suunnittelin tekeväni. Eli lista liikuntakamahankintoihin, hitti- ja hutihankintoihin. Mukaan en ole ottanut kenkähankintoja, enkä ihan perushyviä treenivaatteita. Nyt pitää löytyä jotain erityistä. Erityisen hyvää tai erityisen huonoa.

Hitti 1: Camelbak Octane XCT juomareppu


Ostin tuon juomarepun aikoinaan Vaarojen Maratonille vuonna 2012 (ai kauhee miten kauan siitä on!) ja reppu palveli sekä treeneissä että huippuhetkellä vaaroilla. Kolmen litran vesisäiliöstä tuli tuolloin hörpittyä kerran jos toisenkin. Sittemmin reppu on harvemmin ollut juomakäytössä (juomapullovyötä en voisi kuvitella ottavani enää mukaan, missään tilanteessa!), mutta kaikenmaailman kamaa olen repussa kantanut. Reppu on siis palvellut hyvin myös työmatkajuoksussa ja kaikennäköisissä tilanteissa, jolloin jonkinnäköistä tavaraa pitää saada mukaan. Myös saunailtoihin on siis päässyt juosten ja vaihtovaatteet on kätevästi repussa. Ansaitsee todellakin ykköspaikkansa!

Huti 1: Adidaksen juomapullovyö


Merkillä tuskin on väliä. Ei vain käy mulle tuollainen viritelmä. Hemmetin ärsyttävä, istuu huonosti ja niin epäkäytännöllinen muutenkin. Kiitos tuonkaltaisen läpipaskan juomavyön, oon oppinut taitavaksi kantamaan juomapulloa kädessä pitkillä lenkeillä ja teen sitä edelleen tarvittaessa, jos ei nappaa ottaa edellä mainittua reppua mukaan. Jotain hyvää siis tuossakin. hyvää on myös pullot, joista moni on hukkateillä. Toiminut lähinnä eväsrasioina.

Hitti 2: Merinovillatuotteet


Todellinen luonnon superkuitu, jonka tämäkin myöhäisherännyt löysi vasta tänä vuonna. Merkillä tuskin on väliä. Itse omistan kypärämyssyn sekä tuubihuivin, merkiltään North Outdoor. Kerrasto on Peak Perfotmancen, koska kaikki edellämainitun merkin kerrastot oli joulun jälkeen kaupoista loppu. No empä ihmettele miksi olivat. Ei ole hiihtäessä kylmä, vaikka olisit juntannut pitkääkin mäkeä ylös hiki päässä ja sen jälkeen laskettelisit keposesti alaspäin. Ihmeellistä, miten joku hikimärkä voi lämmittää?

Huti 2: Epämääräinen kasa Karrimor Runin juoksuvaatteita


Tilasin netistä. Muistaakseni briteistä. Halvalla. Älä osta mitään vierasta merkkiä mistään. Älä edes halvalla. Note to yourself. Joskus harvoin on käytössä joku, jos pakko on. Yleensä ei ole pakko, koska olen ahkera pyykkääjä. Kelle kyseiset vaatteet istuu, niin varmaan ovat tyytyväisiä, eli sinänsä kamoissa ei mitään vikaa ole. Ongelma voi tietty olla käyttäjän muodoissa. Tai muodottomuudessa, what ever. Kun ei toimi, niin ei toimi.

Hitti 3: Garmin Forerunner 110


Aloittaessani juoksun oli mulla ihan perus pelkkä syke mittari, jonka käyttö pian jäi. Juoksin pitkään, todella pitkään, ilman minkäänlaisia sykemittareita. Ainoastaan GPS mittasi matkaa ja vauhtia. Olin tyytyväinen ja kehityin. Edelleenkään en ole fanaattinen sykkeiden tuijottelija. Ainakaan suorituksen aikana. Tykkään vapaudesta mennä. Jos vauhdittaa, niin vauhdittaa. Jos ei, olkoon niin. Etenkin nyt, kun ei mitään maratontreeniä vedetä. Oon tilastoihminen ja tykkään, että tilastot, matkat, vauhdit ja sykkeetkin saa kätevästi siirrettyä ja niitä voi sitten analysoida. Halutessaan. Peruspeli, toimii mulla. En tarttis yhtään hienompaa.

Huti 3: Uimalasit


Nää ei niinkun periaatteessa ansaitse paikkaansa hutilistalla, sillä nää on käytössä, toisin kun kaksi aiempaa. Laitan silti hutilistalle uimalasit, koska nää on vähiten huti kaikistä hudeista. Ja nääkin on oikeastaan Jarpan lasit, jolle nää oli ihan eniten hudit. Miksi on niin vaikeaa löytää hittejä uimalaseja? Onko sellaisia? Mistä hittilasit tunnistaa kaupassa? Kertokaa mulle.

Löytyykö samoja hittejä tai huteja? Sarjaa voisin vielä kohdallani jatkaa. Heeh. Ehkä joskus tulee siis seuraavat sijat.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Missä mennään juoksija?

Nyt ollaan jännän äärellä tuon jalkavamman kanssa. Helmikuussa, 10. pvä, on mulla vihdoin ja viimein MRI-kuva ja siitä reilun viikon päästä soittaa lääkäri ja tehdään lopullinen suunnitelma siitä mitä tuleman pitää. Tuon ortopedin mukaan mun pohjelihas vetää jalkaterää virheasentoon ja tästä syystä tuossa jalassa on pitkäaikainen kiputila. Tuota virheasentoa voisi korjata pienellä paikallispuudutuksessa tehtävällä kirurgisella operaatiolla, jossa pohjelihas saa pituussuunnassa tilaa ja virheasento korjaantuu. Venyttelemällä tuskin on enää mitään tehtävissä, sillä mikään ei näin pitkään aikaan ole muuttunut ja venyttely on ollut ahkeraakin ahkerammassa käytössä. Yliliikkuvilla nivelillä todennäköisesti osansa myös siihen, ettei konservatiivinen hoito ole purrut. Magneettikuva otetaan kuitenkin, jotta varmistetaan PF:n tilanne sekä se, ettei jalkaterässä ole mitään rikki. Toki on mahdollisuus, että sieltä löytyy jotain joka mullistaa tuota suunnitelmaa.

Kohta tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun kierre alkoi. Ensin selkeä plantaarifaskiitti, jonka jälkeen enemmän ulkosyrjällä, pahimmillaan nilkkaan ja akilleeseen asti vetävä kipu. Kuten plantaarifaskitissakin, kipu on pahimmillaan aamuisin ja levon jälkeen. Ilman kenkiä astuessa jalkaterää joutuu ontumaan ja varomaan, enemmän tai vähemmän. Kiputilanne on sama, liikuin tai en. Päivittäinen ja suurinpiirtein samanlainen. Plantaarifaskiitti kohdassa en enää päivittäin tunne kipua, joskin palpoiden saan tuon kipupisteen kyllä esille. En ole varma, onko sekään parantunut. Jos päivällä on oltu pitkään jaloillaan, saattaa saman päivän ilta olla kivuliaampi. Toisaalta aamu on aina samanlainen riippumatta siitä, mitä eilisenä päivänä on tehty tai oltu tekemättä. Säännölliset ja pitkät juoksut on tietysti ollut pois koko tämän ajan.

Kovin paljon en asiaa ole miettinyt. Tuosta operaatiostakaan en ole suuremmin kysellyt (googletellut sen sijaan olen), sillä asioita on turha miettiä saati pelätä ennakkoon. Keskustellaan ja mietitään asioita sitten, kun ammattilainen on antanut mielipiteensä. Kipuunkaan en ole jäänyt vellomaan, vaikka henkistä kanttia vaativia aikoja on kieltämättä ollut. Onnellinen olen siitä, että tällä hetkellä omaan hoitosuhteen asiaa koskien. Oppinut olen, että perusterveen ja hyväkuntoisen ihmisen ei aina sellaista ole helppo saada, vaikka maamme terveydenhuolto on lienet maailman parhaita. Onnellinen olen myös siitä, että kukaan ei ole sanonut, että mitään ei voi tehdä ja kipu tulee olemaan osa loppuelämää. Jollain tavalla tietoiseksi olen kuitenkin tullut siitä, että niin saattaisi olla. Niin monella on. Jollain tavalla tietoiseksi olen tullut myös siitä, että vaikka niin olisikin, ei se olisi kuin taakka mikä olisi kannettava. Jos tämä kipu olisi alkanut eilen, olisin tänään todella kipeä. Ihminen on uskomattoman sopeutuva olento. Maailmassa tapahtuu paljon ikävämpiäkin asioita, sairauksia, onnettomuuksia, niille perusterveille ihmisille. Ihan yhtä-äkkiä ja puun takaa. Sanomattakin on selvää, että olen onnellinen etten esimerkiksi ole sairastunut pahemmin.

Ultrajuoksija Pasi Koskista lainaten:

"Koskaan ei saa luovuttaa - pitää vaan välillä antaa vähän periksi"

Kas noin. Siisteimpiä lauseita mitä ikinä oon kuullut/lukenut. Paljon, paljon voimaannuttavampi, kuin mikä tahansa motivaatiobuustauslause koskaan!

Tässäpä oli tällainen tilannepäivitys heille, jotka tätä puuhasteluani on pidempään seurannut. Toisaalta myös infopläjäys mahdollisille uusille lukijoille, jotka pähkäilevät miksi blogini on muka juoksublogi, vaikka en edes juokse... Mutta vielä juoksen! Ja jos en, olkoon sitten niin. Jos jotain tiedän, niin sen, että nämä vajaat kaksi vuotta on valmentanut vähintäänkin yhtä paljon kuin täydellisen onnistuneet juoksutreenit ja suoritukset.

Kuvat jo aiemminkin blogissa nähtyjä... Sopivat tähänkin tunnelmaan.
 Evo 2014. Yksi aikainen aamuyö.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Päänsisäinen ajattelu ja itsepuhelu treenatessa

Just kun pääsin taannoin haukkumaan Kevyet kilometrit, raskaat raudat -blogin Mikan säestämänä kaikki iltapäivälehdet sekä uhoamaan, ettei koko roskaa pitäisi edes klikkailla, luin kyseiseltä sivustolta mielenkiintoisen jutun itse puhelun vaikutuksesta treeniin. Linkki juttuun tässä, josta tavoistaan poiketen löytyy helposti myös alkuperäislähteet. Alkuperäislähteisiin en itse ole tutustunut, myönnettäköön (vaikka varmaan pitäisi, sen verran liekeissä olen aina kun kyseisestä asiasta kirjoitellaan).

Itse en ole koskaan muuttanut tietoisesti treenin aikaista ajatusvirtaa siten, että tsemppaisin itseäni kovempaan suoritukseen. Huomaan kuitenkin, että tuo itsepuhelu on ollut mulle aina ikäänkuin sisäsyntyistä ja omasta mielestäni käytän sitä hyvinkin paljon. Jalostamalla hommaa edelleen pidemmälle voisin varmasti tehdä itsepuhelusta ja mielukuvaharjoittelusta vieläkin tehokkaampaa ja itseäni enemmän palvelevaa, ei sillä. Luulen, että tuo itsepuhelu juontaa aika pitkälle lapsuuden urheiluista, vaikka en sitä varsinaisesti muistakaan silloin tehneeni.

Tässäpä muutamia esimerkkejä mun itse puhelusta ja ajattelusta tiukan paikan tullen:
  • Tosi tiukassa paikassa, kun on ihan hapoilla (otetaanpa vaikka esimerkiksi vaihtelevan maastolenkin aikainen mäkiveto), hoen päässäni erästä nimeltä mainitsematonta kirosanaa (kyllä, ihan hirveää, teen sitä vaikka inhoan kiroamista, enkä juuri käytä sitä puhekielessä) tai sitten vaihtoehtoisesti hoen kahta numeroa, ykköstä ja kakkosta. Aika usein se menee niin, että kun hapot lisääntyy, alan hokemaan mielessäni rytmiä yks-kaks-yks-kaks-yks-kaks.. Kunnes tuo rytmi muuttuu kirosanaksi. Kuulostaa naurettavalta, mutta se siirtää ajattelun pois jo käytössä olevista voimista sekä jäätävästä hapotuksesta ja näin auttaa kaivamaan esiin jostain kummasta vielä viimeisetkin voimat.
  • Entä sitten mäen päällä, kun maitohapot alkaa poistumaan lihaksista? Miten olla lysähtämättä siihen? Kun tuo hokeminen (ja mäki) loppuu, alan ihan konkreettisesti miettimään mielikuvissani kuinka ne pikkiriikkiset maitohapot hyppii pois lihaksista ja jää sinne polun varteen, kun meitsi jatkaa matkaa. Jossain määrin siis mietin ihmisen anatomiaa, sitä mitä lihaksissa alkaa tapahtua ja matka jatkuu. Saattaa kuulostaa vielä naurettavammalta kuin edellinen, mutta vakaasti uskon, että tuo mielikuva (joka siis ei ole hokema) auttaa mua palautumaan.
  • Entäpä sitten maratonharjoittelu ja yleisväsymys lenkillä? Se on aika kylmän viileää ajattelua: "no niin, vaikea vaihe, kohta se menee ohi ja tämä vaihe ja sen voittaminen auttaa voittamaan aina seuraavat vaikeat vaiheet, joita maratonjuoksussa ihan varmasti tulee". No explanation, no surrender ja that's it! Joskus se pitää todeta kerran, joskus useamman kerran.
  • Maratonilla tai puolimaratonilla en ikinä ole sortunut (ei kun olenpa, Vantaan maratonin vikalla kympillä kantatessa, maali tuli silti) ajattelemaan jäljellä olevaa matkaa. Etenkin parhaimmalla puolikkaallani täältä Jyväskylästä muistan tuon ajatustyön todella vahvasti ja uskon sen olleen iso tekijä onnistuneeseen juoksuun: tämä vauhti, seuraava juomapiste. Yhtään juomapistettä en tainnut hyödyntää (tai maksimissaan yhden), mutta ne noin vitosen välein olevat juomapisteet oli kyllä ajattelun kannalta elintärkeitä. Toki niiden puuttuessa sitä olisi keksinyt jonkun muun juonen ajattelulle.
Ihan noin selkeitä ajatusmalleja voimaharjoittelusta mulla ei ole. Se voisikin olla oiva kehityksen paikka. Toki mielikuvissa käyn nostoa läpi, raskaissa nostoissa napit pois korvista, että keskittyminen on täydellinen, ajatukset lihakseen, joka tekee duunia jne.

Jutussa neuvotaan esimerkiksi kirjoittamaan voimaa tuottavat jutut paperille. Itse en ole koskaan päättänyt toimia tai ajatella tietyllä tavalla, vaan nuo edellä mainitut toiminta- ja ajatusmallit on vain jostain syntynyt. Musta on vaikea kuvitella itseäni ilman hokemia ja tiettyjä ajatusmalleja. Tämä (ja tuo artikkeli) liittyi lähinnä harjoituksen aikaiseen ajatteluun ja mielikuviin. Toinen juttu on sitten mielikuvaharjoittelu harjoituksen tai treenien ulkopuolella, jota harrastan myös vaihtelevan ahkerasti. Siitä ehkä joskus.

Mitä mieltä te olette kyseisestä aiheesta? Kuulostaako vähän hullulta (:D)? Millaista ajattelua te suositte? Onko joitain, joille asia ei tunnu yhtään henkilökohtaiselta?

P.S. Blogi on myös facebookissa, jossa mahdollisuus seurata. Ehkä joskus jotenkin onnistun sitä mahdollisuutta tarjoamaan fiksusti myös tuolla sivupalkissa.

P.P.S. Oon silti iltapäivälehtien vihaaja!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Brunsseja ja dinnereitää. Niin ja hiihtoa!


Ollaan Jarpan kanssa tässä vuoden alussa aloitettu kumpikin taas vuorotyö. Mulla on pieniä vaikeuksia ollut sopeutua ja tottua. Vaikka itselläni oli ihan normiviikko (kaksi vapaata, arkena kylläkin), tuntuu että viikko olisi ollut jotenkin erityisen työläs. Koska aina on töitä. Joku on aina työssä. Sinänsä hassua, koska meidän elämä oli kahden vuorotyöläisen elämää monta vuotta ja joskus oli hankala sopeutua ja tottua siihen, ettei se enää ollutkaan. Helpotusta ei ole tulevallakaan viikolla luvassa, ollaan nimittäin kumpikin kuusi päivää työssä ja yksikään vuoro tai se vapaa, ei ole samaan aikaan. Aika käsittämättömän huono mäihä. Naurettiinkin tuossa, että varmaan ever ei näin pahasti ole mennyt ristiin! Ensi viikon parisuhdekommunikaatio lienet yläfemmojen heittoa ovensuussa ja telepatiaa vähintään toisen nukkuessa.

Ma: hiihto 1h
ti: ---
ke: ---
to: sali 1h + hiihto 1h
pe: sali 1h + uinti 25min.
la: hiihto 50min. + vatsat 15min.
su: hiihto 1h30min.
yht: 6h35min.

Alkuperäisenä ajatuksena mulla ei ollut pitää urheiluvapaata sekä tiistaita että keskiviikkoa. Siinä oli kaikenlaista vääntöä ja sattumusta, jonka summana olin totaalisen poikki, kiukkuinen ja keskiviikon vapaa menikin sitä masistellessa. Seurauksena oli vielä kovempi morkkis, kun laiminlöin treenit enkä noihin opiskeluhommiinkaan tarttunut. Hetken kerättyä järki voitti, eikä maailma sittenkään (tälläkään kertaa) kaatunut. Aika-ajoin suorituskeskeinen henki minussa nostaa päätään, mutta vuosien varrella olen onneksi oppinut jotenkuten käsittelemään sitä.

Perjantai-aamun brunssi

Loppuviikko olikin sitten varsin rento ja kaikinpuolin mukava. Vaikka olin töissä, tuntui viikonloppu viikonlopulta. Perjantaina käytiin heti aamuvarhaiseen nioben kanssa treenaamassa ja lounaalla, jota brunssiksi kutsuttiin. Treeniä, ruokaa ja hyvää seuraa. Paljon enempää ei ihmisen lapsi voi pyytää. Ilta-aamu -rupeamasta huolimatta yöunet onnistui ja lauantaina olin aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta virkeä. Töitä, hiihtoa, hyvää sapuskaa ja kotsaa. Viikonlopun liikuntojen vaakakuppi painui hiihdon puolelle, vaikka kolmas sali oli tekemättä. Man's gotta do what man's gotta do (<- on muuten melko ällö sanonta!), hiihdeltävähän se oli kun niin kovasti teki mieli!

Elämän ekat bataattiranut matkalla uuniin..
Hyviä oli, vaikkei niin kauniita..




perjantai 23. tammikuuta 2015

Ostohysteria


Oon ostellut vähän juttuja: kuvissa olevat lasit, pikkupakkaskelin hiihtohanskat ja juomapullosysteemin. Kaikki taisi olla jonkinlaisessa alennuksessa ja tarpeeseen tulevia. Etenkin nuo lasit, koska silmien vuotaminen näkökyvyn äärirajoille jossain keskittymistä vaativassa laskussa ei todellakaan ole mikään maailman paras tunne. Juoksussa mun ei ikinä ole tarvinnut kummemmin hanskajuttuja miettiä, mutta hiihdossa on eri. Samoin tuo juomapullo on pakkaskelillä hiihtämiseen aika must, jos haluaa hiihtää pitkään. Toisaalta aika pitkälle olisin kuitenkin varmasti pärjännyt ilman näitäkin hankintoja.

Ostokäyttäytyminen on juttu, joka on mietityttänyt mua jo pitkään ja kauan. Saattaa kuulostaa naurettavalta, että esittelen täällä hankkimiani juttuja ja samalla kritisoin tämän päivän ostohysteriaa ja omistamisen pakkoa. Kesällä keräilin isot kassit vaatteita kaapistani, mutta lähiaikoina taidan tehdä saman vielä uudelleen. Se, että perkaa kaapit ja heittää turhaa pois, ei todellakaan tarkoita sitä, että voi tilalle ostaa taas kaikkea uutta. Ennen ostelin herätysostoja ja vaatteita alesta, ikään kuin piristääkseni itseä. Enää tänä päivänä siitä ei vaan tule hyvä mieli (poislukien satunnaiset treenivaate ostokset).


Koska tämä on pääasiassa treeniblogi, niin pitäydytäämpä urheiluvaateostoksissa. Harrastaakseen mukavasti, ei ihminen oikeasti tarvitse, kun yhden siihen sopivat vaatteet. Yhdet trikoot, paidat ja sen sellaiset. Myönnän ihan reilusti, että omalla kohdallani tilanne ei ole sellainen. Myönnän myös sen, että satunnaisesti ostan urheiluvaatteita ikäänkuin piristääkseni itseäni. Toisaalta annan armoa sille, koska urheiluvaatteet lienet omalla kohdallani ainoa asia, josta voin olla varma, että ne tulee todellakin käyttöön! Toisin on kaikenmaailman kesämekkoloiden ja ritirimpsujen laita. Tekstiiliurheilijana en silti itseäni pidä.

Toki on lajeja, jotka vievät vähän enemmän rahaa verrattaen toiseen. Eittämättä varustekustannukset nousevat välineurheilussa (esim. pyöräily/hiihto) korkeammalle verrattuna johonkin toiseen lajiin (juoksu). Toki tässäkin on hyvä huomioida se, että sukset on ihan todellakin pitkäikäisempi hankinta, kun esimerkiksi juoksukengät. Musta on ihan ok ja jopa tarpeellista sijoittaa näissä asioissa laatuun. Jos resurssit mietityttää, on ehkä viisaampaa odottaa uuden harrastuksen aloittamista, mitä aloittaa harrastus heti ja huonoilla varusteilla. Toisaalta taas mistään tähtitieteellisistä summista ei mielestäni harrastajan kohdalla ole kysymys. Tarkoitan tuolla sitä että jos budjetti on rajallinen, ei monen sadan euron lisäpanostus esimerkiksi suksien tai pyörän ominaisuuksiin sen perushyvän päälle tuo, merkittäviä muutoksia käyttökokemuksiin harrastajalla. Tähtitieteellisillä summilla tarkoitan summia joita ei säästämällä saisi kokoon. Onko tärkeämpää omistaa kymmenen pari erivärisiä trikoita saliharrastusta varten, jos kuitenkin haluaisi myös hiihtää?

Tätä pohdintaa voisi jatkaa ties kuinka pitkään ja pienen pohdiskelun jälkeen ajattelinkin kirjoittaa postauksen omista hankinnoistani. Mitä kannatti ostaa ja mitä ei. Kaikennäköistä tilpehööriä ja roinaa sitä on tullut myös urheilun suhteen hankittua.

torstai 22. tammikuuta 2015

Valitusvirsi vai asiaa täydeltä laidalta, ihan miten vaan...

Olen tässä suunnilleen viikossa kerinnyt vetämään useampiakin ärsyyntymisen multihuipennuksia, joista ajattelin avautua tänne blogiin. You know, hyvässä ja pahassa yhdessä täällä bloggerissa ja sitä rataa.

Ärsyttää ihan hemmetisti...
  • ...toisten blogeissa esiintyvät kommentit, joiden tarkoitus on vain pahoittaa kirjoittajan mieli ja tehdä itsestään (joko nimellä tai ilman) maailmankaikkeuden tärkein sekä täydellisin ihminen. Joo, hei kritiikkiä saa ja pitää antaa, erimieltäkin voi olla, mutta epäystävällinen ei. Se, mitä netissä kirjoitat ja julkaiset, täytyy kyetä sanomaan myös ääneen. Toiselle ihmiselle. Silmiin katsoen. Omalla naamalla. Omalla nimellä. Oma blogini on sen verran pikkuinen, että henkilökohtaista kokemusta en omaa. Ärsyttää silti!
  • ...vapaamatkustajat työpaikalla. Sellaiset, jotka tekee vähemmän työtä, ei ota vastuuta, eikä pidä yllä ammattitaitoaan. Kuitenkin he saavat samaa palkkaa siitä työstään, kun ne jotka sitä tekee vastuullisesti ja ajantasaisella ammattitaidolla.
  • ...se, että kaikkien maailman medioiden pitäisi olla nyt julkaisemassa pilakuvia yhdestä uskonnosta, solidaarisuudesta. Jos ei julkaise, on joko pelkää/alistuu/hyväksyy terrorismia/terrorismille/terrorismin. Eikö pilakuvia voi jättää julkaisematta ihan vain siksi, ettei satiiri/komiikka tms. kuulu linjaan eikä halua loukata toista?? Kai solidaarisuutta voi osoittaa muillakin keinoin??
  • ...kun ihmiset valittaa päivästä toiseen samasta asiasta tekemättä sille yhtään mitään toimenpiteitä. Vaikkapa omasta työstään, eikä kuitenkaan hae esimerkiksi muuta työtä. Tai koulutusta. Tai mitä haluaa tehdä, että elämässä olis paremmin. Tai valituksen aihe voi olla vaikka huono kunto. Tai ylipaino. Kun (juuri) mitään tuollaisia juttuja ei tule täysin ilmaiseksi, vaan aina pitää vähän tehdä itekin sen muutoksen eteen.
  • ...ihmisryhmien leimaaminen. Jos yksi tekee esimerkiksi rikoksen, on kaikkien oltava sellaisia. Keskustelupalstat on kyllä niin kamalaa luettavaa välillä, että huh huh. Kiitos mieluummin teen ihan mitä vaan, kun ottaisin itselleni rasismin ja vihan taakan!
  • ...kun ihmiset laiminlyövät itseään ja kehuskelevat sillä. Esimerkiksi, kun kehuskelee sillä, ettei ole kerinnyt pitämään ruokataukoa, kun on koko ajan niin kamala kiire. No ei kyllä ole. Yhtään missään ei voi olla (okei, joskus jossain voi, mutta ei ne ihmiset ketkä sen mahdollisuuden alla työskentelee, sillä kehuskelekaan!) niin kauhea kiire, että ei kerkeä syödä. Taikka jos on, niin kannattaisko miettiä, että on ihan itte organisoinut hommansa vähän huonosti. Jos joskus mulle käy sillein, niin en kyllä kehtaisi kehuskella sillä. Eli ihmiset, jotka käyttävät valtavan määrän aikaa ja energiaa kertoakseen kuinka kiireisiä ovat.
  • ...että aktiivisesti liikkuvien/terveellisesti ruokailevien keskuudessa ilmenee toisinaan vääristynyt käsitys siitä, että just se oma ruokavalio tai oma liikuntaharrastus on yksi ainoa oikea tapaa olla, elää ja kaikki muu on huonoa, pahaa, väärää tai muuten vaan humpuukia. No voin kertoa ettei ole. Totta kai tietyt jutut on terveellisiä tai eettisesti oikeampia valintoja, mitä toiset. Terveys ja hyvinvointi on kuitenkin myös yksilön omaa kokemusta olostaan, mitä ei kukaan muu voi määritellä mun kohdalla kun minä ite. Sitä yksilön omaa kokemusta olis musta hyvä muistaa kunnioittaa.
Kiitos, että sain avautua! Ärsyttää mua myös yhdyssanavirheet (etenkin mahdolliset omat), märkien pyykkien ripustaminen kuivumaan, typerät sanonnat (voisin tehdä erillisen listan, mutta en taida jaksaa), eväsrasioiden kantaminen (ja etenkin niiden unohtaminen), myöhästelevät ihmiset, oma harkitsematon torkuttaminen, ylenmääräinen puhelimen näprääminen seurassa (tai töissä).. Sitten on nää sodat, nälänhätä, kulutushysteria. Okei, ehkä mä lopetan tähän.

Mikä sua ärsyttää? Avaudu säkin, tykkään nimittäin myös kuunnella!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Shokkiherätys ja muita hetkiä

Maanantai-aamu: siinä neljän jälkeen heräsin painaijaiseen, jossa joku oli virittänyt taloon pommin. Paetessa tuota pommia ja pommittajaa, oli tuhopolttaja kerinnyt iskeä ennen ja rappukäytävä oli täynnä savua. Se niistä yöunista. Pitäisköhän sulkeutua poteroon, jonne ei tule uutisia? Parin tunnin sängyssäpyörimisen, aamukahveiden, kaurapuuron, hiihtolenkin ja suihkun jälkeen maailma näyttää taas vähän paremmalta.

Viime viikon liikunnat:

ma: ---
ti: sali 1h
ke: hiihto 1h + sauvailu 1h 15min.
to: ---
pe: sali 1h + uinti 30min.
la: hiihto 1h 55min.
su: sali 1h + hiihto 1h
yht: 8h 40min.

Viikon liikuntamomentum oli ehdottomasti nyt viikonloppuisissa hiihdoissa. Suksi luisti, sunnuntaina jopa liiankin kanssa. Ladut oli paikoin urautunut useammaksi ja oli melkoisen jäisiä. Vaikka vaparia hiihdänkin, niin tarttisin mielellään sen kunnollisen ladun niihin jyrkkiin laskuihin. Laskut on kyllä juttu, mikä on se kaikista jännin hetki. Laskun jälkeinen hiihto on myös melkoista, kun päällä on sellainen survivalheikotus. Tiedättekö, tunne joka tulee säikähtämisen jälkeen! Yhtään kaatumista ei kuitenkaan sattunut ja eiköhän siinä laskemisessakin harjaannu. Roppakaupalla on kyllä tervettä itsesuojeluvaistoa tullut sitten lapsuuden. Tiukat paikat oli kuntokympillä, kun laskettelin jyrkkenevää latua alaspäin ja yhtä-äkkiä edessä oli varoitusmerkki jyrkästä mutkasta. Okei, pää kylmänä ja kroppa tiukkana, eiköhän siinä latu ole. No kuulepa, ei ollut. Täysin refleksien ohjaama toiminta kehiin, ulompi suksi auraan ja täydellisyyttä hipova suoritus mutkaan. Tuntui siltä, miltä telkkarissa näyttää, tuskin homma kuitenkaan ihan silleen meni :D.

Viime viikkohan oli lomaviikko joka vietettiin koulun penkillä. Viikonloppu oli vapaata sekä torstai. Torstai menikin migreenipöllyissä, jonka vuoksi myös to-pe yö meni kukkumiseksi. Olen taas saanut unirytmit totaalisen sekaisin. Toki tuo vasta taas alkanut vuorotyökin vaikuttaa. Se on nyt juttu, johon todella täytyy keskittyä. Pirullinen juttu, sekä migreeni että sekaisin olevat unirytmit. Kumpaankin niistä löytyy onneksi keinoja hallita ja niitä keinoja täytyy nyt vahvistaa, ehdottomasti. Myös ystäviä tuli treffailtua viikon aikana. Opiskelukavereita tietty ja yhden Tampereelle muuttaneen kanssa sovittiin erillisetkin treffit perjantai-iltapäivälle. Sisko perheineen kävi lauantaina kylässä ja tänään tavattiin yhden äitiyslomalaisen työkaverin luona työporukalla. Aika täydellinen sunnuntai siis: hidas aamu, paljon urheilua, tärkeiden ihmisten tapaamista, hyvää syömistä ja rauhallinen ilta kotona. Aika paljon sitä on touhuttua tullut, vaikkei yhtään kyllä tuntunut siltä. Opiskelu on kyllä vähemmän kuluttavaa verrattaen työhön. Työviikoilla en niin paljoa jaksaisi oheistoimintaa, mitä tällä viikolla oli.

Rentouttavan viikonlopun ja ei niin rentouttavan aamuherätyksen jälkeen on hyvä aloittaa uusi viikko!



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

protsku- ja palkkarimietteitä

Tää ei kyllä ollut kovin hääppöstä
Mä oon tosi huono kaikenmaailman proteiinien ja palkkareiden kanssa ja joskus on aikoja, kun en käytä just mitään paljon ollenkaan. Ostelen toisinaan jotain kuvissakin näkyviä juomia tai patukoita, joita sitten saatan treenin päälle juoda taikka syödä. Ainakin, jos tiedän että ruokailuun menee vähän liian paljon aikaa. Jarppa on meillä se, joka ostaa jauheet jostain netistä. Ei mitään käryä mistä. Protskua ja palkkaria, taikka sitten kumpaakin. Se on myös aktiivisempi käyttämään niitä salitouhujensa yhteydessä, mä oon tosinaan aktiivinen ja toisinaan taas en, riippuen ehkä treenamisen intessiivisyydestä vähän suuremmassa kokonaiskuvassa. Se myös tietää niistä enemmän ja siltä sitten kyselen vinkkejä ittellenikin.

Pitkille juoksulenkeille otan mukaan juomista, usein maltolla terästettyä. Vaihtoehtoja on sitten valmiit energiajuomat, geelit, hedelmäsokeri ja sen sellaiset. Useinmiten kuitenkin kehissä on tuo malto. Malto+protskuyhdistelmästä olen myös tehnyt omaan pönttööni palkkarin, jota olen tässä taas pikkuhiljaa opetellut salin päälle käyttämään. Toki palkkaria join maratontreenienkin yhteydessä, mutta jalkavammautumisen jälkeen tovin oli kaikki lisäravinteet täysin pois käytöstä. Mukamas tarvinnut.

Tällaisia säkkilöitä tuli meille jostain.
No nyt on pikkuhiljaa iskenyt tuo punttihomma, aika lujaakin ja oon taas herännyt tuohon palkkarin käyttöön. Sama protsku+malto -yhdistelmä toimii siinäkin palkkarina. Kunhan se on käytetty, otan nuita Jarpan meille tilaamia juttuja käyttöön kanssa. Ihan puhtaasti pelkkää proteiinijauhetta en käytä mihinkään. Uskon, että ihan perussafka riittää kyllä mulle tyydyttämään protskutarpeet vaikka liikunkin. Toki noista palkkareista tulee sitä lisäproteiinia kyllä.

Olen loppujen lopuksi tosi vähän lueskellut lisäravinteiden käytöstä. Toisaalta taas myös omaa kroppaa pitää osata kuunnella, että onko jotkut asiat tarpeellisia. Palkkarista huomaan kyllä olevan pientä hyötyä palautumisessa, jos treenit on kovin intessiivisiä. Samoin tuo paine saada hetiäkkiä ruokaa naamariin vähenee, eikä se mulle tyypillinen uhkaavan nälkäkuoleman tunne iske. Salin jälkeen ruoka maistuu kyllä aika pian, mutta esimerkiksi juoksussa on joskus sellainen jutska, että kiinteää ruokaa ei kovin nopeesti tee mieli. Pitkillä lenkeillä riittävät energiat treenin ainaka on tietty ihan must, sen jokainen kestävyysliikkuja tietää. Sellaisia junttipunttiajatuksia palkkareista ja protskuista!

Tämä taas oli hyvää!
Mitä lisäravinteita te käytätte? Millaisia palkkareita ja protskuja ja milloin? Ootteko huomannut hyötyjä? Entä eroja eri tuotteissa?

Blogi on myös facebookissa, täällä. Ja blokkaaja instagrammissa tunnisteella @tarupkk. Käyhän tykkäilemässä ja seurailemassa.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Hiihtoäimäilyä ja -kysymyksiä

Hiihtoharjoittelut on edelleen hyvässä vauhdissa ja nyt jos koskaan on päästy talven suhteen itse asiaan: siihen, että on todellakin lunta. Niin paljon, ettei muutamasta nollakelin päivästä seuraa kahden viikon synkkyyttä ja pimeyttä.



Hiihtäessä merkille laitettua ja kysymysosastoon siirtynyttä:
  • Oon edelleen aika (umpi)surkea, mutta kuitenkin kehityn edelleen melkeimpä joka kerta jollain lailla.
  • Edelleenkin sykkeet onlähes poikkeuksetta VK:n puolella tai ainakin rajoilla, vaikka hiihtelisin mitenkä. Pääseekö x ajan kuluttua tilanteeseen, että luisteluhiihtäenkin voi käydä PK-sykkeisillä höntsäilylenkeillä ja kuinkakohan pitkä tämä x aika mahtaa olla?
  • Onko uusi lumi ja huonosti ajetut baanat myös kokeneiden hiihtäjien mielestä ihan hemmetin paljon raskaampaa hiihtää verrattaen hyviin baanoihin? (tai siis mikä tää uusi-/vanha lumi juttu oikein? Milloin uudesta lumesta tulee vanhaa?)
  • Vaikka täällä Laajavuoressa ainakin muutamana viimeisimpänä kertana ladut on ollut tosi pehmeitä (mikä nyt sinänsä ei ole jännä, koska useana jokusen kerran olen myös hiihdellyt melkoisessa lumimyräkässä), niin kuvittelen, että tuolla pehmeällä ladulla saa hyvän tatsin siihen kuinka sen painon sukselle tulisi asettua.
  • Ylämäet ja alamäet. Vitsi miten kehno olen niissä. Siellä missä viimeksi olen hiihdellyt joku 15 vuotta sitten, ei mäkiä ollutkaan. Tai oli pari sellaista, jotka näillä kulmin ei mäen statusta saisi mitenkään päin.
  • Ihan aluksi mulla oli ongelmana säären etuosan rasitus. Tadaa, sitä ei ole enää. Tottumattoman ihmisen vaiva siis.
  • Olisko järki ostaa sukset myös pertsaan? En ole kyllä yhtään varma. Kun sekin näyttää jotenkin mielenkiintoiselta jutulta.
  • Mikä on liippakeli?
  • Missä täällä meillä Jyväskylässä on teidän mielestä parhain hiihtää? Millaisia reittejä suosittelette, missä on hyvä huolto? Missä on kohtuu tasaista ja missä just ei ole?
  • Olen myös saanut hyviä voiteluvinkkejä ihan ammatikseen suksia voitelevalta. Mähän en toistaiseksi ole käyttänyt, kun pikaluistoja... Olen myös löytänyt pontentiaalisen huoltajan suksilleni, kun tarve myös pohjustukselle tulee. Edelleenkin tuo silitysraudalla laitettavien kelivoiteiden käyttö on aika mysteeri?
  • Jos ei kukaan vielä tiedä, niin Laajavuoren maastot on yks mun lempipaikka ja musta on ihan superhienoa, että pääsen niille kivoille reiteille ja paikoille nyt myös suksilla.



Loppuun vielä lainaan itse itseäni koskien ajatuksia hiihtämisestä vuonna 2012:

Talvi se on siis vääjämättä tulossa. Tuo talveen orientoituminen on vaan omalla kohdalla aina aika hidasta. Olen nyt parina viime vuonna juossut maratonin myöhään syksyllä ja jotenkin päässäni kuvittelen olevan kesän aina siihen saakka. Mun kesä on siis loppunut reilu kolme viikkoa sitten ja nyt on jo lunta! Monet juoksua harrastavat siirtyvät talvella hiihdon pariin. Mä en ole tuosta hiihdosta innostunut, paitsi ajatuksen tasolla. Haluaisin siis haluta hiihtää, mutta kun en vaan halua! Junnuna olen kyllä hiihtänyt paljonkin, joten väitän ettei se nyt ihan ennakkoluuloakaan ole. En sitäpaitsi pitänyt siitä silloinkaan, vaikka olin jopa keskitasoa parempi hiihtäjä. Taidan siis pysytellä tämänkin talven tuon juoksemisen ja sisäliikunnan parissa. Muutamana keväänä olen kyllä katsellut suksia ihan mielenkiinnosta, mutta näin syyspuolella talvea tuntuu vaan, ettei mikään talvitouhu innosta sitten pätkän vertaa. (postaus täällä)
---

Seuraavassa kuvasarjassa on lenkkipolultani ottamaa kuvaa eri vuodenaikoina. Hiihtopiireissä kyseistä mäkeä kutsutaan "murhamäeksi", näin olen kuullut. Varma en voi olla, sillä en tiedä hiihtopiireistä juuri mitään. Kuten en hiihtämisestäkään (Haluaisin kyllä, ehkä. Jos vaikka sietäisin sen ansiosta talvea edes vähän paremmin.) (postaus täällä)

Vitsi, miten hauskaa, että ostin kuitenkin ne sukset. Jos liikutut liikunnat harvemmin kaduttaa, niin harvemmin myös kaduttaa ostetut liikuntavälineetkään. Voisin myös kuvitella, että mun sukset saattaisi olla edelleen kaupassa, mikäli en olisi jalkavammautunut. Asioilla on kyllä aina kääntöpuolensa!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Liikuntamotivaattorit ja... kuka on vuoden urheilija??



Tuossa taannoin hiihtoladulla jotakuinkin kasikymppinen pappa antoi ohimennessään pari hyvää tekniikkavinkkiä luisteluhiihtoon. Kyllä kasikymppinen, hiihtoladulla, ohimennessään. Ja oli muuten hyviä vinkkejä. Se, jos mikä laittaa nöyräksi ja muistuttaa siitä yhdestä liikunnan harrastamisen perimmäisestä tarkoituksesta: on paljon, jos sen ikäisenä jaksan itse kantaa omat kauppakassini saati että viettäisin onnellisia eläkepäiviä vaikka nyt hiihtoladulla. Toki siihen tarvitaan myös hieman tuuria ja sattumaa, mutta liikunnan harrastaminen on varmana yksi edullisimpia, helpoimpia ja vieläpä hauskimpia tapoja pedata itselleen terveempää loppuelämää. Kaikkien ei tarvitse tietenkään harrastaa ja tehdä samoja juttuja, mutta jokaiselle varmasti löytyy jotain ja ainakin se vähimmäismäärä terveyshyötyjen saavuttamiseksi olisi hyvä sitä jotain tehdä, sekä kestävyyskunnon ja lihaskunnon puolesta.

Toinen juttu mikä aina silloin tällöin tulee vastaan, on hämmästely siitä kuinka jaksaa olla niin reipas. Niin reipas, että useampana päivänä liikkuu ja vielä pitkän päivän päälle käy lenkillä. No, mä en pidä sitä oikein minään reippautena ja vielä vähemmän uhrautumisena. Kun se on ihan oikeasti kivaa ja kansankielellä sitä kutsutaan esimerkiksi liikunnan iloksi. Se on vieläpä kivaa monessa vaiheessa: ennen sitä liikuntasuoritusta, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. En ole ehkä ikinä tavannut ihmistä, joka katuisi sitä, että lähti harrastamaan jotain liikuntaa. Että joku tuumaisi päivän päätteeksi, että muuten oli mukava päivä, mutta se kaduttaa kun harrastin liikuntaa tunnin. Sekin jo kertoo siitä, että isolle osalle ihmisistä on varmasti joku muu juttu esteenä, kun se, että liikunta olis pahasta, tylsää tai jollain tapaa tosi kurjaa. Ehkä se on se lähtemisen vaikeus.  Se on juttu mistä pääsee kyllä ajan kanssa yli. En nimittäin oo varmaan koskaan tavannut myöskään ihmistä, joka olisi ottanut liikunnan osaksi elämää pitkäksi aikaa ja katuisi sitä.

Vaikka oon aika-ajoin hyvinkin tavoitekeskeinen, ei mikään suoritus tai tavoitteen täyttyminen koskaan mene edelle noiden kahden motivaattorin. Eli terveyden ja liikunnan ilon. Jokainen tietty saa harrastaa liikuntaa ihan mistä tahansa syystä, enkä minä taikka kukaan muukaan ole sanomaan mikä on oikein. Terveys on kyllä sellanen juttu, jonka liikuntaharrastus saa aikaan, jos ei itsetarkoituksena, niin bonuksena ikäänkuin kaupanpäälle. Tietysti sillä oletuksella, että mukana on tervettä järkeä. Tällaisia ajatuksia oon viime päivinä pyöritellyt päässäni. Omia liikuntamotivaattoreita olen pyöritellyt ihan muuten vaan ja muiden ihmisten liikuntamotivaattoreita vähän siksi, kun esimerkiksi tänään opiskeltiin koko päivä sydämen ja verenkierron sairauksia.

Ja sitten vielä loppukysymys:

Tänään TV2 ja Suomen Urheilugaala. Kenestä toivotte/toivoitte vuoden urheilijaa ja miksi? Mä toivon kyllä herroista Niskanen ja Jauhojärvi. Kummastakin. Ja syystä että, no kyllähän sen kaikki tietää. Olisihan moni muukin varmasti hyvä valinta, mutta jotenkin olympialaiset on vaan korkeammalla kaikkea muuta.

Saa toki kertoa myös omia liikuntamotivaattoreitaan :).


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sunnuntai-iltaa!

Ompa mukava viikko takana. Mukava treeniviikko, mukava työviikko. Paluu arkeen, joka sisälsi myös vähäsen juhlaakin. Tosiaan olen taas hetken siinä omassa työssäni, jossa mulla on vakkaritoimi. Aika onnellisessa asemassa siis olen: saan tehdä työtä josta pidän ja sitä työtä riittää! Ensi viikolla on kyllä heti lomaviikko, joka on mulla kouluviikko, joten kunhan tuo koulu on saatu käyntiin, niin arki on täällä taas. Ei haittaa, koska arki on parasta.

No sitten siihen viikon juhlaan. Eilen pidettiin mun siskon tissiäisiä. Kyllä. Tissiäisiä. Aika raju nimi kekkereille, mutta hauska. Oon viihdyttänyt itseäni kertomalla noiden bileiden nimeä kavereille ja muille ja etenkin miespuolisten ihmisten reaktiot on kyllä niin huvittavia. Ei, ei se ole käynyt hakemassa silareita tallinnassa eikä myöskään penkkipunnertanut suomenmestaruuksia, mutta lapsensa imettämisen se lopetti. Tissiäiset on siis tytöille vähän kuin varpajaiset jätkille. Niin sitä voi arkea ja arkisia asioita höystää juhlalla ja ennen kaikkea huumorilla. Hauskaa oli ja vaikka en ollut baarissa, niin tänään on väsyttänyt niin vietävästi.

Viikon liikunnat:

ma: sali 55min. + uinti 30min.
ti: ---
ke: sali 1h10min. + hiihto 40min. + juoksu 20min.
to: hiihto 55min. + vatsalihasjumppa 30min.
pe: sali 1h10min.
la: hiihto 55min.
su:---
yht: 7h10min.

Lopuksi vielä erittäin kuvat asiaankuuluvista (muttei asiallisista) tarjoilusta ailisissä kemuissa:



Mukavaa sunnuntai iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille?

torstai 8. tammikuuta 2015

Punttijuntti hiihtopummi...

Aiemmin kerroinkin, että hiihtoflow on nyt huipussaan.. Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin punttien kolistelu rullaa kanssa näinä aikoina ihan erityisen hyvin. Hiihtolatujen ja kuntosalien jumalat on siis puolellani ja hyvä niin.

Saliselfie eli mun kohdalla myös salaselfie.
Parina esimerkkinä kerrottakoon maastavedosta ja penkkipunnerruksesta. Maastavedon osalta viime treenin pääsarjat oli 4x6 toistoa ja sarjapainona 80kg. Olin jotenkin ihan täpinöissäni ja fiilistelin ajatuksella, josko ykköstoistomaksimissa natsaisi 100, siis s-a-t-a, kiloa. No kunhan työstän ensin ajatusta ykköstoistomaksimi ja vaikka joskus kokeilisinkin sellaisia vähän pienemmällä painolla. Minkä takia se on niin vieras juttu mulle? Siis ykköstoistot ja silleen... Kas näin, syntyi pieni tavoite vuodelle 2015.

No sitten se penkkipunnerrus. Eilen laittelin hyvällä tuntumalla menemään penkkipunnerruksen pääsarjana 35kg 3x8. Tämähän ei varmasti mikään tuulettelun arvoinen juttu olisi monelle, mutta olkapääoperoitu jo kerran penkkipunnerruksen unohtanut Wannabe Juoksija tykkää. Pitkällä pinnalla tehdyt lukemattomat kiertäjäkalvosinjumpat alkaa tuottaa tulosta. Eteen päin on siis menty, vaikka se on vienyt aikaa. Toivottavasti suunta pysyy vastedeskin samanmoisena.

Tuossa lomaviikoilla oli muutamaan otteeseen salilla melko hiljaista ja siinä olikin oiva sauma treenailla jos jonkinmoista uutta liikettä. Varsinkin, kun treenejä joutui vieraiden salien vuoksi silloin hieman modifioimaan. Muutamat muutokset teinkin ohjelmaan tässä vuoden vaihteessa, mutta aika pitkälle samalla setillä ja samalla pohjalla on tämä vuosi lähtenyt salin suhteen käyntiin. Ohjelmasta ja sen sellaisesta ehkä joskus myöhemmin lisää, jos innostun kirjoittelemaan.

Saliohjelma löytyy kalenterin välistä, joka kulkee mukana
lähes jokapaikassa. Ei siis unohdu kotsaan.
Näistä hyvistä vaiheista saa varmana ammennettua voimaa myös väistämättä eteen tuleviin ei niin hyviin -vaiheisiin. Sitten kun vielä pikkasen kattoo milloin ja mitä laittaa suustansa alas, niin kaikkien aikojen kesäkunto on taattu (no huh, huh, nyt oli leveetä.. :D)... mahdollinen.

Mites teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?

P.S. Jyväskyläläisille vinkkinä: AaltoAlvarilla on viikonloppuna juhlavuoteen liittyvä kampanja... Luvassa on mm. kamppanjahintaisia 20- ja 50-kerran sarjakortteja seuraavanlaiseen hintaan:

20 kerran sarjaranneke aikuiset 116 € (norm.166€) ja lapset/eläkeläiset/opiskelijat 81 €(norm.116 €). 
50 kerran sarjaranneke aikuiset 277 € (norm. 395 €) ja lapset/eläkeläiset/opiskelijat 193 € (norm. 275 €)

Jaa, miksikö mainostan? No siksi, että tuo uimahalli on ihan törkyisen kallis, joten kuka ikinä siellä sattuu käymään, ansaitsisi ostaa lippunsa 9 euron kertamaksua halvempaan hintaan!!!

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden vika ja vuoden eka liikuntaviikko

Vessaselfie. Monnarilta tietenkin.

Mun piti jo sunnuntaina kirjoitella postaus jouluviikon ja vuodenvaihteen liikunnoista, mutta harmikseni Garmin Connectiin oli tehty hyökkäys (???), enkä päässyt koko sivustolle. Mikä lie juttu siellä meneillään, mutta aiheuttaahan se nyt länsimaalaiselle ihmiselle suuremman luokan harmia, kun ei pääse ihastelemaan omalla vapaa-ajalla tehtyjä liikuntasuorituksia, jotka silleen kätsysti ihan itsestään siirtyy tuosta rannetietokoneesta internetin ihmeelliseen maailmaan tutkittavaksi ihan missä vaan koneella taikka vaan älypuhelimella. Okei, ehkä pientä sarkasmia (mutta myönnän, että olisi henkilökohtainen katastrofi, jos mun treenit katoais jonnekin taivaan tuuliin, pitäiskö palata aikaan ruutuvihko ja mustekynä?)

Hiihtäessä ei ihmisenlapsi kyllä ole hehkeimmillään!
No mutta, laitetaanpa nämä nyt sitten loppiaisen kunniaksi eetteriin. Ei sitten tarvitse mainita sanaa joulu ennen kuin melkein vuoden päästä taas. Kevät, kevät, kevät. Sitä aion toistaa senkin edestä.

Viime vuoden vika viikko, eli jouluviikko:


ma: sali 1h + hiihto 30min.
ti: hiihto 35min. + vatsat 20min.
ke: juoksu 35min.
to: hiihto 50min.
pe: hiihto 1h05min.
la: juoksu 35min. + sali 1h10min.
su: ---
yht: 6h40min.

Tämän vuoden eka viikko, eli vuodenvaihde:

ma: juoksu 30min.
ti: sali 1h10min.
ke: ---
to: ---
pe: sali 1h20min.
la: hiihto 30min. + sauvakävely 1h15min.
su: sali 1h + hiihto 1h30min.
yht: 6h15

Käytiin pikkusiskon kanssa Alavuden KuntoLutran salilla.
NIIN NOSTALGISTA!
Näille viikoille mulla ei ollut mitään suunnitelmia, paitsi se kuuluisa go with the flow. En oo yhtään viikkojen aikana miettinyt pitäiskö tässä vielä jotain tehdä ja mitä se jokin olis. Kuten en myöskään sitä, mitä on jo tullut tehtyä. Flow on näköjänsä ollut kohtalainen ja onhan se hyvä, että tälle erittäin hyvälle ruokahuollolle on ollut edes jonkinlaista käyttöä. Liikunnat on kyllä järjestyksessään kaikki maistunut ihan erityisen hyvin, mutta niin maistunut se joulusapuskakin. Ehkä nillä on jonkinsortin tekemistä toistensa kanssa. Toivotaan nyt kuitenkin, että lanttulaatikko ja sianperse ei ole edellytys huippuhyviin mavesarjoihin, penkkipunnerruksiin ja hiihtoflowhun. Ihan vaan, kun en ajatellut syödä sitä enää ikinä ennen seuraavaa joulua.. (Tuosta sianjutusta en kyllä mene takuuseen, kun piti mennä kirjoittamaan se tolleen, tyhmä tyhmä tyttö!)

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinkun joulukin. Meillä on kyllä jo aikapäiviä sitten palattu arkirytmiin (ja töihinkin, jopa minä opintovapaalainen), mutta tänään se on kaikkien virallisten oppienkin mukaan ohi. Joulun aika nimittäin.

Tämmönen oli keittiön pöydällä, kun tuliin päivällä töistä. Ultramoderni poikaystävä ja vuosituhannen viestintää.. Jep. Keräsin meidän minimalistisen joulun laatikkoon, joka on kohtuu pieni. Aikaa meni maksimissaan kolme minuuttia.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hiihtohuumaa Laajavuoren baanalla

Tänään jotain vähän kolmen jälkeen meidän eteisessä:

J: Meinasikko hiihtää kympin? Se olis sellanen 45 minsaa..
T: Haahhaah. Empä tiiä, jos vaikka ainakin vitosen. Fiiliksen mukaan, en oo vielä niin hyvä, että voisin tolleen ajatella. Sitä paitsi mulla meni viime viikolla kymppiin jotain tunti viis minsaa!
J: No joo, läppä. Hyvää lenkkiä!
T: Moikka

--- Joku puolitoista tuntia myöhemmin, sama paikka ---

T: Mooooi.
J: Moi.
T: Vitsi arvaa mitä, hiihdin yli 15 kilsaa ja samassa kohin kun viimeks oli kymppi täynnä oli nyt jotain kakstoista...Vitsi miten siistiä, hei hirvee nälkä, hiihtokin sujui paljon paremmin taas kun viimeks. Joka kerta tuntuu paremmalta, joo ei sitä kuule tiiä vaikka voiskin hiihtää kympin 45 minsaa, heh. Kuules kun en vaan malttanut lopettaa, vähänkö oon innostunut ja kehittyykin niin vauhdilla ja, ja, ja....

--- Ties kauanko kestävä puheenvuoro hiihdosta, miten niin oon innostunut? ---

Hiihtopummi
Fiilikset on kieltämättä kovin samanlaiset kuin vuonna 2007 (vai oliko se 2006, taisi olla) kun tein niitä ihka ensimmäisiä juoksulenkkejä. Joka ikinen kerta jaksoi pidempään, juoksu oli helpompaa ja juoksu kulki kovempaa. Kehitys oli niin valtaisaa, että päätä huimaa. Oon ihan varma, että te lukijat tiedätte mistä mä puhun? Siitä kuherruskuukaudesta jonkun urheilulajin parissa ja sellainen mulla on nyt menossa luisteluhiihdon kanssa, totta tosiaan!

Tapissa oleva innostus ja (vielä toistaiseksi) nopea kehittyminen on kieltämättä vastustamaton kombo liikuntaharrastuksessa. Kyseisen harrastuksen jatkuessa ei homma tietenkään ole yhtä voittokulkua. En todellakaan väitä, että suhde muutuisi jotenkin huonommaksi harrastuksen jatkuessa, ehei! Oma juttunsa on kuitenkin tämä uuden oppimisen jalo ilo. Hyviä fiiliksiä ja oppimisen iloa saattaa saada myös liikuntajutuista, joista ei sitten pysyviä, ainakaan säännöllisiä, juttuja muodostukaan. Mitä ikinä mieli tekee, täytyy ihmisen kokeilla ja hetkessä eläminen on tärkeintä! Alkuhuumaa olen toki kokenut yhdessä jos toisessa lajissa. Samoin sellaista satunnaishuumaa, laji on aika-ajoin tiiviistikin "läsnä", painuakseen taas hetkeksi taaemmalle. Tämä alkuhuuma tuntuu kyllä sen sorttiselta, että tää on pian ihan pysyvä juttu. Sikäli mikäli terveys sallii eikä ilmastonmuutos multa talvikelejä vie!

Mistä te ootte viimeksi kokenut alkuhuumaa? Tai mitä vaan huumaa? Mistä kaikesta ootte kokenut sitä erityisesti?  Kertokaa, se on niin inspiroivaa!

P.S. Muistakaa mahdollisuus seurata blogia myös facebookissa, määkin yritän muistaa että se on siellä!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Löpinätä


Vielä maanantaina oli kirpakka pakkaskeli, kun ajeltiin Etelä-Pohjanmaalle viettämään muutamaa vapaapäivää ja vuodenvaihdettakin. Eilen kotiin ajeltiinkin sitten vesikelissä, että olihan tuo talvi sen jotain viikon mittainen. Moikka vaan ilmastonmuutos, vai mikä tässä nyt mättää?

Vuodenvaihdetta vietettiin kohtuu rauhallisesti ja miesvaltaisesti: mä, Jarppa ja mun kolme veljee. Oltiin meijän äitin luona, joka itse vietti uudenvuoden yön töissä. Hauskaa oli, sillä aina, a-i-n-a, on ihanaa olla niiden kaikkein läheisimpien seurassa.

Massakausi on loppunut ja vaikka kaikella pyhällä yrityksellä sitä painoakin yritin tiputtaa loppuvuonna, niin se tippui vaan hassun kilon taikka kaksi. Jotka sitten tässä joulun tienoilla kyllä tuli takaisinkin. Tammikuu on hyvä aika (???) aloittaa kaikki puhdistautumisretriitit ja vaikka olen kohtuu terveellisesti elänyt viime vuoden ja sitäkin edelliset, niin nyt on kyllä himpun verran oltava tarkkaavaisempi ja suunnitelmallisempi noiden syömisten suhteen. Hyvinvointi edellä ja ruokanatsiksi en kuitenkaan ala, aamen.


Nyt on tosiaan nää kuvissa olevat talvikelit ainakin hetkeksi historiaa ja todennäköisesti myös hiihtoladut on Alavuden reissun aikana sulanut melkoiseksi lälliksi. No, huomiselle on luvattu nollakeliä ja pään kokoisia räntärieskaleita ja sunnuntaina olis (muka) taas pakkasta. Ehkä kuitenkin huomeniltana viimeistään käyn tsekkaamassa latutilanteen. Pikavoiteita löytyy nimittäin nyt vähän haastavimpiinkin oloihin. Niitä tarttui mukaan Suomen suurimmasta kyläkaupasta, eli Keskiseltä. Uudet hanskat ostin kanssa, mutta empä muuta. Jotain meikkivoiteita ja puutereita varastoon, koska ne on siellä paljon halvempia kun missään muualla.