lauantai 7. helmikuuta 2015

Yökköilyä

Valvominen, tai tarkennettuna valvottaminen, on iänikuisen vanha kidutuskeino enkä ihmettele sitä kyllä yhtään. Yövuorot menossa näet ja tässä pikakertomus siitä miten menee. Tällä kertaa. Joskus, tai oikeastaan yleensä, sujuu ainakin jonkin verran paremmin. Sellainen meitsin päivä postaus olis ollut hauska, mutta en ole muistanut kuvailla (enkä tehdä juuri mitään muutakaan) joten säästän teidät boring as hell -tilannekuvilta, mutta yksi ugly as hell -selfie on joukkoon työnnettävä, hah!


Siniset vaatteet ja peilipintaiset lasit tuo vähän turhan äijämäisen luukin...
Jännä ettei silmäpussit roiku tuolta lasien alta ja kalpea on ku kummitus...
Onneks sentään paska kamera armahtaa pahimmat valvomisen merkit ihosta...
:D
Hommahan olisi voinut mennä niin, että eilen ennen ekaa yötä nukkuisin kevyet päikkärit, yö olisi ollut rauhallinen ja tämän päivän unet olisi ollut lähemmäksi kahdeksantuntia yhtäjaksoista unta. Olisin herännyt, vähän liikkunut ja tullut kohtuu freesinä toiseen yöhön. Ei mennyt ei. En saanut nukkuttua päikkäreitä, yö oli täynnä menoa ja meininkiä kuin pahimman täyden kuun aikaan, tämän päivän unet loppui noin viiden tunnin jälkeen siinä jotakuinkin kello 13 ja raahauduin duuniin kolmen kilon puntit jaloissa (ja silmien alla). Siinä missä viime yönä aika alkoi matelemaan siinä kahden aikaan, tänä yönä se on alkanut matelemaan oikeastaan ennen kuin edes lähden työmaalle.

Päivä meni. No se meni. Ensin sängyssä, ei vaan tule uni. Sitten rötväsin sohvalla, kattelin urheilua. Ei vain tule uni. Takaisin sänkyyn, ei tule uni. Söin, join kahvia. Päätä oli pakko ulkoiluttaa pienellä hiihtolenkillä. Hiihtelin vuoren vitoselle ja kiersin sen. Kropassa oli fiilis kuin kunnon VK-lenkin aikana, mutta keskarit oli vain 137. Sitä se tekee, kun ei vain löydy kapasiteettia mistä ottaa. Päätä olisi tehnyt mieli ulkoiluttaa vielä lisää, mutta palasin kotiin. Laji missä sukset unohdetaan kotiin, eli sauvakävely, olisi voinut olla parempi valinta. Söin, vaikkei oikein ollut nälkä ja kun olin syönyt ei ollut edes vatsa täynnä. Sitä se tekee, kun elimistö on sekaisin. Joku mättää siellä(kin) aivojen osassa ja aineenvaihdunnassa, joka ilmoittaa ravinnontarpeesta.

Seuraava päivä ja aamu tulee joskus. Aina on tullut.

Huomenna koetan herätä ajoissa (eli silloin kun heräsin tänään), rötvään Jarpan riemuksi sen kainalossa ja heitän väsynyttä läppää (jolle nauran lähinnä itse). Onneksi tulee ampumahiihtoa. Olo on tunnetusti kuin krapulassa sillä erotuksella että takana ei ole hauskaa bailuiltaa. Jossain vaiheessa käyn ehkä hiihtämässä  (melkein unohdin tuon äskeisen) sauvakävelemässä ja menen ajoissa nukkumaan.



2 kommenttia:

  1. Tsemppiä valvomiseen! Mulla yövuorot meni aina noin, kun en osannut nukkua päivällä. Heräsin aina siinä 11-12 maissa eli sain jonkun nelisen tuntia nukuttua yövuorojen välillä. Krapula siitä tosiaan tulee.

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3