keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Päivä elämästä postaus: paluu eiliseen.

Oon tehnyt näitä päivä elämästä -postauksia ennenkin ja nyt on taas luvassa sellainen. Päivä saikulla, joskin näihin näihin viikkoihin peilaten ihan todella epätyypillinen päivä monilta osin.

Aamukahvi, Arabian perhoskuppi ja Keskisuomalainen. En melkein osaisi olla ilman.

Herään aamulla kasin aikaan. Aurinko paistaa sänkyyn ja köllöttelen siinä johonkin puoli ysiin, kunnes kampean kahvin keittoon ja aamupesuille. Aamukahvi ja Keskisuomalainen, jonka jälkeen rötvään vielä tovin sängyssä. Hitaita aamuja, niitä tässä on ollut riittämiin. Kohta puuroa ja lisää kahvia, Jarppakin nousee. Sillä on vapaapäivä. Olin aamulla lukenut Kunnon kaipuu -blogista heidän perheensä palkitsemisjärjestelmästä ja höyryän siitä Jarpalle. Mäkin haluan jonkun tuollaisen. Jarppa ei ole ihan yhtä innostunut kun minä, mutta väsäilen kuitenkin listan, jossa saa pisteitä kotihommista. Nimenomaan haluun sen just nyt, koska sovittiin eilen, että siivoillaan tänään. Analysoidaan yhessä mun kävelyä, jossa on edelleen ongelmia tosi paljon.

Nää Wireless -kuulokkeet käytössä vaan vähän,
mutta just esim. tähän hommaan sopivat!

Puoleen päivään mennessä oon viilaillut yhtä koulutehtävää, imuroinut ja pessyt lattiat. Ekaa kerta yli seitsemään viikkoon tartun Hooveriin. Homma oli hidasta kun mikä ja erityisesti sängynalunen aiheutti haasteita nilkan kanssa. Siivousmusana Pariisin Kevään uusin levy, koska vappuna ollaan menossa äitin kanssa kattoon kyseistä bändiä, jee! Jarppa on lähtynyt fyssarille ja luvannut pyyhkiä pölyt. Mun mielestä väärä järjestys, mutta menköön, kun hän niin vannoi olevansa "pöllyyttämättä". Siivoussession jälkeen on nostettava kinttua vähän ylös. Kaivelen Spotifystä vanhempaa Pariisin Kevättä, googlaan lylicsit esiin ja alan laulella. Hah, tää menee siihen mitä noloilet yksin kotona -listaan.

Uimakamat menossa reppuun.


Pikaruokameiningillä.

Kokkailen yksinäisestä paistijauhelihasta lounaan kera wokkivihannesten. Sekä pää, että jääkaappi lyö tyhjää ruoan kanssa ja edellä mainittu toimii aina. Järkkäilen siivouksen jälkeisiä tavaroita paikalleen, katon tavarat valmiiksi illan uimahallireissua varten, kuuntelen edelleen Pariisin Kevättä ja välillä surffailen. Pitkin päivää teen nilkan liikerataa kehittäviä juttuja. On aika kova nälkä, mutta oottelen kuitenkin Jarppaa kotsaan. Joskus puoli kahden maissa syödään. Jarppa lähtee salille ja mulla on ajatus lampsia reilun kilometrin päässä olevaan S-Markettiin. Edessä on eka itsenäinen ruokakauppareissu yli seitsemään viikkoon. Itsenäinen siis, jos ei lasketa sitä, että Jarppa haki mut sieltä kaupasta.

Huonoa on kävely edelleen.

Tarkkasilmäinen löytää tippaleivät!

Kotona ollaan joskus neljän maissa. Harmikseni Ja laittaa viestiä, että uimahallireissu peruuntuu, koska auton huolto venyy. Hittolainen. Jarpan kyydillä pääsen salille ennen kasia, kun se menee hierojalle. Ihan hyvä juttu näin, koska huomenna aamulla ollaan anyway menossa Alvarille opiskelukamun kanssa. Syön välipalaksi rahkaa enkä tee yhtään mitään järkevää. Puran uimahallikassin ja heitän reppuun salikengät ja vesipullon. Muut kamat päälle. Ennen salille lähtöä vedän nassuun banaanin. Treeni on oikein tosi hyvä ja kesti himpun verran yli tunnin. Käsiä ja selkää sitä onnettomia reisilihaksia tein. Lopuksi koin leuanvedossa vielä totaalisen romahtamisen.

Salille lähtöä. Kenkien laittoa mummotyylin vielä.

Ollaan kotona joskus vähän yli ysi. Suihkut ja iltapalat nassuun. Mun makuun ehkä vähän turhan myöhäiset treenit. Päätän katsella netistä jotain turhanpäiväistä ja virittelenkin uusimman Aatami etsii Eevaa -jakson telkkariin. Kylmäpakkaus jalkaan ja aivot narikkaan. Pakkailen tavarat seuraavan aamun uimahllireissua varten. Suunnilleen samat tavarat, paitsi ei yökkäriä, koska mennään uimahallille aamulla. Mulla on siis sellainen tapa, että jos käyn illalla uimassa tms. niin laitan yökkärin suoraan päälle, jos palaan kotiin autolla. Tää menee varmaan sitten siihen listaan, että mitä noloilet julkisilla paikoilla, heh. Nyt vedin kuitenkin yökkärit kotona niskaan ja yhdentoista maissa painun petiin. Siellä lueskelen vielä uutisia ja blogeja kännykästä. Uni tulee ehkä puolen yön maissa.

Turkasen kalliit Tubifast -putkisukat hyötykäyttöön tottakai!

Sellainen päivä oli eilen. Ei mikään normipäivä, koska monen monta viikkoa meni paljon vähemmän tekemisen parissa. Tai enemmän turhan tekemisen, sanotaanko näin.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

#Duracellxtramile. Haaste heitetty ja suoritettu!

Myös minut, kuten monet muutkin bloggaajat (ja etenkin blogien lukijat!), on pyydetty mukaan #Duracellxtramile -kampanjaan. Täytyy sanoa, että tämä, jos mikä, on mieluinen kampanja olla mukana. Länsimaisen yhteiskunnan hyvinvointia kuvaa aika hyvin se, että jopa niin hienolla systeemillä, kuin kattava rokotusohjelma, on alettu enenevässä määrin pitää peliä. Samaan aikaan, kun täällä meillä keksitään salaliittoteorioita liittyen rokotuksiin, muualla maailmassa kuolee 1,5 miljoonaa lasta vuosittain rokotuksilla ehkäistävissä oleviin sairauksiin, kuten jäykkäkouristukseen sekä tuhka- ja vihurirokkoon. Mun mielestä yksikin ehkäistävissä oleva kuolema on liikaa.

Tänä keväänä Duracell haastaa ihmiset juoksemaan yhden ylimääräisen kilometrin tai mailin ja jakamaan kuvan sosiaalisessa mediassa hastagilla #Duracellxtramile. Jokaista jaettua kuvaa kohden Duracell lahjoittaa yhden rokotteen sitä tarvitsevalle lapselle ja tukee näin UNICEFin rokoteohjelmaa. Kampanja on voimassa 31.5. saakka ja sen etenemistä voi seurata Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/duracellFI.  Elikkä nyt kaikki juoksemaan se #Duracellxtramile ja muistakaa jakaa kuva, ettei ylimääräinen kilsa mene hukkaan! Musta aika simppeli homma, vaikkei edes juoksisi harrastuksekseen.

Haastetta saa jakaa ja etenkin siihen saa osallistua! Jopa mulle se oli helppoa, vaikkakin kuntoutuvalla jalalla hidasta:

#Duracellxtramile

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Viikon liikunnat ja kuntoutusindeksit

Kävin lauantaina kattelemassa juoksukisoja...

Jaaha. Laitetaanpa sitten pitkästä aikaa päivitystä viikon treeneistä. Nyt kun vihdoin ja viimein on ollut jotain muuta, kun kaksi suunnilleen tunnin kestävää yläkroppatreeniä.


  • ma: ---
  • ti: sali 1h + vesijuoksu 30min.
  • ke: sali 1h10min. + vesijuoksu 30min.
  • to: core-jumppa 40min.
  • pe: spinningpyörä+soutulaite+crossari -yhdistelmä 1h (30+15+15)
  • la: ---
  • su: sali 1h
  • yht: 6h


Ja koska ihmisten toimintoja mitataan nyt jos jonkinlaisilla indikaattoreilla, niin laitetaanpa tässä omatkin kuntoutusindeksit kehiin.



  • päivä ilman keppejä: saavutettu kolmantena päivänä kipsinpoiston jälkeen
  • tennari-indeksi: kokeiltu neljäntenä päivänä kipsinpoiston jälkeen, virhe!
  • takakyykkyindikaattori (tää voi olla vaihtoehtoisesti myös slaavikyykkyindeksi tai puskapissamittari :D): ei sinne päinkään!
  • rappuskävelymittari: ylöspäin sujuu ajatuksen kanssa, alaspäin ei lähelläkään!

Kävely on tosi hankalaa. Tuntuu, että leikkausalue on parantunut ihan jees, akilles on ruvennut toimiin ja sitä rataa. Murheenkryyni on tuossa nilkan päällä. Dorsifleksio sujuu musta ihan ok tilanteeseen nähden. Lisäksi pystyn jossain määrin nousemaan vähän päkiöillekin, mutta kun painoa pitäisi siirtää eteenpäin (kuten kävellessä kuuluu), niin nilka etuosaan käy kun puukko lyötäis sinne jonnekin keskitarsaaliniveliin, jonka seutuvilla on vaikka ja ties mitä ligamenttia, sidekudosta, jännettä sun muuta. Melkoinen on nilkan anatomia, esimerkiksi tästä voi klikata ja katsoa, jos jotakuta muutakin kiinnostaa. Vähän onkin huoli, että mitä jos siellä on jotain merkittävääkin pehmytkudosvammaa, kun eipä sellaiset rtg-kuvissa näy. Toisaalta järkiminä kyllä puhuu höyryäjäminälle, että ei kai se ihme oo vaikka sitä puukkoa lydään vähän sinne sun tänne, sen verran kauan oli jalkapolo käyttämättä. No anyway, viikko olis aikaa saada ihmismäinen kävely aikaiseksi mikäli töihin on mieli.

Treeneissä on edelleen hakemista. Aerobista tekis mieli tehdä ihan hitosti, mutta se on niin hankalaa. Paljon mikäänhän ei siis edelleenkään onnistu, mutta sen lisäksi on haettava uomiaan jalkatreenille. Tää viikko on mennytkin mitä milloinkin -agendalla, mutta kunhan selviää, miten mikäkin asia onnistuu ja kaikenlaisille kyykyille sekä maastavedoille korvaavat jutut, niin värkkäilen uuden saliohjelman. Yläkroppatreeni menee aikalailla vanhan kaavan mukaan. Haluaisin ehkä myös tehdä himpun verran erilaisen jaon. Joka kerrallle siis lihasryhmiä, jota voi huoletta päästellä täysillä ja sitten myös joka kerralle jotain jalkajuttua. Palautusajat menee mukavasti kuminauhojen ynnä muun parissa.

No mutta. Ei se auta, kun kohti uusia pettymyksiä sitten vaan... No ei vaiskaan! Uutta viikkoa päin ja hyvällä mielellä. Mukavaa viikkoa kaikille teille myös!

Kuokkalan kirmaisu -tapahtuman lähtö. Ens vuonna määkin!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Pyöräpähkäilyjen säestämä paluu monnarille!

En koko kipsiaikana käynyt monnarilla puntilla. Lähinnä siksi, että sinne oli haastava saada treenikamua ja sitten yksintreenamiseen se on himpun verran iso, eikä niin vammaisystävällinen, kun uimahalli. Eilen kyllä kävin ja on se vaan vimpan päälle kotisali! Hirvee kriisi kyllä tulee, kun valmistuu ja täytyy ehkä etsiä uusi sali hintapoliittisista syistä. Sen lisäksi, että tapahtui paluu monnarille, tapahtui myös paluu hikisen pk-treenin pariin sitten kutakuinkin seitsemän viikon takaisen hiihtolenkin. Alun alkaen mun piti polkee vaan kolkyt minsaa pyörää, mutta teinkin tunnin setin spinningpyörää, soutulaitetta ja crosstraineria.

Monnarin hikinurkka

Nilkkakuntoutujan näkökulmasta ...
  • ...spinning (30min.). Ihan siis omaa tahtia ajelin, että kyllä se häjyltä tuntui, ei kuitenkaan varsinaisesti sattunut. Tekniikka oli vähän mitä oli. Aika jäykällä nilkalla poljeskelin, miten ei kyllä kuuluisi. Mutta kun väkisin ei voi vääntää. Putkelta ei myöskään juurikaan pystynyt polkemaan. Lukkopolkimia en (tod.) uskalla vielä käyttää. Kadenssi piti pitää myös aika matalalla, mutta loppua kohti sujui paremmin.
  • ...soutulaite (15min.). No sehän menee täysin yläkroppaan, koska vedon ala-asentoon ei pääse. Tekee kuitenkin varmasti hyvää käydä siellä tämän hetkisessä äärinmäisessä dorsifleksiossa näinkin ja jotenkin se vaan esimerkiksi tälleen käy hyvin, kun yrittämällä yritettynä, mikä kuuluu humpan juoneen vähän väliä!
  • ...crosstraineri. Kokeilin ensiksi sitä enemmän stepperin näköistä, koska kuvittelin, että jos jollain, niin sillä pystyy crossarilla menemään (en oikeastaan ajatellut, että silläkään). Kulmat oli ihan liian jyrkät ja lonkasta kiemurtelin ihan ihme kompensaatiota. No kuinka ollakaan, sillä normaalimmalla crossarilla pystyikin menemään ilman sen suurempia kompensaatioita lonkasta. Sen verran sitä kompensaatiota kuitenkin oli, ettei tämäkään nyt puhtaita pisteitä tekniikaltaan saanut.
Summasummarum. Tekniikka oli mitä oli. Lisäksi tuntemukset on jollain tapaa häjyjä. mutta ei kuitenkaan kivuliaita. Selkeesti positiivinen vaikutus kävelyyn ja nilka yleiseen liikkuvuuteen ja kolotuksiin suorituksen jälkeen. Hirvee hyvä fillishän siitä tulee. Varovaistahan se homma oli, eikä silleen uskaltanut vetää, miten normaalisti. Toisaalta kunto on niin paska, että vähempikin riittää. Seuraavalla kerralla homma sujuu varmasti taas paremmin.



Ja bonarina kävelin himaan. 2.5km ja ilman keppejä, vaikka ne olin turvaksi mukaan ottanut. Kanniskelin niitä sitten vaan mukanani. Kaikenkaikkiaan eka päivä sitten maanantaisen kipsinpoiston, kun en tarvinnut noita keppejä ollenkaan, koska aamulla olin rohkeana tyttönä lähtenyt kouluun ilman niitä. Ihan ite ja vielä linja-autolla. Jarpan kyydillä pääsin monnarille, mutta se kun joutui sitten menemään siitä töihin, niin pois piti päästä joko jalkasin tai bussilla. Matka on kanssa pidempi, mitä seitsemään viikkoon olen yhtäsoittoa liikkunut. Aikaa tuohon kahden ja puolen kilsan kotsaanpaluuseen meni huimat 52 minuuttia, ei hyvää päivää! Selkeesti kuitenkin nopeemmin, mitä toissapäivänä, kun vilkasin hyvikseen vauhtini sykemittarista (n.2km/h!). Ei sillä, että noilla varsinaisesti väliä olisi, mutta kyllä se vähän tilanteen suunnasta kertoo tällaiselle numerofriikille. Antaa hyvää puhtia, kun tietää liikkuvan yli 2,5 km tunnissa, hah!

Hei ja sitten pyörään: mitä luulette voisiko pyörän ostopäätöstä tehdä, vaikkei se pyöräily koeajossa täysin rentoa olisikaan??? Ajattelin ensi viikolla käydä koeajamassa pyörän ja tekis myös mieli ihan oikeasti ostaa se, jos se suinkin on hyvän tuntuinen ja sopivan kokoinen. Mietin vaan, että kuinkakohan paljon tuo jäykkä nilkka vaikuttaa siihen tuntumaan.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Innovaatio-vesijuoksu. Lahja kuntoutukselle!

Alvarilla on tällainen tarjouskampanja. Kaikki tarjoukset on tervetulleita hintavaan pääsymaksuus.
Terkkuja vaan liikuntatoimeen!
Huhheijaa. Vesijuoksu. Tuo mummojen ja kuntoutujien ykköslaji. Tällä haavaa vesijuoksun status hyppäs aika monta pykälää ylöspäin. Kyllä mä tykkäisin enempi uida, mutta kun osaan vaan sitä rintauintia ja sen potkut ainakin vielä viikolla tuntu aika häjyltä. Lisäksi hirvittää vähän törmäilyt ja se tuska, mikä jalkaa tulis, jos vahingossa johonkin kanssauimariin törmäisin. Niimpä sitten juoksin, vedessä ja vielä kahtena eri päivänä. Ja kyllä täytyy sanoa, että tuntuihan se. Kyllä vaan huomasi veden vastuksen etenkin tuossa jalassa, jonka lihakset on kadonnut lähes olemattomiin.

Muutenkin ihmeellinen elementti tuo vesi. Nippelitietona kerrottakoon, että kaulaan asti ulottuvassa vedessä ihminen painaa noin 8% normaalipainostaan ja niimpä jo heti tiisti-iltana harjoittelin siellä kuinka ihan oikeasti tulisi kävellä. Tämän harjoittelun ja vesijuoksusetin jälkeen jalka tuntui, että liikerata oli ihan oikeasti parempi kuin altaaseen mennessä. Lisäksi myös polveen saakka ollut turvotuspökkelö oli altaasta noustessa vähemmän pökkelö. Vaikutukset imunestekiertoon oli silmiinpistävät. Kävin altaassa myös keskiviikkona, tällöin ei ehkä ihan yhtä suurta eroa aiempaan huomannut. Vakaasti kyllä uskon, että vesi elementtinä on aika korvaamaton kuntoutuksen näkökulmasta, oli kyseessä minkälaista liikerajoitusta hyvänsä.

Sen lisäksi, että vesijuoksin, yritin myös tehdä vähän jalkoja salilla. Reidenojentajalaite, ai kamala kuinka se painoi sääriluuhun, joka on ollut yli kuusi viikkoa vailla minkäänlaista toimintaa. Lihakset väpätti vaikka pakassa oli jotain viisi kiloa. VIISI KILOA, ihmisellä joka muutama kuukausi sitten kyykkäs sarjoja omalla vartalonpainollaan. Liikeratajumpat, kylmähoito, kohoasento ynnä muu alkaa olla automaatio. Kävely on tosi huonoa, mutta joka päivä kuitenkin vähemmän huonoa. Nälkävuoden mittainen kuntoutus on siis alkanut!

Mulla on reenikamu, jonka kanssa meillä on samat tavoitteet. Me yhdessä opettelemme kävelemistä!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ihan itte shoppasin...



Shoppailin itelleni muutamat superkivat vaatteet tässä jokin aika sitten. Pakotin sitten myös Jarpan ottamaan satamiljoonaa kuvaa, josta suunnilleen ykskään ei onnistunut... Ja ei, edes parempi kamera tai kuvaaja ei olisi tilannetta pelastanut. Kuulun vaan reppana siihen ihmisryhmään, jotka on maailman vähiten valokuvauksellisia. Oon kuitenkin päättänyt tässä elämässäni uskoa peiliä, koska siellä asiat on omastakin mielestä yleensä ihan riittävän hyvin.

Sen lisäksi, eteen oo yhtään valoukuvauksellinen, oon myös
persjalkanen ja isopäinen... (tuo pään koko on tullut jopa vähän vitsiksi :D)

No niin. Niihin vaatteisiin. Budgetsportin alelaarista löysin Niken puolipituiset juoksuhousut ja sellaisia mustan sävysiä tarvitsinkin, koska vanhat alkaa olla jo läpikuluneet. Mulla on samaa sarjaa Niken housuja myös kokoåitkät juoksutrikoot ja oon niistä kovasti tykännyt. Valinta oli siis helppo ja hintakin kohdillaan (harvoin, todella harvoin, maksan mistään urheiluvaatteesta normihintaa!).



No sitten oli reissu Lidliin. Telkkaristakin tuttu pitkähianen paita on kyllä hyvä. Kauan oon jo halunnut tuollaista hupparityylistä paitaa salille, mutten vaan oo raaskinut ostaa. Etenkään kun mitään varsinaista tarvetta ei pitkähiaselle treenipaidalle ole, etenkään sellaiselle missä on niinkin epäköytännöllinen (mutta hieno!) lisäosa kun huppu. No Lidlistä kun ostaa, niin nuukudesta ei ainakaan homma jää kiinni. Paita oli kyllä mukava päälläkin, monin verroin hintansa väärti. Lidlistä mukaan tarttui myös pyyhe (vaellushommiin lähinnä), sukat (ne on kyllä hyviä!), parit urheilualkkarit (ei käyttökokemusta vielä) ja caprimalliset trikoot pyöräilyyn (halvat kun mitkä!). Nää ja kasa sapuskaa makso alle 60 erkkiä, että vähän meinaa jopa naurattaa.
Erityisen kiva...

...on tää huppu!
Black is the new black. Kauan tykkäsin värikkäistä treenikuteista, mutta nyt tuo musta vetää taas jotenkin puoleensa. Ei sillä, kyllä väriäkin saa olla!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Loppuelämän ensimmäinen päivä!

Tässä taannoin käytiin kutakuinkin seuraavanlainen keskustelu kolme -vuotiaan kummitytsäni kanssa:
"Hei tuutko meille viikolla joku päivä kipsinpoistojuhliin?"
"Joo! Hyvää syntymäpäivää Tarun jalalle!!!!"
"No kuule niimpä!!!"
Long time, no see: KAKSI KENKÄÄ!
Olihan mun nyt tultava hetimmiten kertomaan tänne blogiinkin mikä on humpan juoni tuon murtuneen nilkkani kanssa. Murtuma on lähtenyt hyvin luutumaan ja jatkaa nyt sitten luutumistaan ilman kipsiä. Ruuvit ja levy on hyvin paikallaan. Olihan se aika graavin näköinen rtg-kuva, eihän siitä mihkään pääse. Alien-jalka. Huhheijaa, miten kreisi fiilis. Liikkuminen tuntuu ihan urpolta. Oikein pitää muistella ja mallioppia terveeltä jalalta normaalia liikettä (joka nyt on ei monestakaan syystä todellakaan onnistu vielä!). Sen lisäksi, että on kadonnut lihakset, on myös kadonnut lihasmuisti. Näin illalla jalka on turvonnut jopa niin, että aamuinen rimpula pohjekin on paksumpi kuin terve jalka. Optinen harha on myös aika hullu: jalka tuntuu höyhenen kevyeltä ja myöskin lyhyemmältä verrattaen toiseen.

Hemmetisti sattuu (enemmän kuin tapaturman jälkeen) ja kepit on oltava edelleen turvana. Liikerata nilkassa on suppea kun mikä ja sitä rupean nyt harjoittelemaan...  Samoin kun kävelemistä. Mitään varsinaista jumppaohjelmaa mulla ei kyllä ole, mutta googlasin sellaisen. Näyttivät kaikki olevan suht samanlaisia ja aika pirun yksinkertaisia. Kävelykepit on vielä tukena ja vaikka kotona oonkin köpötellyt vähän ilmankin, niin liikerata on paljo normaalimpi sauvojen ollessa hommassa mukana. Ulos en uskaltaisi ilman lähteä. Pari viikkoa olen vielä sairaslomalla. Toivoa sopii, etten enempää. Turvottelut ja kipuilut saattaa tosiaan kestää. Joko sen kolme kuukautta tai vuoden, kumpikin on ihan normaalia. Nähtäväksi jää, aiheuttaako fiksaatiokamat oireilua vai ei. Joskus niitä poistellaan osittain tai kokonaan, joskus ei. Vähintään puoli vuotta niiden tulisi kuitenkin olla, että lopputulos luutumisen kannalta olisi optimaalinen. Kylmäpussi, kipulääke ja vahva mieli on kaivettu avuksi. Kyllä se tästä.

Liikuntojen suhteen eteenpäin mennään sillä lailla, että uimaan voin mennä. Samoin pyöräilemään. Ihan siihen tahtiin kun kivut antavat myöten. Luulen, että toi kipu toimii kuitenkin hyvänä mittarina. Mitään spinningtuntia en kuvittelisi ikinä tekeväni tähän saumaan, mutta huomenna aion yrittää vesijuoksua. Tai ainakin menen salin jälkeen lillumaan altaaseen. Kevyttä hölkkää voin kokeilla sitten, kun kävelylenkit sujuvat normaalisti ja kivuitta. Kyykkyyn tuskin pääsen aikoihin, joten kaikenmaailman jalkalaitteet menee nyt tutustuttavien asioiden listalle. Puoli vuotta leikkauksesta on hyvä aika pitää nilkoille rankat liikunnat liikunnat pois kuvioista. Se täytyy kuitenkin muistaa, että murtuman lopullinen paraneminen vaatii painoa ja askelluksen tuomaa tärähtelyä, että kunnon kävelylenkkeily kehiin het kun kipu vaan antaa myöten ja sitä kävelyä taas oppii. Mitä siihen toiseen leikkaukseen, eli faskiotomiaan, tulee, niin kolmen kuukauden päästä mulla on operatöörille kontrolli. Sellaista suunnitelmaa toivoin ite ja oon tosi tyytyväinen siihen. Muutenkin on paljon turvallisempi olo, kun hoitokontakti on vielä olemassa ja vielä jalkaspesialistiin!

Nythän tietysti tuntuu, etten kävele normaalisti ikinä. Ihan samalla lailla kuvittelin myös, etten saa puoltapainoa varattua ikinä. Sama täysipainovarauksen kanssa. Jos tuntuu, että kuntoutuminen ei mene eteenpäin, varaan ajan fysioterapeutille vaikka ilman lähetettä. Ihan yks hailee mitä maksaa (kertokaa kuka Jyväskylässä on nilkkojen ja jalkaterien kanssa hyvä!!!???).

Älyttömän kiitollinen olen kaikesta tsempistä, mitä olen saanut. Iso kiitos kuuluu teille lukijoille, teidän tsemppauksille, kommentoinneille ja kertomuksille vastaavista jutuista!
-Kiitos! Samoin kaikille kamuille, jotka on aktivoitunut kyselemään kuulumisia. Sitten on niitä tuntemattomia, jotka on kertonut omia tarinoitaan. Ja ne tarinat on lähes poikkeuksetta positiivisia, toisin kun Suomi24 -foorumissa, hah! Sitten on tietysti Jarppa, joka on ollut saatavilla suurinpiirtein sen 24/7 ja kun ei ole ollut, niin onhan Jyppilässä pikkusisko ja -veli.

Ja long time, no see: FARKUT!!!!!!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Viikon ähellykset ja kohellukset 6/6



Viikon fiilikset:
  • ...ensin laskin viikkoja, sitten päiviä ja lopuksi tunteja (16h!!!)...
  • ...vaikka oon joutunut ottaan kipulääkettä, kylmäpakkaukset on kovassa käytössä ja jalka tuntuu muutenkin hullulta, niin fiilis on silti ihan jees...
  • ...opiskelun liittyen oon saanut hommia eteenpäin enemmän mitä viiteen ekaan viikkoon...
  • ...muutenkin on tullut tehtyä mukavia asioita.
  • ...join yhden oluen ja olipahan se hyvää (jos olisin tiennyt, että murran nilkkani, olisin tänä vuonna käynyt kerran juhlimassa ihan baarissa asti! Sen lisäksi note you self -migreenien määrä on vakio, juhlit tai et!)



Viikon taantumat:
  • ...vastoin kaikkia tapojani äänestin vaalipäivän sijasta ennakkoon Kortepohjan kirjastolla... (mun mielestä äänestystilanteessa just vaalipäivänä on jotain äärinmäisen juhlallista. Etenkin kun on koko elämänsä kuulunut Jyväskylän keskustan vaalipiiriin, jossa on paljon ikäihmisiä. He äänestävät sillä arvokkuudella, mikä äänioikeudelle kuuluu. Heidän esimerkillä myös nuoret toimivat niin. Sellainen on keskustan ikäjakauma. Nuoria ja vanhoja.)
  • ...paino on vähän noussut... pääsiäissuklaat korvannut lihaksia???



Viikon kehittymiset:
  • ...saan kannettua ihan itse kahvikupin tietokoneelle!!! mikä juhlan päivä! (todennäköisesti sen ansiosta myös noita tehtäviä on otettu hanskaan..)
  • ...leuanveto. Edeltävän viikon seitsemän leukaa ei ollut sattuma. Wohouu. Kuvattiin vielä ihan videota (joka harmikseni pätkii) ja ala-asento oli ihan hyvä. Tuplawohouu.
  • ...vaaleihin liittyen vielä se, että ehdokkaan valinta oli tällä kertaa jopa naurettavan helppoa. Niin helppoa, että olisin halunnut tuskailla asian kanssa enemmänkin, mutta kun ei.



6/6 kipsiviikko check!
(aion aamulla herätä ajoissa ja AJAA SÄÄRIKARVAT tuosta kintusta... en oo aiemmin viittinyt, kun en tiedä kuin kutiaa, kun se tahtoo olla ongelma joskus ihan muutenkin...)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Liikunnanrakastajan satamiljoonaa kysymystä

Olin tässä viikolla taas salilla. Siinä nyt ei ole varsinaisesti mitään kummallista, mutta siinä on, että olin siellä ihan ittekseni ekaa kertaa jotain kuuteen viikkoon. Omassa pikku kuplassani treenailin ylä- ja keskikroppaa, kun en muuta voi. Uimahallin laitteet tuli tutummaksi mitä koskaan aiemmin. Ihan hyvin selvisin itekseni nyt, kun täysipainovarauskin on jalalle sallittu. Pientä säröhähän tämä kipsi siihen kuplan reunaan tekee, mutta kylläpä se taas maistui. Janen kyydillä pääsin punttailemaan, kun hän sillä välin kävi jumppailemassa ja uimassa. Mulla siis oli aikaa tuusailla treenini.

Treenin päätteeksi lipittelin odotellessa teet AaltoAlvarin kahviossa. Sekin on ihan luksusta, kun saa ite kuskattua kahvikupin pöytään. Jos matka on lyhyt ja aikaa riittävästi, niin yhden kepin turvin selviää tollaiset matkat. Istuin ja mietin, että kuinka hemmetin ikävä onkaan normaalia treenitahtia. Ja muutakin urheilua, kun yläkroppapäivää. Uimareita katsellessa tuli mieleen, että pääseeköhän jo ensi viikolla itsekin uimaan? Tai kuntopyöräilemään? Vesijuoksemaan? Tekemään jalkoja? Edes laitteilla? Jotain, ihan mitä tahansa muutakin, kun yläkroppapäivää. Ihan käsittämättömän upeeta, jos pääsee. Liikunnanrakastaja minussa on tänä aikana noussut ihan uusiin sfääreihin!


Kipsihoito alkaa olla loppusuoralla. Viimeistä viikkoa toivottavasti viedään ja kieltämättä tuleva kontrollikäynti kuvineen jännittää ehkä enemmän kuin maratonin lähtöviivalla koskaan. Monenlaiset ajatukset pyörii päässä senkin suhteen.

Sairaalassa mulle sanottiin, että nilkka saattaa turpoilla ja särkeä pitkään. Se ikäänkuin kuuluukin kuntoutumiseen. Kuinka pitkään ja kuinka paljon? Mikä on tervettä särkyä ja mikä ei? Mistä sen tietää? Ilmeisesti mulla ei nuo asiat ihan täysin ole hanskassa ollut tähänkään asti. Lopullisen tuloksen tulee näkemään 3-12 kuukauden haarukalla. Musta aika pitkä aikaväli. Tarkoitetaanko tuolla sitä, että joudutaanko ne faksaatiokamat poistamaan? Vai mitä? Fysioterapeutti sanoi myös, että puoleen vuoteen ei raskasta liikuntaa voi harrastaa. Mikä on raskasta liikuntaa? Se mikä jollekin on, ei välttämättä toiselle ole. Leikannut lääkäri totesi, että aktiiviliikkujalle tulee antaa selkeät ohjeet kuinka jalkaa voi alkaa rasittamaan. No ainakaan vielä en sellaisia ole saanut. Kai ne nyt antavat?

Oon myös surffaillut keskustelupalstoja ja tutkimuksia. Erään pitkäaikaisseurannan mukaan 50% operoiduista weber b-tyyppisistä nilkkamurtumista ei ole kyennyt palaamaan tapaturmaa edeltävään liikunta-aktiivisuuteen. Aika kova luku. Voiko mulle käydä niin? Ehkä voi, mutta kaikki todennäköisyys puhuu kuitenkin sen paranemisen puolesta. Oon kohtuu nuori ja sitoudun kyllä kuntoutukseen. Lukemassa voi olla paljon sellaisia, joiden lähtötilanne oli inaktiivi, kuntoutusmotivaatio heikko tai jotain. Vai mitä? Toisaalta kuinka moni samaan liikunta-aktiivisuuteen palannut oli maratonharrastaja? Kunhan nyt vaan antavat oikeat ohjeet! Onko realistista ajatella vielä juoksevansa erittäinkin aktiivisesti? Kunhan edes aktiiviliikkujaksi! Jollakin palautuminen normaaliin kävelyyn vei useita kuukausia ja jollakulla toisella vain muutaman viikon. Silti lopputulos saattaa olla parin vuoden kuluttua sama. Variaatioita riittää.

Pitää muistaa kysyä kaikki. Olikohan tuossa edes kaikki? Ja sitten pitäisi myös muistaa kysyä, että mitä sen suunnitellun faskiotomian kanssa tehdään. Sekä kysyä sairaslomasta, jota he kirjoittivat kontrollia edeltävään päivään ja kontrollipäivänä on vielä kipsikin jalassa eikä se siltikään ole virallinen sairaslomapäivä. Ehkä kirjoitan varmuudeksi muistilapun.


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ihmiskoe ja videokevennys

Tämä sairaslomailu ja laakereilla lepäily on ollut myös jonkinsortin yhden henkilön empiirinen ihmiskoe (jonka olisin kyllä mielelläni jättänyt suorittamatta). Muutamia juttuja olen laittanut merkille sekä muilta alansa ammattilaisilta kuullut tästä omasta kropastani.

Ensinnäkin tuo paino. Jollain lailla ironista se, että olen ehkä vuoden pari hokenut tuota pari kiloa pois -läppää ja nyt, humps vaan, olen siellä oman unelmapainoni huitteissa, eli 65-66 kilossa. Totta kai kyseessä on, jos ei täysin niin lähes täysin, lihaskudoksen menetys. Eli en ole ollenkaan innoissani. Ihmiskokeen kuuma peruna tuleekin olemaan tulevaisuudessa. Kuinka saan takaisin nuo menetetyt jalkalihakset ja pysyä samaan aikaan tässä painossa??? Tyhmempikin tajuaa, että se tarkoittaa rasvakudoksen korvaamista lihaskudoksella. Voisikohan se onnistua, vaikka tuo muutamamasta kilosta eroon hankkiutuminen oli niin turkasen hidasta (mutta kuitenkin tällä kertaa sentään etenevää) puuhaa silloin tapaturmaa edeltävästi? No se on ainakin käynyt selväksi, että lihaskudoksen hävittäminen on ihan helkkarin helppoa hommaa ja tässä asiassa elämä on niin epäreilua!

Toinen itsehavaittu asia on vedenjuonti. Mähän oon tuskaillut kaikenmaailman aineenvaihdunta- ja vatsantoimintaongelmien kanssa. Simsalabim, niitä ei enää ole. Liikunta auttaa, lisää kuituja ja sössönsöö. Varmasti totta ja omalla kohdalla ei siitä olekaan kyse. Ainoa minkä olen keksinyt syyksi, on vedenjuonti. Olen pyrkinyt juomaan riittävästi ja juomiseni onkin varmaan jotakuinkin samaa luokkaa, mitä aina on. Nyt on kuitenkin herännyt ajatus, että juonko sittenkään normaalitilanteessa (eli kun liikunta on vahvasti elämässä) riittävästi? Ehkä en. No tämäkin ihmiskoe saa päätöksensä sitten joskus.

Kolmas juttu on sydän. Matalasta leposykkeestä olen kyllä ollut tietoinen ja siitä kuulin joka käänteessä. Tilanteessa kuin tilanteessa syke vaihteli neljässä kympissä ja piirun päälle. No sitten tuossa ottivat EKG:n. Urheilet varmaan paljon? En oikein tiennyt oliko se kysymys vai toteamus. Myöhemmin hän kertoi EKG:ssä olevan muutoksia, joita runsaasti urheileville ihmisille saattaa tulla ja joista ei tarvitse huolissaan olla. Myöhemmin tekstistä luin, että pq-aika on normiarvoja pidempi ja joissain kytkennöissä esiintyi lievää varhaista repolarisaatiota. Tietty piti vielä googlata, että tarvitseeko ruveta odottamaan äkkikuolemaa. Ihan varmuuden vuoksi. Ei tarvitse. Nuo sydänmuutokset on kai tyypillisempiä kestävyysurheilun harrastajalle ja vaikka juoksu on ollut pari viimeistä vuotta kohtuu vähäistä, niin eihän se sydän sitä tiedä mitä sitä on harrastettu.

Loppuun vielä videokevennys (huomaa taustamusiikki!)



Joo. Olen siis alkanut harjoitella täysipainovarausta. Kuva eilisaamulta. Illalla sujui jopa tuota paremmin, mutta tänään onkin sitten paljon häjympää. Sekös kismittää. Nilkkaan juilii vähän, akilleeseen vähän enemmän ja eniten polven takana oleviin jänteisiin (tai jonnekin sinne taakse). Jostain kai se kroppa yrittää liikkuvutta repiä kävellessään, jos ei jalkaterä hievahdakkaan. Sätkimiseksi kutsuu Jarppa meikän menoa. Kotona pyrin nyt mahdollisimman paljon menemään ilman keppejä. Ulkona ne täytyy olla, koska tuntuma alustaan on niin heikko. Ilman ei onnistu mitenkään. Keppejä, molempaa, täytyy joskus myös käyttää siksi, että pitää ihan oikeasti päästä eteenpäinkin. Hidasta on nimittäin meno ilman tai yhden kepin turvin. Niin hidasta, että jos huomenna olis tarkoitus lähteä autolla jonnekin, niin voisin illalla lähteä ylittämään parkkipaikkaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Viikon ähellykset ja kohellukset 5/6

Äitiyslomailevan työkaverin kanssa käytiin kaupungilla ja Pannukakkutalossa.


Viikon fiilikset:
  • yks päivä oli varmaan koko tähänastisen sairasloman allonpohja. Itkunitkuraivarit kera turhanpäiväisen kiukuttelun lopputuloksena vielä kurjempi olo. Onneksi se oli vain yksi päivä.
  • ehkä muutenkin kaikista tylsin viikko. Tikusta oon yrittänyt keksiä tärkeää asiaa ja tekemistä.
  • ehkä jonkinlainen lähtölaskenta tän kipsin heivaamisesta helvettiin on alkanut.
  • oon taas lukenut hyviä kirjoja, katsonut vähemmän hyviä telkkariohjelmia ja tavannut vähän kavereita.
  • fillarikuumetta! Sitäpä sitä! Kävin Jllä kahveella, konsultoin pyöräasioissa ja kohta se pääseekin koutsaamaan pyörällä ajamisessa. Jee. Jee, jee, jee!
  • myös muutamaa muuta kaveria oon nähnyt. Sekä taaskin noita rakkaita siskoa ja veljeä, jotka täällä lähellä asuu. Toinen perheineen ja toinen itekseen.
  • HURRIKAANIKEVÄTTÄ RINNASSA! Huomenna game7 eikä enää ole voitettava. On vaan voitettavaa! Taas täällä meillä pelataan playoffs -lätkää ja se on ollut erityisen jännittävää tänä vuonna. Tykkään tämän kaupungin jääkiekkotunnelmasta, onhan tämä todistetusti kiekkopääkaupunki. Se on sellaista vilpitöntä yhteenkuuluvutta, #kuudespelaaja -henkeä. Tykkään myös jääkiekosta, vaikka mua myös ärsyttää sen ylivoimainen asema täällä Suomessa. Tykkään myös muusta urheilusta ja myös säbähuumaa on kaupungissa riittänyt, vaikka voitto menikin Seinäjoelle...

Hän on myös #KUUDESPELAAJA


Viikon taantumat:
  • paino on tippunut sellaisen 4+ kiloa. Huh, huh.
  • edellisistä viikon fiiliksistä voisi äkkiseltään päätellä, että myös mielialassa on ollut pientä taantumaa. Sitä myöten myös muutaman kerran kusipäisyyden määrä on ollut kohtuu korkealla, myönnän ja myös pahoittelen. Suhdanne korjaantukoon. Jälkimmäinen on jo hyvällä tasolla ja ensimmäisenkin suunta oikea.
  • varaaminen sujuu ok, mutta "askeleen" "päkiävaihe" on aika tuskallinen. Pahus.

Tälläkin viikolla kävin uimahallin salilla. Kiitos kuuluu opiskelukaverilleni.

Viikon kehittymiset:
  • 7+7+3 leukaa. Wohhooouuuu! No ihan etten leiju taivaisiin, niin en oo ihan varma oliko noi kaikki ala-asennossaan puhtaita. Tuo leuanvedon ala-asento on muutenkin aika haastava, koska mulla on yliliikkuvat kyynärpäät ja toinen on kerran mennyt lukkoonkin ihan tavaroita kaappii nostellessa. Kovin mielellään en teloisi kyynärpäätä ylipäänsä, enkä ainakaan nyt, kun rojahtaisin sieltä varmana tuon murtuuneen nilkan päälle. Onko sama juttu aiheuttanut muille harmaita hiuksia leuanvedossa???
  • no edellisestä voi päätellä, ettei yläkropan voimatasot ainakaan kovin pahasti ole päässyt tippumaan. Tietty tilanteeseen vaikuttaa myös hemmetin paljon se, että nostelen vähemmän lihasta omaavaa alakroppaa! Mutta voitto silti... Kaikki missä suunta on ollut vain vähän alaspäin, on kotiin päin!
  • Jarppa on hyvässä salikondiksessa ja kävi juoksulenkilläkin tänään. Siis vaikka meillä on tää nilkka murtunut, niin meillä myös urheillaan. Sanoin sille  myös, että kerrankin sillä olis oiva sauma treenata ittensä mua parempaan juoksukuntoon. Hahhahhaaa. Saadaan aika hyvin aina aikaiseksi pientä kisailumieltä keskenämme tähän arkeen ja se on hauskaa se. Tietenkään mä en usko, että se tosissaan treenais, heh!

Kukkiakin tulee. Ainakin kun kirjoittaa kauppalappuun :D.
Kipsiviikot 5/6 check!
(aamukampa esiin!)

Kuvat meikän, eli @tarupkk:n, instasta. Facebookkikin on. Jos olisin someaktiivimpi, niin jakaisin siellä muutakin kun postaukset. Mutta kun olen someinaktiivi, niin lupaan vain jakaa ainakin omat postaukseni.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Fillarifiilistelyä

Jltä vähän lehtiä luettavaksi...

Tämän sairasloman ajan olen kyllä mehustellut tulevalla fillarihankinnallani aika huolella. Budjetti on päätetty ja pari sopivaa ehdokastakin kaivettu esiin interwebin ihmeellisestä maailmasta. J on ystävällisesti toiminut konsulttiapuna, itehän kun en ymmärrä osasarjoista ja kiekoista hevonkukkua. Ennen säntäilyäni vieraiden kaupunkien pyöräliikkeisiin, aion myös pyytää tarjouksen paikalliselta liikkeeltä. Jyväskylässä olisi myös pyöräilyviikko 9.-17.5. Ehkä järkevää käydä myös tuolla katsastamassa tarjoukset päätapahtumapäivänä, eli 9.5. Siitäkin huolimatta, että nyt tekis mieli käydä hiomassa kaupat suurinpiirtein suoraan kontrollikäynniltä 20.4. Ehkä tässä kuitenkin tulee todellisuus vastaan, kun yritän astua ekat askeleet kipsittä.

Aion ostaa CC-pyörän, eli cyclocrossin. Tiedän, että tähän asiaan on suurinpiirtein yhtä monta mielipidettä kun on pyöräilijääkin. Ihan mielenkiinnolla otan kyllä kaikki kommentit vastaan, vaikka päätös on ikään kuin tehty. Aiemmin oon soutanut ja huovannut maantiepyörän ja cyclon välillä mielipidettä vaihtaen, mutta nyt kun pyöriä rupesin ihan tosissani katselemaan, oli päätös aika selkeä. Haluan hyvän lenkkipyörän, mutta en taas halua olla liikaa sidottu alustaan tai keleihin. Cycloon saa vaihdettua maantieajoon sopivat kumit, enkä usko että tällaisen aloittelevan fillaristin kohdalla on kovin suurta merkitystä sillä ajaako maantiepyörällä vai cyclolla. En hae pyörää kisailuun, vaan lenkkeilyyn ja myös hyötykäyttöön. Lisäksi haaveissa on jopa useamman päivän fillaroinnit, joten cyclolla olisi jonkinlaista tavaraa mahdollisuus ottaa mukaan. Lisäksi reittivalinnat voi tehdä pyöräilijän mielen, ei pyörän, mukaan. Haluan myös, että pyörällä on mahdollisuus ajaa myös talvella. Cyclo ei sulje pois mahdollisia triathlonkokeiluja tai pyöräilytapahtumia, mutta maantiepyörä sulkee aika monta intresseissä olevaa juttua pois.

On varmasti totta, jos pyöräilyni tulee olemaan maantiellä lenkkiajoa, olisi maantiepyörä ainoa oikea vaihtoehto. En vaan usko, että se tulee olemaan. Ja kukaanhan ei kiellä tulevaisuudessa hankkimaan maantiepyörää, jos trendi on se. Toisaalta trendi voi olla myös metsässä ja täysjousitetussa maastopyörässä. Sen haparoiva maastopyöräilykokeiluni Rukalla osoitti. Koskaan ei voi tietää. Paitsi sen, että mitä tahansa sijoitat liikuntavälineeseen tai liikuntaan, tuo se moninkertaisena ei rahalla mitattavaa pääomaa takaisin! Pyörän oheen voisin itseasiassa hankkia myös pyörä-Suomi-pyörä -sanakirjan, sen verran pään yli välillä menee jutut. Vaan eiköhän se kaikessa harrastamisessa ole se oma slanginsa, joka kyllä loppuviimein menee ensin päähän ja lopuksi jopa istuu omaankin suuhun.

...ja kirjastosta kirjoja.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Viikon ähellykset ja kohellukset 4/6

Tää kipsi on tällainen irroitettava ortoosi.
Ihan hyvä juttu, että jalkaa saa pestyä ja rasvailtua.
Silti iho on kuiva kun mikä, koska verenkierto on niin huono.

Viikon fiilikset:
  • ...aika hektinen viikko takana. Ei oikeasti edes hektinen, mutta verrattaen aiempiin kyllä. Alkuviikko meni Etelä-Pohjanmaalla ja loppuviikko oli pääsiäiskeekoilua mm. pikkuveljen vierailun muodossa.
  • vaatekriisi. Mun pukeutuminenhan on monasti aika kollaripainotteista, mutta kyllä täytyy sanoa että nyt on mitta täynnä näitä urheilu-/rötvävaatteita. Jos jonain päivänä tulee vielä leveälahkeiset farkut muotiin, aion sellaiset säästää... Ihan vaan, että jos jonain päivänä joudun vielä uudemman kerran kipsijalassa elelemään. Täytyy kyllä sanoa, etten sitä toivo. Kumpaakaan en varsinaisesti toivo. En leveälahkeisia farkkuja takaisin, enkä uutta kipsiä!
  • summasummarum: ihan hyvillä fiiliksillä!
Ohukainen ja paksukainen.


Viikon taantumiset:
  • tuo kipsattu jalka on kyllä onneton ruipelo. Jalkojen puoliero reiden kohdalta on sellainen 5cm noin. "Onnekseni" myös tuo oikea jalka on menettänyt lihasta muutaman sentin verran, onhan tässä kaikki lihastreeni treeni ollut pois yli kuukauden päivät. Lihaskato, se kuinka nopeaa se oikeasti on, on todellakin konkretisoitunut. Luulen kuitenkin, että pahin vaihe on ohi, koska varaus sallitaan. Tästä alkaa olla oikeastaan suunta vain ylöspäin.
  • alussa tykkäsin olla esim tuolilla polviseisonnassa. Tuntui kivalta lonkkaan, jota kolotti ihan vain siksi kun sille ei ollut asetettu kunnolla painoa. No nyt ei polviseisonnassa voi kuvitellakaan olevansa, koska polvilumpio menisi varmaan sijoiltaan. Toki lonkalle tulee nyt painoakin, eikä siinä niitä kolotuksia enää ole.
  • toisinaan jossain äkillisissä tilanteissa jännitän jalkaa kipsin sisällä jotenkin hassusti ja se vihlaisee leikkausalueelle niin maan penteleesti. Silloin aina mietin, että kuinka pirun paljon ja kuinka pirun pitkään se tuleekin olemaan kipeä vielä. Ja miten voi olla mahdollista, että muka jo kahden viikon päästä kävelen.
Puntarista katson aina välillä, että painovaraus pysyy oikeana.

Viikon kehittymiset:
  • viimeisestä taantumakohdasta huolimatta ajattelen pääsääntöisesti paranemisen olevan hyvässä vauhdissa. Maanantaina esimerkiksi ajatus yli 30 kg:n painovarauksesta tuntui mahdottomalta, mutta kuitenkin se onnistui jo samana päivänä. Se tuntui niin hurjalta, mutta nyt viikon jälkeen jo ihan normihommaa.
  • ...sen myötä myös liikkuminen on keventynyt, joskin hidastunut. On aika hiton hidasta "astua askel" jalalla, jossa nilkka ei taivu mihinkään suuntaan.
  • ...mutta voin seisoa kahdella jalalla ilman kieroon menevää selkää. Aika upeelta tuntuu vaikka nyt tiskaaminen, hah!
  • pari ekaa päivää viikolla nilkka turposi enemmän kuin hetkeen, mutta sittemmin turvotus laski paremmaksi kuin ehkä kertaakaan. Turvotusta on oikeastaan enää malleolien ja akilleen kohdalla ja sielläkin hyvin rauhallisesti. Haavakin on parantunut hyvin.
  • ylipäänsä tää painovaraus ja sen sujuminen on ollut kohtuu iso juttu mulle. Oon saanut ihan tosi paljon uutta voimaa. Muutenkin tuntuu, että mielen lujuudesta ja tahtotilasta ei tulevaisuuden jutut jää olemaan kiinni, vaikken sitä varsinaisena heikompana lenkkinäni ole koskaan pitänyt.
Malkein samanlaiset. Ihan äkkiä ei arvaisi, että vasemmalla ulkosyrjällä on leikkaushaava.

4/6 kipsiviikosta check! 
(Oon myös päättänyt mitkä pillifarkut laitan jalkaan, kun pääsen kontrollikäynniltä kotsaan!)

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Salilla!


Olin tänään salilla. Ihan siis oikealla kuntosalilla, jonne piti sai maksaa sisäänpääsyn ja jossa oli myös muita, vieraita, treenaajia. Pitkästä, todella pitkästä aikaa! Ei sillä, ettäkö Jarpan veljen kotisalissa olisi mitään vikaa. Päivän tunteroisen mittainen salitreeni oli AaltoAlvarilla ja kaverina sekä apukätenä mulla oli mun hiljattain liikunnasta innostunut pikkusisko. Myös siitä oon ihan superiloinen, että se on ruvennut harrastamaan liikuntaa. Oon varma, että voidaan tulevaisuudessa touhuta yhdessä liikuntajuttuja, vaikken enää kohta apukäsiä tarviikkaan.

Tein aikamoisen yläkroppatreenin ja kieltämättä on vähän uuvelo tunne, kun pitäis treenin jälkeen kinkkailla noilla kyynärsauvoilla. Vähän sama fiilis, kun jalkatreenin jälkeen hölkkä salilta himaan. Siihen on vaan vähän enempi tottunut, jos jalat on makaronia ja itseä pitää liikuttaa, kun että kädet on makaroonia ja itseä pitää liikuttaa! Hienosti oon jokaiselle viikolle saanut yläkroppatreenin, vaikka muuten tämä elo on melkoista vammailua ollutkin. Yksinhän se ei mitenkään olisi mahdollista, joten tosi kiitollinen olen kaikista avuista mitä olen saanut. Ensi viikolle ajattelin yrittää jopa kahta treeniä, jos sopiva sauma tulee. Jää nähtäväksi.

Liikunnasta vaan tulee niin hemmetin hyvä fiilis, ettei mitään rajaa. Paljon parempaa tapaa aloittaa yksi pääsiäisen pyhistä ei vaan voi olla. Ootan jo niin innolla aikaa, kun pääsee ihan ite kulkemaan salille tai mihin vaan. Pyörähankinnan aion laittaa tulille heti pikapuoliin, kun tästä kipsistä pääsen. Samoin luulen, että vesijuoksu ja uinti tulee olemaan kova juttu tulevina aikoina. Yhdeltä kollegalta kuulin, että ainakin hänen kipsihoidon runtelemalle jalalle oli vesi tehnyt hyvää, enkä yhtään epäile sitä.

Kohta lähden vähän ulos käpyttämään. Luulen, että olen selkeästi ulkoillut enemmän mitä moni vastaavassa tilanteessa. Siltikään ulkoilut ei ole lähelläkään sitä luokkaa, mitä tervejalkaisena on. Räntä- ja vesisateessa ei vaan ole mitään järkeä eikä mieltä madella tuolla pidempiä aikoja. Terveenä ei keleillä ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä ulkoilun määrään. Tai ehkä hyvällä kelillä ulkoilua on superpaljon ja paskalla kelillä vaan paljon. Mutta nyt, nyt paistaa aurinko!


HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN JATKOA KAIKILLE!


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Saikulla luettua...

...eli sekalaisia kirjasuosituksia. Tai emmä tiedä voiko nyt ihan sanoa suosituksia, mutta jotain sinne päin.

Riikka Pulkkinen: Totta

Ai että mä rakastuin Pulkkisen esikoisromaaniin nimeltä Raja, eikä kyllä kylmäksi jätä tämä toinenkaan. Kirja kertoo ihastuttavalla tavalla saman perheen ihmiskohtaloista erilaisin silmin. Tarina pureutuu todella syvälle ihmiselämän kipupisteisiin. Kuolemaan, valheeseen, anteeksiantoon. Jotenkin Pulkkinen vaan taitaa henkilöiden kuvaamisen siten, ettei edes heidän ulkonäkö tai mikään, mitä ei kirjassa mainita, jää epäselväksi. Riikka Pulkkista suosittelen kyllä jokaiselle, joka kaipaa vaikuttavia lukukokemuksia kertomakirjallisuuden parista. Luin kirjasta ensimmäiset 50 sivua nukkumaan mennessä ja loput 250 sivua herättyä. Itkuhan siinä loppuviimein pääsi. Itku ilman pahanolon tunnetta.



Musta Barbaari & Tomi Takamaa: Salil eka salil vika

Perus saliopas aloittelevalle bodarille höystettynä joitain kymmeniä sivuja pitkällä tarinalla Mustan Barbaarin tiestä tähän päivään. Kirja ei ainakaan itselle tarjonnut mitään uutta huolimatta siitä, että pidän itseäni aika edelleen aika noviisina salin suhteen. Kirja lienee suunniteltu nuorille juuri salista kiinnostuneille Musta Barbaari -faneille. Jos pohjalla on vähääkään enemmän saliharjoittelua, en ehkä opasta suosittelisi. Perusjutut lihasryhmä kerrallaan tuli kyllä kirjassa hyvin ja asiantuntevasti esille (no miksipä ei heidän toimestaan olisi tullut) ja kirjasta löytyi myös hyviä prinsiippejä treeniin. Ulkoasullisesti kirja oli esteettinen ja teksti oli helppolukuista, joten ei tämä mielestäni mitään huti ollut. Mustan Barbaarin tarina oli hauska mauste. Ylipäänsä ihan kiva idea tehdä tuollainen kirja, jota en varmasti olisi lainannut ilman sali-Musta Barbaari -komboa, vaikken ole edes millään tasolla fani!



Blaine Harden - Leiri 14

Kirja kertoo tositarinan Shin Don-hyukin paosta Pohjois-Korean vankileiriltä. Shin on tiettävästi ainoa Pohjois-Korean vankileirillä syntynyt ja sieltä paennut ihminen. Tarina on kirjan mukaan totta, vaikka alkuvuodesta uutisiin levisikin Shinin tunnustus, että kirja ei olisi täysin faktaa. Perusteluksi valehtelulle Shin kertoi halunsa salata osan elämästään. Ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole kuin pienet muotoseikat. Mikään mieltä ylentävä kirja ei (todellakaan) ole. Suosittelen kirjaa kaikille ihmisoikeuksista kiinnostuneille ja etenkin heille, joita ei ihmisoikeudet juuri hetkauta. Voin nimittäin kertoa, että kirjan jälkeen hetkauttaa ja mitä suurempi joukko on tietoisia siitä, mitä maailmassa tapahtuu, sitä parempi paikka tästä maailmasta on mahdollista tulla.



Elina Hirvonen - Että hän muistaisi saman

Lyhyehkö tarina päivästä, jona sukelletaan kertojan sekä hänen miehensä lapsuuteen sekä läheisten psyykkisiin sairauksiin. Oon lukenut tän kirjan joskus aiemminkin, eli ihan koskettava kertomus. Huonoja kirjoja en nimittäin koskaan lue uudelleen. Totta puhuen en kuitenkaan muistanut, miten kirja tarkalleen ottaen meni, joten mikään maailman vaikuttavin lukukokemus ei ollut kyseessä. Hyvät kirjat nimittäin muistaa. Kirja on tosiaan sivumäärältään lyhyt, eli nopeasti luettu.


---

Sellaista. Siinä aika kattava kuvaus, mikä tällä hetkellä on in. Kotimainen itkukirjallisuus siis ja satunnaiset välikirjat maailman kauheuksista sekä urheiluun liittyvät jutut. Huomenna saattaa kuitenkin alkaa aika, jona tekee mieli lukea dekkareita. Never know. Nekin uppoo kyllä. Muistan elävästi päivän, jona luin ekan Wallanderin. Ne oli pakko ahmia putkeen kaikki. Heti. Välillä oli kiva urheilla, sit oli myös pakko käydä töissä ja tehdä jotain muutakin juttuja!