torstai 2. heinäkuuta 2015

Back in runningbusiness!(?!?)!

...jos näin nyt voi sanoa ihminen, joka kykeni vain satunnaisjuoksenteluun vuosina 2013 ja 2014 (koska plantaarifaskiitti ja sen jälkitila) ja nyt vuonna 2015 on juossut peräti kaksi kertaa 3,5km lenkin about 8km/h (koska nilkkamurtuma). Aika optimistista ajattelua, väittäisin. Etenkin, kun just eilen vihoitteli tuo nilkka ekasta työpäivästä, jonka joutui lähestulkoon kokonaan olemaan jalkojen päällä. Tänään on kuiteskin hyvä päivä taas.

Aloitellaanpa nilkkamurtuman kuntoutumistilanteesta, joka on mun ja myös fyssarin mielestä ihan hyvä. Operaatiostahan on nyt aikaa kohta 4kk. Jonkinlaista liikerajoitetta on edelleenkin. Parhaiten sen huomaa silloin, kun pitäisi kävellä rappusia alaspäin. Lisäksi ihan korkealle päkiälle nousu ei vielä onnistu ja on kovasti työn alla. Vasurin tasapaino kokonaisuudessaan sekä nilkan ja jalkaterän hallinta on myös kohtuu onneton ja koko kinttu on edelleen vähän ohkaisempi verrattaen oikeaan. Kohtuu onneton on ehkä vähän liioiteltua, koska kuulemma olen kuntoutumisessani ihan hyvässä vauhdissa.

"Jalkauduttuani" siitä nälkävuosien mittaisesta kipsihoidosta, myös vanha vaiva, eli jalkaterän kiputila, on jossain määrin palannut. Positiivista on kuitenkin se, että pitkästä pitkästä aikaa oon saanut asiaan tolkullista ohjausta ja oikeasti tuntuu, ettei se ehkä ole niin suuri mysteeri, mitä vielä vuosi sitten kuvittelin. Mua ei harmita sekään tipan vertaa, että nuo "vanhat tuntemukset" ei tyystin kadonnut, koska olen ainakin osannut ottaa niitä fyssarin vo:lla puheeksi ja sitä kautta myös saanut selityksiä asioille. Edelleen elän toivossa, jopa uskossa, että sillä saralla ei operatiivisiin juttuihin tarvitsisi sittenkään lähteä.

Enää juurikaan ei ole niitä paskoja fiiliksiä siitä, että nämä viimeiset vuodet niin rakkaan juoksuharrastuksen kanssa on mennyt miten on. Niillä korteillahan se on pelattava, mitä annettu on. Ehkä tämä vammailu on ensi kesänä historiaa ja pääsee tapahtumiin juoksemaan. Tai ehkä se tapahtuu vasta monen monen vuoden päästä. Onneksi kestävyysurheilu on siitä armollinen, että tällaisena harrastajana ne parhaat vuodet voi seurata toisiaan vielä ties montako vuotta!



Mun kuntoutumisplan juoksuun on sellainen, että hölköttelen kerran-kaksi viikossa tuon  ylläolevan  3,5km mittaisen lähilenkin. Tuommoinen hiekkatie/hyväkuntoinen latupohja metsän laitamilla on selkeästi parempi, kuin polut tai asfaltti. Juoksukuntoutumisplania uudelleenarvioidaan sitten kun tuo 3,5km taittuu sellaista reippaasti alle 6min./km vauhtia ilman mitään arastelua, hassuja tai outoja tuntemuksia, pientäkään kipua tai poikkeamaa.. (ja toki tarpeen vaatiessa ei tehdä tuotakaan lenkkiä!) Ahneella on paskainen loppu, tämän koetan pitää mielessä. Voi olla, että hinkuttelen tuota lenkkiä ties montako kuukautta, mutta ompahan jonkinlainen tuntuma ja lenkki on kuitenkin sen verran lyhyt (ja vauhti hidas!) ettei mitään hallaakaan voi tehdä. Kuten todettu: pien hölkkä on hyvää luuliikuntaa ja edistää tuon murtumakohdan lopullista paranemista ja jalkaterässähän ei mitään ole rikki, se on magneetissa todettu.

Tällä hetkellä tilanne on tämä:

23.6. 3,51km 6:59min./km 
30.6. 3,57km 6:43min./km 

... Että ei nyt varsinaisesti back, mutta vahvasti kuitenkin tulossa!

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että paraneminen edistyy ja juoksemaankin jo vähän pääsee. Aika parantaa ja sehän kuluu ihan itsestäänkin. Pyöräilyhän sinulta sujuu ja se on ihan huippulaji myös.

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3