maanantai 28. syyskuuta 2015

Johan se on kohta joulu!

Voi että kuinka vihaankaan kaikkia mahdollisia laitteita silloin kun a) niissä on joku ongelma tai b) niitä pitäisi opetella käyttämään. Viimeisin murheenkryyni on sykemittari, joka ruvennut näyttämään ihan omituisia lukemia. Edelliseen kertaan auttoi patterinvaihto ja remmin kiristäminen pielavetisin keinoin. Nyt kummassakaan edellämainituista ei pitäisi olla vikaa, niin enpä todellakaan tiedä, mitä tehdä. Toisinaan lukemat on ihan oikeita, mutta taas joskus syke saattaa olla vaatimattomasti päälle 200. Loppuvenyttelyssä. Eli kyse ei ole lenkin alussa olevasta "sykepiikistä", joka onkin askelfrekvenssi. Vähän mietityttää myös se, onko vika vyössä vai kellossa. Toisaalta sykevyöhön investointi on sen 50€ ja Garminin sykemittari, tällainen, on aika usein Gigantissa tarjoushintaan 99€.

Tämä taas on se oikutteleva!
Kun nyt kerta lähdettiin linjalle, jossa funtsitaan mahdollisia hankintoja, niin mennäämpä sitten sinne ja huolella. Jouluunkin on aikaa enää vaatimattomat kolme kuukautta. Että ihan vaan siinä toivossa tätä kirjoittelen, jos vaikka joulupukilla sattuisi olemaan paremmin katetta tilillään, niin sykemittarin lisäksi muitakin tavaroita voi laittaa tänne meille päin tulemaan. Sukset perinteiseen hiihtoon. Mähän hurahdin hiihtoon ihan huolella viime talvena ja nyt haluankin luistelusuksien kaveriksi sukset myös pertsan hiihtoon. Mielellään sellaiset, jotka toimii hyvin paskalla kelillä. Elikkä sillon, kun keli on huono luisteluhiihtoon, voisin hiihdellä sitä pertsaa. Toinen toive olisi voiteluvapaus, elikkä pitopohjasukset, kiitos. Pitopohjasuksia on tietääkseni ainakin zerosuksea ja nanogripsuksea. Justiinsa noita zeroja oon harkinnut, koska pari hiihtäjän näköistä vanhempaa herraa niitä mulle viime talvena suositteli.

Ja nämä vanhat luistelusellaiset.
Uusi puhelin. En todellakaan ole mikään puhelinfriikki. Periaatteessa mulle on ihan se ja sama, millainen luuri on. Kunhan sillä saa soitettua ja viestitettyä. Ja okei joo, myös luettua päivän uutiset ja blogit sekä whatsappailtua. Ainoa syy, miksi haluan uuden puhelimen, on parempi kamera. Olis vaan aika nastaa, jos hetket saisi tallennettua vähän nykyistä laadukkaammin. Myös matkalahjakortti kelpaisi. Tosin sen suhteen joulu saattaa tulla kuitenkin liian myöhään.

Tästäkin alkaa olla jo liikaa aikaa.
Ja jos edelleen vaan löytyy rahaa, niin myös maastopyörän voisin ottaa. Metsä kun on nyt parhaimmillaan ja tässä pyörähulluudessa on väistämättä tullut mieleen, että lajia olisi hauskaa harrastaa myös siellä. Juoksuun kun en juurikaan kykene, ainakaan metsässä, niin metsäliikunta on ollut lähinnä sauvojen kanssa viuhtomista. Ei sillä, sauvat ja haastava maasto -kombo saa kyllä hien pintaan ja sykkeet (ehjälläkin sykemittarilla) tasamaan hölkkää vastaaviin lukemiin, mutta kovempaa olisi mieli edetä. Ylipäänsä tää juoksuvammaisuus tulee pian kalliiksi, koska tässä taannoin katselin myös rullasuksia. Tässä Laajavuoressa kun niitä liikkuu paljon, niin ihan vaan on tullut mieleen. Pyöräily kun menee aika pitkälti jaloille ja toisinaan sitä kaipaisi vähän kokonaisvaltaisempaa aerobista.

Tää ei ole edes oma, vaan lainassa Rukalta.
Joulupukilla tuskin on kaikkeen varaa näin taantuma-aikaan ja tapaturmavakuutukseenkaan nää korvaavat liikuntavälineet ei valitettavasti kuulu, joten ihan kaikkea en heti jouluksi saa. Käytännössä se olisi siis oma kukkaro, mitä koetellaan. Haaveileminen on hauskaa! Tilastofriikkinä varmaan täytyy priorisoida tuo sykemittari ykköseksi, jos ei nyrkillä paukuttaminen auta. Pertsan suksien suhteen lienee viisainta odottaa kevään alennusmyyntejä. Uusi puhelin on ehkä hankittava, jos vielä joku toinen päivä tuntuu siltä (sillä saattaa olla, ettei enää tunnu.. Koska onhan se taas uusi laite!) Matka on ollut suunnittelun alla, jos Jarpan kanssa suinkin saadaan vuodenvaihteen tienoille aikataulut mätsäämään. Maastopyörä ja rullasukset jääköön odottamaan parempia aikoja. Etenkin perinteisen suksiin liittyviin juttuihin otan mielelläni vinkkejä vastaan? Myös muita kohtia saa kommentoida, mutta Garminin hommaan. Koska se uuden laitteen opettelu. Ei, ei vaan jaksa.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Somesta ja sen herättämistä fiiliksistä...

Mä ikään kuin päätin jokin aika sitten, etten aio avautua tästä asiasta. Pyörsin kuitenkin päätökseni. Ensin facebook -avautumisella. Itse itseäni lainaten:


Kyllä huomaa, että tämän päivän ihmiset on päässyt internetin ihmeelliseen maailmaan vailla minkäänlaisen medianlukutaidon opetusta! Etenkin kaikenmaailman mvlehtien ja magneettimedioiden lukijoille toivoisin pikaista kurssia kansalaisopistolla sisältönä medianlukutaito ja mitä on tutkittu tieto. Foliohattuakin vois opetella askarteleen. Kiitos ja anteeksi.

Ja nyt myös täällä blogissa. Päivityksen aiheuttaman keskusteluntyngän mukaan en suinkaan ole ainoa ihminen, jonka uutisfeediin ilmestyy näitä edellämainittujen roskasivustojen uutisia. Porukka pohtii mm. sitä, pitääkö kyseisiä julkaisuja jakavia ihmisiä yrittää sivistää vai tulisiko uutiset taikka tyypit vain heivata pois. Itsehän en tähän päivään saakka ole harrastanut minkäänlaista sensuuria facebookissa, lukuunottamatta peliuutisia. Näitä mvjulkaisuja jakaa kyllä ihmiset hyvinkin yllättävältä taholta ja joo, oikeastaan haluankin tietää.

Mikä jengiä oikein vaivaa??? Laiskuus ja tyhmyys? Kombinaatio kahdesta edellämainitusta tekee sosiaalisen median tällä hetkellä jossain määrin vastenmieliseksi! Sen verran pitäisi viitseliäisyyttä jakamaansa materiaalia kohtaan löytyä, että selvittäisi edes jonkin verran taustoja. Ja sen verran viisautta, että jos taustat vähääkään epäilyttää (tai jos ei niitä jaksa tsekata), niin jättää jakamatta. Jos "lehden" nimi on mitä vittua? -lehti, niin ei edes tarvitse nähdä juuri vaivaa tai olla mikään ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että ehkä joku on pielessä. Eikä ihan vähääkään pielessä.

Ärsyttää ihan suunnattomasti myös se, että ihmiset eivät edes pintapuolisesti voi selvittää maahanmuuton eri muotoja, peruskäsitteitä, Syyrian tai Irakin kriisiä tai ihmisoikeussopimusten sisältöä näillä roskasivuilla surffaamisen sijaan.  Meillä täällä Suomessa tekee koulutettu henkilöstö työtä rajalla ja vastaanottokeskuksissa. Eivätköhän he osaa työnsä tehdä, myös mahdollisten lieveilmiöiden osalta. Jonkinlaista työrauhaa toivoisi heille. Nämä somessa pyörivät julkaisut ihan varmasti madaltavat kynnystä sen kaikista typerimmän ihmisjoukon ryhtymistä yöllisiin mellakoihin taikka muuta.

Mielipiteen perustaminen valehdellun, tai vaikka todenperäisenkin, lieveilmiön tai marginaalisen ilmiön varaan on ihan käsittämättömän typerää: se on ihan sama, kun rupeaisin väittämään, että syöpäsairaudet ja niiden aiheuttamat kuolemat on ihan puutaheinää. Mielipiteeni olisi hyvin perusteltavissa sillä, että osa kasvaimista on vaarattomia, joten miksipä en voisi yleistää. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin juuri kyseiset julkaisuthan ovat ystävälläsisesti tiedettä sivistäneet ja kertoneet että syövän voi parantaa ruokasoodalla.

Samoin toivoisi myös kotoutumisrauhaa heille, jotka turvapaikan Suomesta saa. Onnistunut kotoutuminen tuskin on keneltäkään pois, paitsi ehkä heiltä, jotka kieriskelevät mvlehtien ja muiden tuomassa mielihyväntunteessa. Jostain sellaisesta tässä on pakko olla kysymys. Tälle ihmisryhmälle toivon tosiaan tuota yllämainittua kurssia kansalaisopistolla. Oma-aloitteisestikin voi itseään sivistää. Siinä samalla saattaa ikäänkuin sivussa oppia vahingossa myös sen, että ihan kaikkia ruokavaliosuosituksia tai sairaudenparantamiskeinoja ei ehkä kannata uskoa. Vaihtoehtoisesti voisi pitäytyä vaikka nyt esimerkiksi niissä peleissä, joissa kerätään pikkupalloja isolla pallolla taikka tehdä hassunhauskoja testejä, jotka kertoo mikä eläinhahmo olet tai koska menet naimisiin. Sitten voi tietty lähteä metsään lenkille, se on nyt kauneimmillaan! Siinä on aika paljon ideoita vähän tervehenkisemmälle "vaihtoehtomedialle".

Toivoa todellakin sopii, että tuleva sukupolvi selviytyy täällä verkossa piirun verran paremmin! Eikö niillä siellä jotain mediakasvatusta nykyään opeteta? Toivottavasti opit uutisen ja "uutisen" sekä tutkimuksen "tutkimuksen" eroista myös menee paremmin perille, kun vanhemmalla sukupolvellaan vaikka nyt liittyen sisällissodan ja valtioiden välisen sodan eroihin.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Operaatio maastaveto

...ja sen neljäs postoperatiivinen päivä. Voin kertoa, että edelleenkin tuntuu takareisissä. Olisin ehkä päässyt helpommalla jälkimainingilla, mikäli en lauantaisessa kiukkupuuskassa olisi normaalin 4x6 setin sijasta tehnyt kahta bonussarjaa päälle. No, se mikä mielentilaa helpottaa, kropassa tuntuu. Niin se joskus menee.

Meikäläisen saliohjelma näyttää nyt tältä:

Päivä 1: rinta, olkapäät, ojentajat
  • penkkipunnerrus
  • ristikkäistalja
  • pystypunnerrus tangolla
  • vipunostot
  • dippi
  • ojentajatalja
  • pullover (vai mikä nyt onkaan?)
Päivä 2: selkä, hauis
  • leuanveto
  • ylätalja
  • alatalja
  • vinosoutu käsipainolla
  • hauis käsipainoilla
  • hauistalja
Päivä 3: jalat, core ja sekalaista settiä
  • mave
  • yhdenjalan kyykky
  • luistelijakyykky
  • suorat vatsat (sellaiset mihin tarvii lisäpainot)
  • vino vatsat (kanssa lisäpainoilla)
  • selänojennus
  • kyljet
  • milloin mitäkin

Näiden lisäksi teen vähintäänkin kerran viikossa jonkin lenkin päälle corejumpan kotona. Ykkös- ja kakkospäivänä teen monesti palautteluiden aikana jotain (tylsiä!) kyykkimisiä, joita fyssarilta olen saanut ohjeekseni tehdä. Ylipäänsä olen yrittänyt ujuttaa kaiken kuntoutusjumpan muun liikunnan sekaan, joka tekee siitä ihan tosi paljon miellyttävämpää puuhaa, mitä jos sen ihan iltaprojektiksi ottaa. Muutenkin tää nilkkacase on muuttanut fiiliksiä siten, että siinä missä ennen kyykkäilyt oli parasta kuntosaleilussa, on ne nykyään paskinta. Ylipäänsä kyykkääminen ei ole niin yksinkertaista, mitä oon kuvitellut sen olevan. Ei ainakaan, kun niitä millejä ruvetaan hiomaan parhaaksi mahdolliseksi.

Hiihtokausi kun alkaa (toivottavasti mahdollisimman aikaisin!), niin tiedän, että mulla tulee olemaan vaikeuksia käydä salilla kolmesti viikossa. Niitä vaikeuksia tahtoo olla jo nyt silloin tällöin. Tarvittaessa siirrän maven selkäpäivään, vatsat johonkin ja kyykkäilythän on niin onnetonta touhua mulla edelleen, että sekin palautumisen ym. kannalta ihan sama milloin niitä tekee! Olenkin miettinyt, että pitäisikö kyhätä kasaan jokin ihanan simppeli ohjelma, jonka vetää läpi kahdesti viikossa. Tekisi kolmannella kerralla sitten sitä sun tätä, mutta mikään lihasryhmä ei kärsisi, jos kolmas kerta jääkin jonkin muun harrastuksen alle. Jotenkin se simppeli ohjelma on vaan niin vaikea saada kasaan. Jotenka jos lukijoilla syttyy vinkkilamppu päänpäällä, niin jaathan vinkin myös mulle...? Ja siten myös muille samassa tilanteessa painiville, vai onko sellaisia?

maanantai 21. syyskuuta 2015

XXII Ween Maan Wiljaa

Markinat melkein yhtä vanhat kun minä ite! Ween maan wiljaa kala- ja elomarkkinat on Jyväskylässä syyskuun kolmantena viikonloppuna vuosittain järjestettävä markkinatapahtuma. Nimensä mukaisesti myynnissä on sitä ween ja maan wiljaa, sekä heti syötäväksi että kotiin vietäväksi. Verkkosivuillaan markkinoista kerrotaan seuraavaa:

"Tapahtumassa on tarjolla syksyn satoa pelloilta, puutarhoista ja järvistä. Viljelijät, kalastajat, jalostajat ja käsityöläiset esittelevät ja myyvät syksyn satoa, luomutuotteita, kala- ja lihatuotteita, leivonnaisia ja erilaisia käsitöitä."

Tämän vuoden markkinat oli isot. Koko ympyrätori oli ääriään myöten täynnä ja sisätilojakin oli varattu Paviljonkiin parin hallin verran. Katseltavaa riitti useammaksikin tunniksi. Paljon oli herkkuja, ihmisiä ja ihania juttuja. Ostella olisi voinut vaikka ja mitä, mutta kohtuuden nimissä kuitenkin pysyin. Ostoskoriin tarttui tänä vuonna seuraavat jutut.



Merinovillasukat mulle ja Jarpalle sekä itselleni sormikkaat. North outdoor.

North outdoorista ja sen merinovillaisista tuotteista olen kirjoittanut aiemminkin postauksen, eli sen kummempia en ala niistä enää jaarittelemaan. Kotimaisen villatalon tuotteita siis ja hyviä ovat, kun kerran taas niitä hankin!

Lasin aluset. Design Pylsy.

Kotimaista designia. Tuotteet tehdään alusta loppuun saakka Suomessa. Kaikenlaisia sympaattisia sisustusjuttuja, koruja ja vaatteita oli heillä myynnissä. Varmaan tulevaisuudessakin tulen jotain heiltä hankkimaan. Onnekseni Design Pylsyltä löytyy myös myymälä Toivolan vanhalta pihalta, eli ihan läheltä.



Siitepölyä. Heinäholman Mehiläistarhat.

Mehiläiset keräävät siitepölyn rakeiksi, joka sisältää luonnon omia vitamiineja, proteiineja, aminohappoja, flavonodeja, kreatoneja ja kivennäisaineita. Siitepölyä kutsutaan jopa maailman parhaaksi lisäravinteeksi. Ennen kaikkea se maistuu hyvälle! Siitepölyn ravintosisältö vaihtelee riippuen siitä, mistä siitepöly on kotoisin. Meikäläisen siitepöly on tietysti Pohjanmaalta, eli todellakin sitä maailman parasta.

Aito Cheddar Valkosipulinapuja. Jukolan juusto.

Ihan törkeän hyviä naposteltavia cheddarjuuston palasia. Jukolan juusto sijaitsee Leivonmäellä, mutta juustoja löytyy kaupoista sieltä täältä ympäri Suomea. Juustoihin käytettävä maito saadaan naapurin tilalta, onnellisilta lehmiltä. Sivuillaan kertovat hyvin tarkkaan valmistusprosessin. Suosittelen todellakin maistamaan!



Markkinoiden henkeen kuuluu monenmoiset maistiaiset ja makkarissa olikin iloinen valkosipulin käry seuraavana aamuna. Toinen markkinoiden henkeen kuuluva juttu on ruokailla ja/tai kahvitella paikan päällä. Koska tällä kertaa ruokailin vain ja ainoastaan syömisen ilosta, valitsin muikkuroven. Muistaakseni Kuusamon muikkujen. Hyvää oli, niinkun aina!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kengät melkein kuin karkkeja!

Tämänpäivän juoksukengissä on sellainen ongelma, että ne tahtoo järjestään olla niin hienoja. Tekis mieli ostaa kaikki ja jokaista väriä, mitkä vaan vähänkin jalkaan sopii. Lisäksi niitä tekis mieli käyttää vähän joka tilanteessa, missä juoksusta ei ole tietoakaan. No, vaikka olenkin (ainakin teoriassa) säästökuurilla, olen pari kenkäsijoitusta tehnyt viime aikoina ja ne aion esitellä nyt.

Salomon Speedcross 3 cs

Uudet maastokengät ostin vanhojen ja jo reikääntyneiden tilalle. Samaa mallia, mutta puoli kokoa isommat. Ikä on tainnut tehdä tehtävää, koska fiilis oli, että tarviin vähän isomman koon. Oletteko tiennyt, että jalan koko saattaa kasvaa iän myötä, kun jalka himpun verran laskeutuu? Toisaalta luulen, että olisin jo aikanaankin ostanut nuo puoli numeroa isommat kengät, koska etenkin maastojuoksukengässä on hyvä olla tilaa. Vanhat oli siinä hilkulla. Sellanen ero oli kanssa, että nää uudet on varustettu jonkinlaisella vahvukkeella kärjestä, sitä meinaa tuo cs -loppu. Salomonit oon omalla kohdallani todennut toimiviksi kengiksi sekä talvella että maastossa, palvelee siis molempaa tarkotusta.



Nike Free Running 5.0

Nämä kengät ostin itelleni työkengiksi. Oon nyt sairaalalla (eli pitkät ja kovat käytävät!) ja tuo nilkka on antanut sellaista viestiä, että lenkkarit olis hyvät. Sairaslomalta palattuani pidin jokusen viikon lenkkareita työkenkinä. Adidas Adizero Adioksi, jotka oli siistissä kunnossa vielä tuolloin. Ne kuitenkin oli lestiltään liian kapeat pidettäväksi työpäivän verran. Sellainen juttu kuitenkin selkis, että jalkoja ei hiosta yhtään enempää, kuin työkengissä yleensäkään. Aika monilla ihmisillä oon nykyään nähnyt lenkkareita työkenkinä, joten ei se hirveen huono idea voi olla. No, nyt oon jokusen päivän noita kenkiä pitänyt, joten ihan en vielä voi vannoa lenkkareiden nimeen työpaikalla, mutta melkein.


Mulla on ollut tapana omistaa kolmet juoksukäypäset kengät: yhdet maastoon ja talvikeleille, yhdet kevyemmät nopeille ja lyhykäisille lenkeille sekä yhdet pitkille ja peruslenkkeilyyn. Aika usein ne kevyet on kuitenkin ollut ne, mitkä nopeiten kuluu kahdesta jälkimmäisestä. Salomonit on tosiaan maastoon ja talvijuoksuun, Adidas Adizero sarjasta mulla on ollut sekä aegis- että adiosmallia ja molempiin olen ollut tosi tyytyväinen. Kun taas juoksun makuun pääsen, hakusassa on hyvät peruslenkkeilykengät, koska On Cloudsurffereihin en ollut tyytyväinen. En, vaikken juurikaan ole niillä päässyt juoksemaan. Ainakaan sitä pidempää lenkkiä.

Tää ei myöskään ole minkäänsortin mainospostaus. Ylipäänsä kenkien suositteleminen jollekulle toiselle on vähän arveluttavaa: jokaisen kun tulee löytää se oma hyvä kenkä. Mikä toiselle sopii, saattaa olla toiselle ihan susi. Omaa tuntemusta kannattaa myös kuunnella ja tarkkaan. Juoksuharrastamiseen ei myöskään tarvii montaa kenkää. itse juoksin monta vuotta yksillä ja ainoilla kengillä, maastossa ja kadulla, kesät talvet. ihan hyvin sujui juoksu niinkin! Vasta sitten kannattaa harkita useampien kenkien hankintaa, jos niille oikeasti on käyttöä ja kaipaa jonkinlaista hifistelyä juoksuharrastukseensa. Juoksu kun on aika autenttinen harrastus verrattuna moneen muuhun.

P.S. Kuinka uskottavaa onkaan tehdä juoksukenkäpostaus... Ihmisen, joka on ollet reilu kaksi ja puoli vuotta ilman aktiivijuoksuharrastusta! Mutta saatiinpa kerrankin tänne blogin nimeen viittaavaa sisältöä.


tiistai 15. syyskuuta 2015

Maratoonari-identiteetti

Sain viime viikon maanantaina elämäni ensimmäisen  toisen kosketuksen akupunktioon. Eka kosketus oli korva-akupunktio psykiatrian harkassa ja tämä toinen oli sitten ihan normi akupunktio nilkkaan/pohkeeseen. No, lähtökohtaisesti jo oli ajattelu, että se tuskin tapauksessani auttaa, mutta kokeillaan. Ja niin siinä ainakin luullakseni myös kävi. Sain myös ohjeeksi syödä tulehduskipulääkekuurin ja olla treenamatta. Ei siis päkiänousuja, eikä myöskään minkäänmoisia lenkkeilyjä.

Niimpä viikon liikunnat on koostunut kahdesta yläkropparääkistä (a' tunti). Viikonloppuna kuitenkin luovutin (on ihan sama kuinka lepäilet tai olet lepäilemättä) ja kävin parin tunnin sauvailulla mettässä. Epäilevät, että peroneusjänteessä saattaisi olla jotain ongelmaa sen nilkkamurtumaan johtaneen tapaturman jäljiltä. Ehkä tulehduskudosta tai sitten poikittainen repeämä. Itte en usko, vaan luulen, että kyseessä on samaa settiä kun aiemminkin ja sehän ei MRI:ssä näkynyt mitenkään. Kattotaan nyt. 1.10. olis tuo kuva taas. Paskaa tässä on nyt se, että olen aloittanut vikan harkan keskussairaalalla, joka on tiennyt paljon paljon nykyistä enemmän kävelyä. Ja ei, eipä ole jalka tykännyt. Ainaskin uudet kengät töihin tarvii hankkia nyt just heti. Sellaiset lenkkarityyliset, kiitos!


Lauantaina kävin pyöräilemässä rantaraitin tuntumassa. Kävin vähän kannustamassa maratoonareita ja katsomassa olisi exposta löytynyt hyviä tarjouksia. Pitkästä pitkästä aikaa tunsin jonkinlaista ketutusta tilannettani kohtaan. Ehkä jopa himpun verran katkeruutta ja kateutta maratoonareita kohtaan, myönnettäköön. Edellämainitut ei todellakaan ole miellyttäviä tuntemuksia, etenkin kun itse asian, eli mahdollisen juoksukyvyn/-kunnon palauttamiseksi ei juuri mitään voi itse tehdä... -muuta kuin kanavoida energia jonnekin muualle, eikä jäädä vellomaan. Syvässä tuntuu olevan maratoonari-identiteetti vaikkei niitä niin kovin montaa ole kerinnyt kertyäkään.

Postauksen kuvat on Finlandia Marathonilta. Tapahtuma oli siirtynyt Paviljonkiin ja maratonreittikin vaihtunut neljäksi kierrokseksi. Reitti, se on kyllä kaunis täällä Jyväskylässä. Oikeasti niin kaunis, että melkein mikään mitä tässä polkujuoksuhypessä katujuoksua parjataan, ei rantaraitilla pidä paikkaansa. Mikäli mielii juosta katumaratonia ensi vuonna, niin lämpimästi suosittelen Finlandiaa. Puolikaskin tarjonnasta löytyy sekä kymppi. Tänä vuonna tapahtuma oli muutettu kaksi päiväiseksi ja kympin kisa, valon kymppi, juostiin jo perjantai-iltana. Katotaan nyt mitä ensi vuodeksi keksivät, mutta toivottavasti ainakin itte olen mukana!


(Ilmeisesti olen todellakin ollut kauan pois juoksulenkeiltä, sillä vielä jokunen vuosi sitten en koskaan olisi voinut kuvitella haaveilevani eniten maratonista kotireitillä!)

P.S. Arvatkaapa muuten kuinka kävi pikkusiskon? No hän oli flunssassa eikä päässyt tuonne valon kympille lainkaan. Aika paska mäihä sekin. Eipä muuta kuin uutta haastetta kehiin!


lauantai 12. syyskuuta 2015

Iso peukku Laajikselle!

Viime viikkoina sosiaalinen media, media ylipäänsä, on uutisoinut jos jonkinlaisia tunteita herättäviä uutisa. Itse olen ihminen, johon tuollaiset asiat vaikuttavat kohtalaisen paljon. Älä lue niitä uutisa, sanoo Jarppa joskus mulle. Haluan kuitenkin tietää kamalatkin asiat ja mahdollisimman tarkkaan. Se, että jätän uutiset lukematta, ei niitä saa tapahtumattomaksi. Sen lisäksi, että uutiset pursuaa toinen toistaan surullisempia uutisia, on myös Facebookin uutisfeedi täynnä toinen toistaan ilkeämpiä kommentteja ja leimaamista. Mun silmissä sosiaalisesta mediasta on alkanut tulla paikka, jossa velloo pahoinvointi. Ymmärrystä, saatika empatiaa, ei juuri riitä kun itselle ja terve kritiikki puuttuu lähes täysin. Niimpä onkin ollut kohtalaisen vaikeaa virittäytyä kirjoittamaan kevyistä asioista. Facebookin suhteen olen vakavasti harkinnut ignooraamista.


Mutta niihin kevyisiin aiheisiin. Käytiin viikolla Jarpan veljen vaimon sekä parin esimurrosikäisen mukulan kanssa muutama tunti halailemassa puita ja roikkumassa vaijereissa. Laajavuoren seikkailupuistossa siis. Tietääkseni näitä seikkailupuistoja on alkanut nousta kuin sieniä sateella ja hyvä niin. Itsellä ei kokemusta ole kuin Laajavuoresta. Verkkosivujen mukaan kyseinen puisto ja sen viisi eritasoista rataa on rakennettu luontoa ja puita kunnioittaen. Haastetta löytyy jokaiseen makuun. Nuorin seikkailija on kuulemma ollut kaksi vuotias ja ajatuksissa onkin vielä tänä syksynä viedä kummitytsä kiipeilemään. Musta on tosi tervetullut ilmiö nämä ulkona ja etenkin luonnossa harrastettavat jutut. Ainaskin nämä seikkailupuistot ja frisbeegolf tulee ensimmäisenä mieleen. Jälkimmäinen on myös erittäin halpaa vaikka koko perheen harrastaa viikoittain.


Laajavuorta alueena on mun mielestä kehitetty paljonkin kaupunkilaisia palvelevaan ja viihdyttävään suuntaan. Vielä joitain vuosia sitten äimäilin alueelle ilmestyneitä keltaisia koreja ja satunnaisia frisbeenheittäjiä ja koin lähinnä huvittuneisuutta. Nykyään rinteillä lenkkeillessä vastaan tulee vähintään pari maastopyöräilijää, parikymmentä frisbeenheittäjää, kesäteatterinkävijöitä ja valjaat päällä liikkuvia kiipeilijöitä. Hiihtohissit palvelevat kesälläkin alamäkipyöräilijöitä ja Vuorilammella saattaa olla vesipallopelaajat, uimarit ja freestylehyppääjät kaikki sulassa sovussa. Alueella toimii myös jokin PT-valmennusryhmä. Uusien ja vähän extremetyylisten harrastusten joukosta luontopolut ja lenkkimaastot eivät ole kadonneet minnekään. Talvellahan keskus toimii laskettelijoiden ja hiihtäjien suosiossa, mutta tietääkseni myös talviaktiviteettien määrää on lisätty ainaskin alamäkiluistelulla. Ihan hullua olisikin, että kyseinen talviurheilukeskus olisi käytössä vain talvisin!


Siinä missä ennen kesäisenä lauantaiaamuna vastaan tuli lähinnä lähinnä vain pappoja, on nykyään liikkeellä muitakin aina esimurkkuikäisistä pojista lähtien. Aika äärinmäisen sympaattinen valinta puolille päiville nukkumisen ja tietokonepelien sijasta! Toivottavasti alue jatkaa kehittymistään!

maanantai 7. syyskuuta 2015

10 satunnaista ja outoakin faktaa...

  1. Tajusin vasta hiljan, että älypuhelimeen voi ostaa muistikortin, jonka jälkeen tilaongelmat on historiaa. Tähän saakka olen vain poistellut kuvia, koska onhan ne siellä pilvessä. Älypuhelimen oon omistanut kuitenkin useamman vuoden.
  2. Vierastan hymiöiden ja kuvioiden käyttöä kirjoitetussa tekstissä. Hymiö alkaa luonnistumaan pikkuhiljaa, mutta sydämen kanssa on  vielä suuria vaikeuksia. En osaa sanoa miksi. Todennäköisesti siksi, että olen "vanhanaikaisesti" kirjoitetun tekstin ystävä.
  3. En halua koskea kielellä tai edes hampailla jäätelön puiseen tikkuun. Se aiheutta samanlaisia kylmiä väreitä, kun veitsen hankaaminen posliinilautaseen. Yäk. Yäk. Jopa se on iljettävää, kun näen jonkun imeskelevän sitä puutikkua ja esimerkiksi siskot tekee sitä mulle tahallaan!
  4. En juuri koskaan ole nukkunut pommiin, mutta silti (etenkin vuorotyössä) maalailen kauhukuvia pommiin nukkumisesta. Ikään kuin se edes olisi maailmanloppu. Lisäksi mulla on ainakin viisi herätystä puhelimessa, vaikka herään lähes poikkeuksetta ensimmäiseen äänähdykseen.
  5. Parhaita leipiä on Moilas leipomon pikkujääkäri ruisleipä mahdollisimman vanhana ja kuivahtaneena. Kauraleivälläkin sama homma. Todellinen lottovoitto on löytää kyseistä leipää punaisella hintalapulla. Ei tarvii niin kauaa odotella sitä, että leipä on parhaimmillaan!
  6. Olen valokuvissa tosi huono. Etenkin siis olemaan valokuvissa. Jos katson itseäni peilistä, sieltä katsoo vastaan ihan ok tyyppi, mutta jos prikulleen samasta ilmeestä olisi valokuva, olisin vahvasti eri mieltä. Yhtään en ole vakuuttunut siitä, kumpi on totuus, mutta onko niin väliäkään.
  7. Mulla on kahvinkeitinsyndrooma. Tankkaan sen sekä hellan levyt aina lähtiessäni moneen kertaan. Joskus pitää rautalangasta vääntää, että hei, kyllä sä katoit sen kahvinkeittimen. Sitä paitsi siitä löytyy ajastin, joka sulkee sen. Tokihan se voi olla rikki...
  8. Olen kirjastojen kannattaja. Sakkomaksujen muodossa myös taloudellisesti. Aina ja jatkuvasti päätän skarpata kyseisessä asiassa, mutta hyvin usein se jää kuitenkin tekemättä. En ymmärrä miten se on niin vaikeaa!
  9. Muuten en juuri koskaan ole mistään myöhässä. Ylipäänsä ärsyynnyn aika herkästi siitä, että jota kuta joutuu odottelemaan. Myöhästely on mielestäni epäkunnioittavaa sitä toista kohtaan, joka odottaa! Mutta ehkä se on heille vähän sama, kun mulle tuo kirjasto...
  10. Jotain Sisu tms. pastilleja syödessä niitä täytyy ottaa aina kaksi kerrallaan suuhun. Oon joskus jopa heittänyt yhden ylijäämäisen pois. Silloin harvoin, kun syön jotain karkkeja tulee myös olla tarkkana. Minkä väristä ja missä järjestyksessä, hah.
Onko kellään samoja outouksia?

Saattaa olla viimeisiä maantiepyöräilyitä?


Ja viime viikon liikunnat:

ma: sali 1h
ti: maantiepyöräily 1h10min.
ke: maantiepyöräily 2h55min.
to: sali1h
pe: sali 1h
la: ---
su: juoksu 40min. + core 25min.
yht: 8h10min.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Hitonhauta


Käytiin Jarpan kanssa jokunen viikko siiten kesäretkeilemässä Hitonhaudalla. Hitonhauta löytyy Laukaan Valkolasta, läheltä Äänekosken rajaa. Kulku parin kilsan patikkaosuuden päähän on sekä nelostieltä että Valkolantieltä. Me mentiin pelipaikoille Valkolantieltä, jossa sijaitsee myös tulentekopaikka ja laavu. Hittohan se on tiedetty kirosanaksi. Laavun seinällä oli 1800 -luvulta juttu, jossa hitto määriteltiin synonyymiksi hiidelle, joka taas on muinaskansojen pyhä paikka, lehto tai sellainen. Lehtokin ja lettokin alueelta kyllä löytyy. Jokainen päättäköön itse mistä on kysymys, mutta mahtipontinen on nimi.



Itse Hitonhauta on n. 800 metriä pitkä ja n. 20 metriä leveä ja syvä kivikkoinen rotko, jonka seinämillä kasvaa jos jonkinmoista uhanalaista kasvia. Seinämät on paikoin sammaleen peitossa, paikoin lohkareisia. Myös vesiputous, lampi ja luola löytyy. Kerrassaan uskomaton mesta, jälleen kerran!



Rotkonpohja oli paikoin erittäinkin haastava kulkea, joten paikka jää kyllä huonojalkaisilta näkemättä. Kunnossapitokin on ymmärtääkseni lopetettu. Valkolan suunnasta kulkiessa rotko muuttui koko ajan jylhemmäksi. Voisinkin suositella kulkua juuri sieltä suunnasta. Aluksi sammaleinen jylhä satumaailma. Jossain vaiheessa tuli tuntu, että tässäkö tämä nyt oli, kunnes "polku" vei lammelle komean jyrkäleen juurelle. Tässä kohtaa oli kivistä ikäänkuin portti, jonka läpi kulkiessa oli aivan toisessa maailmassa. Kiveä, kiveä ja kiveä.



Pian oltiin luolalla, jonka paikkeilla oleva vesiputous oli varsin minikokoinen tällä kertaa. Luolaan en varoituskylttien ja otsalampun puuttumisen vuoksi uskaltanut mennä kurkkimaan. Ilmeisesti ihan luola kuitenkin. Ylhäällä seinämässä oli vielä myös toinen luola-aukko. Sinne pääsy olisi vaatinut jo akrobatisia taitoja.


Vähän jäi harmittamaan se, että kännykästä loppui virta tuon "portin" kohdalla. Jos olisin taikauskoinen (ja jos Youtubesta ei löytyisi esimerkiksi alla olevaa videota), epäilisin, että paikka vaan ei ole tarkoitettu kuvattavaksi. Harmillista kuvauksen kannalta oli myös se, etten saanut ikuistetuksi ekoja kuksakahveja mun uudesta synttärikuksasta, jonka taannoin Jarpalta sain.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Nilkkamurtumaa ja muuta lätinää


Tuossa elokuussa oli sitten kontrolli tämän jalkatilanteen suhteen. Minkäänlaista rutiinikontrollia ei nilkkamurtumiin ja -operaatioihin ole, vaan käynti liittyi enemmänkin siihen nilkkamurtumaa edeltäneeseen vammaan ja leikkauspäätökseen. Mun vasemman jalkaterän ongelmathan on kestänyt nyt sen kaksi ja puoli vuotta. Ensin kaksi vuotta PF/jalkaterän kipuilu -ongelmaa, johon tehtiin leikkauspäätös helmikuussa. Lisäinfoa tästä. No karman laki, tällä kertaa huonon, toi tullessaan nilkkamurtuman (kas tässä...) heti pari viikkoa edellisen asian nytkähdettyä eteenpäin ja oma troiveeni oli, että aiempaa suunnitelmaa käytäisiin vielä murtumasta kuntoutumisen edettyä uudelleen läpi. Jos vaikka uusi vamma veisi mennessään vanhan..

No eipä vienyt ei. Luulenkin, että tällä hetkellä ongelmana on enemmänkin tuo vanha vamma, mitä keväinen nilkkamurtuma, joka jonkinverran vielä merkkiä antaa sekin. Fysioterapeutin kanssa ollaan käyty tilannetta läpi ja kipukohdat jalkaterässä löytyy aikalailla peroneusjänteiden kiinnityskohdista, joka se heiastuu etenkin aamuisin ja levon jälkeen koko jalkaterään ja myös akilleen suuntaan. Fyssari onkin tuota peroneuslihaksen lihaskalvoa käsitellyt ja tiukka se kuulemma on. Välikysymys: missä Jyväskylässä saisi faskiakäsittelyä??? Kaikenlaista jumppaa olen myös tehnyt liittyen jalkaterän/nilkan stabiiliuteen sekä puolieroihin oikean ja vasemman jalan välillä. Vasen puolihan mulla on jo ennastään heikko lenkki ja luonnollista lienee, että kipsihoidon jälkeen se on vieläkin huonompi!

No ortopedi oli sitä mieltä, että uusi MRI-kuva lienet paikallaan, koska tuon vanhan kuvan jälkeen tuollainen suuri vamma nilkkaan on käynyt. Olisi lyhytnäköistä toimia suoraan vanhalla suunnitelmalla selvittämättä sitä, onko nilkassa/jalkaterässä jokin pielessä. Tuo murtumakohtaan asetettu levy kun on peroneusjänteen "naapurissa", mahdollinen jännevamma murtumatilanteessa jne. Nämä tulisi sulkea pois. MRI on 1.10. josta viikon kuluttua on soittoaika ortopedille. Että saapa nähdä.

Itse murtuma on kuitenkin sekä omasta että ortopedin mielestä todennäköisesti parantunut hyvin. Ei se toiminta ihan normaalia ole ja joskus saattaa murtumakohtaa vähän juiliakin. Paljon vähemmän kuitenkin, mitä luulin. Jopa rappusten laskeutuminen alkaa olla aikalailla normaalia, joten ei se liikeradoissa paljon terveestä jalasta jää. Inasen erilaisen "mallinen" tuo nilkka on, mutta mitään turvotteluja ei ole. Konkkaaminen (eli kinkkaaminen), polkujuoksu, korkealta hyppiminen (tai voimakkaat loikat) ja korkkareilla kävely on oikeastaan ainoita, mitä ei oikein kärsi tai jälkimmäisen suhteen, uskalla, tehdä just yhtään.

Sellanen päivitys jalkatilanteeseen. Ja jos tätä (joskus) sattuu lukemaan joku poloinen nilkkamurtuman ja siitä kuntoutumisen kanssa painiva, niin vinkkinä haluan kertoa, että panostakaa myös arpikudoksen hoitoon muun jumppaamisen lisäksi! Itte en ainakaan olisi osannut hieroa ja hinkuttaa tuota arpea niin paljon. Fyssarin mukaan se nimittäin vaikuttaa tosi ratkaisevasti liikeratojen parantumiseen ja omalla kohdalla tuo arpi olikin tosi kireä.