15 survival-vinkkiä ja paluu punttisalille!

Ensi kuussa, seitsemäs päivä, tulee tosiaan täyteen vuosi nilkkamurtumasta. Tuolloin jalka oli polvitaipeeseen saakka lasikuitukipsissä kuusi viikkoa ja yhden päivän. Tällä kertaa jalassa on walker-ortoosi yhden päivän vaajaa viisi viikkoa ja nilkan täysi mobilisointi tulee tapahtumaan yhdeksäs päivä ensi kuuta. Jarppa se yksi päivä tuumaili, että huh, huh, vuoden sisään 11 viikkoa. Ja tosiaan, onhan se pitkä aika, lähes neljäsosa vuodesta. Siihen sitten päälle kaikki sitkuttelut takaisin arkielämään ja takaisin harrastuselämään. Luulen, että mulla saattaa muutama kokemusperäinen sana olla sanottavana aiheeseen. Niimpä ajattelin koota Wannabe Juoksijan kootut vinkit leikkauksesta taikka muuten immobilisaatiosta selviämiseen.

Kumpi mono rokkaa?

Ihan alkuun haluan kuitenkin sanoa, että kyseessä on tosiaan henkilökohtaiset kokemusperäiset jutut. Suhtaudu siis kirjoitukseen siis sen mukaisella kritiikillä. Se, mikä toimii mulla, ei välttämättä toimi sulla. Eikä nää ammatista huolimatta ole myöskään sairaanhoitajan vinkkejä, vaan ihan tavallisen liikuntaa rakastavan aktiivi-ihmisen fiiliksiä tilanteesta, joka poikkeaa aika radikaalisti normaalista elämästä.

1. Älä jännitä liikoja. Tämä koskee lähinnä operaatiota edeltävää aikaa. Aina, kuten jonkun trauman, sattuessa jännittelylle ei tietysti ole aikaakaan. Jännittäminen saa aikaan vaan hölmöjä ajatuksia, kuten itse mietin, että onkohan tää leikkaus kuitenkaan tarpeellinen ja olihan se, todellakin. Tulin järkiin, kun ajattelin, että ei ne osteosynteesimateriaalit siellä jumppaamalla liiku. Päätös on kuitenkin tehty ja asiat punnittu jo leikkausjonoon asettuessa.
2. Kysy. Kysele kaikki mahdolliset asiat ennen ja jälkeen toimenpiteen. Kirjota kysymykset ja vastaukset vaikka muistiin, jos epäilyttää. Lue epikriisi läpi ammatti-ihmisen kanssa.
3. Ota kaikki kipulääkkeet mitä ikinä ohjeistetaankaan. Ja jos tuntuu ettei riitä, niin pyydä lisää! Kipua on paljon helpompi hallita ennen kuin se todella pääsee päälle. Ja sitä kipua todennäköisesti tulee. Onhan se selvä, koska kudoksia on käsitelty aika monessa tasossa, vaikka päälle päin näkyy vain haava. Liiallinen kipu ei muutenkaan ole millään tavoin eduksi paranemista ajatellen.
4. Rauhoitu, hengitä, rauhoitu. Se kipu menee kyllä pois. Jokainen päivä on edellistä helpompi. Olkapääleikkauksesta en muista niin kovia kipuja, mitä vuodentakaisesta tilanteesta tai tästä jälkimmäisestä. Itselle kaikkein tärkein sääntö on ollut rauhoittuminen ja hengittämiseen keskittyminen. Kyllä, jos kipu on oikein kovaa, myös hengittäminen menee vaivalloiseksi äheltämiseksi. Muista myös kohoasento ja kylmä. Kylmä on tuntunut itsellä lähinnä epämiellyttävältä, mutta olen jossain määrin sitä kuitenkin käyttänyt turvotuksen vähentämiseksi. Turvotus kun osaltaan lisää sitä kipua.
5. Sairaslomaile. Se on sun duunia nyt. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta toipuminen on ympärivuorokautista työtä.
6. Pidä huolta ihosta. Ensinnäkin tietty haavoista ohjeiden mukaan. Ja toisenna myös muusta ihosta. Rasvaile ja helli. Etenkin silloin, kun jalalle ei lainkaan saa varata, alkaa se tuntua omasta kropasta eronneelle osalle ja pelkkä kevyt ihon silittely on puoli taivasta. Aina ei tietysti ole mahdollista ottaa kipsiä tai ortoosia lainkaan pois, mutta onneksi nykyään se on vähän harvinaisempaa.
7. Rutiinit. Itseä on helpottanut se, että olen pitänyt rutiineita ihan tavallisissa asioissa, kuten syöminen ja nukkuminen. Lisäksi viikonlopulle jotain spesiaalimpaa juttua. Oon myös joka aamu miettinyt, mitä laitan tänään päälle ja vedellyt naamariin bb-voiteen, vaikka käytännössä olis ihan sama vaikka nujuaisin samoissa rytkyissä tänäänkin ja naamankin näkee toisina päivinä vain ja ainoastaan Jarppa. Nuo jutut vaan tekee itselle fressin olon.
8. Ulkoile. Mene vaikka parvekkeelle istumaan, jos ei ole muuta mahdollisuutta. Raitis ilma tekee kuiteskin hyvää. Tää on ehkä asia, joka itseä on eniten harmittanut. Se, että ulkoilua tulee väistämättä paljon vähemmän, mitä normaalielämässä.
9. Käytä puntaria. Enkä tarkoita painon tarkkailuun, vaan varauspainon tarkkailuun. Sain ohjeen nilkkamurtuman jälkeen fyssarilta. Kahden viikon jälkeen mulla oli ohje varata puolet vartalon painosta kipsatulle raajalle ja jos en olisi käyttänyt apuna puntaria, olisi tuo varmasti ollut tekemätön temppu. Musta tuntuu -fiilis kun ei tuossa tilanteessa todellakaan ole lähimainkaan totuutta.
10. Helpota arkiaskareita. Keksi kaikenmaailman pielavetisiä viritelmiä kotiin ja ympäristöön, mitkä ikinä helpottaakaan arkista elämää muuttuneessa tilanteessa. Näitä esimerkkejä riittäisi vaikka ja kuinka paljon!
11. Pyydä apua. Mulla on onneksi hyvä tukiverkosto. Lisäksi meillä asuu maailman kärsivällisin mies. Oon siis todellakin hyvässä asemassa. Ei tarvitse stressata sellaisista jutuista kun kauppareissut tai imurointi. Vaikeaa edes kuvitella millaisessa selviytymismoodissa kahden lapsen yksinhuoltaja olisi.
12. Tee tavoitteita. Siinä tilanteessa, kun vaikka nyt jalka on just leikattu ja oot ehkä saanut siihen jonkun trauman, ei välttämättä parhainpana tavoitteena ole maraton päivänä x. Toimii varmasti sekin, mutta kenties ne kuuluisat baby stepsit olis hyvä olla siinä rinnalla, kuten esimerkiksi se, että kykenet varaamaan jalalle sen puoli painoa. Muista myös, että tavoitteilla tulee olla hoitavan tahon siunaus eli älä höntyile. Etene myös askel kerrallaan paranemisessa ja kuntoutumisessa. Vielä akuutissa tilanteessa on turha märehtiä sitä, kuinka kauan kuntoutuminen takaisin entiseen toimintakykyyn vie, vaikka toki siihen jossain määrin kannattaa orientoitua.
13. Kuntouta itseäsi. Vaikka alkuvaiheen jumppaohjeet (esimerkiksi liikeratojen ylläpito kipsi jalassa) saattaa tuntua naurettavalta, toimi annettujen ohjeiden mukaisesti. Kuntoutuminen alkaa kuitenkin heti, eikä vasta joskus päivänä x. Muista myös, että vaikka olisit tehnyt kaikki juuri oppikirjojen ja annettujen ohjeiden mukaan, ei kaikki ole itsestä kiinni, kuten tässä omassa tilanteessa nyt. Muista pitää myös muusta lihaksistosta huoli. Esimerkiksi kyynärsauvojen kanssa liikkuminen äkkiseltään saattaa olla yllättävänkin raskasta. Päivittäisten toimien ergonomia on myös piirun verran kyseenalaista yhden raajan ollessa pois pelistä, joten kovilla on myös tuon loukkaantuneen/operoidun kehonosan lisäksi koko kroppa.
14. Vesijuokse tai ui. Siis sitten, kun siihen on lupa. Itsellä vesi toimi ihan sairaan hyvänä elementtinä kipsinpoiston jälkeen. Turvotus laski silmissä ja myös liikeradat oli jokainen kerta paremmat.
15. Be positive. Kliseinen ja oikeastaan ihan törkeen ärsyttävä neuvo. Mutta niin se vaan kuitenkin toimii. Ainakin useinmiten, sillä perseestähän se on ja ihan paskaa. Eli pura ne paskatkin fiilikset tarpeen tullen. Mutta älä jää vellomaan niihin, vaan valjasta vastustus voimaksi tulevaisuuteen. Myös se realiteetti on hyvä pitää mielessä, että vaikka toimintakyky on normaalia, niin se ei ole sitä ikuisesti eikä tässäkään tilanteessa ole kysymys toimintakyvyttömyydestä. Tee, mitä voit! Kasvata maailman isoin hauberi tai neulo vaikka sukat.

Sitten on tietty loppuun pakko tuuletella, että kävin tänään vähän puntilla! Ihan silleen snadisti yläkroppaa: rintaa, käsivarsia, selkää ja olkapäitä. Huomenna meinasin tehdä coretreenin. En kuiteskaan ladannut kaikkia panoksia treeniin, kunhan vaan liikutin itseäni. Leikkauksesta ei kuitenkaan ole vielä juuri aikaa ja tikitkin tulee olemaan vielä ensi torstaihin, joten ihan silläkään ei mitään hikitreeniä kannata. Jos tässä tilassa noin muutenkaan ihan hikihikeen itseään saa.