torstai 8. syyskuuta 2016

Jukolakoulu 2016

Yhdestä jutusta mulla jäi kirjoittamatta koko kesän aikana, nimittäin Jukolakoulusta. Ensiksi viilasin pikkusiskoa linssiin, että oltiin ihan oikeasti osallistumassa Jukolanviestiin tuon suunnistuskoulun tiimoilta. Varmaan oltaisiinkin osallistuttu, mutta samaisena viikonloppuna oli mun siskon polttarit. Ihan tänne blogiin saakka en tuota höynäytystä kuitenkaan osaanut tuoda. Viisainta olis siis olla hiljaa koko aiheesta.



Aiheesta nimeltä suunnistuskoulu. Paikallinen suunnistusseura järjesti siis aikuisille suunnattua suunnistuksen opetusta, johon kaverini Pn kanssa osallistuttiin. Jukolakoulu sisälsi kaksi teoriaa, ainakin neljä (ehkä enemmänkin) ohjattua metsäharjoitusta ja yhden osallistumisen kisaan. Viimeistä mahdollisuutta ei sitten töiden vuoksi voitu käyttää. Täytyy myöntää, että jossain määrin koukutuin kyllä, vaikka varsinainen iltarasteilla käynti tältä kesältä sitten kuitenkin jäi. Tämäkin siksi, että yksin en saanut aikaiseksi iltarasteille lähteä ja molempien ollessa vuorotöissä oli ajan järjestäminen tietylle illalle viikosta haastavaa. Loppukesälle sitä sitten tuli jos jonkinmoista härdelliä muutenkin. Ensi vuonna kuitenkin on rasteille mentävä vaikka sitten itekseen (Pkin on muuttanut Tampereelle, voi kyynel!). En nimittäin tahdo, että opitut taidot taas hautautuvat jonnekin.

En nyt edelleenkään voi sanoa osaavani suunnistaa. Vähän aloin kuitenkin olla käryllä homman juonesta. Suunnanotto palautui mieleen ja kartanlukutaito harjaantui. Edelleenkään en voisi kuvitella kahlaavani minkäänlaisia rasteja lävitse vain ja ainoastaan juosten. Ihan liian monta asiaa yhtä aikaa tehtäväksi. Pieniä pätkiä kyllä. Suunnistusajattelu ja sen harjaantuminen tuli monessa kohtaa esille. Aika hyvin meille oppilaille kävi selväksi myös se, että suunnistamisella ja suuntavaistolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tottahan se on. Ei suunnistaja vaistolla etene.

Haastavinta mun mielestä oli maanmuotojen lukeminen. Kartalla oleva nyppylä saattoikin maastossa olla hyvinkin pieni. Korkeuskäyrien lukeminen ja sen oppiminen on kuitenkin aika oleellinen juttu niiden ollessa kaupunkimaastoissa suunnilleen ainoita muuttumattomia elementtejä metsässä. Toinen haastava juttu oli etäisyyksien hahmottaminen. Etenkin aluksi ja etenkin juosten saattoi joki polku kääntyä aika nopsaan, kun meikä olis vielä hyvän matkaa painellut eteenpäin.



Kehitystä tuli kuitenkin valtavasti ja olen erittäinkin tyytyväinen osallistumiseeni. Vaikka suunnistaminen ei harrastuksena kiinnostaisi lainkaan, on mun mielestä suunnistustaito edes jossain määrin aika tarpeellinen asia. Kiitos siis Plle kesän suunnistuksista ja Suunta Jyväskylän suunnistusjermuille erittäinkin kärsivällisestä perehdyttämisestä hienon lajin pariin!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivaa luettavaa! :) Itse oon nyt kolmisen vuotta harrastanut suunnistusta melko aktiivisesti ja siitä on tullut mun ihan ykköslemppariharrastus <3! Taidot kehittyy alkuvaiheessa ihan hujauksessa ja itse pystyn nykyään jopa juoksemaan rastilta toiselle, joskin välillä on pysähdyttävä miettimään ja ihmettelemään ja välillä oltais nopeammin perillä sillä kävelyllä ettei tulis niin haahuilua.. mutta kehitys ruokkii innostusta ja nykyään alan olla jo aika perillä maan muodoista ja suunnanotosta ja siinä pysymymisestäkin :)! Suunnistus on huippu harrastus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oonkin seuraillut sun suunnistuksia ja sun rogaseikkailut on yks mun inspiraation lähde :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3