lauantai 24. syyskuuta 2016

Kilpailuhenkisyys, voimavara vai voimasyöppö?

Jonkinlainen kilpailuvietti on elänyt mussa niin kauan kuin muistan. En tiedä, onko se lapsuuden kilpaurheilun tulos vai oliko lapsuuden kilpaurheilu keino tyydyttää persoonallisuuteen kuulunutta kilpailuviettiä. Ehkä molempia. Kyseessä liene sekä osa temperamenttia että opittua tapaa. Jos urheilupedagokiikan professori Liukkosta on uskominen (mikseipä olisi, klik), niin se on vain ja ainoastaan opittu tapa, ei synnynnäinen tarve. En muista vanhempieni olleen erityisen kilpailuhenkisiä, mutta tietysti iso sisasrusparvi on oiva pohja kilpailuvietin oppimiselle jo lapsesta saakka. Vaikka varsinainen kilpaurheilu loppuikin murkkuikäisenä, on kilpailuvietti kyllä jossainmäärin säilynyt läpi nuoruuden toilailujen aina aikuisuuteen.

Musta on hauska muistella lapsuuden kilpatilanteita. Voittaminen, onnistuminen ja pärjääminen oli tietysti mukavaa, kukapa siitä ei pitäisi? Näin aikuisena hymyilyttää se karvaskin kalkki, eli häviäminen. Kuinka koville otti piirinmestaruuskisojen nelossija keskimatkan juoksussa tai pesäpallojoukkueen tappiot. Kaikenlaisia hölmöyksiäkin tuli katkeruuksissaan tehtyä: kerran esimerkiksi parin pelikaverin sylkäistiin kämmeniin ennen tappiollisen pesismatsin loppukättelyä. Huutiahan siitä tuli. On tullut paiskottua tavaroita ja puhuttua siivottomasti valmentajille. Kerran jopa niin, että peliä katsomassa ollut mummu sanoi katuneensa, että oli kertonut muulle yleisölle mun olevan hänen lapsenlapsi. Että tunteella (ja vailla järkeä) sitä on todella menty.

Kuva: Pixabay

Näin aikuisena sitä toki osaa hillitä käyttäytymistään. Ylipäänsä kilpailuvietti harvemmin kohdistuu muihin ihmisiin, vaan vastustaja löytyy yleensä omasta itsestä. Toki sytyn esimerkiksi lautapeleistä ja parisuhteessakin meillä on jos jonkinlaista skabaamista ollut vuosien varrella. Meillä toimii sellainen. Ja valehtelisin, jos väittäisin, etteikö edessä menevä selkä olisi tavoite ohittaa jossain juoksutapahtumassa. Mutta näin arkielämässä kilpailuviettiset tunteet tulee lähinnä ajatuksina, että jumankekka, musta on olemassa jonkun asian suhteen myös parempi versio, jonka todellakin kaivan nyt esiin! Tänä päivänä "häviäminen" saattaa (ei siis aina sitäkään) harmittaa, mutta enää en sentään kuumene, heh.

Kilpailuhenkisyys ei ole mulle negatiivinen juttu. En koe, että mun olisi aina oltava paras tai jatkuvasti parempi. En vertaile itseäni muihin tai koe kateutta. Ymmärrän kyllä, että kilpailuvietti saattaa monen kohdalla muodostua taakaksi, joka kääntyykin itseään vastaan. Varmasti myös itselle on joskus käynyt niin. ja edelleenkin se pahin kilpakumppani, eli minä itse, saattaa joskus olla liian vaativa. Tänä päivänä kilpailuvietti on kuitenkin pääsääntöisesti mulle asia, joka saa aikaiseksi motivaatiobuustin. Sellaisia kiukun ja nautinnon sekaisia sisuuntumisen tunteita, joista loppuviimein nautin. Itsetuntemus ja -tunto liene avainasemassa kilpailuhenkisyyden valjastamisessa voimavaraksi ja kyllä sen eteen on täytynyt kieltämättä vähän itsetutkiskeluakin harrastaa. Elämä on opettanut sekä häviämään että voittamaan haasteita.

Kuva: Pixabay

Voittaminen tai onnistuminen jossain asiassa on toki kivaa, mutta ei kyynärpäätaktiikalla tai hinnalla millä hyvänsä. Häviämistä, epäonnistumista ja keskeneräisyyttä on siedettävä ja ne fiilikset on myös täysin mahdollista kääntää plusmerkkisiksi. Ne kun ehkä on loppuviimein asioita, jotka myös opettaa eniten.

Ootsä kilpailuhenkinen ja millä tavalla? Kerro ihmeessä!

2 kommenttia:

  1. Ai että oonko. :D No ehkä jonkin verran. :p Mut kuten sullakin, ehkä se pahin häviämisestä kiukuttelu on hävinnyt iän myötä. Oikeastaan voin muiltakin osin yhtyä tuohon sun tekstiin. Ja myös siihen, että kilpailuvietti on opittu ominaisuus. Mutta eihän se kilpailuviettisyys tosiaan pahasta ole, jos ei sitten täydy voittaa hinnalla millä hyvänsä. Sellainenkin vaihe on ollut joskus, eikä se ole kovin hyvä juttu. Mut kun sen oman viettinsä osaa pitää sopivasti kurissa ja päästää sitten valloilleen vain sopivissa tilanteissa, niin en näe asiassa ongelmaa. :)

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3