tiistai 6. joulukuuta 2016

Suomi 99



Tiesittekö, että huomenna alkavan Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Suomi saa ensimmäisenä maana maailmassa oman liputuspäivän luonnolle? Kun katsoo luetteloa liputuspäivistä, on oikeastaan aivan selvää, että luonto kuuluu tuohon joukkoon. Miksi ei kuuluisi?

Lapsuudessa mummoni kertoi elämästä ja lapsuudesta sekä nuoruudesta sota-ajan Suomesta. Myös työni kautta olen päässyt kuulemaan keskiverto Suomalaista enemmän tarinoita ja tapahtumia menneiltä vuosikymmeniltä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen ajatellut, että tänä päivänä elää varmasti joukko ihmisiä, jotka ei koskaan ole kuullut yhdenkään ihmisen suusta mitään näistä ajoista. Sota ja itsenäisyys on oman ikäpolven ihmisille aikalailla itsestään selvyys. Siitä huolimatta se on mielestäni meidän tehtävä pitää edes kohtalaista huolta siitä, että myös meidän jälkipolvi saa tietää edes jotain, vaikka he eivät valttämättä tulee koskaan tapaamaan ihmistä, joka olisi millään tavoin ollut konkreettisesti kosketuksissa vaikkapa nyt sota-ajan tapahtumiin.

Eikä itsenäisyys ole ainoastaan sitä, että Suomi on taistelemalla saatu itsenäiseksi valtioksi. Itsenäisyyttä on esimerkiksi puhdas luonto ja juomavesi (ajatelkaa, kuinka ainutlaatuinen asia!), vapaus opiskella  ja uskoa mihin haluaa, suuntautua poliittisesti kuinka parhaaksi näkee tai olla suuntautumatta, olla joutumatta syrjinnän kohteeksi sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai ihon väristä riippumatta. Kaikkea sellaista. Hei pidetään kiinni näistä jutuista ja yritetään tehdä tästä hyvästä Suomesta vieläkin parempi.

On ihan oikeasti onnen ja kiitollisuuden asia, että voin tänäänkin lähteä töihin, kävellä sinne turvallisin mielin eikä mun sillä aikaa tarvitse pelätä, että koti on pommitettu tai läheisille on tapahtunut jotain.

Hyvää synttäriä Suomi ja hyvää itsenäisyyspäivää teille lukijat! Ja jutelkaa niiden ikääntyneiden kanssa ihan oikeasti! Missä vaan kohtaattekaan heitä.


2 kommenttia:

  1. Voin niin samaistua ajatuksiisi! Ikävä on jo omia isovanhempia, heillä olisi taatusti niin paljon tarinoita kerrottavana, jotka jäi kuulematta. Onneksi työni puolesta saan elää iäkkäiden kanssa, joilta kuulen mitä upeimpiä elämäntarinoita.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kauniisti olit kirjoittanut sun blogiin itsenäisyyspäivästä, kiitos siitä!
      Työn puolesta sitä on kyllä kuullut upeita juttuja ja ikääntyneitä kohtaan on kiyllä suunnaton kunnioitus!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3