lauantai 25. helmikuuta 2017

Onko pakko mennä autolla?

Luin joku aika sitten Keskisuomalaisen paperilehdestä jutun, jossa kerrottiin ruuhkista peruskoulujen pihamailla. Niin kovista ruuhkista, että kouluun kävellen tai pyörällä kulkevien lasten turvallisuus vaarantuu, koska saattoliikennettä on niin paljon. Pihamailla saattaakin olla esimerkiksi koulukäyntiavustajia turvaamassa tilannetta ruuhka-aikaan.

Musta juttu oli ihan käsittämätön. Onko tämän päivän päivän autoilevat vanhemmat todella noin itsekkäitä? Täällä ala-asteella koulukuljetuksen raja 3,5km ja yläasteella 5km. Tavallaan kyllä ymmärrän, että yli kolme kilometria saattaa olla ihan pienelle koululaiselle pitkä matka etenkin, jos matkan varrelle osuu monta vaarapaikkaa. Ei tuollaisia ruuhkia kuitenkaan yksinomaan siitä synny. Jutussa puolusteltiin asiaa myös sillä, ettei henno samaan aikaan kouluun lähtevää lasta patistaa kävelemään parin kilometrin matkaa, kun itse hyppää lämpimään autoon. Niinpä niin. Voisiko sitä omaakin autoilua ihan vähäsen kyseenalaistaa? Onko pakko lähteä samaan aikaan? Ja kai jo aika pieni ihminen ymmärtää, mikä ero on lyhyellä ja pitkällä matkalla? Jotenkin surullista, jos vanhemmalta saatu koulukyyti alkaa olla enemmän normi, kun kävellen kuljettu koulumatka.

On ihan oikeasti paljon lapsia, jotka ei kulje yhtään minnekään omin jaloin. Paljon yläkouluikäisiä, jolla ei ole mitään käsitystä kuinka matkustaa bussilla. Samalla tavoin on paljon aikuisia, jotka taittaa kilsan parin matkan (jopa kuntosalille!) autolla. Tiedän paljon perheitä, joissa molemmat vanhemmat tekevät työtä kohtalaisen pienen säteen ympärillä ja molemmat omistavat auton. Kummallista mun mielestä. Toki en toisten ratkaisuja halua tuomita, mutta hassulta se vaan tuntuu. Itse ajoin ajokortin vasta puolitoista vuotta sitten. "Helppohan se on sanoa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa...", oli tuolloin ihmisillä tapana sanoa. Arvatkaapa mitä? Mielipiteet ei edelleenkään ole juuri muuttuneet. Ajokortilla ja autolla on toki paljon hyviä puolia, kuten nyt vaikkapa se, että kaupasta saa tuotua ison määrän ruokaa kerralla. Siitä huolimatta oon edelleen vaikkapa nyt sitä mieltä, että keskustaan pitäisi mennä ensisijaisesti julkisilla.

"Äiti onneks ollaan liikuttu aina paljon kävellen. Oon kyllä kiitollinen siitä. Mun kaverit aina ihmettelee, että kuin jaksan kävellä kaupoilta kotiin ja moni meneekin bussilla..." -oli mun entisen kollegan hieman teini-iän ylittänyt tytär sanonut. Matkaa tässä tapauksessa n. 1,5km. Itse kiitän omia vanhempia samasta asiasta. Toivottavasti oon tulevaisuudessa vastaavanlainen äiti. Mikään superihminen en todellakaan ole ja kyllä tässä puolentoista vuoden aikanakin on saanut aika monta kertaa kysyä itseltään kysymyksen, että onko pakko mennä autolla? Tärkeintä kuitenkin, että muistaa sen kysymyksen kysyä.

Mitä mieltä sä oot autoilusta tai kuljettamisesta? Kyseenalaistatko paljon omaa autonkäyttöä? Vai autoiletko ylipäänsä ollenkaan?


4 kommenttia:

  1. Käytän autoa niin vähän kuin suinkin voin. Työmatkat on pakko mennä autolla, koska ne on 4 x viikossa 31km suuntaansa ja 1 x viikossa 126km suuntaansa, ja töistä käsin pitää päästä piipahtelemaan siellä täällä autolla. En edes pääsisi julkisilla sinne ja pois sekä palavereihin muualle sopiviin aikoihin kun ainoa bussi kulkee kahdesti päivässä. Työmatkapyöräily taas... No, ei ihan sovi aikatauluihin tai ole muutenkaan mahdollista kuin joskus harvoin kesäaikaan. Työpäivän jälkeen auto sitten seisookin omassa parkkiruudussa melko tiukasti ja liikun joka paikkaan kävellen, juosten tai pyörällä. Oikein ärsyttää kun töiden takia pitää olla auto! Hirmusesti siitä on kulujakin. Niin kauan kuin teen nykyistä hommaa nykyisessä työpaikassa, se on kuitenkin välttämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika paljon siitä tosiaan on kulujakin. Onneks pystytään jakamaan kustannuksia :). Kyllähän se monille on välttämätön kapistus (meillekin kyllä on) ja monia asioita se myös helpottaa!

      Poista
  2. Saman olen pistänyt merkille autoilusta, harmillinen trendi, ulkoilma ja pyöräily/kävely antaisi niin paljon enemmän! Tällä hetkellä oma työ vaatii auton ja olenkin monta kertaa harmitellut työmatkapyöräilyn loppumista. Noh, arki-illat ja viikonloput auto onkin lähes käyttämättömänä parkkipaikalla.

    Löysin sun blogiin vasta tällä viikolla, mutta heti tunnistin. ;) Mahtava blogi ja oot kyllä tehnyt ihan mielettömiä juoksusuorituksia!!

    T. Nuoruusvuosien joukkuekaveri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Elli :).

      Heti tunnistin kanssa! Nyt rupeenkin pläräämään sun kuulumisia, sulla kanssa hieno blogi. Ainaskin oot kaupungissa ilmeisesti "väliaikaisella komennuksella". Harmi, en nyt oo juoksu- tai hiihtokunnossa, ois muuten voitu vaikka yhteislenkkiäkin ajatella!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3