maanantai 28. elokuuta 2017

Patikointia viisikuukautisen kanssa ja pari sanaa muutoksesta

Oltiin tosiaan tuossa taannoin mökki-/patikkalomalla koko perhe. Reissunimiltään Koskikalastaja, Lylleröpyllerö ja Retki-Roope, heh. Hossassa, siitä kirjoitinkin. Mökkimajoitus oli tosiaan aika välttävää tasoa (note to yourself: älä varaile mökkejä ilman kuvaa!), mutta koska oltiin paljon luonnossa, ei se haitannut ollenkaan. Patikointi vauvan kanssa sujui odotettua paremmin, kuten myös automatka.



Aamusta lähdettiin joka aamu pidemmälle, hieman alle kympin, lenkille. Ee kulki Manducassa välillä nukkuen ja välillä taas maisemia katsellen. 8,5 kg lisäkuorma edessä tuo toki omaa haastetta, kuten myös se, ettei jalkoihin ole ihan samaa näkyvyyttä, kuin selkärepun kanssa kulkiessa. Myöhemmin voi alkaa kantamaan myös takana ja ehkä joskus haluttaisi hankkia myös vaellustarkoitukseen tehty lapsenkantorinkka. Mukana oli tietysti perushoitoon tarvikkeet, vaippaa ym. ja alusta taukohetkellä köllimiseen. Koska reitit oli kuitenkin lyhyitä, ei tuon suhteen tarvinnut ajatustyötä tehdä. Vauvalla oli myös sapuskat mukana omasta takaa, eli tämänkin suhteen varsin iisiä. Viihtyikö Ee, on moni kysynyt. Viihtyi. Ja sen jonkun kerran, kun ei, niin sitten heitetään parkkiin. Mustikanvarvuissa riittää ihmettelemistä. Varsinkin, kun niitä pääsee ihan itse hipelöimään.


Jälkeenpäin mietin, olisiko tuo loma mennyt erilailla vuosi sitten? Kaksi vuotta sitten? Kävelykilometrejä olisi saattanut tulla reilun kymmenen sijasta lähemmäksi parikymmentä. Tai sitten ei. Autolla olisi paahdettu pidempää pätkää ja lyhyemmällä tauolla. Tai sitten ei. Jiin kalastaessa olisin saattanut vuokrata pyörän. Tai kanootin. Tai sitten en. Tarkemmin ajateltuna, jos oltaisiin oltu Hossassa pidempään, olisin varmasti vuokrannut nytkin. Ei mitään olennaista siis. Retkeily viisikuukautisen kanssa kävi varsin helposti ja mukavasti.



Hei, sä voit, edelleen, tehdä sitä taikka tuota. Sen asian huomaaminen arjessa säännöllisin väliajoin tekee ihan todella hyvää. Etenkin, kun lapsettomana ihmisenä se, että kaikki vastaava loppuu, oli kuitenkin se isoin kysymysmerkki ja huoli. Huoli, että joutuisin liikaa luopumaan itseä kiinnostavista asioista, enkä löydä tilalle uusia. Etten sopeudu sinne muskariin tai leikkipuiston laidalle. No ihan turha huoli. En ole joutunut liikoja luopumaan (olisi tietysti naivia väittää, etteikö mikään olisi muuttunut, mutta sitä nyt ei varmasti kukaan kuvittelekaan!) ja siellä muskarissakin olen käynyt ja jopa ihan viihtynyt!


maanantai 21. elokuuta 2017

Kirkkaita vesiä ja harjujen huminaa. I love Hossa!

Hossa. Hmmm? En oikein tiennyt mitä olisin kohteesta ajatellut, kun Jii ehdotti sitä kesäreissuksemme. Sinne kuitenkin päädyttiin ja majoituskin saatiin (varsin välttävä sellainen, mutta mitäpä sillä on väliä), vaikka varailut jäi ihan viime tippaan. Hossa on kasvattanut tälle kesälle suosiotaan (eikä suotta!) ja majoituksen suhteen joudutaan paljon myymään ei oota. Kyseessä on siis Suomen uusin kansallispuisto, joka 100-vuotiaan Suomen kunniaksi valittiin. Ja kyllä täytyy sanoa, että valinta osui kohdallee, todella. Tätä mieltä oli myös eräs pariskunta, joka on kolunnut kaikki (!) Suomen kansallispuistot. Kirkkaat vedet ja humisevat harjut jättivät jäljen myös meidän porukan luontokokemusmaailmaan.




Vietettiin siis kolme kokonaista päivää Hossassa patikoiden (ja kalastaen). Ekana päivänä kierrettiin Julma-Ölkyn lyhyempi versio, Ölökyn ylitys. Reitti kulki Julma-Ölkyn kanjonijärven vierustaa ylittäen järven riippusiltaa pitkin noin puolivälissä. Tää oli reiteistä haastavin ja paikoin aika kostea. Välillä sai tarkkaan katsoa mihin astuu, etenkin kun etupuolella kannossa oleva vauva vie hieman näkyvyyttä jalkoihin. Julma-Ölkyn järvelle olisi ollut myös venekuljetuksia, mutta alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jätimme sen väliin. Tiedä sitten olisiko pelastusliivejäkään ollut pikku retkeläiselle. Kaikenkaikkiaan näkemisen arvoinen paikka. Eihän tällaisia paljon Suomessa ole. Illalla tehtiin vielä lenkki kärryjen kanssa ja käytiin mm. Muikkupuron laavulla. Muikkupurolle on rakennettu esteetön reitti. Näitä esteettömiä reittejä Hossassa löytyy useampiakin. Ihanaa kyllä, että liikuntarajoitteisia on otettu huomioon näin hyvin ja me kärryttelijätkin voidaan niitä hyödyntää. Muikkupuro oli kyllä koko reissun kaunein yksittäinen paikka. Sananmukaisesti puron varrella kahden todella kirkasvetisen lammen (järven?) välissä.



Seuraavana päivänä Jii lähti perhokalastelemaan kohteenaan Hossanjoki ja mä ja Ee painuttiin taas korpeen. Värikallion kaarros oli reitin nimi tällä kertaa. Keli ja maisemat laittoi parastaan. Tiedättekö sen tunteen, kun kuljet kaikessa hiljaisuudessa yksin metsässä? Ihana tunne. Elämäntilanne on muuttunut ja vähintään yhtä ihanaa on kulkea siellä metsässä vauva sun rintaa vasten. Ihaninta. Värikallion kaarroksen huipentuma on juurikin värikallio. Muinoin maalattuja kalliomaalauksia pääsee ihastelemaan läheltä katselulavalta. Reitin lopussa oli myös varsin sympaattinen Lihapyörteen laavu. Ei ihan muikkupuron veroinen, mutta lähes. Illalla käytiin taas kärryttelemässä Hossan luontopolun esteettömiä osuuksia ristiin rastiin.




Viimeisen päivän plan oli reitti nimeltään Huosiuksen huikonen. Mitään varsinaista "huipentumaa" ei reitillä ollut, mutta kokonaisuudessaan kyseessä oli ehkä se kaikkein kaunein reitti. Otsikon mukaan kirkkaita vesiä ja harjujen huminaa. Päivä oli vielä keliltään kesän paras. Lämmin, muttei lainkaan tukala. Niin helppo hengittää. Illalla käytiin, yllätys yllätys, kärryttelemässä. Tällä kertaa Öllörijärven, sukeltajien paratiisin, rantoja. Siitä sitten Hossan poropuiston kautta viimeistä iltaa mökille. Ei voi olla huono ruokapaikka, jos vauva otetaan lämmöllä vastaan porontaljalle köllimään, hänelle tuodaan leluja ja kanssaan höpötellään. Jokaista näistä edellämainituista voin lämpimästi suositella Hossan kävijälle. Olisin kyllä voinut vielä jatkaakin, sillä reittejä jäi paljon käymättä. Myös, jos loma olisi ollut pidempi, olisin maastopyöräilly tai melonut. Tai molempaa. Liikkeellä oli paljon pyöräilijöitä ja heidätkin oli otettu huomioon reittisuunnittelussa mallikkaasti. Kirkkaat vedet tottakai kutsuivat melomaan.





Mitäpä muuta Hossasta? Tulipaikkoja, kauniita sellaisia, oli paljon. Reiteille pääsy vaivatonta. Reitit oli hyvin merkitty ja kulkua helpotettu. Päällimmäisenä jäi tunne siitä, että kansallispuisto ja sen kaunis luonto on todella haluttu saada meidän kaikkien suomalaisten saavutettavaksi kuitenkaan pilaamatta autenttisuutta. Ja sen tunteen antaa todella harva paikka.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Elokuu on corekuu

Tässä viime aikoina oon tehnyt sellaisen muutoksen toimintatapoihini, että heitän romukoppaan kaikenlaisten liikuntojen seuraamisen. Oon nimittäin huomannut, että tässä elämäntilanteessa se ei ole hyvä juttu. Oon ihan liian tottunut siihen, että sille jumpalle on oma aika, omat vaatteet ja sykemittari viritettynä. Sitä kukaan tai mikään keskeytä ja sen jälkeen mennään kiireen vilkkaan suihkuun, koska on niin hiki. No totuus on se, että sellaista aikaa ei enää ole pilvinpimein. Niinpä sitä ei sitten tule niin helposti tehtyä siinä sivussakaan mitään. Aion toki jatkossakin ottaa sykemittarin juoksulenkeille (ja reippaammille kävely/maastolenkeillekin, jos satun muistamaan) tai salille, mutta kaikenlaista arkijumppaakin on nyt enemmän alettava tekemään. Se, mikä entisessä elämässä saattoi tsempata eteenpäin, onkin tässä uudessa elämässä osoittautunut huonoksi.



Elokuu tuleekin olemaan core-kuukausi. Järkeä tai ei, oon päättänyt tehdä elokuun jokaisena päivänä sata keskivartaloliikettä. Menee kivasti tuossa lattialla vauvan kanssa pelmutessa. Vatsoja, alaselkää, pakaroita, milloin mitäkin. Syyskuulle voi sitten keksiä uutta haastetta kehiin, mutta syksyyn on onneksi vielä aikaa, heh. Tuo keskivartalon seutu on myös se isoin ongelma tällä hetkellä. Niin fyysisesti kuin etenkin henkisesti. Kyllä siellä alla jotain lihasta tuntuu, mutta melkoinen pullataikina siinä päällä möllöttää. Joo, rasvaahan ei paikallisesti voi polttaa, mutta jos tällä tehokuurilla jotain tiiviyttä saisi aikaiseksi.

Tällaiset haasteet tuppaa vaan helposti unohtumaan. Tänään ja huomenna unohtuu, niin helposti unohtuu koko viikoksi. Toisaalta jos viikon muistaa, muistaa varmasti sen kuukaudenkin. Ja nyt on menty jo aika lähelle viikko tätä kuuta. Elokuuta! Hurjaa. Kun musta tuntuu, ettei kesä oikein kunnolla ole vielä alkanutkaan. Kai se on vaan ymmärrettävä, että tässä iässä (ja elämäntilanteessa) aika menee niin supernopeaa, että paluuta entisenlaisiin pitkiin kesiin ei enää ole. Mutta ehkä tää kesä tähän mennessä on oikeasti ollut vähän lyhyt, koska muistan Een ristiäisissä toukokuun puolivälissä sataneen vielä lunta. Toisaalta, elokuu (ja jopa syyskuu!) voi vielä todellakin yllättää.

Vielä on siis kessä jäljellä, eli nautitaan siitä!


tiistai 1. elokuuta 2017

Hyyppäänvuori, Laukaa + lista lähiluontokohteista



Maanantaina toteutettiin toinen kesän lähiluontokohteista ja kyseessä oli Hyyppäänvuori Laukaassa. Ajo-ohjeet Hyyppäänvuorelle löydät täältä, klik! Tuossa kyllä jätetään mainitsematta, että Ruoholahdentie on yksityistie, joten auton jättäminen sinne on hieman kyseenalaista. Me toteutettiin tuo nousu juurikin Ruoholahdentien puolelta, koska ohjeissa suositeltiin tätä reittiä talvella ja sateella luolareitin ollessa vaarallinen. Ihan hyvä, että toteutimmekin, sillä polku oli kyllä melkoisen jyrkkää mutkittelua ja hyppimistä jyrkänteen laidalla, kun koetimme hetken sitä laskeutua hyyppääntien puolelle. Ei muuta, mutta kannossa oli tällä kertaa se kaikkein arvokkain lasti. Mulle jäi siis arvoitukseksi, mitä toisella puolella olisi ollut. Ehkäpä kuitenkin tulen vielä paikalla toistekin vierailemaan.



Ruoholahdentieltä lähti leveä ja helppokulkuinen polku kohti Hyyppäänvuoren lakea. Noin kilometrin matka alkoi toki puuskututtamaan varsinkin, kun "masurepussa" (tämäkin termi lainattu Een neljävuotiaalta serkulta) oli lähemmäksi kahdeksan kiloa lisäpainoa. Mikään pitkä reitti ei siis ole kyseessä, eikä se sitä ole toiseltakaan puolen noustuna. Hyyppään laelta oli kyllä mahtavat maisemat Lievestuoreenjärvelle. En yhtään ihmettele, vaikka paikkaa kutsutaankin Keski-Suomen Koliksi. oon ehkä sanonut tämän sata kertaa, mutta aina ei tarvitse lähteä niin kovin kauas päästäkseen hienoihin maisemiin. Myös täältä läheltä omaa kotia löytyy paljon hienoja paikkoja. Se tuli taas todistettua.




Hyyppäänvuoren laella Eellä oli ruokatauko. On se vaan kätevää, kun sitä evästä on aina mukana. Vaikka niin sitä oli meillä aikuisillakin. Nimittäin mustikat. Ihasteltiin hetki maisemia ja lähdettiin kapuamaan alaspäin. Näissä kantojutuissa tuo laskeutuminen on myös ihan jalkatreenistä käytää hommaa, kun saa etureisillä enemmän tai vähemmän jarrutella menoa. Vaikka kyseessä oli lyhyt retki ja pieni hetki, niin kylläpä vaan luonnosta saa valtavasti voimaa!

Muita lähellä olevia luontokohteita, joista on tullut kirjoitettua:

Nyrölän luontopolku, Nyrölä
Koskikaran kierros, Rutalahti + Leivonmäen kansallispuisto
Hitonhauta, Laukaan Valkola
Tapion alttari ja Lullinvuoren luola, Muuratsalo
Vaarunvuoret, Korpilahti
(Etelä-Konneveden kansallispuisto) Lähellä ja lähellä?