keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kohta se on ohi.

Nimittäin tämä kammottava työputki. Viisi päivää töitä, yksi vapaa, viisi töitä.. Enää huominen ja sitten se yksi vapaa, yövuorot, lisää vapaata! Helpottaa jokatapauksessa. Syyttää saa ainoastaan itseä, sillä tehdään duunissa autonomista työvuorosuunnittelua, eli jokainen suunnittelee oman työvuorolistansa itse. Miten mä oon tälleen kämmännyt??

Tälle viikolle on saatu kasaan kaksi reilun kympin lenkkiä, sekä metsässä että maantiellä vähän reippaampaa vauhtia. Huomenna olisi illansuussa tarkoitus lähteä Jn kanssa pitkälle lenkille. Ehkä seurassa kulkee, vaikka ilta-aika on heikko ja alla on paljon töitä. Motivaatiota lienee lisää myös uusi Camelbak, josta lisää myöhemmin. Lenkkeilyn ja töiden lisäksi olen kunnostautunut eilen myös shoppailussa. Maastokenkiä oli tarkoitus lähteä ostamaan, mutta paikalliset urheiluliikkeet myivät vain ei oota Salomonin Speedcrosseja kysyttäessä. Ilmeisen onnistunutta on siis Salomonin markkinointi ollut. Täytynee sitten tyytyä verkkokauppaan tai odottaa heinäkuuhun. No jotain sieltä kaupoilta kuitenkin muutaman tuiki tavallisen topin lisäksi löytyi...


...Nimittäin (TAAS) uudet kivan väriset housut :D. Varustehankintoina löysin Partiopatikasta vesitiiviin kännykkäpussin. Miinuksena vain se, että sitä puhelinta on melko hankala laittaa sinne, saati ottaa pois, joten kuvien otto voi olla vaikeaa. Pussin selkäpuoli nimittäin oli musta. Lisäksi kuulokkeita ei pussin kanssa voi käyttää. Kännykän käyttö onnistui kyllä varsin hyvin pussin läpi. Että elmukelmujen ja pakastepussien kanssa saa pelata jatkossakin, mutta ehkä tuollekkin jotain käyttöä löytyy. Jos ei itellä, niin miehellä melontaretkillään!  Lähinnä musiikin ja Sports Trackerin takiahan mä tuota kapulaa mukanani kannan. Oikeastaan ainoastaan sen jälkimmäiseksi mainitun!


Nää mun työntäyteiset päivät eivät siis niinkään ole haitanneet omaa treenaamistani, mutta tuota penkkiurheilupuolta kylläkin. Yleisurheilun EM-kisojen avauspäiväkin on seurattu vain lukien netistä suomalaisten edesottamuksia.  Ja kyllähän siellä onnistumisistakin on saatu nauttia. Mä kun tykkäisin seurailla kaikennäiköistä urheilua, tosin en välttämättä aina siihen TV:n eteen linnottaudu, mutta silleen "toisella silmällä". Ja jos on ihan hiton jännät paikat, niin sitten tietenkin kummallakin! Voittamisen riemu saa parhaassa tapauksessa katsojan itkemään... Omalla kohdallani se käy suhteellisen helposti :D.
Ei muuta, kun peukut pystyy meille kaikille enemmän tai vähemmän urheilijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3