keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Alustavaa listausta Kolille

Käytiin eilen mun miehen kanssa Jn ja Koon luona iltakahvilla, tekemässä vähän plania edessä olevaan Kolin reissua varten. Illalla taas kotona jännitteli mukavasta.. Huhheijaa! Lähdetään siis ensi viikon perjantai-aamuna ajelemaan kohti mökkeröistä. Sunnuntaina saadaan olla mökillä kaikessa rauhassa, ts. kaikki neljä voi juhlia kaikessa rauhassa, kivaa :). Väsäiltiin vähän kauppalistaa ja sen sellasta, tuota samaa listaamista jatkoin sitten kotona, kun en muutakaan osannut touhuta!

  • Safkat pääosin yhteiskauppareissulta matkan varrelta. Sellanen peruskauppasetti, lauantai aamuun saakka kaikkee terveellistä ja sunnuntaiaamuna saakin syödä kunnon kananmunat pekonilla aamiaiseksi, omnom.
  • Omat ostokset jäänee sitten aikalailla saunaolut-irtokarkki akselille..
  • Kotoa täytyy muistaa ottaa mukaan suola, suodatinpussejä, kahvi ja veskipaperia.
  • Kaikkein tärkeimmät on tietysti geelit, snickersit, karkea merisuola, hedelmäsokeri ja malto!
 Siinäpä statistiikkaa energiasta. Vaatepolitiikka on iisi listata: Juoksuvaatteet, bilevaatteet, yövaatteet, olovaatteet ja normivaatteet. Laukkuineen, kenkineen ja alus- ja päällysvaatteineen. Normaalireissusta poiketen juoksuvaatteet vaatii huomattavasti enemmän suunnittelua kun nuo bilevaatteet :D. Osioon muut menee sitten kaikki loput;
  • Hygieniakamat pesuvehkeineen,hammasharjoineen, rasvoineen ja tuoksuineen.
  • Meikit
  • Tena suojavoide!!!
  • Puhelimen laturi sekä vesitiivis pussi (Järjestäjä vaatii osallistujilla olevan mukana täyteen ladattu puhelin vesitiiviisti pakattuna. Järjestäjien puhelinnumerot on tallennettava puhelimeen ja mikäli siltä taholta soitetaan juoksun aikana on puheluun vastattava.)
  • Kello juoksun aikaisen ajankulun seuraamiseksi. Pitäisköhän kaivaa tuo Garminin gps kello esiin.. Sykevyötä ei siinä kapistuksessa ole.
  • Lääkearsenaali.. Tietty Burana huiviin lauantai aamuna. Ja migreenilääkkeet!
  • Piilolinssit, silmälasit ja silmätipat
  • Pitäisköhän ottaa Mp3-soitin.. Koskaan en oo kyllä kisassa sellasta käyttänyt.
  • Pakastepusseja
  • Järjestäjän vaatimissa juoksuvarusteissa on myös listattuna ensiside.
  • Kynää ja paperia. Tietysti siks, että voi pyytää Mikko "Peltsi" Peltoselta nimmarin, kun painelee sen ohi siinä kolmenkympin hujakoilla :D. No ei vaan, ei varmasti ohitus eikä myöskään nimmari.
  • Petivaatteet ja pyyhkeet

Yksi projekti tulee olemaan lahjakori, joka jätetään mökin omistajille siitä hyvästä, että mökkerönsä meille puoli-ilmaiseksi vuokrasivat; kahvi, suklaata, teetä, hedelmiä jne. härpäkettä koriin ja sellofaaniin. Mukaan tietty kiitoskortti. Aikaa on se puolitoista viikkoa, joten jos tuosta listasta nyt jotain unohtui, niin varsin hyvin sen kerkeää siihen lisätä..

3 kommenttia:

  1. Oi, mäkin teen aina listan, kun pitää jonnekin lähteä. Muuten en muista kaikkea. Yllättävän paljon sitä tulee kaikkea kamaa, vaikkei oliskaan mukana kuin se tarpeellinen.

    VastaaPoista
  2. Ei ipodia mukaan, nautit vaan siitä ainutlaatuisesta kokemuksesta ilman ylimääräisiä juttuja.

    Miksi Buranaa lauantaiaamuna? Bailaatteko te siis perjantaina ennen kisaa? :D

    VastaaPoista
  3. Sunnuntai, piti kirjoittamani :D. Ei taida viitsiä bailata, kun on tuo bailaus ollut pannassa jo muutaman viikon tuon kisan takia :D.

    Joo, ehkä tuo musiikki voi olla turha.. Lähes aina sitä lenkillä kuuntelen, mutta koskaan en oo kisassa edes kaivannut!

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3