lauantai 11. toukokuuta 2013

Reittivinkkejä Jyvässeudulla

Tykkään lukea postauksia, joissa esitellään ihmisten juoksulenkkejä kartalla. Joskus tulee selailtua myös Sports Trackerin karttaa ja otettua sieltä reittivinkkejä juoksulenkeille. Olenkin aiemmin postannut reittiesittelyitä eri lenkeistä, joita paljon tulee kuljettua. Jyväsjärvi, Laajavuoren maastot, Ruokkeen lenkki ja Harju ovat tuttuja kulmia. Nyt ajattelin postata teille muutaman karttakuvan lenkeistä edellämainittujen reittiesittelyiden lisäksi vaikkapa vinkiksi, mikäli tällä blogilla Jyväskyläläisiä lukijoita on. Kuvan vasemmasta yläkulmasta löytyy lenkin pituus ja alla on sitten lyhyttä tekstiä.




1) Tuomiojärven lenkki. Noin kolmasosa hiekkapohjaa, muutoin asfalttia. Ei ihan perustasainen "järvilenkiksi", nousua ja laskua löytyy.


2) Laajavuori-Savela-Kukkumäki-Myllyjärvi-Keljonmarketit-Hippos-Laajavuori. Kevyenliikenteenväylää ja asfalttia.


3) Hannikaisenkatu-Keljo-Keljonmarketit-Nelostien vartta Keljonkankaalle ja vanhaa Keljonkaankaantietä Keljonkankaalle-Korkeakoskentie-Rantaraitti-Hannikaisenkatu. Kevyenliikenteen väylää ja asfalttipohjaa. Jäätävä nousu Keljonkankaalle. Yhdistelen tuota seutua myös aikapaljon rantaraittiin, jos ei ihan kokoaikaa huvita siellä juoksennella.


4) Laajavuori-Myllyjärvi-Keljo-Keljonkangas-Keljo-Hippos-Laajavuori. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on pidennetty versio lenkistä nro. 2 ja päällekkäisyyttä myös edellisen kanssa. Tuota Korkeakosken ja Keljon seutua tulee juoksenneltua paljonkin eri variaatioin sekä Laajavuoresta että keskustasta käsin.


5) Palokkajärven lenkki. Pääosin asfalttia, vähän hiekkapohjaakin löytyy. Melko tasainen. Vasemmalla Palokan moottoritien varressa kunnon baana juoksijoille, pyöräilijöille sekä rullaluistelijoille.

Viimeaikoina on tullut juoksenneltua lenkkejä AKn kanssa ja se on tuonut vähän uutta näkökulmaa reitteihin myös. Toisella kun on aina ne omat kuviot, missä kulkea. Hassua, että vaikka juostaan tavallaan samaa lenkkiä, niin toisella saattaa olla esimerkiksi ihan eri suojatie mitä se käyttää tienylitykseen. Pitkiä lenkkejähän pyritään säännöllisesti sopimaan juostavaksi Jn kanssa. Meillä on sellainen "työnjako", että "kumman nurkilla pitkä lenkki juostaan, se on suunnittelija". Tykkään siitä systeemistä, on sekä suunnittelua, että sitten vaan sitä juoksemista :). Toki aika paljon niitä pitkiksiä saa tahkoa ittekseenkin. Seuraavaksi muutama pitkisehdostus.


6) Takakeljon lenkki. (Laajavuori-Ruoke-Taka-Keljo-Myllyjärvi-Laajavuori). Tuo Taka-Keljon pätkä, eli kuvassa vasemmanpuoleinen suora, on kokonaan hiekkatietä. Reitillä on aikapaljon korkeuseroja. Kevyenliikenteenväylää muutama kilometri, muutoin saa tienpientareella juosta. Vähäliikeenteistä seutua kylläkin. Osittain mennään samaa tietä, kuin aiemmassa postauksessa esittelemällä Ruokkeen lenkillä.


7) Saarenmaan lenkki. (Laajavuori-Ruokkeentie-Soikkelintie-Kivelänlammentie-Saarenmaa-Palokankeskus-Laajavuori). Neljäsosa hiekkatietä, muutoin asfalttipohjaa. Tässä saa kanssa mennä pitkän pätkän pientareilla, mutta eipä juuri ole autojakaan. Tässä myös osittain samaa pätkää, kuin Ruokkeen lenkillä, mutta kuitenkin eri pätkää kuin aiemmassa kuvassa :D.


8) Ruoke-Saarenmaa-Tuomiojärvilenkki. Tässä on sitten yhdistetty sekä aiemmin esittelemää Ruokkeenlenkkiä sekä tässä postauksessa aiemmin esiintyneitä lenkkejä. Kilometrejäkin löytyy sen mukaisesti. On hiekkaa, asfalttia ja mäkeäkin löytyy.


9) Keskusta-Taulumäki-Palokka-Seppälänkangas-Palokangas-Laukaantie-Huhtasuo-Tourula-Keskusta. Tässä on yksi esimerkki randomlenkistä, jonka jompikumpi suunnitteli. Hiekkaa ja asfalttia.

Oon sekä vaihtelun, että rutiinien ystävä. Lyhyissä lenkeissä juoksen tosiaan aika paljon niitä jo aiemmin esittelemiäni reittejä sekä maastoja ja tämän postauksen alussa olevia lenkkejä. Joskus tulee piipahdettua myös Aittorinteen ja Huhtasuon maastoihin, mutta rakkaudesta Laajavuoreen pyörin siellä kuitenkin kaikkein eniten :D. Lähtiessä tiedän aikalailla suurinpiirtein tarkkaan missä tulen menemään. Pitkiksissä en kuitenkaan kovin usein jaksa samaa lenkkiä juosta. Siksi niitä on mukava suunnitella kartalta tai vaihtoehtoisesti mennä Jn suunnittelemaa reittiä. On mukava juoksennella paikkoihin, joissa ei koskaan muuten tule käytyä. Toki pitkissäkin lenkeissä mulla on ne perinteet, mutta en varmaan koskaan oo juossut kahta peräkkäistä pitkistä samalla reitillä.

Hauskaa, jos joku sai tästä ideoita lenkkeihin ja mulle saa lenkkivinkkejä laittaa, otan niitä tosi mielellään vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3