tiistai 8. lokakuuta 2013

Liibalaabaa

Les Mills Bodypump. Kun siellä käy aina jokusen kerran syksyssä, niin homma pysyy sopivan haastavana. Tuo Les Mills konseptihan on uusiseelantilaisen miehen käsialaa ja siihen kuuluu Body Pumpin lisäksi myös muita tunteja, kuten kai Bodyattack ja Bodycombat ainakin.  Konsepti on levinnyt ympäri maailman ja jokaisella Less Mills tunnilla pyörii tuo sama ohjelma aina kolme kuukautta kerrallaan. Uteliaana ihmisenä mua tietysti kiinnostaa (olennaisuudet) mm. lisennsien hinta (jäätävä bisnes, veikkaan). Ja sit oon myös miettinyt että saakohan ohjaajat valita esim. musiikit itse ja kuinka paljon on varaa varioida annettua ohjelmaa. Ihan kun tolla nyt mitään väliä olisi.

Onhan tuo Bodypump kivaa ja tämän päivän fiilikset myös kertoo, että treeni on etenkin haukkareiden osalta mennyt perille asti. Jos nyt kroppa hapoilla en sitä vielä eilenillalla tajunnut! Paikalla oli myös mun työkaveri Jane. Ekaa kertaa treenattiin vähän niinkun yhessä (+ 30 ventovierasta) ja flikka veti kyllä niin kuus nolla! Onhan tuo sosiaalisuus (eli treenin jälkeinen sauna) ihan mukavaa virkistystä tällaiselle ittekseen tekevälle ihmiselle. Etenkin nyt kun tuo sosiaalinen elämä on aika lailla koulun ja työn kuihduttamaa! Se kumotkoon ryhmäliikunnan huonot puolet (aikataulutus, ruuhka) ainakin toistaiseksi.

Tänään kävin reilu 40min. höntsähölkkämässä. Takana oli pitkä koulupäivä, mutta jalat kaipasi liikettä ja pääkoppa tuuletusta. Se kaipaisi sitä juoksun merkeissä huomattavasti enemmän, mitä tämänhetkinen tilanne kantapään (tai oikeastaan jalkaterän) kanssa antaisi myöten. Joka viikko tulee käytyä itsen kanssa keskustelu siitä, että pitäisköhän mun nyt kuitenkin varata aika sinne lääkärille. Jos tuo jalka nyt ei pahene, niin ei se ainakaan päätä huimaavaa vauhtia paranekaan. Ainoana vaihtoehtona lienee omakustanteinen yksityissektori, kun tilanne kotikaupungissa on tämä. Jokunen viikko sitten olin jo aikaa varaamassa, mutta sitten tuli taas vähän vihreää valoa, joten laitoin silloin takarajaksi joulun. Jos jouluun mennessä ei kaikki oireilu ole kadonnut, niin joululahja multa mulle on vähintään 60 minuuttia ortopedia tai urheilulääkäriä.

Yks juttu meinas vähän tuossa eileniltana naurattaa. Jyväskylässähän on nyt muutamana edellisenä syksynä ollut valon kaupunki tapahtuma. Lainaus suoraan kaupungin sivuilta otsikolla "Tervetuloa maailman pohjoisimpaan Valon kaupunkiin": Jyväskylä on kaupunkivalaistuksen edelläkävijä, jonka esimerkkiä seurataan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kaupungin valaistuksessa panostetaan energiatehokkuuden ja turvallisuuden ohella estetiikkaan:
valo lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja elämänlaatua.

Sinänsä ihan ihana ajatus. Esteettistä ja energiatehokasta valaistusta. Todellisuus saattaa sitten kuitenkin olla seuraavanlainen:

Tervetuloa tänne valon kaupunkiin. Otsalamppu ja Lumian salamavalo.
Yksi kaupungin suosituimmista lenkkipoluista. Kello alle yhdeksän ja arki-ilta.
Ei oo ihme, että hetki sitten oli jäätävä ruuhka. Kotiin ennen pimeäntuloa näes.
Edes joka toinen lamppu olis kiva.

Niitä vähän kauniimpia kuvia voi käydä katselemassa täällä. Kritisoinkohan mä nyt vähän liikaa? Kun mä kuitenkin tykkään tästä kaupungista ihan tosi paljon. Ja kyllä tänne kannattaa vaikka esim. muuttaa. Ihan hyvä täällä on elää ja olla. Ja jokaisella kaupungilla lienee omat juttunsa.



7 kommenttia:

  1. Mä oon käynyt vaan BodyBalancessa, vauhdikkaampiin en ole vaivojeni kanssa uskaltautunut. Oon kyllä siinä käsityksessä, ettei ohjaajat saa päättää musiikkeja, vaan toi on ihan valmis paketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se Balance jotain vähän tyyliin Pilates..? Kysyy tietämätön.. :D

      Poista
    2. Siinä on juttuja myös pilateksesta, mutta myös joogasta. Tasapainoa, lihaskuntoa, venyttelyä ja rentoutuminen loppuun. :)

      Poista
  2. Joskus aikoinaan kävin paljon Pumpissa, Combatissa ja Attackissa. Muutaman kerran myös Balancessa. Tosi hyviä ja tehokkaita settejä kaikki. Siinä vaiheessa kun hurahti tähän juoksuhommaan, niin kaikki nuo jäi pois. Attack ja Balance kyllä tukisi hyvin juoksutreeniä. Mutta nämä tunnit on aina tiettyyn kellonaikaan, joka sitten aikatauluttaa omaa päivää. Tykkään enempi siitä, kun voin lähtä lenkille oman aikataulun mukaan, ilman mitään tarkkaa kellonaikaa:)

    Ja niinhä nuo tunnit on, miten Suvi kirjoitti. Valmis sapluuna ja biisit tulee ohjaajille tuon konsepitin kautta. Ohjelmat vaihtuu muistaakseni noin 3kk välein eli sen aikaa joutuu yleensä samoja biisejä kuuntelee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon kyllä kans sellanen, että tykkäisin tehdä asiat omaan tahtiin. Syksyisin oon yleensä vaihtelun vuoksi ottanut jonkun 10x kortin kerran pari vaihteluks. Nyt on kyllä näihin vaihtoehtoisiin tottunut, kun on ollut pakko tehdä :).

      Poista
  3. Les Millsin tunnit on valmiita paketteja. Joihinkin biiseihin saattaa olla vaihtoehtobiisi tarjolla, mutta sekin on ohjelmassa mukana. Sitä en tiedä, missä vaiheessa saa alkaa miksata eli ottaa vanhoista ohjelmista biisejä ohjaukseen. Varsin tarkkoja käsittääkseni ollaan myös siitä, että ohjataan oikein eikä sooloilla. Kevennettyjä liikkeitä toki on osaan tarjolla. Nyt pumpissa on hababiisi käsipainoilla ja vaihtoehtona saa käyttää tankoa. Meidän salilla yksi ohjaaja haluaa aina tehdä sen tangolla mikä on hieman ärsyttävää, kun muut ohjaa käsipainoilla ja yksi ei, niin sitten siitä tangolla ohjatusta ei näe milloin käsipainoilla pitäisi tehdä vasaraa ja milloin kääntöä.

    Ai niin, alunperin tulin kommentoimaan tuota kuvaa. Olin kuntosalini juoksukoulussa maanantaina ja oltiin Kangasvuoren pururadalla, mutta sinnepä ei syttynytkään valoja kun pimeä tuli. Ekan mäkivetosetin jälkeen jouduttiin sitten palaamaan Seppälään päin kun ei nähty enää mitään. Siellä osalla oli sentään valot päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kurja! Joo tuo kuva on Laajavuoresta, että eipä taida täällä kaupungissa valot palaa kun rantaraitilla..:)

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3