maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulutoivotukset!

Tarmo: Mä mietin, että kun pääsen huomenna kasilta, niin voisin tehdä juustokakun.. 
Jarmo: Ai jaa. No ei mun takia ainakaan tarvi. 
Tarmo: Ei kun viedään vaikka se sitten sinne teidän äitille kun mennään syömään. Että meinasiksä vielä huomenna kauppaan.. Voisin tehdä listan mitä siihen tarvii. Tai sitten jos käyn ite aamusta.. 
Jarmo: Ääh. Mistä sä nyt yhtä-äkkiä keksit juustokakun? Ethän sä koskaan tee mitään juustokakkuja. Tässä on just hyvä joulurauha laskeutumassa taloon, niin sit sä yhtä-äkkiä keksitkin tehdä iltavuoron jälkeen juustokakun..
Tarmo: ... :D. Ehkä sä oot oikeessa. Ei tehdä juustokakkua... Emmä ees jaksaisikaan tehdä... :D

Yllä siis Tarmon ja Jarmon, eli mun ja mun miehen (toim. huom. ei mitään yleisiä nimityksiä, lähinnä sellainen keskinäinen vitsi!), eilisiltainen keskustelu Jypin European thorpy -finaalivoiton (jee!) jälkeen. Vakaista päätöksistäni huolimatta yritin siis kovasti saada edes jonkinlaista hässäkkää aikaan tähän joulun alle, onnistumatta!

Tänään aatonaattona tulee neljä vuotta kuluneeksi siitä, kun ruvettiin (okei, kahden ja puolen vuoden enempi vähempi seurustelun jälkeen) ihan tosi virallisen vakavasti seurustelemaan. Kuten noista sisäpiirivitsi -nimistä ja yllä olevasta keskustelustakin voi päätellä, niin ollaan joissain jutuissa aika erilaisia. Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö se olisi etenkin alkuaikana tuonut omia haasteita meille. Mä oon meistä se nollasta sataan -tyyppi ja mun mies on itse rauhallisuus. Tää seikka on varmana vaikuttanut myös siihen, miksi ollaan toisemme valittu. Mun on vaikea kuvitella elämää samanlaisen ihmisen kanssa, mitä itse olen. Siitä saattais tulla kaaosta.

Myös sosiaalisuus on sellainen juttu, jossa ollaan aika erilaisia. Osittain tähän vaikuttaa varmasti myös taustat, mun mies on lähtöisin pienestä perheestä ja mä taas suurperheestä. Siskojen ja veljien kanssa ollaan tekemisissä tosi paljon koko ajan. Sittemmin se on tietty oppinut, että ei mun siskoa kiinnosta, jos meillä ei ole kahvin kanssa tarjottavaa tai Jarppa katsoo jalkapalloa, kun se tulee kylään. Ettei sen todellakaan tarvitse viihdyttää tai olla vieraanvarainen. Mä oon meistä se, joka tykkää käydä enempi ulkona (joskin prioriteetit on kunnossa, koska jos koti-illat on vähissä, niin tottakai ulkonakäyminen vähenee, kuten viime aikoina on käynyt) ja mun mies taas tarvitsee siihen oikeastaan tosi hyvän syyn. Sillä on kyllä ne omat perinteiset reissunsa jätkien kanssa, kuten joka kesäinen melontareissu ja satunnaiset futismatkat. Oon joskus kuullut, että hassua, kun mua ei yhtään huoleta vaan oon päinvaistoin iloinen. Tottakai olen iloinen, että sillä on lapsuuden kaveriporukka, jonka kanssa on perinteitä. Hassua on se, että niistä pitäisi olla jotenkin näreissään!

Mä ymmärrän sanomattakin, jos jätkät on varannut kerran kesässä paljun JJK:n pelistä, että eihän sinne naisia kaivata. Jos mua huvittaa joskus lähteä ulos ihan vaan nauttimaan kavereista ja auringosta, niin ei mun sen takia tarvitse jäädä kotiin, ettei mun miestä just silloin satu sama asia huvittamaan. Eikä sen myöskään tarvitse vastoin tahtoaan lähteä mukaan. Toki käydään myös yhdessä ulkona. En muista yhtään kertaa, että meidän olisi tarvinnut käydä keskustelua näistä asioista. Meidän elämässä se kertoo kolmesta asiasta; siitä että prioriteetit, luottamus ja itsetunto on kunnossa.

Jos oppikirjoihin on uskominen, niin parisuhteessa on kolme vaihetta: rakastumisvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakastamisvaihe. Todistetusti osaan teoriassa nuo asiat kiitettävän edestä (hahhah!), mutta jos itsetuntemus on kunnossa (kuten uskoisin sen ainakin pääpiirteittäin olevan, vaikka sellaisesta ei arvosanoja jaellakaan) niin viimeaikoina on tosiaan tuntunut, että ollaan päästy tässä meidän suhteessa siihen viimeiseen vaiheeseen. Ja se vaihe on mun mielestä se kaikkein parhaalta tuntuvaa elämää. Niinkin mukavaa kun se rakastumisen ensihuuma on, niin just nyt on paras.

Joulua aiotaan viettää perinteisin menoin: Aattoaamun olen töissä, jonka jälkeen hilpastaan anoppilaan saunomaan sekä syömään. Ilta ja joulupäivä ollaan kotosalla. Olla möllötetään. Jossain välissä ehkä käydään haudalla.

Tahdonkin toivottottaa teille kaikille lukijoille oikein rauhallista joulua, miten ikinä sitä vietättekään!


Koska meillä ei ole lapsia tai eläimiä (en siis voi pakottaa niitä olemaan kuvattavana liian kuumat joulutamineet niskassa), paint -taiteilu on lähinnä Rahkamuijan heiniä ja jouluinen juustokakkukin kävi vain nopeesti mielikuvissa, niin tämän joulun kuvaksi jääkin kuva ihan itsestäni vuosi sitten aattoiltana työpaikalla. Älkää nähkö painajaisia ja jos teidän mahdolliset lapset sattuvat näkemään tämän kuvan näytöllä, niin kertokaa ystävällisesti heillekin, että kuvassa on se paljon puhuttu valepukki (sellanen mitä cittarissa pyörii jo lokakuussa). Ja että oikealla pukilla ei ole muovista naamaa ja täällä kirjoittelee sellainen ihan kiltti täti. Tai ei, älkää sittenkään sanoko tädiksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3