sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikonlopputurinoita kuvineen

Välillä paistaa, välillä sataa,
kumpparit on silti paikallaan.


Eipä aikaakaan, kun viikonloppu alkaa olla vietetty ja huomenna edessä häämöttää taas uusi viikko. Muutamana edellisenä viikonloppuna meillä on ollut vieraita, joten tämä viikonloppu oli pyhitetty ihan vaan (lähes) kotona olemiselle ja rauhalliselle elämälle. Lauantaina oli niin superhieno keli, tänään taas tuli vettä kuin syksyllä pahimmoilleen. Kiireettömät aamut on kyllä ihan parhaita ja niistä oon nyt nauttinut kumpanakin päivänä. Eilen aamuna sain vielä hoidettua muutamat koulutehtävät ja tällä kertaa yli viikkoa ennen deadlineja. Iltapäivästä vähän punttia ja illasta anopille saunomaan. Siellä alkaa maastakin jo puskea vihreää.

Kevätkävelyllä anopin mailla.


Tänään kävin pyörähtämässä Vaajakoskella SM-hiihdoissa. Kelien puolesta parempi päivä olisi ollut eilen, ainakin yleisöperspektiivistä. Taivas repesi suurinpiirtein samaan aikaan kuin itse olympiamestarit ampaisi ladulle. Lumipulan vuoksi kolmeksi kympiksi muutetulla pertsalla SM-kultaa nappasi tänään Lari Lehtonen ja se oli mun mielestä tosi oikein. Oikein se oli ihan vain siksi, että toivon noille urheilijoille tasapuolisesti onnistumisia. Jauhojärvellä ja Niskasella on onnistumisia riittänyt vähän isommissa mittelöissä ja Matti Heikkinenhän onnistui kotikaupungissaan jo perjantaina. Harmillisesti en naisten kisaa kerinnyt näkemään, sillä priorisoin sen rauhallisen ja kiireettömän aamun ykköseksi. Tänäänkin.

Olympiamitalista ja suomenmestaria..
Ja mun uudet pipo sekä hanskat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3