sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kiimasen savulenkki, kisaraportti

Jo viime vuonna mun piti osallistua juhannusaattona Saarijärven Lanneveden kylällä järjestettävään Kiimasen savulenkkiin. Jalka oli kuitenkin tiltissä, joten osallistuminen jäi. Tämän vuoden osallistuminen varmistui vasta keskiviikkoiltana. Matkaan lähdin kohtalaisen epävarmoin fiiliksin, juoksua ei ole takana juuri nimeksikään ja painoakin on se viitisen kiloa enemmän, kuin vaikka nyt vuosi sitten. Toisaalta epävarmuus omasta kunnosta toi mukavan rennonkin fiiliksen, kunhan juoksentelee. Tapahtuma ilmapiiriltäänkin sopi just mun fiiliksiin. Tosi mieletöntä ajella juhannusaaton hiljaisuudessa pitkin pikkuruisia hiekkateitä ja swhäm, yhtä-äkkiä edessä onkin kylä täynnä säpinää.

Matkaan lähdin siis Janin kanssa ja alkusäätöjen (kuten esimerkiksi autonavainten hukkaamisen) sekä ilmottautumisen jälkeen oltiin ottamassa muutaman kilometrin verran verkkaa. Mieletöntä saada numerolappu rintaan ja jo se tuttu kisajännityskin nosti päätään. Mitään sotasuunnitelmaa en ollut tehnyt. 10+ lenkit viimeiseen reiluun vuoteen saa yhden, maksimissaan kahden, käden sormin laskettua.Tavoiteaikaa oli vaikea asettaa, mielessäni mietin, että jos alle 55 minuuttia, niin tyytyväinen pitää olla. Lähtölaukaus reitille pamahti klo 12 ja useamman sadan juoksijan joukossa jäin lähdössä aikamoiseen pussiin. Se oli ehkä hyvä, sillä edessä oli heti pitkä ja raastava nousu. Varsinainen reitti kulki kymppikilometrin verran kumpuilevaa maalaismaisemaa ja profiililtaan reitti oli raskaanloinen. Aina kun olit saavuttanut mäen laen, edessä olevan laskun mielekkään fiiliksen tappoi edessä oleva ylämäki. Ei auta, on otettava mitä vastaan tulee.

Vitosen kohdalle saavuin väliaikaan 24.05 ja mietin, että tässä olis vielä saumat kympin ennätykseen. Meno oli kyllä melkoista puuskuttamista ja ajattelin, että tässä on vielä muutama kilometri puskettavana ja hyvin saattaa noutaja tulla. Mennään nyt ilman ajattelemista kahdeksaan kilometriin asti ja mittaillaan sitten, onko enkkaan mahdollisuuksia. Kahdeksan kilometrin kyltti tuli sillä tavoin vastaan, että edessäolevan laskun (se sama mikä aluksi noustiin) vuoksi tiesin, että nyt kun annan mennä urku auki, niin 50 minuuttia puhkeaa ja ehkä sinne ennätyksen korville pääsen. Oman sykemittarin sammutin alle ennätyaikani. Maaliintulo oli melkoista ruuhkaa, joten mielenkiinnolla jäin odottamaan virallisia tuloksia ja kuinka ollakaan, loppuaikani oli 47.54. Voi sitä riemun määrää!

Ja teille kaikille rasitusvammojen kanssa tuskaileville tahdon sanoa, että vuosi sinne taikka tänne. Ei se kunto näköjään kovin nopeaan katoa ja vaikka vähän katoaa, niin pikkutoimenpitein sitä saa houkuteltua esiin. Kyllä se aurinko lopulta risukasaankin paistaa!




8 kommenttia:

  1. Oot sä kyllä melkonen, tosi hyvä aika. Just mietin ite, että onpas mulla todellakin --ska kunto puolen vuoden makoilun jäljiltä. Hyvä kun tunnin jaksaa lönkötellä, puhumattakaan mistään nopeammista spurteista tai pidemmistä pyräyksistä. Alkaa järjen ääni hieman ottaa voittoa ja suositella Pallas-Hetta -osallistumisen myyntiä jollekulle oikeasti siihen kykenevälle. Mietin vielä hetken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Miten menee? Mihin lopputulemaan oot tullut?

      Poista
    2. Oho, täällä olikin kysymys :) Täällä lomailija on lisäksi aina välillä nettipimennossa.

      Kävin lukemassa uudelleen reitti- ja huoltokuvaukset ja päätin, etten lähde. Koska jos tulee uupumus eli kunto loppuu, niin sieltä pitää itse hilautua ihmisten ilmoille tai vaihtoehtoisesti soittaa pelastuslaitokselle. Jälkimmäinen taitais olla melko noloa.

      Poista
  2. No hei vähänkö siistiä! Jo pelkästään se, että pääsit osallistumaan ja lisäksi vielä sait noin hienon ajan! Onnea!

    Mutta noi sun vakuuttelut ei nyt kyllä paljon lohduta. :D Sähän kuitenkin olet tehnyt korvaavia koko ajan, toisin kuin mä. Liäksi mulle ei riitä yksi vuosi tähän toipumiseen. Että aika pohjallahan tässä ollaan.

    Mutta oikeesti niin hienoa, että sulla vaivat alkaa olla taaksejäänyttä elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Mikä lohduttais? Yhtään en ainakaan tarkottanut että harmittais! Kovasti tsemppiä toivon sulle :).

      Joo, ainaskaan kantapää ei ole alkanut kettuilemaan, vielä kun sais tuon väsymyksen aisoihin.

      Poista
    2. Ei harmittanutkaan. :) Kyllä mä tiedän, että oma kunto on tällä hetkellä tosi huono, mutta se ei nyt ollenkaan ole suurin murhe. Kun sais itsensä kuntoon, niin pääsisi tekemään sille jotain. :)

      Juu kantapäätä tarkoitin. Toivon, että väsymyskin helpottaisi! Tsemppiä sen kanssa sinne!

      Poista
  3. Mahtava aika, ihan super! Onnittelut :)

    Luin nyt vasta ton vaellustarinan ja sekin vaikuttaa menneen hyvin. Oliko siellä reitillä pelkästään laavuja vai myös autiotupia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :).

      Joo, siellä ei ollut yhtään autiotupia. Vuokratupia kyllä, mutta ei niitä sitten ruvettu miettiin vaihtoehtona ollenkaan. Ehkä joku kokenut vaeltaja vois sillen mittailla reittiään, mutta meitä se olis vaan rajoittanut. Vielä kun noin lyhyt retki oli kyseessä.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3