maanantai 15. syyskuuta 2014

Wannabe Juoksijan Ruka-adventure, viimeinen osa

Juuman reissulla Jara kävi hakemassa itselleen kalastusluvan. Ilmeisesti alamittaiset kalat olivat jääneet yöuniin ja oli lähdettävä sitä mörssäritaimenta narraamaan taas sinne samaiselle Kuusinkijoelle. Omat pyöräilyt starttasi ihan eri suuntaan, nimittäin kohti Pyhävaaran juurta. Vettä jaksoi sataa, onneksi sentään ei ihan tauokoamatta. Kieltämättä mieleen hiipi (etenkin paluumatkalla asfalttipätkällä), että jumankauta millaista tämä olis hiukka paremmassa kelissä. No, ehkä se sitten olisi ollut liian hienoa, enkä olisi lähtenyt kotiin sieltä kulumallakaan.

Näissä maisemissa

Parkkipaikka Pyhävaaran juurella

Pyörällä ajelin niin pitkälle kuin mahdollista, mutta eika nopeasti oli pyörä hyljättävä lähelle Pyhäjärveä. Patikka oli siitä kiva, että ilmeisesti Pyhävaara ei ole mikään suosittu kohde, koska, no, se ei näyttänyt siltä. Siis polku ei ollut juuri tallattu taikka nuotiopaikkoja ei ollut. Ilmeisesti viereiseltä pienemmältä huipulta sellainen kuitenkin löytyy ja sitäkin kautta tuonne korkeimmalle kohtaa pääsee, mutta itse kapusin niin sanotusti jyrkimmän kautta.

Kohti Pyhävaaran lakea

Perillä. Evästaukopaikka.

Perjantai olikin sitten viimeinen kokonainen päivä Kuusamossa. Aamupäivällä palautettiin mun fillari, jonka jälkeen käppäiltiin vajaa tunteroinen Rukalla. Mä olisin halunnut patikoida Valtavaaralle, mutta Jara oli vähän toista mieltä. Taivuin maitohappoisten jalkojeni kanssa ehdotukseen Kuusamon Suurpetokeskuksesta aika helposti. Ja hyvä niin, sillä se oli nasta paikka (kuvien seassa myö yksi paikan julkaisema Youtube -pätkä). Eläimiä näki ihan eri tavoin, kuin jossain eläinpuistossa. Monestikin eläinpuistossa mulla tulee sellainen fiilis, että onkohan tää hyvä juttu. Tällä kertaa ei tullut. Paikka oli saanut alkunsa siten, kun paikan omistaja oli ottanut hoitoonsa orvon karhunpoikasen, jota ihmiset olivat tulleet katsomaan. Yritys syntyi ikäänkuin ilman ideaa.

Pyörää palauttamaan.


Paluumatkalla mökkeröiselle kiepattiin Lahtela-Vanttaja salpalinjan kautta. Vaikuttava paikka. Noin viiden kilometrin mittainen lenkki kierteli taisteluhautojen ja räjäytettyjen korsujen laitamilla. Ei pieni ihminen voinut välttyä ajattelemasta, että millaistakohan se on ollut. Ja ajattelemasta, että onneksi ei tarvitse tämän paremmin tietää.



Juoksuhaudassa.

Lauantaiaamuna keula kohti kotia, jonne kieltämättä on aina mukava palata. Ihan parhaita lomia on kyllä liikuntalomat. Sellaiset, jolla tehdään muutakin kun vaan ollamöllötetään saati lipitellään siideriä taikka jotain muuta drinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3