perjantai 27. helmikuuta 2015

Mitä siellä hiihtoladulla harrastettiinkaan?

Heti kärkeen laitetaan kunnon avautuminen niinkin mediaseksikkäästä aiheesta, kun hiihtoladuilla käveleminen. Olenkin aika monta sataa kilometriä hiihdellyt ihmetellen otsikoita, kun ei moista käytöstä (ei hiihtäjien, eikä urpolijoiden, eli hiihtoladulla kävelijöiden osalta) ole näkynyt. Koen kuitenkin omaavani kommenttioikeuden tähän asiaan, koska olen lähes 15 vuotta vihannut hiihtoa. Tai tarkennettuna niitä lenkkipolkujen päälle kulkevia latuja. Kertaakaan en siitä huolimatta ole mennyt sinne talsimaan ja siihen löytyy aika monta syytä: se aiheuttaa lisää työtä niille ketkä latuja ylläpitää, hankaloittaa toisen harrastamista ja kaiken kukkaraksi on vielä pahimmassa tapauksessa tosi vaarallista. Sitten on vielä sellaisia pikkujuttuja, kun toisen ihmisen harrastuksen kunnioittaminen sekä se, etten halua esiintyä ihmisten silmissä idioottina.

Köhniön rannassa ulkoillaan ahkerasti muutenkin kuin suksilla.. Mutta ei sillä varsinaisia lenkkejä olekaan.
Ymmärrän kyllä, jos joku oikaisee siististi muutaman sadan metrin pätkän hiihtolatua pitkin taikka opettaa muksuaan jalkaisin hiihtämään, siististi. Pilaamatta niitä latuja. Pilaamatta (eli aiheuttamatta jäätäviä lonttoja keskelle luistelu-uraa tai rikkomalla latu-uraa) niitä koska se on h*lvetin ärsyttävää ja valitettavasti pahimmassa tapauksessa jopa hengen vaarallista. No koiran lenkittäminen hiihtoladuilla kertoo mun mielestä koiranomistajan typeryydestä. Siinä vaiheessa, kun ladulla (vieläpä alamäkipätkällä) on päästellyt ratsastaja hevosineen siirrytään jo äärimmäiseen typeryyteen. Sellaista oli tänään Killerille viettävässä alamäessä, että terveisiä vaan kyseisille ratsastajille: en kuollut enkä edes vammautunut, vaikka oivan mahdollisuuden siihen typeryydelläni tarjosittekin. Että jatkossa jos on mieli ladulle, niin kannattaisi jättää viaton heppa kotiin ja tulla... Öööö. No vaikka suksilla. Vai olisiko se kiva, jos hiihtäjät tekisi kesällä tykkilumella sellaisen oman pikku hiihtotunnelin vaikka sinne tallin käytävään?

Kohti Killeriä ja mäki käy vaan pahemmaksi. Onneksi ystävällinen vastaantulija varoitti mitä tuleman pitää.

Tällasta lonttoa oli latu täynnä. Ja pahempaakin. Hitto morjes.
Okei, nyt noiden kuvien myötä tuli vähän kerrostalokyyläjä -fiilis, joten vaihdetaanpa aihetta. Vaikka tää viikko on ollut kerta kaikkisen rankka, niin muutamat hyvät hiihtolenkit (no oon mä vähän muutakin kivaa tehnyt) on tullut hiihdettyä. Ensinnäkin ehkä nopein ikinä hiihtämäni lenkki keskiviikkoiltana ja nyt tänään pisin, 30+ km. Ensi lauantaina ollaan hiihtämässä metsoreittiä pitkin Suolahteen ja sitä ajatellen kävin tänään Camelbakin kanssa hiihtelemässä vähän pidemmän kaavan kautta. Vajaa neljä kilometriä ennen "maalia" pidin miesten hiihtoviestin mittaisen tauon anopin luona ja konsultoin sitä vähän tietokoneen käytössä (miettikää, minä, on sen oltava surkea :D). Vähän jännitin miten suksi liikkuu, koska aika väsynein jaloin (ja käsin!) tulin anopille. No hyvin liikkui loppuun asti, joten eiköhän se matka mene vähän tahmeammallakin kelillä. Kunhan ei lähde liian kovaa ja ottaa tarpeeksi sekä ajoissa energiaa, -no to yourself.

Kaameesta viikosta on edelleen silmäpussit.. :D
Lenkki olisi ollut täydellinen ja melkein unohdin nuo ladunpilaajahörhöt, mutta hitto kun jouduin palaamaan samaa reittiä takaisin Laajavuoren maastoon. Ja ylämäkeen kuokatessa pelkäämisen sijaan pystyinkin keskittymään ihan täysillä olemaan ärsyyntynyt, hah! Vaan kivaa oli silti, tupla hah!

Keljonkankaalla oli kuitenkin ratsastaminen kielletty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3