keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ihan itte shoppasin...



Shoppailin itelleni muutamat superkivat vaatteet tässä jokin aika sitten. Pakotin sitten myös Jarpan ottamaan satamiljoonaa kuvaa, josta suunnilleen ykskään ei onnistunut... Ja ei, edes parempi kamera tai kuvaaja ei olisi tilannetta pelastanut. Kuulun vaan reppana siihen ihmisryhmään, jotka on maailman vähiten valokuvauksellisia. Oon kuitenkin päättänyt tässä elämässäni uskoa peiliä, koska siellä asiat on omastakin mielestä yleensä ihan riittävän hyvin.

Sen lisäksi, eteen oo yhtään valoukuvauksellinen, oon myös
persjalkanen ja isopäinen... (tuo pään koko on tullut jopa vähän vitsiksi :D)

No niin. Niihin vaatteisiin. Budgetsportin alelaarista löysin Niken puolipituiset juoksuhousut ja sellaisia mustan sävysiä tarvitsinkin, koska vanhat alkaa olla jo läpikuluneet. Mulla on samaa sarjaa Niken housuja myös kokoåitkät juoksutrikoot ja oon niistä kovasti tykännyt. Valinta oli siis helppo ja hintakin kohdillaan (harvoin, todella harvoin, maksan mistään urheiluvaatteesta normihintaa!).



No sitten oli reissu Lidliin. Telkkaristakin tuttu pitkähianen paita on kyllä hyvä. Kauan oon jo halunnut tuollaista hupparityylistä paitaa salille, mutten vaan oo raaskinut ostaa. Etenkään kun mitään varsinaista tarvetta ei pitkähiaselle treenipaidalle ole, etenkään sellaiselle missä on niinkin epäköytännöllinen (mutta hieno!) lisäosa kun huppu. No Lidlistä kun ostaa, niin nuukudesta ei ainakaan homma jää kiinni. Paita oli kyllä mukava päälläkin, monin verroin hintansa väärti. Lidlistä mukaan tarttui myös pyyhe (vaellushommiin lähinnä), sukat (ne on kyllä hyviä!), parit urheilualkkarit (ei käyttökokemusta vielä) ja caprimalliset trikoot pyöräilyyn (halvat kun mitkä!). Nää ja kasa sapuskaa makso alle 60 erkkiä, että vähän meinaa jopa naurattaa.
Erityisen kiva...

...on tää huppu!
Black is the new black. Kauan tykkäsin värikkäistä treenikuteista, mutta nyt tuo musta vetää taas jotenkin puoleensa. Ei sillä, kyllä väriäkin saa olla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3