maanantai 14. maaliskuuta 2016

Pelkällä tahdonvoimalla ei pitkälle pääse

Viimeistä edeltävällä sairaslomalla luin Carina Räihän kirjan matkasta maailman katolle, eli Mount Everestille (linkki postaukseen). Tällä sairaslomalla sama teema on jatkunut John Krakauerin merkeissä. Lisäksi olen katsonut pari vuorikiipeilydokkaria Netflixistä (täällä mun pariviikkoisessa majapaikassa nimittäin on Netflix, joka on tähän saakka ollut ihan vieras maailma). Kuin tilauksesta maikkarilta alkoi Jukka Hildénin luotsaama ohjelma "Huippujengi". Ehdottomasti siis seuraavat viikot tulee sunnuntaisin kello 20.00 olla töllön ääressä!

Vuorikiipeilyssä ja vuorikiipeilijöissä on kyllä jotain maagista ja muhun syvästi vetoavaa asennetta, jota haluan koko ajan enemmän imeä itseeni. Sehän on selvää, että diggaan kaikkea itsensähaastamisjuttua, mutta nyt ei ole lainkaan kyse siitä. Pelkkä treeni, hyvä kunto tai kova tahtotila ei todellakaan ole riitä. Pitää osata kuunnella itseä erittäin tarkkaan ja luonnon tulkitseminen on tietysti oma juttunsa. Kovalla taistelutahdolla ei välttämättä pötkitä starttiviivaa pidemmälle tai sitten sillä pötkitään vähän turhankin pitkälle. John Krakauerin kirjassa puhutaan tilasta nimeltä "huippukuume", joka vie mennessään. Tahto vuoren huiputukseen on siis todellisuuden tajua suurempi.



En todellakaan tiedä, mitä on vuorikiipeily, mutta samantyylistä ilmiötä liene esiintyy monissa asioissa elämässä. Tahtotila ylittää terveen järjen ja lopputulos on kehno, jopa vaarallinen. Luulen, että jokaisella meillä löytyy omaa juttuaan kohtaan tahtotilaa. Sikäli tietysti, että on löytänyt sen oman juttunsa. Siinä moodissa eteneminen on jopa helppoa. Kuinka moni taas osaa pitää mukana järjen ja todellisuudentajun ja arvioida riskit edes suurinpiirtein oikein? Osaa niin sanotusti kääntyä takaisin? Raja on todellakin hiuksen hieno. No entäpä sitten, kun kaikki on tähän kohtaan asti mennyt nappiin. Tahdonvoimaa ja tervettä järkeä on löytynyt. Kuinka moni meistä soimaa itseään? Mieli tekee kummallisia tepposia. Luovuttaja, luuseri, ei musta ole tähän, en pysty siihen. Tässä vaiheessa tarvitaan vielä kolmas elementti, nimittäin kärsivällisyys, kärsivällisyys ja kärsivällisyys.

Tässä perspektiivissä tahdonvoiman yli-ihannointi alkaa kuulostamaan ihan hemmetin typerältä! Pelkällä tahdonvoimalla ei loppujen lopuksi saavuta kuin keskinkertaisen tuloksen, jos nyt ei mukana satu olemaan roppakaupalla hyvää tuuria. Ehkä suuret saavutukset on tehty enemmän järjellä ja riskejä arvioimalla ja ennen kaikkea kärsivällisyydellä? Jos tahdonvoima ei sitten käsitteenä ole tavoitteen asettamisen, järjen ja kärsivällisyyden summa. Lujaa tahdonvoimaa tarvitaan, tottakai, mutta joka tapauksessa jutut, jossa puhutaan henkilön x saavuttaneen jotain pelkällä tahdonvoimalla alkaa olla omissa silmissä vähän niin ja näin. Ja oikeastaan myös nähty! En tiedä alanko ihan oikeasti pikkuhiljaa oppiakin jotain. Vielä jokin aika takaperin olin jossain määrin otettu siitä, kun joku sanoi mulla olevan lujaa tahdonvoimaa. Tänä päivänä alan olla enemmän otettu siitä, jos joku sanoo mun olevan järkevä ja kärsivällinen. Loppujen lopuksi se tahdonvoiman esiinkaivaminen on näistä se kaikkein helpoiten tehtävissä oleva juttu.



Tälläisin ajatuksin uuteen viikkoon, heräsikö sulla mitään ajatuksia? Ja se viikko sisältää oikean alaviisurin kirurgisen poiston. Se aika olis ollut aika pian nilkkaleikkauksen jälkeen ja siirsin sen tulevaisuuteen. Ei vaan vähempää silloin kiinnostanut mennä nilkkasäryissä makoilemaan hammaslääkärin tuoliin ja olla sen jälkeen myös naamavärkkikivuissa. No. Se tulevaisuus on nyt. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja tässä kohtaa voin vaan todeta, että edelleenkään ei vähempää voisi kiinnostaa mennä makaamaan hammaslääkärin tuoliin ja olla sen jälkeen naamavärkki kipeenä. Miksi, oi miksi en hoitanut sitä juttua samaan konkurssiin. Mikä idiootti!


4 kommenttia:

  1. Mulla poistetaan alhaalta vasen viisuri torstaina!! Terve vaan kohtalontoveri, kohta päästään vertailemaan miltä tuntui ennen ja jälkeen. Liikuntakieltoahan siitä napsahtaa jokunen päivä. Multahan ois leikattu se jo kuukausi sitten mutta kun hallimaraton ois ollut kolmen päivän päästä niin siirsin sen sitten tähän.

    Huippujengi on mielenkiintoinen ohjelma mutta mua häiritsee tosi paljon se että sinne huipulle viedään vain yksi ihminen. Miksei kaikkia joilta se onnistuu? Jos ja kun käy niin että useammalla on rahkeet huiputtamiseen niin toivottavasti ne kaikki sinne myös pääsee eikä tosi-tv-formaatti-eliminoinnin vuoksi lähetetä takas alas just ennen huippua.

    Veikka muuten kommentoi viime viikolla haastattelussa että toi vuori on suunnilleen yhtä suuri haaste kuin puolimaraton. Onnistuu siis lähes keneltä tahansa normaalikuntoiselta ihmiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä oon kanssa ollut vähän harmissani samasta asiasta! Eniten kiinnostavaa on musta seuraa niiden reaktioita korkeaan ilmanalaan. Kyllä mäkin uskon, ettei tollaseen ohjelmaan laitettaisi kiipeilyä, mikä on lähtökohtaisesti mahdotonta heikolla kuntotasolla, mut uskon, että elimistö voi tehdä temppujaan silti.

      Mä saan nyt sitten sulta tsemppitukea, kun oma toimenpide siirtyy hamaan tulevaisuuteen vatsataudin vuoksi. Toivottavasti ei siinä olla kohtalotovereita :D.

      Poista
  2. Aamen. Joku joskus sanoi, että ei siitä vuorelle pääsystä ole mitään iloa, jos sinne mennessä näännyttää itsensä niin, että kuolee huipulla, eikä pääse alas. Niinpä.

    Tsemppiä huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Viisurinpoisto jäi sitten tekemättä toistaiseksi, mutta tsemppiä tarviin silti.. Ei jumpe, mikä tauti!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3