sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Yhtenä kesäpäivänä

Kirjoittelen tätä postausta satamassa. Ravintolalaiva Gaian terassilla. Ihan niin näppärä en ole, että osaisin liittää kuvia tähän, joten julkaisu jäänee iltaan. Kaikki äitit hengaa tänään lapsien kanssa taikka lapset äitien kanssa. Oma äiti (ja varsinkin se lapsi) on tänään aika kaukana joten päädyin omassa seurassani kaupungille. Jarppakin kun on iltayöhön saakka töissä. Aamuvuoro sekä treenit takana ja ulkona niin kertakaikkisen ihana kesäkeli, että oli pakko päästä vähän ulos ja kaupungille hengailemaan.



Missä vaiheessa tässä sitä ikää on tullut niin paljon, että lähes kaikilla mieleen tulevilla kavereilla on omia äitienpäivämeininkejä meneillään? Entäpä sitten niin paljon, että voi ihan yksikeen pysähtyä hetkeksi terassille ja juoda omassa seurassaan siiderin? Koska omasta seurastaan on alkanut nauttia näin tolkuttoman paljon ja milloin tämän yhden siiderin jälkeen matka on ruvennut jatkumaan esimerkiksi anopin luo iltakahville ja siitä ajoissa kotiin nukkumaan, kuten tänään? Milloin se oli kun alkoi tuntea olonsa niin kovin seesteiseksi? Mihin on kadonnut kaikki nuoruuden ahdistus ja myrsky? Toisaalta eikö vielä tähänkään ikään mennessä ole oppinut, että kesäkenkiä ei suoriltaan kannata laittaa paljaaseen jalkaan ja kävellä pitkin katuja, jos ei halua jalkoihinsa ihan törkeän kipeitä rakkoja? Milloin sitä muistaa, että polvien yläpuolelle ylettyvässä mekossa ei kannata harppoa useampia rappusia kerrallaan? Istunko vielä kymmenen vuoden päästä betonirappuselle odottamaan bussia ja kuuntelenko nappikuulokkeista musiikkia ihan liian kovaa? Kai vielä silloinkin tekee kävellessä mieli laulaa ja tanssia sen musiikin tahdissa?



Rakastan aurinkoa! Ja se valon määrä! Olen ollut uudessa työpaikassani nyt reilun kuukauden. Alussa virittelin iltavuoron jälkeen päälleni merinovillaisia kerrastoja ja pyörään lamppuja. Toissapäivänä hölkkäsin valoisassa illassa t-paitasillani kotiin. Ei ole kauaa, kun kollega tuumaili hiihtäneensä kauden viimeisen lenkin ja eilen toinen kollega kertoi olkapäidensä kärähtäneen auringossa. Ihan parhaita on nämä ensimmäiset lämpöiset päivät ja nyt niitä on ollut monta! Näinä päivinä on helppo samaistua siihen tunteeseen, joka lapsena jatkui aina elokuun alkuun saakka. Tämä kesä kestää vähintään puoli elämää!

Hyvää äitienpäivää kaikille! Kaikille äideille ja äitien lapsille!

4 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Seurailen mielenkiinnolla blogiasi, vaikka itselle juurikin juoksu on se kaikkein vaikein ja vielä opetteluasteella oleva laji =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :). Musta tuntuu, et taidan itekin olla taas aika aloittelijan asemassa juoksiharrastajana :D. Tsemiä meille!

      Poista
  2. itse rakastan just nimenomaan toukokuuta ja olen ollut vihertyvästä luonnosta, lämmöstä ja valosta aivan tohkeissani - tulin tästä postauksesta vieläkin iloisemmaksi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Joo, on tää kyllä hienoa aikaa. Hurjaa vauhtia joka päivä on enemmän kesän näköistä :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3