sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Viimeinen kolmannes ja niitä fyysisiä (ja etenkin henkisiä) fiiliksiä!

Tässä mennään jo viimeisen raskauskolmanneksen puolella, aika menee vauhdilla! Ajattelinpa tällä kertaa vähän päivittää fiiliksiä tästä ja kuluneesta ajasta. Vatsa on aikalailla iso. Tai oikeastaan ihan keskikäyrällä se on, mutta tuntuu isolta. Välillä tunnen itseni jättiläiskokoiseksi ruotsinlaivaksi, kun seilaan tuolla sairaalan käytävillä. Työroolissa siis, en potilaan :D.

Fyysiset fiilikset on kokonaisuudessaan edelleen ihan hyvät. Raskauden puolivälin tietämissä mulla oli muutama lyhyt tykytyspätkä (todennäköisesti hyvälaatuinen SVT:ksi kutsuttu rytmihäiriö) ja melko paljon lisälyöntisyyttä, mutta arvelin sen olevan sydämen tottumattomuutta äkkiä kasvaneeseen verimäärään. Nämä oireet helpottivatkin melko nopeasti. Samoihin aikoihin oli myös aika voimakasta hengästyneisyyttä ihan tavallisessa työmatkakävelyssä ja joskus puhuessa, jopa levossa, piti hengitellä syvempään. Hemoglobiini oli edelleen monin mittapuin hyvä (126g/l), joskin  laskenut omasta tasosta (150g/l) ja niinpä söin kuukauden pätkän rautalisää "raskausvitamiinin" lisäksi. Se kyllä sekä piristi että auttoi tuohon mun mielestä jo epänormaaliin puuskuttamiseen. Kattavampia rautalabroja mulla ei olekaan tsekattu, kuten ei sitä hemoglobiiniakaan nyt tuon jälkeen.

Vaikka kaikenkaikkiaan koen itseni tässä hetkessä hyvävointiseksi ja jopa pirteäksi, on sellaista yleistä hidastumista ja väsymystä tottakai ilmoilla. Vuoden vaihteessa tulisi palata vielä muutamaksi viikoksi työhön, jossa mulla on toimi ja se työ on monin verroi fyysisesti raskaampaa. Se ehkä ajatteluttaa, vaikka tällä hetkellä pärjäänkin. Yhtään päivää ei ole tarvinnut olla pois työstä, joten sekin kertoo, että kaikki on sujunut ihan hyvin. Suurin haaste tällä hetkellä (ja ja aiemminkin) on riittävien yöunien turvaaminen tässä vuorotyössä. Aluksi se unen tarve oli loppumaton ja nyt kun pärjäisi normaaleilla (8-9h) unilla, on niitä vaikea saavuttaa katkonaisten öiden vuoksi. Se vessahätä, jos ei muuta!

Selkäsäryiltä ja muilta kolotuksilta olen toistaiseksi säästynyt ja liitoskipujakaan ei liiemmin ole ollut. Vatsan turvotus ja -toiminta, ilmavaivat ja mikä lie yleinen ahtauden tunne keskivartalossa on toisinaan riittämättömien yöunien lisäksi suosikkivalitusaihe. Joitain supistuksia on ollut, mutta ne on kivuttomia ja ohimeneviä. Tosin joskus olen miettinyt, että jääköhän ne toisinaan tuon "yleisen ahtauden tunteen" alle.

Syysmelankolia, mistä aiemmin kirjoitinkin, on väistynyt ja mielialan vaihteluitakaan ei viime viikkoina ole enää siinä määrin ollut. Se onkin yksi juttu, mistä haluan kirjoittaa. Mä nimittäin jo ihan tosissaan googlailin raskausmasennuksesta ja mietin, että pitäisköhän tästä asiasta nyt jollekin puhua. Neuvolassa asian sitten otinkin puheeksi, vaikken useinkaan ole mikään "puhuminen auttaa aina" -tyyppi. Masennusta ei neuvolan kyselykaavake mulle lupaillut, mutta mikäli mieliala olisi jatkunut samanlaisena, en ihmettelisi, vaikka se sellaiseksi olisi kääntynytkin. Olin aika itkuinen ja oikeastaan nyt, kun viikot sujuu enemmän omana iloisena itsenä, asian tajuaa vieläkin paremmin. Tuota kesti jokunen viikko, kuukauden päivät ehkä?  En nyt ihan tarkkaan muista.

Luulen, että kyseessä oli monen tekijän summa. Ensinnäkin pimeys (joka on aina ollut rankkaa) ja työpaikanvaihdos (joka oli yllättävänkin kova juttu) . Samoihin aikoihin tuo fyysinen olotila alkoi muuttua aika vauhdilla eikä entiset stressinhallintakeinot (urheilu!) toimineetkaan totutulla kaavalla. Siihen päälle vielä raskaushormonit ja varmasti raskauden luonnollinenkin kulku. Alun "raskauskuplan" realisoituminen ja vähintään alitajunnassa olevat huolet sekä terveydestä että omasta kyvykkyydestä.

Nyt alkaa kuitenkin mieli ja pää olla enemmän sellainen, millaisena olen sen oppinut tuntemaan. Miksi haluan kertoa tuosta? No siksi, että ehkä kaikkein raskaimpana koin syyllistymisen tuosta alavireisestä mielestä. Tuli ajatuksia, että oon ihan paska ihminen, kun en leiju nautinnossa ("nauti raskaudesta, tuosta ainutkertaisesta ajasta!" -neuvo ei ole mikään harvinaisuus) ja pilaan koko raskausajan, kun vellon tässä alavireisyydessäni. Se oli se vollottamisen loppukliimaksi, voi Jarppa parkaa. Itseä auttoi, kun pyrin ihan tietoisesti lopettamaan irrationaalisen syyllistymisen (äidit kuulemma saattavat aloittaa sen jo raskausaikana... Syyllistymisen ja viime päivinä on tullut olo, että myös syyllistämisen, klik!). Toinen asia oli sitten se, että pyrin tekemään mahdollisimman mukavia ja mielekkäitä juttuja. Mulle mukavia juttuja.

Halusin ehkä edes jollekulle vastaavia asioita pohtivalle sanoa, että on ihan okei olla alavireinen. Myös raskausaikana. Eikä susta tee paskaa äitiä tai ihmistä, vaikka uppoisit kuinka syvälle. Tietty jos oot koko ajan alavireinen tai tosi syvällä, niin apua tarvii saada ja varmasti saatkin. Ei sun oo pakko myöskään "hehkua" tai olla "elämäsi kunnossa". Ei todellakaan. Vaikka tietty sekin on ihan okei! Ainutlaatuista se on jokatapauksessa!

Ootko sä koskaan miettinyt vastaavia juttuja?  Oliko raskaus sulle ihanaa vai kamalaa aikaa? Vai sekä että tai jotain siltä väliltä, niinkuin mulle? Entä olitko sä elämäsi kunnossa? Puhkesitko kukkaan vai kävikö sulle niinkun mulle, että kukkaan puhkeamisesta tulee ihan ekana mieleen kukkaan puhjennut iho?



4 kommenttia:

  1. Joo enpä oo ainakaan tähän mennessä paljon hehkunut :D Yököttäää, ällöttää ja heikottaa. Olotila muistuttaa löysää pullataikinaa eikä liikkumaan huvita lähtiä. Onneksi kukaan ei oo muistuttanut nauttimaan raskaudesta, oisin varmaan tintannu.

    VastaaPoista
  2. Siis vau! Onnea raskaudesta, aivan mahtavaa. En ole vuoteen käynyt lukemassa MITÄÄN blogeja, koska omat telakkajaksot ovat vain jatkuneet ja jatkuneet ja jatkuneet, oli pakko pitää taukoa, kaikesta. Tänään sitten hiivin takasin pitkästä aikaa ja eka postaus on näin upea, ONNEA vielä huimasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ja hei wau, oot palannut takaisin! Aikas kiva nimi sun blogilla, vielä en kerinnyt pidemmälle, mut seuraavaks aion :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3