maanantai 20. helmikuuta 2017

Viikot (ja minä) vierii

Viime viikon liikkumiset on jäänyt ihan vaan kävelyasteelle. Ulkoilukelejä on onneksi ollut. Viime viikolla iski flunssanperkele ja pientä yskää on edelleen ilmoilla. Yskä oli kyllä varsin sitkeä ja molemmat, mä ja Jarppa, ollaan kilvan täällä köhitty. Salilla oon käynyt viimeksi viime viikon maanantaina. Ehkä tässä loppuviikosta olisi jonkinlaista paluuta sinne voinut harkita, mutta eipä vaan ole tullut mentyä. Luulenkin, tai oikeastaan tiedän, että tuo viime viikkoinen puntti taisi jäädä viimeiseksi ennen synnytystä. Viime viikkoisen neuvolan jälkeen "kieltoon" meni myös uiminen. Infektioriskin vuoksi. Tästä(kin) tuntuu vähän erilaista kantaa olevan, mutta ehkä sinne uimaan tässä elämässä kerkeää. Paljon muuta ei sitten jääkään jäljelle, kun tuo kävely.



Otsikko pitää varsin hyvin paikkansa. Etenkin viikonloppu oli jotenkin erittäin tukala. Oikeastaan ensimmäiset päivät koko raskauden aikana, jolloin pystyi sanomaan, että onpa kolotuksia. Kävellessä harvase askeleella tuntui, kun jalka olisi revennyt nivusesta ja sitä rataa. Näitä tuntemuksia on toki harvakseltaan ollut jo pidemmän aikaa. mutta viikonloppuna selvästi enemmän. Jarpalle sanoinkin, mikäli vauva syntyy sen kaksi viikkoa lasketun päivän jälkeen (jep, oon varautunut siihen!), niin toivottavasti ei ihan joka päivä ole samanlainen. Liitoskipuja, sukkapuikkokipuja, mitä näitä kaikkee nyt onkaan. Jotenkin vaan ne kivut osaa tässä tapauksessa ottaa tosi positiivisesti ja positiivisiahan ne tässä vaiheessa alkaa ollakin.

Mutta siihen kävelyyn. Käveltyä on tullut enemmän tai vähemmän päivittäin. Lenkit on sellainen 3-6km kerralla ja lenkkikertoja on se 1-2x päivä. Kävelyvauhti on sellainen 5km/h, joskus illalla hitaampaakin. Koen itselle tosi tärkeäksi sen, että tulee liikuttua vaikka se joskus on (etenkin viikonloppuna oli) aika tukalan tuntuista, niin sitten hidastetaan vauhtia ja/tai lyhennetään matkaa. Siihen oon ollut ihan tosi tympääntynyt, että koko talven on ollut ihan pääkallokelit. Vielä muutama vuosi sitten ajattelin, että vastaavia kelejä on pari kertaa talvessa, joten nastakengille ei ole tarvetta. No kyllä alkaa olla ja viimein sellaiset sain hommatuksi. Salomonit sopii mulle, joten sen kummempia miettimättä sellaiset hankin.



Ajatukset alkaa harhailla jo synnytyksen jälkeiseen aikaan. Oonkin miettinyt, että haluaisin tavata jonkun lantionpohjaspesialistin, kun aika sille alkaa olla kypsä. Aikani googlailtua löysinkin täältä Jyväskylän seudulta yhden varsin varteenotettavan palveluntarjoajan. Synnytyksen jälkeinen fysioterapia hänellä kustantaa 52,50€/kerta ja kahdelle äidille yhdessä 32,50€/kerta (palvelu myydään kahden kerran pakettina). Huomattavasti edullisempaa siis, jos löytyisi joku kaveri, kenen kanssa vastaanotolle mennä. Niinpä ajattelin ihan ekana huudella täällä blogissa, josko löytyisi kiinnostuneita??? Sanaa saa myös levittää kavereille! Yhteyttä voi ottaa kommenttiboksin kautta, sähköpostilla (löytyy sivupalkista) tai vaikka blogin facen kautta (löytyy täältä, klik!). Ajankohtaa on tietysti inasen vaikea sanoa, mutta synnytyksen jälkeisen jälkitarkastuksen jälkeiseen aikaan ajattelin ekan kerran ajoittaa. Huuuh, mitä lausehirviö tuo äskeinen. Anyway,
etsin siis itselleni fysioterapiakaveria :).

Ja hei, jos sulla on jotain palveluntarjoajaa ehdottaa tai mitä vaan kokemuksia jakaa synnytyksen jälkeisestä palautumisesta, niin kerro ihmeessä!


6 kommenttia:

  1. Vitsit aika on vierähtänyt, kun pian on vauva jo sylissä turisemassa teilläkin :)

    Mä oon tutustunut viime aikoina yhteen lantionpohjafyssariin, ja oon saanut häneltä hyviä vinkkejä palautumiseen. Hän tarkisti erkauman tilanteen mulla, ja suosittelen kyllä hyvin vahvasti tarkastuttamaan tilanteen ammattilaisella ennen kuin alkaa palata treenin pariin, eikä vaan sen takia että koska voi tehdä suoriavatsalihaksia vaan myös muun liikkumisen paitsi ehkä kävelyn kannalta. Hänen kanssaan juteltuaan oon myös päätynyt ite siihen että aloitan juoksemisen vasta imetyksen loputtua. Tämä siksi kun imetys hidastaa palautumista ja juoksun iskutus voi tehdä hallaa lantionpohjalle vaikka se ei tuntuisikaan nyt pahalta vaan oireilee vasta vaihdevuosien alkaessa. Itse en halua riskeerata että aiheuttaisin kohdun laskeuman tmv, onneksi on muitakin lajeja :) otin muutenkin ensimmäiset 4kk todella rauhassa ja oikeastaan vasta 6kk kohdalla aloin miettimään mitä muuta kuin kävelyä vaunujen kanssa olisi kiva tehdä :) mulla on nyt erkauma palautunut jo hyvin lähelle normaalia, vauva on nyt 9kk.

    Saitkohan mun ig viestiä? En tarkoittanut olla liian tungetteleva suosituksillani :) rauhallista loppuodotusta ja toivottavasti kolotuksia ei ihan joka päivä olis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi nopeasti on kyllä aika mennyt! Tuosta juoksemisesta on kyllä enemmän ja vähemmän jyrkkää suositusta. Ite oon ajatellut mennä sitten tilanteen (ja ammattilaisen suosituksen) mukaan. Suunnitelmissa oli se kaksi kertaa ainakin käydä fyssarilla. Toki synnytyksiä ja palautujiakin on niin monenlaisia ja kun ei yhtään tiedä kuin itellä tulee menemään. Parempi kuiteskin mun mielestä ottaa varman päälle, kun säntäillä asian kanssa.

      En oo kyllä saanut viestiä, joten yhtään en tiiä mistä on kyse. Ehkä siitä teestä, muutaman mukillisen oon nyt viime metreillä maistanut ;). En anyway usko ollenkaan, että olisit tungetteleva :D. Mulla on windows -puhelin ja tuo appi näköjään toimii vähän hassusti välillä! Tosi ärsyttävää, kun ite ei todellakaan oo tarkoitus olla tyly ja vastaamatta viesteihin. Tosi ärsyttävää kyllä!

      Poista
    2. Aijjaa, et oo saanu. No tässäpä se mitä lähetin :)

      Hei, on pitänyt blogiinkin jo kommentoida, mut on unohtunut, niin nyt tässä kun muistan ☺ suosittelen Imetyksen tuki ryn Facebook ryhmään liittymistä, sieltä saa paljon vinkkejä ja tietoa imetystaipaleen pulmakohdissa mm tiheänimum kausi, rintaraivarit ja ihan ensi metrien maidonostatus juttuihin ja siihen et miten sitovaa mutta palkitsevaa imetys on kun siihen uskoo ja panostaa. Ja toinen, kantamiseen suosittelen kans tutustumaan et saa pidettyä vauvaa lähellä mutta kädet on vapaana. Voin vinkata siitäkin hyviä facesivuja jos et vielä oo perehtynyt. Nää asiat on auttanut mua ihan hirmusti pikkuvauvan kaa ja siks niitä sullekin suosittelen ☺ ihanaa loppuodotusta ja kiva et vielä liikuntakin tuntuu hyvältä!💕😊

      Niin ja tosi yksilöllistähän palautuminen on ja ite oon myös menny ihan oman fiiliksen mukaan. Taisin miettiä ennen synnytystä et kyl mä jo kesällä puolikkaan juoksisin, mutta nyt oon ihan toista mieltä 😄

      Poista
    3. Aa, okei. Joo, siihen faceryhmään oonkin liittynyt, moni mun kaveri on kanssa sitä suositellut. Kantamiseen on hommattu Manduca, mutta mihinkään liinoihin ym. en oo kyllä perehtynyt yhtään. Aina saa vinkata sivuja :). Liikunnan suhteen on kyllä nyt vajaan viikon sisällä tapahtunut aika takapakkia, mutta johan tässä ihan viime metreillä ollaan :D.

      Poista
  2. Peukku manducalle :) mut kannattaa muistaa et jos se ei tunnu sopivalta niin on paljon muitakin vaihtoehtoja :) liinaan saa vauvan tiiviimmin ja tarkemmin omilla säädöillä, mut toki joutuu opettelemaan miten käytetään ja voi tuntua aluksi hankalammalta. Hyvä Facebook ryhmä kantoasioiden kysymiseen ja vinkkeihin on Kantoliinat ja kantoreput -kysy ja keskustele. Jos uusia tai lisää kantovälineitä tarvii kantovälinekirppis on hyvä paikka ostaa ja myydä kantovälineitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa nähdä kuin käy liinojen kanssa. Ainakaan vielä ei oo inspiraatiota iskenyt opetella, mutta koskaanhan ei tiedä, eli en kyllä oo torpannutkaan ajatusta. Kiitos vinkeistä :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3