torstai 27. huhtikuuta 2017

Näin täällä nukutaan (...vai nukutaanko :D)

Ihan ekana täytyy todeta, että kaikki ennakko-oletukseni vauvaperheen nukkumisesta on töytynyt heittää romukoppaan. Tai lähinnä ajatus siitä, etteikö meille tulisi koskaan perhepetiä. Ei siksi, ettenkö haluaisi olla vauvan lähellä, vaan ensisijaisesti siksi, etten osaa nukkua vauvan vieressä. Kuinkas sitten kävikään? Huolella valitussa sivuvaunuksi asetetussa Ikean pinniksessä ei ole nukkunut yhtään kukaan ensimmäistäkään yötä. Pinnasänky on siis lähinnä rekvisiittaa. Toimii yöpöytänä ja parisängyn reunana vauvan nukkuessa vasemman kyljen puolella. Myös tuo kuvassa näkyvä unipesä menee sinne vauva-ajan turhakkeiden joukkoon. Käyttöä oli vain ihan vastasyntyneenä, kun vauva nukkui milloin missäkin (yleensä olohuoneessa) suurimman osan päivistään.

Vastasyntyneen aika oli kuitenkin yllättävän lyhyt ja nyt täällä asustelee hieman vaativampi herra. Päiväunet nukutaan oikeastaan vain vaunuissa ja sisällä vain hyvin pieniä torkkuja. Poikkeuksen tekee vain Manduca, jossa menee hieman pidempi hetki. Eilen kuusi viikkoa täyttänyt pikkukaveri on siis nukkumaolosuhteistaan vaativa, mutta rutiineja rakastava. Äitiinsä tullut. Sanotaan, että alle kolmikuisen kanssa ei ole mitään rytmiä, mutta täällä kyllä jonkinlainen rytmi on ollut hyvinkin nopeasti. Ehkä nyt täytyy koputtaa puuta, sillä huomenna voi kaikki olla toisin! Unia häiritsee ainoastaan vatsavaivat, joita on ollut jonkinverran koko pienen elämän ajan. Toisinaan ne häiritsee vauvan unta ja toisinaan vain äidin, heh. Ja joskus sen äidin on muuten vaan hankala nukahtaa aamuyöllä.



Yöherätyksiä tulee sen 3-4 (viime yönä huimat 2!) ja yöunia nukutaan n. 21-22 alkaen noin 7-7.30 saakka. Imetys mahdollisine vaipanvaihtoineen kestää yleensä sen tunnin verran, kunnes ollaan uudelleen unessa. Päikkäreitä nukutaan kahdet pidemmät 2-3,5h unet 9.30-13.30 välillä ja 15.30-19.00 välillä. Sen lisäksi jossain väleissä pieniä tirsoja tarpeen mukaan. Luulen, että ilman tuota vatsaongelmaa, olisi meillä superhyviä yöunia. Ne saattaa toisinaan tehdä aamuöistä levottomia, syönnit kestää ja joskus tarvitaan myös muita rauhotteluja. Samoin päiväsaikaan sen vuoksi saattaa unet olla levottomia. Aika harvoi poitsu kuitenkaan varsinaisesti itkeskelee, mutta ikävähän sitä on seurata, jos ilmoja ja muuta tavaraa yritetään ähistä ja puhista pää punaisena pidemmän aikaa. Vatsavaivoja ollaan monin keinoin tietysti yritetty helpottaa. Muiden kertomien mukaan meillä nää ongelmat on kuitenkin varsin kevyttä sorttia.

Koen, että omat unet on moniin muihin vauvaperheisiin verattuna hyvät. Silti valehtelisin, jos väittäisin, etten ole väsynyt. Väsymys korostuu etenkin iltaa kohden, enkä todellakaan ole vielä yhtenäkään iltana voinut kuvitella tulevani takaisin olkkariin valvoskelemaan vauvan nukahdettua. Torkkuminen sohvalla alkaa monesti jo ennen iltakasia. Kuitenkin aamuisin herään kohtuu virkeänä (yleensä) ja iltapäiväväsymyksen ylityttyä, päivä sellaisena jatkuukin. On hassua, kun samaan aikaan kokee elävänsä jotain kroonista väsymystilaa, kun taas toisaalta elämän pirteintä aikaa. Ehkä tuo krooninen väsymys juontaa pitkälle siitä, että joukkoon mahtuu erittäin huonoja öitä, joita sitten keskinkertaisella korjataan. Jo ennen vauvan syntymää, oli harteilla noin neljän yön univelka. Silti tosiaan olo on varsin pirteä ja usein ajattelen, kuinka monissa perheissä asiat saattaa olla unien suhteen todella mullinmallin.

Jarpan kanssa koetetaan kaikin keinoin tukea toistemme unta. Tarvittaessa Jarppa nukkuu toisessa huoneessa (hänkin niin kovin herkkäuninen). Tässä kohtaan ei toki isoa muutosta ole entiseen, sillä herkkäunisina vuorotyöläisinä olemme toimineen tarvittaessa näin jo vuosi tolkulla. Ihan turhaa hänenkin ottaa harteilleen katkonaisia unia. Etenkin, kun hänellä ei päiviin hormonijeesiä ole. Toisaalta tiedän, että hän ne tarvittaessa ottaa, mikäli itselle tulisi eteen todellinen tarve saada ehjiä öitä. Uni ja tällaisten jo valmiiksi herkkäunisten sopeutuminen taisi olla asia, joka huoletti eniten ennen vauvan syntymää. Onhan selvää, että harvemmin ne pikkuvauvat (tai välttämättä isommatkaan!) on mitään supernukkujia. Ihan turhaan kuitenkin jännitettiin. "Entisessä elämässä" ei varmasti näin katkonaisilla unilla olisikaan elämästä tullut pidemmän päälle yhtään mitään. Hormonit ja ennen kaikkea vauva auttaa kuitenkin jaksamaan heikommatkin univaiheet.  Niin suuri on molempien voima.

Loppuun vielä Risto Rasan kaunis ajatus:

Kun pieni lapsi nukkuu,se täyttää yhden kokonaisen huoneen.

Kyllä. Kaikella suloisuudellaan <3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3