Aamuihminen 2.0

Jotain on tapahtunut meidän nukkumisjutuissa. Olen nimittäin useampana aamuna viime aikoina herännyt ennen Eetä ja toisinaan jopa varsin pirteänä. Joku toinen saattaa kaivata vapaailtaa, mutta itse selkeästi nautin enemmän aamuhetkestä ihan vaan omassa seurassani. Minä, kahvikuppi ja Keskisuomalainen. Oikein jos aikaisin olen herännyt, niin saatan jopa keritä tänne blogiinkin.

Jokin aika sitten sitten meidän neljä tai viisi yösyöttöä väheni kolmeen (on jopa ollut öitä kahdella syötöllä, mutta tietysti, kun aloin kirjoitella tätä postausta, kääntyi suunta toiseen, heh. No viimeistellään silti!). Viimeistä näistä voisi kutsua enemmän aamusyötöksi siinä kello kuuden maissa. Tällöin olen tosiaan tuntenut itseni jo levänneeksi ja jäänyt hereille Een jatkaessa uniaan noin tunnin verran. Toisinaan aamuyöinä ollaan ruokailtukin jo viiden maissa ja se on himpan verran aikaisin. Samoin, jos yö on muuten ollut kehno tai ollaan treenailtu kääntymisiä koko aamuyö. Joka tapauksessa tuolla yhdellä yösyötöllä on ollut todella iso merkitys, kuten myös sillä, että alkuyöhön tulee nykyään neljän tunnin, joskus jopa viiden tunnin, unipätkä.

Jälkeenpäin ajateltuna myös synnytyksen jälkeisen univelan taittumiseen taisi mennä todella paljon pidempi aika, kun siinä hetkessä tuntui. Ei se univaje ollutkaan paikattu silloin, kun pahin terä oli tylsynyt.  Nukuinhan tuolloin kahdeksan vuorokauden aikana 21 tuntia. Laskin sen äsken, sillä olen kirjoittanut ylös asioita tuosta ajasta. Jälkikäteen katsastettuna kuukauden-parin takaista aikaa, tajuan, että olinkin tuolloin todella väsynyt. Silloin en kuitenkaan ajatellut niin. Jännää, miten elimistö suojaa itseään ja toimintakykyään. Ehkä myös tämä päivä näyttää melkoiselta väsymyshuurulta joskus tulevaisuudessa, kun yöheräämiset ovat pois kuvioista. Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa on ollut ihana saada takaisin sisäinen aamuihminen. Edes satunnaisesti. Se tyyppi, joka herää pirteänä ja aikaisin touhuamaan ja suunnittelemaan päivän menoja. Se, joka saa aikaan asioita isolla kädellä just aamuisin. Ja ihan parasta on, kun tuon oman aamuhetken jälkeen sun seuraan herää poikkeuksetta sydämen kyllyydestä hymyilevä pieni poika.

Se, mikä satunnaisesti unia mulla verottaa, on valvoskelu imetyksen jälkeen. Ei tarvitse olla kovinkaan iso murhe, kun se rupee yöllä mietityttämään. Tätä taipumusta mulla on ollut niin kauan kuin muistan. Myöskään päiväunia mun ei ole tullut nukuttua, kuin ihan yhden käden sormilla laskettava määrä ja nekin silloin, kun oli se pahin väsymuskooma pitkästä synnytyksestä. Koen, että tuo valvoskelutaipumus vaan korostuu, jos tulee päiväsaikaan nukuttua. Enkä kyllä myöskään pidä päikkäreiden jälkeisestä koomasta. Toisinaan olen vähän kateellinen ihmisille, jotka nukkuu helposti ja myös jatkaa uniaan helposti missä ja milloin vaan. Tuo taito olisi auttanut monessa käänteessä jo ennen vauvaa. Näillä korteilla kuitenkin pelataan ja koen, että meidän perheen nukkumisasiat on ihan hyvällä mallilla.